K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minuakin ihmetyttää että miksi Puola jäi taas välistä. Muutenkin kiertue on vähän liikaa samoissa maissa ja samoissa maissa kuin viimeksi. Mutta kaipa he itse tietävät paremmin.
 
Seuraavat myös paria suomalaista fania, Bojan myös. Varmasti myös muita faneja jotka ehtivät tavata viisukeväänä/alkukesästä ennen kuin fandom räjähti. En silti usko että pitävät yhteyttä heihin.
Nimen omaan! Ainakin nuo hollantilaiset fanit tapasivat Joksut jo Liverpoolissa. Samat fanit olivat nyt Malmössä ja seuraavat monia tämän vuoden edustajia, ja edustajat heitä.
 
Noihin juoruihin sen verran, että Juren meikannut tyttö tulee Hollannista, eikä hänen nimensä ala S-kirjaimella. Maike tulee myös Hollannista. Mikä tämä S-ruotsalainen on?
Ruotsitar on näiden hollantilaisten ystävä. Ovat tutustuneet toisiinsa varmastikin viisufanituksen kautta ja samoin joksuihin tutustuneet viime keväänä prepartyjen myötä. Samaa mieltä tuosta, että tuskin ovat varsinaisesti bändin kavereita. Ovat tuttuja ja sellaisia faneja, joiden kanssa varmaan tapaavat keikkojen yhteydessä mielellään, mutta eivät muuten pidä yhteyttä. Tuohon en osaa ottaa kantaa, onko jotain säätöjä ollut bändin ja näiden fanien välillä, eikä sitä ole asiallistakaan pohtia. Yleisellä tasolla täysi-ikäisten ja täysivaltaisten keskinäiset säädöt ovat minusta varsin ok. "Idolin" tulee toki tiedostaa valta-asemansa faniin nähden.
 
Minä jonottelin näiden hollantilailsten fanien kanssa sekä Haagissa että Utrechtissä, enkä huomannut minkäänlaista erityistä huomiota Joksuilta heille. Jälkikäteen huomasin, että ovat tutustuneet jo Liverpoolissa ja alkaneet seuraamaan toisiaan Instassa. Jos jotain säätöjä on ollut, niin kyllä mahdollisimman huomaamattomia.
 
Ruotsitar on näiden hollantilaisten ystävä. Ovat tutustuneet toisiinsa varmastikin viisufanituksen kautta ja samoin joksuihin tutustuneet viime keväänä prepartyjen myötä. Samaa mieltä tuosta, että tuskin ovat varsinaisesti bändin kavereita. Ovat tuttuja ja sellaisia faneja, joiden kanssa varmaan tapaavat keikkojen yhteydessä mielellään, mutta eivät muuten pidä yhteyttä. Tuohon en osaa ottaa kantaa, onko jotain säätöjä ollut bändin ja näiden fanien välillä, eikä sitä ole asiallistakaan pohtia. Yleisellä tasolla täysi-ikäisten ja täysivaltaisten keskinäiset säädöt ovat minusta varsin ok. "Idolin" tulee toki tiedostaa valta-asemansa faniin nähden.
On siis sallittua harrastaa säätöjä, jos tekee sen tiedostavasti, mutta muussa tapauksessa ei. Miten tämä mahtaa käytännössä mennä. Artisteille avautuu melkoiset mahdollisuudet, jos vain muistavat samalla valta-asemansa. 🤔Vaikea asia tosiaan, kun kuitenkin täysi-ikäisistä kyse, tietää mikä sitten on oikein.
 
Tuli vain mieleen, että mitähän vegaani Sadie tykkää Boitsun kanamakkaratehtaan keikasta ja kun ne on olleet nyt sen poli tehtaan mainoksissa ympäriinsä. Ei varmaan mene ainakaan sille keikalle 🤭
 
Yhteistyössä