K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kyllähän se joillekin tuottaa paljonkin mielihyvää kun pääsee ilkkumaan inhoamansa artistin epäonnistumisista tämän faneille. Siis jos on niin sisällötön elämä, ja monella todella vaikuttaa olevan.
 
vierailija
Jotkut eivät välttämättä tiedosta käyttäytyvänsä tai toimivansa huonosti. Harvoin esimerkiksi päihdeongelmainen myöntää edes itselleen olevansa riippuvainen. Tunteiden säätelyn haasteet on yksi edesauttava tekijä, kun näppiksestä lähtee mopo käyntiin, kun ei pysty hallitsemaan tunteitaan. Kirjoittaa vain ennen kuin miettii. Toisaalta livenä voi olla hyvinkin ujo kertomaan omista tarpeistaan tai mielipiteistään. Voi olla niin, että anonyymisti huudellaan ja ollaan rohkeita, mutta todellisuudessa esiintyminen muille ihmisille - esimerkiksi esitelmän muodossa - on haastavaa.
 
vierailija
Ootko ihan varma. Jospa onkin pyydetty, mutta ei ole sopinut muuhun aikatauluun tai sitten keikkajärjestäjällä ei ole pystynyt maksamaan nykyisiä keikkaliksoja. Viimekesän keikathan oli myyty ihan alihintaan. Tuskin kuule mistään roastauksista tai kiroiluista johtuu.
Viime kesän myöhempään keikkaan oli lapsiperheille hintaa nostettu. Ei ollut alihintaan.
 
vierailija
Tämä on kyllä jännä ilmiö, kun osa harrastaa juttua, josta ei oikein pidä. Käykö joku pelaamassa tennistä, vaikka kokee sen tylsäksi ja vastenmieliseksi? Mielenkiinnosta ihmettelen, että mikä on taustalla siihen, että roikutaan jossain saamatta siitä mielihyvää. Vai tuleeko se mielihyvä siitä, kun täällä voi anonyymisti purkaa negatiivisia tuntojaan?
Tämä vain tällaista pohdintaa, ilmiöistä kun olen kiinnostunut. Jos tekisi gradua, niin tätä ilmiötä olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin. Onko kyse pakkomielteisestä ihastumisesta, kenties mustasukkaisuudesta ja käydäänkö keikoilla normaalisti. Tuoko se ahdistusta, kun ei tiedä artistin oikeita ihmissuhdekuvioita?
Pelkästään se ei riitä, että joku artisti on yksinkertaisesti huono omasta mielestä, vaan mistä se käytös kumpuaa, että on silti pakko seurata?
Käärijä valloitti UMKssa ja viisuissa. Hän oli ihana tuulahdus koronan jälkeiseen aikaan. Hyvä biisi, hymyilevä ja karismaattinen K Kun alkoi keikat olin häkeltynyt Kn tyylistä. Kiroilua, roastaamista jne. Ajattelin että se on vain alkuun noin. Mutta ei ollut. Esitys oli edelleen hyvä, mutta spiikit ei. Kssa kiinnosti uutuudenviehätys. Nyt sitä ei enää ole. Samat biisit, kuviot, spiikit. Sitä vain seurasi ja odotti uusia biisejä ja uudenlaista showta. Ehkä ylimitoitetusti. Klla on faninsa. He seuraavat.
 
vierailija
On kyllä tosi kiinnostavaa nähdä millaista K n keikoilla tulee nyt kesällä olemaan. Puhumattakaan sitten ulkomaan keikoista. Itselläni on Altaalle lippu ja Bölessä olin. Bölessä odotin jotain selkeää muutosta, mutta ehkä odotukset olivat liian korkealla. Vanhat biisit ovat jotenkin aidompia kuin nämä uudet kotkotukset. Stoorit on noloja, mutta niinhän ne ovat aina olleet. Kakkahuumoria en sentään osannut odottaa.
Keikalla K heitti paidan yleisön joukkoon. Se tuli sieltä takaisin lavalle. K nosti sen ja sanoi, että tähän mä pyyhin seuraavaksi perseeni.
Kn käytös ala-arvoista.
 
