K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En tiedä mihin aikaan s on venetsiassa nähty, mutta jos hänellä on siellä työkeikka, hän tuskin on lähtenyt autoilemaan ljubljanaan kesken kaiken. Kevyesti saa tunnin, ehkä kaksikin, varata siihen, että liikkuu Venetsiassa paikkaan, josta autolla ylipäänsä pääsee liikkumaan, ja keikkapaikka oli golfkentällä, jossa on jokia tapauksessa ollut pysäköintihaasteensa ennen yleisömereen pääsemistä. Keikka alkoi kuudelta, eli aika ajoissa on pitänyt kyllä lähteä. Tosin tämähän on ihan naurettavaa spekulointia. Ikään kuin B olisi juuri ensin radiossa puhunut typeristä huhuista ja sitten suudellut sitä tuhansien ihmisten keskellä.

Mark ei postannut tuolta mitään mikä olisi poistunut. Siitä olisi tullut ilmoitus joka tapauksessa seuraajille, ja käsittääkseni se näkyisi silti vielä instanavigatorissa.
Ei kai kukaan noista stooreista ole puhunut? Eikö kyse ollut seuraavan illan (mahdollisesta) stoorista? Tuo keikkahan oli lauantaina. Ei se varmaan pitkää aikaa instanavigatorissakaan näkyisi, jos oli heti poistettu, vaikka sinne tuleekin vähän jäljessä kaikki. Jos koko stooria siis oli ylipäätään.
 
Juorutilin viestit tulee lähes vuorokauden viiveellä, ei tosiaankaan heti. (Kannattaa kokeilla, sinne on helppo saada viestejä perille, kaikki julkaistaan.) Eli koska tää viesti on julkaistu joskus yöllä, niin kyllä se on alunperin postattu aamupäivällä/päivällä, kyse siis juurikin lauantai-illan tapahtumista (jos tässä nyt olisi yhtään perää missään).
 
Siitä tulisi ilmoitus niille jotka ovat itselleen sen tilanneet
 
vierailija
Juorutilin viestit tulee lähes vuorokauden viiveellä, ei tosiaankaan heti. (Kannattaa kokeilla, sinne on helppo saada viestejä perille, kaikki julkaistaan.) Eli koska tää viesti on julkaistu joskus yöllä, niin kyllä se on alunperin postattu aamupäivällä/päivällä, kyse siis juurikin lauantai-illan tapahtumista (jos tässä nyt olisi yhtään perää missään).
En tosiaan aio kokeilla 😅
 
vierailija
Joku kokeilee kaikkien puolesta. Mä en ole äksässä, muuten voisin laittaa.

Ekaksi siis joku päätön (ja harmiton, please) juoru tänne, ja sitten laitatte juorutilin pitäjälle ja odotellaan että päätyykö eetteriin?
 
Mutta ei kai sitä varmaksi voi tietää, miten joku yksittäinen henkilö juttuja julkaisee. Miksipä ei voisi julkaista nopeastikin. Mutta siitä oon samoilla linjoilla, että todennäköisesti koko hommassa ei ole mitään perää.
 
vierailija
Joku kokeilee kaikkien puolesta. Mä en ole äksässä, muuten voisin laittaa.

Ekaksi siis joku päätön (ja harmiton, please) juoru tänne, ja sitten laitatte juorutilin pitäjälle ja odotellaan että päätyykö eetteriin?
Ei tosiaankaan mitään juoruja kannata lähteä levittämään. Toivottavasti kukaan ei tue tuota tiliä missä on ollut ihan törkeitä juttuja.
 
vierailija
Juorutilin viestit tulee lähes vuorokauden viiveellä, ei tosiaankaan heti. (Kannattaa kokeilla, sinne on helppo saada viestejä perille, kaikki julkaistaan.) Eli koska tää viesti on julkaistu joskus yöllä, niin kyllä se on alunperin postattu aamupäivällä/päivällä, kyse siis juurikin lauantai-illan tapahtumista (jos tässä nyt olisi yhtään perää missään).
Osa tulee kyllä niin nopeasti että varmaan riippuu tilin pitäjän aktiivisuudesta. On siis joitakin vastauksia tullut tyyliin parin tunnin sisään edellisten julkaisusta, siitä olen päätellyt ettei se ole täysin automatisoitu.
 
vierailija
Mä en kyllä yhtään ihmettelisi jos Markilta olisi tullut joku suttuinen muutaman sekunnin video jonka se on heti poistanut kun siitä ei ole nähnyt mitään. Välillä Mark säheltää stoorien kanssa. Ja jos stoorissa ei näy mitään niin ei sitä kukaan fani noteeraa tai ota talteen. Ja ymmärtääkseni instanavigationiin ei tule stoori näkyviin jos se on heti poistettu koska stoorit sinne tulee viiveellä jolloin stooria ei enää ole olemassa.
 
vierailija
Voi olla niinkin. Toinen vaan väitti nähneensä jonkun stoorin, nutta eihän noista voi tietää.

