K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Moni ulkomaalainen harmitteli että tieto keikasta tuli näin myöhään. Moni on jo ostaneet lennot ja hotellin.

En itsekkään pääse keikalle kun yöpymiset ja junaliput on jo hankittu Eurodiscoa varten.
Siihen voi toki luottaa että joku aina kuvaa JO keikoilla.
Mä näin jokusen tviitin (vai tumpun, en muista) jossa sanottiin että lennot vaihtui saman tien :D Toivottavasti saa sit liputkin.
 
Tuvalun varhaisimmat asukkaat olivat pääasiassa polynesialaisia Samoalta, Tokelausta, Tongalta ja Uvealta. Pohjoisimmille saarille tuli myös mikronesialaisia Kiribatilta. Mikronesialaiset asuttivat erityisesti Nuita. Tuvalun eteläisin saari Niulakita sai ensimmäiset asukkaansa vasta 1900-luvulla.

Kielitieteilijöiden arvion mukaan Tuvalun ensimmäiset asukkaat saapuivat saarelle ajanlaskun alussa. Sukeltajat löysivät kuitenkin vuonna 1986 Nanumangan luolista todisteita varhaisihmisen asutuksesta 8 000 vuoden takaa. Tämä on ristiriidassa Tyynenmerenalueen asutushistorian kanssa, sillä sen oletetaan asutetun vasta tuhansia vuosia myöhemmin
 
Tuvalun varhaishistoriaa hallitsivat paikalliset hallitsijat, alikit. Jokainen aliki hallitsi yhteiskuntaa, jonka jokaisella yksilöllä oli omat määrätyt tehtävänsä. Jokaisella sologalla(”perhe”) oli oma vastuunsa yhteiskunnassa. Perhe saattoi esimerkiksi olla vastuussa rakentamisesta, kalastamisesta, tanssimisesta tai parantamisesta. Perinnetietojen välittämistä toisille perheille pidettiin tabuna
 
Ensimmäisenä eurooppalaisena Tuvalun näki tutkimusmatkailija Álvaro de Mendaña de Neira, joka havaitsi Nuin 1568 ja Niukalitan 1595. Hän saapui Nuin lähistölle Salomonsaarilta tammikuussa 1568 Capitana-aluksellaan. Toisella tutkimusmatkallaan Mendaña de Neira nimesi Niukalitan La Solitariaksi. Vasta 200 vuotta myöhemmin seuraava eurooppalainen löysi alueelle, kun Francisco Antonio Mourelle saapui Nanumangalle 5. toukokuuta 1781. Hän oli ollut matkalla Manilasta Meksikoon, kun hänen aluksensa La Princesa oli joutunut epäsuotuisien tuulien vietäväksi. Mourelle ei onnistunut jalkautumaan saarelle, vaikka paikalliset asukkaatkin yrittivät vetää frigattialähemmäksi rantaa. Mourelle hylkäsi lopulta aikeensa ja lähti paluumatkalle. Hän ohitti vielä Nanumean saaren.
 
Yhdysvaltalaisen kauppalaiva Rebeccankapteeni De Peyster löysi Funafutin atollin 1819 ja nimesi sen brittiläisen poliitikon Edward Ellicen mukaan Ellicen ryhmäksi. Ellice omisti De Peysterin laivan lastin. Seuraavana aamuna De Peyster näki vielä Nukufetaun ja nimesi sen Peysterin ryhmäksi. Myöhemmin englantilainen hydrografi A. G. Findlay alkoi käyttää koko saariryhmästä nimeä Ellicensaaret.
 
De Peysterin jälkeen monet kauppiaat ja valaanpyytäjät kävivät alueella. Valaanpyytäjä George Barrett Independence II -aluksellaan löysi Nukulaelaen marraskuussa 1821. Vuonna 1825 Obed Starbuck löysi Niutaon sekä Vaitupun ja hollantilaisen Pollux-aluksen kapteeni havaitsi Nuin yli 250 vuotta Mendaña de Neiran matkan jälkeen. Exploring Expedition -tutkimusmatkan johtaja Charles Wilkes vieraili 1841 kolmella saarella ja kutsui alkuperäisasukkaita vierailemaan aluksillaan
 
Apua, mä päädyin sit sinne twitteriin myös lukemaan niitä kakkusiivun juttuja ja on sillä kyllä pokkaa! Moni asia on varmasti tosiaan ihan oikein, mutta kun se sit kuitenkin välillä isottelee jollekin psykiatrille niin uskottavuus vähän kärsii. Ja aina se mainostaa kuinka "I've written several scientific books about this", vaikka suurin osa kirjoista taitaa olla ihan romaaneja eikä suinkaan yhteen ja samaan aiheeseen pureutuvia tieteellisiä julkaisuja.
 

Yhteistyössä