vierailija
Tää on muutakin kuin pelkät Joksut tää ketju.Sen verran kuitenkin tuntuu vielä kiinnostavan, että täällä heistä keskustelet?
Tää on muutakin kuin pelkät Joksut tää ketju.Sen verran kuitenkin tuntuu vielä kiinnostavan, että täällä heistä keskustelet?
Huoh. Jos noi menis porukalla jollekin vuokramökille, niin niitä on kyllä aika monen tasoisia. Ei tarvitse mitään puucee'llistä ottaa.Ehkä. Amerikkalaiset vieraamme olivat kauhuissaan mm ulkohuussista
Plus että kyse oli nyt siitä miksi en kuuntele Joksuja enää. Voin silti olla kiinnostunut siitä miten niillä menee, vaikka en enää fanitakaan niitä.Tää on muutakin kuin pelkät Joksut tää ketju.
No, se heidän juttunsa ei ole tuollaista laskelmointia.Kyllä nyt kannattais Bn yhteisen hyvän puolesta astua esiin ja tehdä muutamat kiehnäykset Ruississa, jospa se bändin suosio siitä taas lähtis nousuun. Kuuntelijoita Spotifyssa nyt enää 215 000, luku on alimmillaan viisutähteyden jälkeen. On se Kn kanssa kiehnäys ennenkin auttanut, miksei siis nyt.
Hyvä. Odottelen, milloin Bojan is mine. All mine.eri mut aika moni on vähentänyt joksu fanitusta nyt viime aikoina
Mä en ole itsekään ihan päässyt selvyyteen. Ensimmäinen ajatus on, että yritetään hyötyä oikeiden homojen kustannuksella, koska homous on tavallaan muotia. Jatkan prosessointia. Tuo olisi aika helppo selitys.Osaatko kertoa että miksi? Mua kiinnostaisi kuulla.
Ohis. Monella on puolet saappaista niinsanotusti ulkona, mutta puolet on yhä sisällä. Ollaan pikkuhiljaa luopumassa tästä fandomista, mutta jokin silti vetää edelleen paikalle. Ehkä se toive siitä, että saataisiin vielä joku kaunis päivä jotakin säväyttävää materiaalia tai hittibiisi.Sen verran kuitenkin tuntuu vielä kiinnostavan, että täällä heistä keskustelet?
Ei ollenkaan, eikä ollut tarkoitus olla mitenkään kärkäs. Ihan uteliaisuudesta kysyin. Itselläni menee yleensä niin, että kun kiinnostus jotakin artistia, tv-sarjaa ym. kohtaan loppuu, niin lopetan yleensä siinä vaiheessa aika lailla kaiken asiaan liittyvän seuraamisen. Mutta voihan sitä tosiaan olla myös yleisellä tasolla kiinnostunut ilman fanitusta.Plus että kyse oli nyt siitä miksi en kuuntele Joksuja enää. Voin silti olla kiinnostunut siitä miten niillä menee, vaikka en enää fanitakaan niitä.
Ja mistä toi kärkäs asenne, meneekö se sulla jotenkin tunteisiin jos joku ei enää fanita joksuja?
Jos olet homoseksuaali tai esim. homoseksuaalin vanhempi, niin ymmärrän sun pointin, mutta ei koskaan kannata loukkaantua toisten puolesta. Oletan (mun oletus tosiaan) että suurimmalle osalle homoista tuo on ihan ok ja he ottavat sen viihteenä?Mä en ole itsekään ihan päässyt selvyyteen. Ensimmäinen ajatus on, että yritetään hyötyä oikeiden homojen kustannuksella, koska homous on tavallaan muotia. Jatkan prosessointia. Tuo olisi aika helppo selitys.
Mua on ihmetyttänyt vauvalla ne varman tuntuiset puheet joksujen ja kärpyn mökkeilystä Ruissin jälkeen. Älkää nyt täälläkin alkako sekoilemaan! Eivät varmana mene yhdessä minnekään pirun mökille.Kuin niin varattu, häh? Täähän on spekua kaikki täällä.