vierailija
Tämä on kyllä jännä ilmiö, kun osa harrastaa juttua, josta ei oikein pidä. Käykö joku pelaamassa tennistä, vaikka kokee sen tylsäksi ja vastenmieliseksi? Mielenkiinnosta ihmettelen, että mikä on taustalla siihen, että roikutaan jossain saamatta siitä mielihyvää. Vai tuleeko se mielihyvä siitä, kun täällä voi anonyymisti purkaa negatiivisia tuntojaan?
Tämä vain tällaista pohdintaa, ilmiöistä kun olen kiinnostunut. Jos tekisi gradua, niin tätä ilmiötä olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin. Onko kyse pakkomielteisestä ihastumisesta, kenties mustasukkaisuudesta ja käydäänkö keikoilla normaalisti. Tuoko se ahdistusta, kun ei tiedä artistin oikeita ihmissuhdekuvioita?
Pelkästään se ei riitä, että joku artisti on yksinkertaisesti huono omasta mielestä, vaan mistä se käytös kumpuaa, että on silti pakko seurata?
" Onko kyse pakkomielteisestä ihastumisesta, kenties mustasukkaisuudesta ja käydäänkö keikoilla normaalisti. Tuoko se ahdistusta, kun ei tiedä artistin oikeita ihmissuhdekuvioita?"
Tässä on käsittämättömiä oletuksia. Mustasukkaisuus, mutta mistä ihmeestä. Ihmissuhdekuviot tuovat ahdistusta? Thäh?
Olen käynyt aikoinaan paljon keikoilla ja kuunnellut musiikkia. Ei silloin kiinnosta esiintyjän siviilielämä. Tärkeintä on musiikki, hyvä ääni ja karismaattinen esiintyjä.
 
vierailija
Tämä on kyllä jännä ilmiö, kun osa harrastaa juttua, josta ei oikein pidä. Käykö joku pelaamassa tennistä, vaikka kokee sen tylsäksi ja vastenmieliseksi? Mielenkiinnosta ihmettelen, että mikä on taustalla siihen, että roikutaan jossain saamatta siitä mielihyvää. Vai tuleeko se mielihyvä siitä, kun täällä voi anonyymisti purkaa negatiivisia tuntojaan?
Tämä vain tällaista pohdintaa, ilmiöistä kun olen kiinnostunut. Jos tekisi gradua, niin tätä ilmiötä olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin. Onko kyse pakkomielteisestä ihastumisesta, kenties mustasukkaisuudesta ja käydäänkö keikoilla normaalisti. Tuoko se ahdistusta, kun ei tiedä artistin oikeita ihmissuhdekuvioita?
Pelkästään se ei riitä, että joku artisti on yksinkertaisesti huono omasta mielestä, vaan mistä se käytös kumpuaa, että on silti pakko seurata?
Mua kiinnostaa tämä sama ilmiö. Hämmästyneenä olen seurannut niitä kommentteja, joissa K:n kaikki tekemiset ja musiikki haukutaan lyttyyn, mutta siitä huolimatta haukkuja haluaa mennä niille keikoille. Joskus tulee sellainen mieleen, että käydäänkö niillä keikoilla sen takia, että saadaan lisää marmatettavaa.
 
vierailija
En todellakaan tiedä hänen esiintymisistään ennen UMKta. Fanit ovat tottuneet tuohon brutaaliin käytökseen.
Itse aloin seuraamaan K:ta vasta viisujen jälkeen ja kyllähän mä heti ekan keikan jälkeen tajusin, että K tykkää roastata ja kiroilla. Itseeni se K:n suorasukaisuus ja astetta rajumpi huumori vetoaa. Pitäisikö tähän vielä lisätä, että olen akateeminen K fani.😆
 
vierailija
Tääkin on perin jännittävää, ettehän tä tietäisi sen roastaamisista tai somesisällöistä yhtään mitään, ellette varta vasten mene katsomaan. Tai vastaavasti roiku keskustelupalstalla, jossa keskustellaan merkittävästi hänestä ja saa tietoa sitä kautta. Olis muutenkin suotavaa keskittää se oma keskustelunsa paikkaan joka käsittelee aihetta josta itse olette kiinnostuneita, eikä toistuvasti alentaa muiden kiinnostuksen kohdetta.

