K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
S:ästä liikkaa varmasti jenkkien puolella jatkuvasti vaikka mitä seurusteluhuhuja ties kenen kaa, niin B-juoru ei varmaan edes ollut tarpeeksi että suurin osa edes letkauttaisi korvaansa sen suhteen.
Twitteriä lähinnä ajattelinkin. Kun siitä kuitenkin ihan koko nimellä tviittailtiin jo silloin kiertueen aikana, ja sit varsinkin silloin huhtikuussa, mutta jostain syystä vasta oikeastaan elo-syyskuun taitteessa s fanit rupesi kunnolla kyselemään että seukkaako s tosiaan jonkun kanssa.
 
vierailija
No aika epätodennäköistä ois mennä yhdessä häihin vastaeronneina. Eikä erosta oo mitään muutakaan viitettä.
Silti. Faktaksi et tiedä. Ja on sekin mahdollista että eivät oo vastaeronneet vaan eronneet jo pidemmän aikaa sitten, ystävinä. Suhteita on erilaisia, samoin niiden päättymistapoja. Kärtsä ei niitä tuo esiin. Joten emme voi faktana tietää. Komposti on tällaisiakin spekuja varten.
 
vierailija
No aika epätodennäköistä ois mennä yhdessä häihin vastaeronneina. Eikä erosta oo mitään muutakaan viitettä.
No ei ollenkaan mahdotonta. Jos ero on tapahtunut ilman draamaa ja siitä on vielä jääty hyviksi ystäviksi, niin miksi ei vois mennä yhteisten tuttujen häihin, jos sinne on aikanaan yhdessä kutsuttukin. Ei kaikki erot ole katkeria ja vihaan päättyneitä.
 
Miksi te tätä niin kovasti toivotte? Vaikka olisivatkin eronneet, K löytää uuden isorintaisen naisen. Ei se tuu koskaan olemaan Bn kanssa suhteessa.
 
vierailija
Shipparina mua ärsyttää, että tavallaan jotkut näkee aina kaksi ääripäätä. Joko brutaalirehellisyyden tai täysin haavemaailmassa olemisen.

Kyllä mä tiedän ja hyväksyn täysin K:n yksityiselämän. Sillä ole mitään tekemistä mun shippaamisen kanssa. K ja B molemmat shippaa itsekin tai ainakin K oikein lietsoo kokojan. Tosi hyviä ystäviä ne oikeasti on eikä sitä kenenkään tarvitse kyseenalaistaa.
 
Kukaan ei ole heidän ystävyyttään kyseenalaistanutkaan
 
Yhteistyössä