V
vierailija
Vieras
En, minut voi katkaista viiteen osaan ja silti jatkan eloa ja voin lähteä viiteen eri suuntaanKehitä mato selkäranka.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
En, minut voi katkaista viiteen osaan ja silti jatkan eloa ja voin lähteä viiteen eri suuntaanKehitä mato selkäranka.
No ei ole haukkunut, ne on yksittäisen ihmisen mielipide, jos ei pidä vaikka niistä enkkubiiseistä tai levystä, eikä niistä tosiaan koskaan noussut tälläistä meteliä, että bannataan henkilö, mutta kas kummaa K:ta koskevana näin on.Mitä oikein höpiset. Tämä leivoshan on monesti haukkunut myös Bojanin ja Joksut ja ihan samalla lailla on siitä suututtu. Ihan samanlaisesta tunnelman droppaamista oli silloinkin kyse, kun toiset intoilee musavideota tai uutta biisiä tai mitä vain.
Hohhoijaa. Ei tämä ahdista millään tavoin. Lähinnä käyn ihmettelemässä kuinka säälittävää teidän joidenkin elämä voi olla.
Haha, kyllä sä peset säälittävyydessäsi meidät mennen tullen tulemalla tänne kokemaan ylemmyyttä.
En tiedä mistä ymmärtämisestä nyt puhut, mutta tota shippaajan pois sulkemista en tosiaankaan.Hyvä juttu Sinulle tuntuu riittävän keskustelu aina siinä vaiheessa, kun et enää keksi mitään argumetoitavaa. Mutta hyvä, että ymmärrät nyt.
Siis mikä podcast? Oliko kaksi uutta haastattelua? Mikä se Spotifyssa oleva oli, vai oliko se sama?Nyt ei kannata alkaa puolustelemaan ko henkilön käytöstä. Se haastis ei liity mitenkään KB-juttuun eikä se todellakaan edes ole niin merkittävä asia hänen elämässään, että siitä pitäisi alkaa puhumaan podissa, jossa käsitellään Kärtsän kokemuksia megasuosion ja äkkijulkisuuden riepotuksessa. K puhuu podissa todella avoimesti ja rehellisesti ja tuo ihan kyselemättäkin esille vaikeitakin juttuja. Discordissa toiset iloitsivat, että on tullut uusi kiva haastis, mutta ilonpilaaja heitti peliin ikävät väitteensä todennäköisesti kuuntelematta koko juttua. Kunhan vilkaisi tynkiä lehtireferaatteja ja antoi tuomionsa. K kuten ei kukaan muukaan artisti tai taviskaan ei ole tilivelvollinen muille. Hän kertoo sen, mitä itse haluaa ja se on hänen oikeutensa. On ihan hölmöä edes toivoa, että hän joskus "avautuisi".
Samaa mieltä, tää on niin naurettavaa.On sitten heikot keskustelunaiheet KB discordissa, jos yksi henkilö voi noin vaan "drppata" tunnelman. Droppautus sitten muutoinkin, jos noin heikosti kantaa
Jotenkin koomisesti ihmiset kommentoi monesti noita ficcejä, onko ne opetettu siihen? Onko toi jokin vam.. kommentointikulttuuri, että sanotaan jokin epäoleellinen kohtaus ficistä, ja kehutaan miten aidon oloinen tms. se oli…?
Vähän vaivaannuttavaa lukea sellaista kommentointia.
Kun p aska lentää tuulettimeen, on hyvä mennä maate.En tiedä mistä ymmärtämisestä nyt puhut, mutta tota shippaajan pois sulkemista en tosiaankaan.
Mikä siellä on aidon oloista. Maire kiihottuu kun Mirja kirjoittaa ficin missä kaksi miestä venyttää toistensa aaaanuksia.
Minuakin ne valittamiset on aina häirinneet eniten, mutta minkäs teet, pikkusieluisia ihmisiä.Laittakaa nyt tännekin jokunen sivallus/ankeutus jolla kyseinen nimimerki on dropannut tunnelmaa discordissa?
