K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kärtsä kertoi jo loppuvuodesta 2024, että seuraava vuosi on biisientekovuosi. Tämä piti myös paikkansa, sillä viime vuonna hänellä oli paljon vähemmän keikkoja kuin aikaisempina vuosina. Syyskuusta alkaen oli paljon vapaita päiviä ja keikkoja ei ollut loppuvuonna kuin muutamia. Tänä vuonna on taas runsaasti keikkoja. Uusia biisejä hän soitti kavereilleen useita jo pipolätkässä tammikuussa.
En tiedä enää, mitkä tekstit on tarkoitettu minulle ja mitkä ei, mutta vastaan tässä nyt ehkä samalla useammallekin kuin vain tälle, jota lainaan. Kyllä varmasti oli syksyllä 2025 vapaita päiviä, jolloin saattoi tehdä biisejä mutta tehtiinhän niitä biisejäkin monta. K ei ole VE biiseissä tekijälistalla, joten ei ole niitä sitten tehnyt tai ei ole ainakaan halunnut ottaa niistä kunniaa.
Syys-marraskuussa K:lla oli todellakin vain pari vapaata päivää, kun reissasi pari viikkoa Kreikassa, kahteen otteeseen Virossa, Lontoon kautta Los Angelesiin, Prahaan, Alankomaihin ja veti välissä kuusi pikkujoulukeikkaa. Kyllä siellä varmasti oli päiviä, jolloin ehti tehdä biisejä mutta ei kuitenkaan ilmeisesti VE biisejä, kun ei ole niihin kreditoitu.
Jos ja kun niitä uusia biisejä nyt julkaistaan, niin K:n tiimillä on niissä iso osuus. Toivottavasti K olisi niihin ehtinyt panostaa enemmän kuin VE biiseihin.
 
Mitä sä sössötät, on tekijälistalla. Tee taustatyösi paremmin.
 
No eipä taida olla sellaisesta kyse, ja nyt kun on rahaa enemmän niin edelleen taidan jatkaa samaa rataa eli osa-aikatyö ja kelatuet, koska niihin on oikeus veikkausvoitosta huolimatta. Jollen sitten lähe opiskelemaan mikä on ajatuksena jossain kohtaa niin siinä kohtaa saattaisi Kela/te puoli estää ja mahdollisesti joutuisi lähtemään poies heidän listoilta.
Mites tuo uusi yleistuki? Kumman Kelan työttömyysetuuden säännöt siinä on?
 
En tiedä enää, mitkä tekstit on tarkoitettu minulle ja mitkä ei, mutta vastaan tässä nyt ehkä samalla useammallekin kuin vain tälle, jota lainaan. Kyllä varmasti oli syksyllä 2025 vapaita päiviä, jolloin saattoi tehdä biisejä mutta tehtiinhän niitä biisejäkin monta. K ei ole VE biiseissä tekijälistalla, joten ei ole niitä sitten tehnyt tai ei ole ainakaan halunnut ottaa niistä kunniaa.
Syys-marraskuussa K:lla oli todellakin vain pari vapaata päivää, kun reissasi pari viikkoa Kreikassa, kahteen otteeseen Virossa, Lontoon kautta Los Angelesiin, Prahaan, Alankomaihin ja veti välissä kuusi pikkujoulukeikkaa. Kyllä siellä varmasti oli päiviä, jolloin ehti tehdä biisejä mutta ei kuitenkaan ilmeisesti VE biisejä, kun ei ole niihin kreditoitu.
Jos ja kun niitä uusia biisejä nyt julkaistaan, niin K:n tiimillä on niissä iso osuus. Toivottavasti K olisi niihin ehtinyt panostaa enemmän kuin VE biiseihin.
Voi sua reppanaa, kun et mistään mitään ymmärrä. VE-biiseissä krediitit menee alkuperäissanoituksille.
 
Yhteistyössä