Mielestäni sinä ymmärrät väärin. Ainoa tämän vuoden postaus, joissa hän ilmoittaa, missä on ja mitä tekee, on 7. huhtikuuta, kun oli Sarajevossa konsertissa. Siinäkään hän ei kerro, kenen kanssa, mutta postauksessa näkyy kuitenkin kaveri, joka muuten pukeutuu normaalin nuoren aikuisen tavoin keikalle ja Dz:lla taas tätimäinen jakkupuku, jota esittelee, joten on mainos sekin.
Postauksissa ei kerrota, että on Venetsiassa tai missään muuallakaan paitsi suosikkiklubistaan Mintistä mainitsee nimen kun on melkein ainoa rahakas klubi, jossa keikkailee ja saa sieltä varmaan parhaat tulonsa. Kaikki postaukset ja stoorit ovat mainoksia vaatteista, meikeistä, koruista ja mahtuuhan sinne jopa kaksi keikkamainosta (Mintistä tietysti ja Nebosta, ei niistä pienistä klubeista, joissa pääasiassa keikkailee). Bändiä näkyy yhdessä postauksessa viime vuoden marraskuulta (Mintistä tietenkin).
Ei tuo näytä muusikon instalta todellakaan. Kaikki päällä oleva on lahjoitettua eli mainoskamaa. Edes keikkakalenteria ei postaa vaan piilottaa sitä, kun se on täynnä näitä yksityiskeikkoja. Yksityinen viihdyttäjä eli rikkaiden --. No, jätetään sanomatta ja todetaan, että balkanilainen geisha tuossa on kyseessä.