Juttelin erään ison perheen äidin kanssa ja kysyin että miten ehtii antamaan huomiota kaiklile lapsilleen

Lapsia on siis melkein kymmenen ja ovat peräkanaa melkein syntyneet. Äiti kehui kuinka aamupäivisin sylittelee pienimmät ja iltaisin juttelee isoimpien kanssa. Ja kuinka joskus joku lapsista pääsee kahdestaan äidin kanssa kauppaankin. Ihan oikeasti tällaistako se yhdessäoleminen on kun lapsia monta? Että aamulla hetki sylissä ja sitten taas äiti keskittyy uusimpaan vauvaan ja illat menee kuljettamisessa kun isoilla harrastuksia. Ja kauppareissukin on yhdessäolemista ja laatuaikaa? Ja se juttutuokio isoimpien kanssakin on muutama minuutti kiireessä kun lahkeessa roikkuu tenavia. Perheen isä on tietenkin töissä aina katraan elättämiseksi eli ei ehdi lastensa kanssa olemaan. En enää ihmettele perheen lasten aikuisennälkää kun kuulin tämän. Muutkin ovat huomanneet sen jatkuvan aikuisen seuraan hakeutumisen perheen lapsilla. Lapsiparat.

 

Olisiko ne lapset sitten onnellisempia, jos eivät olisi olemassa?

Esimmäiset kolme olisi onellisempia jos nuoremmat sisarukset ei olisi olemassa.

 

Riippuu kyllä ihan perheestä. Meillä paljon isoja perheitä tuttuina ja osalla on tuota että lapset liimautuu syliin vaikka ois vähän oudompikin aikuinen. Suurimmalla osalla ihan normaaleja lapsia. Kylään mentäessä ei paljon aikuiset kiinnosta vaan kadotaan leikkimään kavereiden kanssa.
Eli en ylestäisi. Oon kyllä miettiny sitäkin että onko tapa opittu omilta vanhemmilta vai eikö vanhemmat vaan jaksa.

 

No miten sun mielestä suurperheen äidin Pitäis aikansa jakaa? Tunteja sillä on saman verran kun meillä muillakin.

 

Ei ne lapset sitä varmaan itse noin koe tai aikuisennälkäänsä välttämättä huomaa. Ovat tottuneet tuohon elämään ja sellaista mitä ei ole ollut, ei osaa kaivata! Isossa perheessä on sekä etuja että haittoja. Kuten siinäkin, että on vain yksi lapsi.

 

No miten sun mielestä suurperheen äidin Pitäis aikansa jakaa? Tunteja sillä on saman verran kun meillä muillakin.

Suurperheitä ei pitäisi olla.

 

[QUOTE="noh";29671585]Suurperheitä ei pitäisi olla.[/QUOTE]

Ja sekö on parempi että maailmassa on vain lapsia jotka ovat tottuneet vanhempiensa jakamattomaan huomioon ja olemaan kaiken keskipisteenä?
Lapset saavat myös sisaruksiltaan rakkautta ja huomiota. Varsinkin aikuisena on aika iso asia että on niitä sisaruksia olemassa.

 

Enpä mie nyt tiedä tartteeko vauvaiän jälkeen lapsi alituiseen vanhempansa huomiota, jos kerran läsnä vanhempimkuitenkin on? Sisarukset sen sijaan ovat tärkeitä toisilleen. Unohdatte, että pikkukoululainen voi kysyä läksyapua isommalta koululaiselta, voi näyttää sisaruksille juttuja, leikkiä ja pitää hauskaa, silloin kun vanhempi pyörittäö huushollia.

 

No perheen vanhempien olisi pitänyt ymmärtää että eiät kykene antamaan tarpeeksi aikaa noin monelle. On sulaa hulluutta tehdä melkein kymmenen lasta. kaverini on suurperheen lapsia ja sanonut, että lapsuus oli yhtä helvettiä. Tilaa ei ollut tarpeeksi, kenelläkään ei ollut yksityisyyttä. Ruokaa oli liian vähän ja äiti hoisi aina uutta vauvaa ja oli väsynyt.

 

No miten sun mielestä suurperheen äidin Pitäis aikansa jakaa? Tunteja sillä on saman verran kun meillä muillakin.

Et kysynyt multa, mutta mun mielestä niitä lapsia tulee vain hankkia sen verran kuin on rahaa elättää ja kasvattaa.

Eli käytännössä tämä tarkoittaisi tässä tilanteessa kotiavun palkkaamista, jolloin joku toinen henkilö huoltaa kotia jotta äiti ehtii olla lastensa kanssa enemmän.

Tai sitten hankkii au pairin ym. avun.

Ei ole vastuullista vanhemmuutta ajatella että lapsi täytyy elättää vain rahallisesti, muutoin pärjätköön omillaan.

 

Yleensähän näissä perheissä vanhimmat lapset hoitaa pienempiään kun vanhemmat eivät ehdi. Vastuutonta touhua.