No, kyllä se ainakin osaksi oli. Uskon että ovat oikeastikin hyviä ystäviä, mutta kyllä yhdessä viihtymisestä otettiin aivan kaikki irti kun huomattiin miten se uppoaa osaan potentiaalisista faneista kuin kuuma veitsi voihin. Vai miten on sattumaa että just Suomeen JO myi syksyllä neljä keikkaa loppuun, ja keväälläkin vielä melkein kaksi? En usko mitenkään että syy olisi pelkästään se, että slovenialaismusa uppoaa poikkeuksellisella tavalla just suomalaisiin.No, se heidän juttunsa ei ole tuollaista laskelmointia.
No entä saatanan mökille.Mua on ihmetyttänyt vauvalla ne varman tuntuiset puheet joksujen ja kärpyn mökkeilystä Ruissin jälkeen. Älkää nyt täälläkin alkako sekoilemaan! Eivät varmana mene yhdessä minnekään pirun mökille.
Tyst nu och min svenska är lite rostig ja ensin meinasinkin kirjoittaa että B flyger och pannar. Sopisko se paremmin?Kyss fittan
Suomi voi olla vaikka miten nosteessa rapakon takana kun on Nato-jäsenyydet jne.Minkä helvatan takia se S tänne tulis yhden ruissikeikan takia kun tuskin se muillakaan keikoilla on? Sitäpaitsi Bojan tietää miten Suomessa ollaan bojere hulluja, joten ei se ikinä toisi tänne tyttistä.
Mua kiinnostaisi tietää, että kuka sen bromancen keksi? Oliko se Reko vai joku Kärtsyn tiimistä, K itse? Oliko jommankumman tiimi jo kotimaassaan tsekkaillut potentiaalisia ehdokkaita vai oliko se jonkun spontaani päähänpisto? Jos K:n tiimi on tämän takana, niin oliko B ensisijainen valinta vai ehtikö joku muu ehdokas kieltäytyä ennen häntä? Sama toistepäin?No, kyllä se ainakin osaksi oli. Uskon että ovat oikeastikin hyviä ystäviä, mutta kyllä yhdessä viihtymisestä otettiin aivan kaikki irti kun huomattiin miten se uppoaa osaan potentiaalisista faneista kuin kuuma veitsi voihin. Vai miten on sattumaa että just Suomeen JO myi syksyllä neljä keikkaa loppuun, ja keväälläkin vielä melkein kaksi? En usko mitenkään että syy olisi pelkästään se, että slovenialaismusa uppoaa poikkeuksellisella tavalla just suomalaisiin.
Ja tykkään JO:sta enkä pidä esim. Bojania pyrkyrinä, mutta olihan K:hon tutustuminen heille/Boitsulle myös ammatillinen onnenpotku ainakin hetken. Kiinnostava nähdä kaivetaanko Bojere jostain naftaliinista taas kun on aika seuraavan kerran myydä Suomeen lippuja.
Tietysti joksujen puolelta, nehän sitä nostetta tarvitsi Rekoa veikkaan, mutta taisi B ihastua oikeastikin tässäMua kiinnostaisi tietää, että kuka sen bromancen keksi? Oliko se Reko vai joku Kärtsyn tiimistä, K itse? Oliko jommankumman tiimi jo kotimaassaan tsekkaillut potentiaalisia ehdokkaita vai oliko se jonkun spontaani päähänpisto? Jos K:n tiimi on tämän takana, niin oliko B ensisijainen valinta vai ehtikö joku muu ehdokas kieltäytyä ennen häntä? Sama toistepäin?
Nehän hehkutti sitä Noaa ensin,siis Joksut ja se oli kai se ykköskohde. No kumpaakaan ei sitten oikeen napannut Boitsua tai Noaa joten se haudattiin. Sitten tuli Kärtsä. Rekohan se siellä taustalla hääräili baby sealeineen.Mua kiinnostaisi tietää, että kuka sen bromancen keksi? Oliko se Reko vai joku Kärtsyn tiimistä, K itse? Oliko jommankumman tiimi jo kotimaassaan tsekkaillut potentiaalisia ehdokkaita vai oliko se jonkun spontaani päähänpisto? Jos K:n tiimi on tämän takana, niin oliko B ensisijainen valinta vai ehtikö joku muu ehdokas kieltäytyä ennen häntä? Sama toistepäin?
