Tuubi: Minusta nimenomaan on mukava kuulla vanhempien lapsukaisten kehittymisestä, jotta tietää mitä suurinpiirtein on tulossa Ja Jonspen kokeilut soseiden ja muiden kanssa antavat vinkkejä siihen, mitä tuolle omalle tissiposkelle voisi syöttää jo suht piankin. Pidetään se feissari-juttu mielessä. Toisaalta ei ole kiva, jos toiset eivät halua sinne tulla tai kaikki eivät sitä käytä niin porukka voi jakautua. Otan selvää miten tuon suljetun ryhmän voi tuonne perustaa.
Lapset tosiaan ovat erilaisia ja kaikki yhtä ihania. Itselläni nousee heti karvat pystyyn jos joku sanoo alle 1-2-vuotiaasta, että onpa KILTTI lapsi. Tai jos itkee niin kiukuttelee. Eihän sen ikäiset ilkeyttään kitise tai kiukuttele, argh... Monella ei ole myöskään käsitystä siitä, mitä lapselta voi missäkin ikävaiheessa odottaa. Asioista kun voi ottaa selvää. Oon aatellut tutustua noihin aggressioon liittyviin juttuihin viimeistään siinä vaiheessa kun oma lapsi alkaa omata enemmän omaa tahtoa. Suomalaisessa kulttuurissa muutenkin tunteiden näyttäminen ja käsittely on ihan persiistä. Esim. kiukuttelutilanteissa lapsella on joskus oikeus olla vihainen, surullinen tai pettynyt, ja yrittää purkaa ne tunteet jotenkin. Aikuisen tehtävä on varmasti sitten huolehtia siitä miten tunteet kanavoidaan. Teoriassa oon näitä asioita miettinyt enkä kuvittele tulevani superäidiksi, joka aina hoitaisi tilanteet tyylillä ja rauhallisesti. Oon vähän huolestuneena seurannut miehen toimimista vanhemman poikansa kanssa. Lähtee turhan usein lapsen tunnetiloihin mukaan ja joskus edessä on aika ikäviä tilanteita puolin ja toisin. Vähän tökkii sellainen kovuus ajoittain. Eipä tuo isä-poika-suhde minulle kuulu, mutta kun on kasvamassa tällainen toinenkin vilperi ja hänen kasvatuksessaan minullakin on rooli. Yhteentörmäyksiä on varmasti tiedossa, varsinkin kun parisuhdekin on ollut aika kovilla erilaisten lähestymistapojen ja pelkästään sen perinteisen mies-nainen -erilaisuuden takia. Näitä asioita nyt paljonkin pohdin, eilen syttyi massiivinen riita ja suorastaan väkivaltaisen uhkaava tilanne kun en ollut vienyt roskia... Mutta ei siitä enempää täällä.
Aloitin reilu viikko sitten minipillerit ja eilen heitin ne pois. Koko päivän huimasi, hiostutti, kiukutti ja väsytti. Sitten löysin miehen kiukuttelun myötä itsestäni sen hormonihirviön, millainen olin viime kesäkuussa raskauden alkuvaiheissa kun oma peilikuvakin v*tutti ja hyvä kun en riidellyt itseni kanssa :O Totesin eilisen episodin jälkeen, että ilman pillereiden vaikutusta tuskin olisin lähtenyt typeryyksien heittelyyn mukaan ja olen todellakin saanut tarpeekseni hormoniheittelyistä viimeisen vuoden aikana. Sinnitellään vaikka kondomeilla ennenkuin kierukka on mahdollista asettaa.
Ensi viikolla lähdetäänkin sitten sinne reissuun vanhempieni luokse ja tänään täytyy aloittaa pakkaaminen junamatkaa varten. Jos vihdoinkin opettelisi jättämään turhat pois Totta puhuen tarvitsen etäisyyttä näihin parisuhdekuvioihin vaikka tietysti ymmärrän, että miehellä tulee vauvaa ikävä.