Tätä samaa vääntöä oli jo vauvalla. Silloinkin alkoi se valitus jostain yhdestä tai muutamasta kommentista miten ne nyt droppaa tunnelman täysin ja miksi aina pitää tulla ankeuttamaan ja koko palsta tuntui täyttyvän siitä valituksesta. Jos joku ankeutti niin ne valitukset vaikken koko sanaa haluaisi käyttää.
Mairella sitä ei tarvitse edes levittää.Mammojen aamujumppa
No ei ole haukkunut, ne on yksittäisen ihmisen mielipide, jos ei pidä vaikka niistä enkkubiiseistä tai levystä, eikä niistä tosiaan koskaan noussut tälläistä meteliä, että bannataan henkilö, mutta kas kummaa K:ta koskevana näin on.
Juu, kaikesta ei kannattaisi loukkaantua se totta.Kun p aska lentää tuulettimeen, on hyvä mennä maate.
Siis mitä hittoa, 2h ennennäkemätöntä matskua Jeren Euroviisumatkasta? Onko Mikke vih-doin saanut kasattua viisumateriaalista jotain esityskelpoista? Ja nyt yrittävät rahastaa sillä? 650€ 2 yötä? 750€ 2 yötä euroviisufinaalin yli? 2 hengelle? Ristus.Ihan on oikein päivät mutta ei yllätä ettet itse osaa taas lukea tai ajatelle kun et kerran öljypullon tuoteselostettakaan ymmärrä
Juu, kaikesta ei kannattaisi loukkaantua se totta.
Eri mielipiteet ei ole mitään kitinää, aika epäkiinnostava se paikka muutoin olisi. En ymmärrä miten te pärjäätte edes normielämässä yleensä.Se sen kitinän määrään kyllästyminen nyt vaan sattui saavuttamaan lakipisteensä tuossa K:n kritisoinnin kohdalla. Ei ole unohtunut keltään, että kitisee Joksuista ihan samaan tapaan. Se enkkubiiseihin ja musavideoihin kohdistunut kritiikki tapahtui kuitenkin jo viime syksynä, ja silloin ei ihan vielä oltu täydessä ymmärryksessä siitä, että se se on ollut se pahin kitisijä jo vauvallakin.
Siinä k akanhajussa on sitten turvallista tutia.Juu, kaikesta ei kannattaisi loukkaantua se totta.
Siis mitä hittoa, 2h ennennäkemätöntä matskua Jeren Euroviisumatkasta? Onko Mikke vih-doin saanut kasattua viisumateriaalista jotain esityskelpoista? Ja nyt yrittävät rahastaa sillä? 650€ 2 yötä? 750€ 2 yötä euroviisufinaalin yli? 2 hengelle? Ristus.
No ei todellakaan oleNiin, onhan häntäkin kohdeltu väärin. Mode vei pidemmän kommentin.
Eri mielipiteet ei ole mitään kitinää, aika epäkiinnostava se paikka muutoin olisi. En ymmärrä miten te pärjäätte edes normielämässä yleensä.
Yleensä omat mielipiteet ilmaistaan asiallisesti ja perustellen. Sen sijaan toisen nimittely epärehelliseksi (Käärijä) tai biisien tekoälyllä tehdyiksi lapsen tekeleiksi (Bojan) ilman mitään perusteluita ei ole hyvää käytöstä. Vielä kun kadotaan paikalta kokonaan sen jälkeen.Eri mielipiteet ei ole mitään kitinää, aika epäkiinnostava se paikka muutoin olisi. En ymmärrä miten te pärjäätte edes normielämässä yleensä.
Kirjoja kirjoita ketä tahansa…No ainahan minullekin sanotaan tyyliin kirjoita selvemmin, käytä pisteitä ja muuta peetä. Kyllä minä uskon kyseisen ihmisenkin älykkyyteen, ei nyt kirjojakaan kirjoita ihan ketä tahansa, saati noita hienoja ficcejä. Tyhmää nyt ylipäätänsä ajaa oikeita shippaajia pois yhtään mistään.
On eri asia, oikealle shippaajalle suuttuminen taas, minua on korkeintaan huvittanut ne heitot, tyyliin jaa tälläistä tänään, kuitenkin tuottaa niin paljon kiinnostavaa, lisäksi taisi olla alkuperäinen perustaja niin on vähän.Sanoo tosishippari, jonka joka toinen lause on loukkaat Bojania.