Onko aina niin, että jos ajateltu kohde itse ei loukkaannu, niin toiminta on ok. Ehkä niin sitten on. Mä en ole ajatellut loukkaantuvani kenenkään puolesta, en ole myöskään vielä ymmärtänyt miksi tuollaista leikkiä harrastetaan. Onko tuo esim. K n mielestä suvaitsevuuden puolesta toimimista. Mulla on sellainen tunne, että olen varmaankin väärässä, mutta en ole vielä saanut selvitettyä, mikä mua näissä vaikkapa K n kiehnäämisissä häiritsee. Jos olisi kyse siitä, että tehdään esimerkiksi miesten välisestä läheisyydestä sallitumpaa, niin ymmärtäisin paremmin, mutta ei kai siitä ole kyse.Jos olet homoseksuaali tai esim. homoseksuaalin vanhempi, niin ymmärrän sun pointin, mutta ei koskaan kannata loukkaantua toisten puolesta. Oletan (mun oletus tosiaan) että suurimmalle osalle homoista tuo on ihan ok ja he ottavat sen viihteenä?
Minusta myös K ihastui jollain tavalla. Näkyihän se haastatteluissa heti viisujen jälkeen.Tietysti joksujen puolelta, nehän sitä nostetta tarvitsi Rekoa veikkaan, mutta taisi B ihastua oikeastikin tässä
Minä menen prkeleen mökille vaikka väkisin ja panen Btä viikon. T. Iso Karvainen HomssuMua on ihmetyttänyt vauvalla ne varman tuntuiset puheet joksujen ja kärpyn mökkeilystä Ruissin jälkeen. Älkää nyt täälläkin alkako sekoilemaan! Eivät varmana mene yhdessä minnekään pirun mökille.
K itse sanoi tekevänsä kaiken voiton eteen. Mikä sen parempaa viisuväelle kuin tällainen materiaali kahden miehen välisestä suhteesta.Tietysti joksujen puolelta, nehän sitä nostetta tarvitsi Rekoa veikkaan, mutta taisi B ihastua oikeastikin tässä
Näin paksu salaliittoteoria ei istu kompostin reaalimaailmaan.Mua kiinnostaisi tietää, että kuka sen bromancen keksi? Oliko se Reko vai joku Kärtsyn tiimistä, K itse? Oliko jommankumman tiimi jo kotimaassaan tsekkaillut potentiaalisia ehdokkaita vai oliko se jonkun spontaani päähänpisto? Jos K:n tiimi on tämän takana, niin oliko B ensisijainen valinta vai ehtikö joku muu ehdokas kieltäytyä ennen häntä? Sama toistepäin?
K:han niitä boyfriend, oil on Bojan’s body ym. juttuja laukoi. B oli aluksi enemmän hämillään, vaikka kiinnostunut. Ei joksut olisi tuota etukäteen voineet suunnitella yhtään mitenkään, K oli kuin joku luonnonvoima joka yllättiNehän hehkutti sitä Noaa ensin,siis Joksut ja se oli kai se ykköskohde. No kumpaakaan ei sitten oikeen napannut Boitsua tai Noaa joten se haudattiin. Sitten tuli Kärtsä. Rekohan se siellä taustalla hääräili baby sealeineen.
Ja monella on puoleksi sisällä. Omista ystävistäkin useampi on alkanut kuunnella, vaikka eivät vielä keikoilla oo kulkeneetkaan.Ohis. Monella on puolet saappaista niinsanotusti ulkona, mutta puolet on yhä sisällä. Ollaan pikkuhiljaa luopumassa tästä fandomista, mutta jokin silti vetää edelleen paikalle. Ehkä se toive siitä, että saataisiin vielä joku kaunis päivä jotakin säväyttävää materiaalia tai hittibiisi.
Alusta lähtien se oli laskelmointia.No, se heidän juttunsa ei ole tuollaista laskelmointia.
Kyllä siellä joku takapiru kuiskutteli korvaan. Nyt julkisuuten niinpaljon kuin sielu sietää. Naamat tutuiksi.K:han niitä boyfriend, oil on Bojan’s body ym. juttuja laukoi. B oli aluksi enemmän hämillään, vaikka kiinnostunut. Ei joksut olisi tuota etukäteen voineet suunnitella yhtään mitenkään, K oli kuin joku luonnonvoima joka yllätti