K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Toivotaan että K kuitenkin joskus julkaisee myös Sinkkumiehen, vaikkei se kuvaakaan K:n nykytilannetta enään. Kiva kappale, eikä biisie tarvitse olla oikeasti artistin juuri tämän hetkisestä elämästä kertovia, vaan yleisistä asioista kertovia. Mutta ymmärän että ei ehkä sopinut näin henkilökohtaiselle levylle. Ehkä bonusbiisinä?
 
vierailija
Hohhoijakkaa. On taas tulkitsijat liikkeellä kahdesta suunnasta ja ainoa fokus tuntuu olevan parisuhteen tila, ikään kuin tää olis se tärkein juttu. Lopettaakaa jo. Eiköhän tuon levyn keskeinen teema ole tuon viisuvuoden jälkeinen pyöritys ja joka paikkaan repiminen/ ihmisten halu saada pala Kärpystä (omistaa hänet), jolloin omille tunteille ei jää aikaa, eikä mahdollisuutta sulatella kaikkea, jolloin jäljelle jää turta tyhjyys. Ei K mitään parisuhdestatustaan noissa biiseissään julista puoleen tai toiseen. Ei ole yhtään hänen tyyliään. Kunnioittakaas nyt edes vähän sitä, mitä artisti kertoo, älkääkä vääntäkö asioita oman mielenne mukaan.
Kyllä se on parisuhdettaan käsitellyt mm. Siitä viis -biisissä.
 
vierailija
Discord-keskustelija avoimesti myösntää asenneongelmansa, että lukee anonyymillä nettipalstalla muiden kirjoituksia ilkeämmiksi, kuin suljetulla nimimerkkipalstalla uskoo kirjoittajista enemmän hyvää, vaikka ois sama teksti. Se tekopyhyys ja pieruisuus ihmisessä näkyi.
 
Miksi näitä pitää täällä raportoida? Valitkaa puolenne, pysykää poissa sieltä, jos noin ärsyttää jonkun kommentointi. Silkkaa pahantahtoisuutta.
 
vierailija
Discord-keskustelija avoimesti myösntää asenneongelmansa, että lukee anonyymillä nettipalstalla muiden kirjoituksia ilkeämmiksi, kuin suljetulla nimimerkkipalstalla uskoo kirjoittajista enemmän hyvää, vaikka ois sama teksti. Se tekopyhyys ja pieruisuus ihmisessä näkyi.
Erikoinen mielipide kyllä, tosin samaa mieltä, ettei näitä kannata tänne tuoda. Tulee turhaa vastakkainasettelua vaan.
 
vierailija
Ymmärtääköhän kaikki kommentoijat sellaista asiaa, että biisinkirjoitus on yleensä muutakin kuin kirjaimellista kerrontaa. Eiköhän ole tarkoitus, että biisit jollain lailla resonoi kuuntelijoiden kanssa ja niissä löytyy samaistumisen kohtia tai vaikka huumoria tai joku kiva tarina, joka iskee. Eli vaikka lähtökohtana voi olla elämä, ei niistä lyriikoista voi päätellä suoraan mitään.
 
Juu, ei niistä useimmat omasta elämästään tekstejä kirjoita. Toki siellä jotain yhtäläisyyksiä saattaa olla.
 
Ei kaikki biisist ole sellaisia. Ennemmin ajattelis, että niillä artisteilla onkin noin, jotka eivät itse tee biisejä, vaan niitä tilataan joiltain biisintekijöiltä. Esim. kun tiedän, ettei Tuiskun Hyökyaalto ole hänen itsensä kirjoittama, niin suhtaudun siihen biisiin aina sen sen kirjoittaneen naisen (Saara Törmä) kokemuksena. Itsellä ollut käsittämättömän hyvin biisin lyriikoihin istuva elämäntilanne myös...
 
vierailija
Juu, ei niistä useimmat omasta elämästään tekstejä kirjoita. Toki siellä jotain yhtäläisyyksiä saattaa olla.
jep. Tokikin kun Bojan on kirjoittanut Bluzan niin se kertoo vain ja ainoastaan hänestä itsestään ja rakastumisestaan Kärtsään. Ainakin monen näillä palstoilla pyörivän mielestä. Se on jännä et näkökulma muuttuu sen mukaan mikä sopii tarinaan
 
vierailija
Discord-keskustelija avoimesti myösntää asenneongelmansa, että lukee anonyymillä nettipalstalla muiden kirjoituksia ilkeämmiksi, kuin suljetulla nimimerkkipalstalla uskoo kirjoittajista enemmän hyvää, vaikka ois sama teksti. Se tekopyhyys ja pieruisuus ihmisessä näkyi.
Tämähän on tavallaan tiedossa. Kun on vähänkään luuta ja lihaa sen kommentin takana niin niistä "oman ryhmän" ihmisestä ajatellaan hyvää vaikka kommentti olisikin sama kuin anonyymin. Ja myös syy miksi itseäni ei nimimerkillisyys kiinnosta.
 
Kaikki ei kyllä ajattele noin, mutta enpä ole uskaltautunut itsekään tuonne vielä menemään.
 
On vain outoa suhtautua anonyymissä ryhmässä ihmisiin enemmän "ei omiin" kuin nimimerkillisessä. Ts. en mä ainakaan luota noihin nimimerkillisiin tippakaan sen mukavampina ihmisinä kuin anonyymeihin, käytännössä päin vastoin. Lisäksi ohitan selkeät provot, enkä kuvittele, että siinä joku "ryhmän jäsen" kommentoi. Kolmanneksi mun elämääni mahtuu myös ryhmän jäseniltä ei niin omaan piurtaani sopivia kommentteja, toisin kuin ilmeisesti sitten hänellä.
 
vierailija
Kaikki ei kyllä ajattele noin, mutta enpä ole uskaltautunut itsekään tuonne vielä menemään.
Mä tuskin tulen siellä kommentoimaan. Nytkin huomaan, että ainoat asiat, jotka siellä innostavat mua kommentoimaan on älyttömyydet, ajatusvirheet tms hömppä, joten... 🤷‍♀️ Jos joskus avaisinkin sanaisen arkkuni jonkun "mukavamman aiheen" äärellä, niin tiedän, etten sit enää saa sitä arkkua kiinni, kun vastaan tulisi jokin ärsyttävä kommentti 😁
 
Yhteistyössä