Näitten perusteella juorutililtä nähnyt tuo eka. Toinen sit puhuu niistä stooreista mitä Markilla oli edellis yönä joita ei deletoitu ja joissa ei näkynyt kyllä mitään. Minäkin näin silloin ne stoorit ja pimeässå tanssivia ihmisiä joista ei kyllä mitenkään erottanyr ketään. Ja ne stoorit poistui itsestään 24h jälkeen.
 
vierailija
Mä en kyllä yhtään ihmettelisi jos Markilta olisi tullut joku suttuinen muutaman sekunnin video jonka se on heti poistanut kun siitä ei ole nähnyt mitään. Välillä Mark säheltää stoorien kanssa. Ja jos stoorissa ei näy mitään niin ei sitä kukaan fani noteeraa tai ota talteen. Ja ymmärtääkseni instanavigationiin ei tule stoori näkyviin jos se on heti poistettu koska stoorit sinne tulee viiveellä jolloin stooria ei enää ole olemassa.
Niin, jos on tullut joku video, missä ei näy mitään ja se on poistunut, niin jokuhan on voinut siitä keksiä juorun, että siinä muka näkyi jotain.
 
vierailija

Näitten perusteella juorutililtä nähnyt tuo eka. Toinen sit puhuu niistä stooreista mitä Markilla oli edellis yönä joita ei deletoitu ja joissa ei näkynyt kyllä mitään. Minäkin näin silloin ne stoorit ja pimeässå tanssivia ihmisiä joista ei kyllä mitenkään erottanyr ketään. Ja ne stoorit poistui itsestään 24h jälkeen.
Mitä ihmettä miksi tuo toinen linkki tuli 3 kertaa 🤣
 
vierailija

Näitten perusteella juorutililtä nähnyt tuo eka. Toinen sit puhuu niistä stooreista mitä Markilla oli edellis yönä joita ei deletoitu ja joissa ei näkynyt kyllä mitään. Minäkin näin silloin ne stoorit ja pimeässå tanssivia ihmisiä joista ei kyllä mitenkään erottanyr ketään. Ja ne stoorit poistui itsestään 24h jälkeen.
Hyvin voi olla tuollainen sekaannus myös.
 
vierailija
Kyllä se silti muistaakseni lukee. 😄 Ja valittaa välillä jos suomalainen kirjoittaja kirjoittaa englanniksi eikä suomeksi.
Lukee ainakin jonkinlaisia myös ao3. Joskus viime vuoden puolella etsin yhden ficin mikä oli poistettu ja sain silloin myös A allekirjoitetut kiitokset. Siinäpä on sellainen kunniamerkki jota ei ihan jokaisella olekkaan.
 
vierailija
Eiköhän aika monellakin ole mark instassa suosikeissa niin että tulee aina ilmoitus stoorista. Se ilmoitus ei tietenkään häviä mihinkään vaikka stoori poistuisikin, eli siitähän sen huomaisi varmaan parituhatta fania, jotka kävisivät nyt kiivasta keskustelua kadonneesta kuvasta (ja toiset parituhatta olisi sen ennättänyt nähdäkin). Nyt on vain kaksi viestiä juorutilillä, siinä ainoa lähde.
 
Mutta jos siltä tuli yhdellä kertaa useampi stoori joista yksi poistui, niin ihmiset saa vain yhden notifikaation. No yhtä kaikki, kyseessä ei kuitenkaan olisi mikään merkittävä stoori.
 
Joo näin on, jos ne lataa kaikki kerralla. Mutta sitten taas jos laittaa yksittäin, tulee kyllä useampi ilmoitus, mutta mulla esim tabletilta ne lähtee heti kaikki kun katson yhden, mutta puhelimessa ne pitää jokainen erikseen pyyhkäistä pois. Mutta tosiaankin olisi aika epätodennäköistä että kaikista seuraajista vain kaksi olisi ne nähnyt, ja sattumalta kumpikin päätti kirjoittaa asiasta ainoastaan juorutilille sen sijaan että olisi jossain muualla keskustellut asiasta. Koska ainahan sitä ekaksi kysellään muilta että mitä siinä ja siinä oli, kun en ehtinyt nähdä, tai voivotellaan kun ei ehditty tallettaa jotain kiinnostavaa kuvaa.
 
vierailija
Mutta jos siltä tuli yhdellä kertaa useampi stoori joista yksi poistui, niin ihmiset saa vain yhden notifikaation. No yhtä kaikki, kyseessä ei kuitenkaan olisi mikään merkittävä stoori.
Näyttäisi siltä että mitään toista stooria ei ole silloin tullut, joten siitä voisi päätellä ettei siis tullut sitä ensimmäistäkään, kun sitä notifikaatiota ei ole seuraajille tullut.
 
Yhteistyössä