K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä oon miettinyt just sitä kun damon ja sadie nähtiin Berliinin keikalla siellä parvella että miten sieltäkään ei ole kuvia. Damon näkyi jossain ja se vissiin vilkuttelikin siinä, mutta sadieta en muista nähneeni. Ymmärrän ettei salakuvaus ole ok, mutta miten siitä damonista kuitenkin sit otettiin kuvia siinä?
Leipzigin keikalla olivat parvella, näkyy Kris F:n livetallenteesta Damon ja lyhyt punatukkainen. Toki voi olla joku muukin kuin Sadie kun kuvanlaatu on niin huono mutta kuka muu se olisi.
 
vierailija
Toki on, mutta ajattelen ennemminkin sitä kun valtava määrä faneja (ja tässä tapauksessa myös JO faneja) kertovat nähneensä hänet kiertueella ties missä tilanteissa, eikä kukaan muka kuvannut. En millään usko että jokainen hänet bongannut on niin korkeamoraalinen ettei kukaan nappaisi kuvaa, mutta sitten kuitenkin herutellaan monta kuukautta myöhemmin kuinka nähtiin s ja B käsi kädessä jossain Oslossa tms. Eli jutut vaan kasvaa matkan varrella ja niitä auliisti kerrotaan, mutta se kuva olisi jotenkin erityisen suuri vääryys.
No just tämä! Kuvan ottaminen olisi äärimmäisen törkeää, mutta kaiken mahdollisen kertominen tai vihjaileminen on vissiin ihan ok. En siis usko ollenkaan että suurin osa näistä tyypeistä on oikeasti nähnyt sadieta, kertovat vaan sopivan epämääräisiä juttuja. Tai osan jutut ei kyllä olleet epämääräisiä vaan vähän liiankin tarkkoja, ja ne menikin sit just siksi olennaisesti pieleen.
 
vierailija
Mä oon miettinyt just sitä kun damon ja sadie nähtiin Berliinin keikalla siellä parvella että miten sieltäkään ei ole kuvia. Damon näkyi jossain ja se vissiin vilkuttelikin siinä, mutta sadieta en muista nähneeni. Ymmärrän ettei salakuvaus ole ok, mutta miten siitä damonista kuitenkin sit otettiin kuvia siinä?
Oisko Sadie voinut olla vielä bäkkärillä tuossa vaiheessa ja tullut katsomaan keikkaa vasta sen alettua ja lähtenyt takaisin ennen kuin keikka loppui. Eikös K tehnyt noin Kultsalla?
 
vierailija
Leipzigin keikalla olivat parvella, näkyy Kris F:n livetallenteesta Damon ja lyhyt punatukkainen. Toki voi olla joku muukin kuin Sadie kun kuvanlaatu on niin huono mutta kuka muu se olisi.
Mutta siis näkyy kuitenkin että siinä on punatukkainen vaikka on huono laatu?

Mä uskon että ihan hyvin on voinutkin olla siellä, tietenkin. Mutta muakin ihmetyttää että miten kellään ei ole siitä kuvia kun suunnilleen kaikesta muusta aina on.
 
vierailija
No just tämä! Kuvan ottaminen olisi äärimmäisen törkeää, mutta kaiken mahdollisen kertominen tai vihjaileminen on vissiin ihan ok. En siis usko ollenkaan että suurin osa näistä tyypeistä on oikeasti nähnyt sadieta, kertovat vaan sopivan epämääräisiä juttuja. Tai osan jutut ei kyllä olleet epämääräisiä vaan vähän liiankin tarkkoja, ja ne menikin sit just siksi olennaisesti pieleen.
Yllätyin näistä kommenteista kun mulle on kuvan ottaminen ja näköhavainnosta kertominen kaksi ihan eri asiaa. En ikinä ottaisi julkkiksesta vapaa-ajallaan kuvaa mutta voisin hyvin raportoida jälkeenpäin hänet nähneeni.
 
vierailija
No voihan se olla että suurin osa ei ole tunnistanut Sadieta siellä parvella eikä näin ollen ole kiinnostanutkaan kuvata. Sadie on tosi lyhyt ja punatukkainen joten kuka muukaan siellä parvella olisi ollut. Damonin parhaita ystäviä.
 
vierailija
Jos jollain keikalla onkin nähty Damon ja Sadie yhdessä, niin miten tämäkään todistaisi muusta kuin ystävyydestä? Tuntuisi, että ystävän kanssa olisi luontevaa lähteä yhteisen ystävän keikalle, ja Sadien ja Damonin kohdalla pidemmätkään matkustelut paikkojen välillä eivät tunnu ongelmallisilta.
 