Vauva nukkuu sylissä ja yksisormijärjestelmä käy taas hankalaksi, joten lopettelen ja mietin mitkä kotihommat täytyy saada valmiiksi ennen miehen saapumista töistä. En jaksaisi samaa kitinää kuulla enää tänään ja samalla tulee apinanraivolla siistittyä koti
Lapset tosiaan ovat erilaisia ja kaikki yhtä ihania. Itselläni nousee heti karvat pystyyn jos joku sanoo alle 1-2-vuotiaasta, että onpa KILTTI lapsi. Tai jos itkee niin kiukuttelee. Eihän sen ikäiset ilkeyttään kitise tai kiukuttele, argh... Monella ei ole myöskään käsitystä siitä, mitä lapselta voi missäkin ikävaiheessa odottaa. Asioista kun voi ottaa selvää. Oon aatellut tutustua noihin aggressioon liittyviin juttuihin viimeistään siinä vaiheessa kun oma lapsi alkaa omata enemmän omaa tahtoa. Suomalaisessa kulttuurissa muutenkin tunteiden näyttäminen ja käsittely on ihan persiistä. Esim. kiukuttelutilanteissa lapsella on joskus oikeus olla vihainen, surullinen tai pettynyt, ja yrittää purkaa ne tunteet jotenkin. Aikuisen tehtävä on varmasti sitten huolehtia siitä miten tunteet kanavoidaan. Teoriassa oon näitä asioita miettinyt enkä kuvittele tulevani superäidiksi, joka aina hoitaisi tilanteet tyylillä ja rauhallisesti. Oon vähän huolestuneena seurannut miehen toimimista vanhemman poikansa kanssa. Lähtee turhan usein lapsen tunnetiloihin mukaan ja joskus edessä on aika ikäviä tilanteita puolin ja toisin. Vähän tökkii sellainen kovuus ajoittain. Eipä tuo isä-poika-suhde minulle kuulu, mutta kun on kasvamassa tällainen toinenkin vilperi ja hänen kasvatuksessaan minullakin on rooli. Yhteentörmäyksiä on varmasti tiedossa, varsinkin kun parisuhdekin on ollut aika kovilla erilaisten lähestymistapojen ja pelkästään sen perinteisen mies-nainen -erilaisuuden takia. Näitä asioita nyt paljonkin pohdin, eilen syttyi massiivinen riita ja suorastaan väkivaltaisen uhkaava tilanne kun en ollut vienyt roskia... Mutta ei siitä enempää täällä.
Aloitin reilu viikko sitten minipillerit ja eilen heitin ne pois. Koko päivän huimasi, hiostutti, kiukutti ja väsytti. Sitten löysin miehen kiukuttelun myötä itsestäni sen hormonihirviön, millainen olin viime kesäkuussa raskauden alkuvaiheissa kun oma peilikuvakin v*tutti ja hyvä kun en riidellyt itseni kanssa :O Totesin eilisen episodin jälkeen, että ilman pillereiden vaikutusta tuskin olisin lähtenyt typeryyksien heittelyyn mukaan ja olen todellakin saanut tarpeekseni hormoniheittelyistä viimeisen vuoden aikana. Sinnitellään vaikka kondomeilla ennenkuin kierukka on mahdollista asettaa.
Ensi viikolla lähdetäänkin sitten sinne reissuun vanhempieni luokse ja tänään täytyy aloittaa pakkaaminen junamatkaa varten. Jos vihdoinkin opettelisi jättämään turhat pois Totta puhuen tarvitsen etäisyyttä näihin parisuhdekuvioihin vaikka tietysti ymmärrän, että miehellä tulee vauvaa ikävä.
Vauva nukkuu sylissä ja yksisormijärjestelmä käy taas hankalaksi, joten lopettelen ja mietin mitkä kotihommat täytyy saada valmiiksi ennen miehen saapumista töistä. En jaksaisi samaa kitinää kuulla enää tänään ja samalla tulee apinanraivolla siistittyä koti