K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mitä oikein höpiset. Tämä leivoshan on monesti haukkunut myös Bojanin ja Joksut ja ihan samalla lailla on siitä suututtu. Ihan samanlaisesta tunnelman droppaamista oli silloinkin kyse, kun toiset intoilee musavideota tai uutta biisiä tai mitä vain.
No ei ole haukkunut, ne on yksittäisen ihmisen mielipide, jos ei pidä vaikka niistä enkkubiiseistä tai levystä, eikä niistä tosiaan koskaan noussut tälläistä meteliä, että bannataan henkilö, mutta kas kummaa K:ta koskevana näin on.
 
Nyt ei kannata alkaa puolustelemaan ko henkilön käytöstä. Se haastis ei liity mitenkään KB-juttuun eikä se todellakaan edes ole niin merkittävä asia hänen elämässään, että siitä pitäisi alkaa puhumaan podissa, jossa käsitellään Kärtsän kokemuksia megasuosion ja äkkijulkisuuden riepotuksessa. K puhuu podissa todella avoimesti ja rehellisesti ja tuo ihan kyselemättäkin esille vaikeitakin juttuja. Discordissa toiset iloitsivat, että on tullut uusi kiva haastis, mutta ilonpilaaja heitti peliin ikävät väitteensä todennäköisesti kuuntelematta koko juttua. Kunhan vilkaisi tynkiä lehtireferaatteja ja antoi tuomionsa. K kuten ei kukaan muukaan artisti tai taviskaan ei ole tilivelvollinen muille. Hän kertoo sen, mitä itse haluaa ja se on hänen oikeutensa. On ihan hölmöä edes toivoa, että hän joskus "avautuisi".
Siis mikä podcast? Oliko kaksi uutta haastattelua? Mikä se Spotifyssa oleva oli, vai oliko se sama?
 
Jotenkin koomisesti ihmiset kommentoi monesti noita ficcejä, onko ne opetettu siihen? Onko toi jokin vam.. kommentointikulttuuri, että sanotaan jokin epäoleellinen kohtaus ficistä, ja kehutaan miten aidon oloinen tms. se oli…?
Vähän vaivaannuttavaa lukea sellaista kommentointia.

Mikä siellä on aidon oloista. Maire kiihottuu kun Mirja kirjoittaa ficin missä kaksi miestä venyttää toistensa aaaanuksia.
 
Laittakaa nyt tännekin jokunen sivallus/ankeutus jolla kyseinen nimimerki on dropannut tunnelmaa discordissa?

Tätä samaa vääntöä oli jo vauvalla. Silloinkin alkoi se valitus jostain yhdestä tai muutamasta kommentista miten ne nyt droppaa tunnelman täysin ja miksi aina pitää tulla ankeuttamaan ja koko palsta tuntui täyttyvän siitä valituksesta. Jos joku ankeutti niin ne valitukset vaikken koko sanaa haluaisi käyttää.
Minuakin ne valittamiset on aina häirinneet eniten, mutta minkäs teet, pikkusieluisia ihmisiä.
 
No ei ole haukkunut, ne on yksittäisen ihmisen mielipide, jos ei pidä vaikka niistä enkkubiiseistä tai levystä, eikä niistä tosiaan koskaan noussut tälläistä meteliä, että bannataan henkilö, mutta kas kummaa K:ta koskevana näin on.

Se sen kitinän määrään kyllästyminen nyt vaan sattui saavuttamaan lakipisteensä tuossa K:n kritisoinnin kohdalla. Ei ole unohtunut keltään, että kitisee Joksuista ihan samaan tapaan. Se enkkubiiseihin ja musavideoihin kohdistunut kritiikki tapahtui kuitenkin jo viime syksynä, ja silloin ei ihan vielä oltu täydessä ymmärryksessä siitä, että se se on ollut se pahin kitisijä jo vauvallakin.
 
Ihan on oikein päivät mutta ei yllätä ettet itse osaa taas lukea tai ajatelle kun et kerran öljypullon tuoteselostettakaan ymmärrä
Siis mitä hittoa, 2h ennennäkemätöntä matskua Jeren Euroviisumatkasta? Onko Mikke vih-doin saanut kasattua viisumateriaalista jotain esityskelpoista? Ja nyt yrittävät rahastaa sillä? 650€ 2 yötä? 750€ 2 yötä euroviisufinaalin yli? 2 hengelle? Ristus.
 
Se sen kitinän määrään kyllästyminen nyt vaan sattui saavuttamaan lakipisteensä tuossa K:n kritisoinnin kohdalla. Ei ole unohtunut keltään, että kitisee Joksuista ihan samaan tapaan. Se enkkubiiseihin ja musavideoihin kohdistunut kritiikki tapahtui kuitenkin jo viime syksynä, ja silloin ei ihan vielä oltu täydessä ymmärryksessä siitä, että se se on ollut se pahin kitisijä jo vauvallakin.
Eri mielipiteet ei ole mitään kitinää, aika epäkiinnostava se paikka muutoin olisi. En ymmärrä miten te pärjäätte edes normielämässä yleensä.
 
Siis mitä hittoa, 2h ennennäkemätöntä matskua Jeren Euroviisumatkasta? Onko Mikke vih-doin saanut kasattua viisumateriaalista jotain esityskelpoista? Ja nyt yrittävät rahastaa sillä? 650€ 2 yötä? 750€ 2 yötä euroviisufinaalin yli? 2 hengelle? Ristus.

Eikä ollut näköjään edes hintaa tarpeeksi kun heti myytiin pois kuleksimasta. Tyhmä ei ole se joka pyytää, you know.
 
Eri mielipiteet ei ole mitään kitinää, aika epäkiinnostava se paikka muutoin olisi. En ymmärrä miten te pärjäätte edes normielämässä yleensä.
Yleensä omat mielipiteet ilmaistaan asiallisesti ja perustellen. Sen sijaan toisen nimittely epärehelliseksi (Käärijä) tai biisien tekoälyllä tehdyiksi lapsen tekeleiksi (Bojan) ilman mitään perusteluita ei ole hyvää käytöstä. Vielä kun kadotaan paikalta kokonaan sen jälkeen.
 

Yhteistyössä