Täällä te ette juuri yhdessäkään viestissä osaa keskustella omasta kiinnostuksestanne alentamatta samalla toista.
 
Miksi ei artistia voi mennä katsomaan, vaikka hän osittain ärsyttää? Mä ainakin menen, vaikka esimerkiksi olen sitä mieltä, että K n stoorit on noloja. Pitääkö hehkuttaa kaikkia esiintyjän puolia, jotta häntä saa mennä katsomaan.
 
Miksi sitten katsot niitä, jos hyvin tiedät mitä saat? En mäkään seuraa someja jotka inhottaa tai tympii. K:n tekemisistä pysyy varmasti kärryillä seuraamalla vaikka pelkkää feediä, avaamatta stooreja tai tiktokkeja.
 
vierailija
Tääkin on perin jännittävää, ettehän tä tietäisi sen roastaamisista tai somesisällöistä yhtään mitään, ellette varta vasten mene katsomaan. Tai vastaavasti roiku keskustelupalstalla, jossa keskustellaan merkittävästi hänestä ja saa tietoa sitä kautta. Olis muutenkin suotavaa keskittää se oma keskustelunsa paikkaan joka käsittelee aihetta josta itse olette kiinnostuneita, eikä toistuvasti alentaa muiden kiinnostuksen kohdetta.

Täällä te ette juuri yhdessäkään viestissä osaa keskustella omasta kiinnostuksestanne alentamatta samalla toista.
Olipa melkoista yleistystä, varsinkin tuo loppu.
 
vierailija
Mua kiinnostaa tämä sama ilmiö. Hämmästyneenä olen seurannut niitä kommentteja, joissa K:n kaikki tekemiset ja musiikki haukutaan lyttyyn, mutta siitä huolimatta haukkuja haluaa mennä niille keikoille. Joskus tulee sellainen mieleen, että käydäänkö niillä keikoilla sen takia, että saadaan lisää marmatettavaa.
Olisko antaa yhtään esimerkkiä kommentista missä haukutaan edes lähes kaikki K tekemiset ja biisit ja silti ilmoitetaan että käydään keikoilla? Ihan mielenkiinnosta kun en ole itse sellaisia huomannut. Vai onko taas yhdistelty useita kirjoituksia yhden kirjoittajan viesteiksi?
 
Ohis. Oiskohan juuri eilen viimeksi joku kirjoittanut vauvalla noin. Keikoille tungetaan, vaikka biisit ja tekemiset haukutaan.
 
vierailija
Tääkin on perin jännittävää, ettehän tä tietäisi sen roastaamisista tai somesisällöistä yhtään mitään, ellette varta vasten mene katsomaan. Tai vastaavasti roiku keskustelupalstalla, jossa keskustellaan merkittävästi hänestä ja saa tietoa sitä kautta. Olis muutenkin suotavaa keskittää se oma keskustelunsa paikkaan joka käsittelee aihetta josta itse olette kiinnostuneita, eikä toistuvasti alentaa muiden kiinnostuksen kohdetta.

Täällä te ette juuri yhdessäkään viestissä osaa keskustella omasta kiinnostuksestanne alentamatta samalla toista.
Käärijästä saa siis keskustella vain he, jotka pitävät hänen kaikista puolistaan. Valitettavasti maailmassa on tällaisia epätäydellisiä ihmisiä, jotka saattavat käydä K n keikoilla, vaikka eivät hänen kaikista jutuistaan innostu. Nykyisin menen hänen keikoilleen aika ristiriitaisin fiiliksin. Voin vaikka seistä sun vieressä siellä.
 
Yhteistyössä