vierailija
Yllätyin näistä kommenteista kun mulle on kuvan ottaminen ja näköhavainnosta kertominen kaksi ihan eri asiaa. En ikinä ottaisi julkkiksesta vapaa-ajallaan kuvaa mutta voisin hyvin raportoida jälkeenpäin hänet nähneeni.
Joo siis tarkoitan nyt sitä kun niitä näköhavaintoja syntyy nyt jälkikäteen tosi paljon, ja kerrotaan kuinka on nähty B ja S käsi kädessä yms. Eli miten tuon julistaminen jossain twitterissä on yhtään parempi kuin se että olisi ottanut kuvan? (En tosin edes usko näitä jotka nyt yhtäkkiä muistavat nähneensä tällaista.) Tai just vaikka tuokin että miksi sadien kuvaaminen joksujen keikalla olisi törkeää, mutta kärtsän kuvaaminen joksujen keikalla on ok.
 
vierailija
Jos jollain keikalla onkin nähty Damon ja Sadie yhdessä, niin miten tämäkään todistaisi muusta kuin ystävyydestä? Tuntuisi, että ystävän kanssa olisi luontevaa lähteä yhteisen ystävän keikalle, ja Sadien ja Damonin kohdalla pidemmätkään matkustelut paikkojen välillä eivät tunnu ongelmallisilta.
On joo ihan tavallinen asia, olihan Damonkin siellä. Se on vaan se kun näitä tällaisia pieniä juttuja alkaa olla kasassa aika monta. Yksinään niissä ei ole mitään ihmeellistä.
 
vierailija
Joo siis tarkoitan nyt sitä kun niitä näköhavaintoja syntyy nyt jälkikäteen tosi paljon, ja kerrotaan kuinka on nähty B ja S käsi kädessä yms. Eli miten tuon julistaminen jossain twitterissä on yhtään parempi kuin se että olisi ottanut kuvan? (En tosin edes usko näitä jotka nyt yhtäkkiä muistavat nähneensä tällaista.) Tai just vaikka tuokin että miksi sadien kuvaaminen joksujen keikalla olisi törkeää, mutta kärtsän kuvaaminen joksujen keikalla on ok.
Sori, tarkoitin siis että mun mielestä ei ole yhtään outoa että niitä S bongauksia tuli kiertueelta monia mutta ei yhtään kuvaa. Jos joku yksittäinen nyt sanoo nähneensä heidät käsi-kädessä niin siihen en osaa sanoa, kuulostaa vähän oudolta. Ja Käärijän kuvaaminen Joksujen keikalla on mielestäni myös väärin kun on siellä viettämässä vapaa-aikaansa. Toki tässäkin on eroa että onko lavan reunalla josta tulee lähemmäs lavaa ja yleisöä vai onko siellä yleisön seassa.
 
vierailija
Joo siis tarkoitan nyt sitä kun niitä näköhavaintoja syntyy nyt jälkikäteen tosi paljon, ja kerrotaan kuinka on nähty B ja S käsi kädessä yms. Eli miten tuon julistaminen jossain twitterissä on yhtään parempi kuin se että olisi ottanut kuvan? (En tosin edes usko näitä jotka nyt yhtäkkiä muistavat nähneensä tällaista.) Tai just vaikka tuokin että miksi sadien kuvaaminen joksujen keikalla olisi törkeää, mutta kärtsän kuvaaminen joksujen keikalla on ok.
Eihän missään heidän ole nähty olevan käsi kädessä, mitä oikein höpötät?
 
vierailija
Ei siinä ole mitään väärää kertoa jos joku on nähnyt esim. julkkispariskunnan käsi kädessä. Kuvaaminen ehkä vähän niin ja näin.
Mun mielestä se kertominen on tietyllä tavalla väärin esim just tällaisessa tilanteessa jossa on hirveä huhumylly käynnissä. Se on just sen tason toimintaa kun lähetetään seiskaan julkkisjuoru, eli ei varsinaisesti voi sanoa että se olisi kiellettyä tai että koskaan ei saisi sanoa nähneensä julkkista missään, mutta totta kai tuollaisten kertominen just nyt, eikä esim silloin maaliskuussa, on tarkoitukseltaan vain juorujen lisäämistä ja hämmentämistä. Ei nyt ehkä ihan yhtä pahoja kuin vaikka sen surkean instatilin väitteet, mutta luultavasti vähemmän haittaa olisi esimerkiksi epämääräisestä kuvasta jossa sadie kaivaa nenäänsä oslolaisen Siwan kassalla ja bojan maksaa norjan kruunuilla tupakka-askia.
 
Muistatko kuka tuon bongauksen kertoi? Muistan että maaliskuussa joku raportoi nähneensä Sadien ja Bojanin tulleen yhdessä keikkapaikalle mutta en muista että olisi ollut puhetta heidän olleen käsi kädessä. Twitterissä tuntuu olevan tavallista enemmän draamasta ja huomiosta nauttivia ihmisiä joten ei yllätä että juorukellot lähtee kierroksille tämän myötä.
 
Yhteistyössä