 

Enpä mie nyt tiedä tartteeko vauvaiän jälkeen lapsi alituiseen vanhempansa huomiota, jos kerran läsnä vanhempimkuitenkin on? Sisarukset sen sijaan ovat tärkeitä toisilleen. Unohdatte, että pikkukoululainen voi kysyä läksyapua isommalta koululaiselta, voi näyttää sisaruksille juttuja, leikkiä ja pitää hauskaa, silloin kun vanhempi pyörittäö huushollia.

Ei se sisarusten läsnäolo pysty mitenkään korvaamaan äitiä, muistele omaa lapsuuttasi, kuinka tärkeitä ne hetket sen oman äidin kanssa oli pienelle lapselle.

 

Vähiten vanhempiensa aikaa saa usein vähälapsisen peheen lapset. Molemmat vanhemmat ovat töissä ja kotonaoloaika on kortilla. Minusta tuo vallalla oleva näkemys, että isoissa perheissä lapset saisivat vähän huomiota, on omituinen. Isossa perheessä usein toinen vanhemmista on aina kotona. Olen itse kasvanut 10-lapsisessa perheessä ja äiti oli kotona meitä varten. Aina läsnä. Ja kun sisaruksia ja kavereita oli siinä kotona paljon, elämä oli täynnä sosiaalisia suhteita ja keskinäistä tukea.

Tämä sama yhteys koko perheen kanssa jatkuu edelleen, vaikka kaikilla alkaa olla jo omat perheet.

 

Työni kautta tiedän ja tunnen suurperheitä.Äidit ovat usein aivan loppuunpalaneita ja hoitavat lapsiaan mekaanisesti. Uutta vauvaa pukkaa silti melkein joka vuosi. Isoimmat kärsivät huomionpuuteesta ja vauvakin on tottunut jo siihen että kukaan ei tule vaikka itkee...

 

Ja sekö on parempi että maailmassa on vain lapsia jotka ovat tottuneet vanhempiensa jakamattomaan huomioon ja olemaan kaiken keskipisteenä?

Ai vailla huomiota ja heikolla elintasolla varttuneet lapset ovat parempia ihmisiä?

2-3 lasta antaa parhaat lähtökohdat onnelliseen lapsuuteen. Onnellinen lapsuus on avain onnelliseen elämään.

 

Jokainen nainen haluaisi monta lasta <3 ja kadehtii SALAA suurperheen äitejä.

 

[QUOTE="Kukka";29671606]Vähiten vanhempiensa aikaa saa usein vähälapsisen peheen lapset. Molemmat vanhemmat ovat töissä ja kotonaoloaika on kortilla. Minusta tuo vallalla oleva näkemys, että isoissa perheissä lapset saisivat vähän huomiota, on omituinen. Isossa perheessä usein toinen vanhemmista on aina kotona. Olen itse kasvanut 10-lapsisessa perheessä ja äiti oli kotona meitä varten. Aina läsnä. Ja kun sisaruksia ja kavereita oli siinä kotona paljon, elämä oli täynnä sosiaalisia suhteita ja keskinäistä tukea.

Tämä sama yhteys koko perheen kanssa jatkuu edelleen, vaikka kaikilla alkaa olla jo omat perheet.[/QUOTE]

Ei pidä paikkaansa. Meillä lapsi tosi vähän hoidossa esim tässä kuussa 8 päivää ja näin on yleensä muutenkin.

 

Isojen perheiden lapset on yleensä tottunu erilaiseen läsnäoloon. Niitä ei näytä vanhemmat häiritsevän samoin kun pienemmän perheen lapsia, koska ovat tottuneet siihen, että kaikilla ei esim. ole omaa huonetta.
Ystävälläni on 10 lasta ja ne ovat sujuvasti kaveriensa kansa samassa tilassa aikuisten kanssa. Mulla on 3 lasta ja ne ei tosiaankaan ole kaveriensa kanssa olkkarissa, vaan vetäytyy huoneisiinsa. Toisaalta kyllä nekin sit on helposti huomionkipeitä, kun mulla on joskus vieraita...

 

OLETTEKO lukeneet Jari Sinkkosta? Hänen mukaansa ongelma on nykyisin se, että lapset ovat kaiken aikaa keskipisteenä.

Ihminen (ja ihmisen lapsi) on laumaeläin. Sen on tarkoitus kehittyä yhtesön jäseneksi. Mikä voi olla parempaa sosiaalisuuden kasvatusta kuin olla osa kiinteää laumaa? Kolmen hengen ryhmä ei ole lauma. Yksi lapsi ei ole lauma. Lapset saavat isossa perheessä toisiltaan seuraa ja läheisyyttä. Lapsen psyykkiselle kasvulle on myös äärimmäisen tärkeää olla laumalleen tarpeellinen, eli osallistua kotitöihin voimiensa ja taitojensa mukaan. Tämäkin toteutuu keskimäärin isoissa perheissä paremmin kuin pienissä.

EN väitä, että pienet perheet olisivat huonompia, mutta isoissa perheissä on myös hyvät puolensa. Älkää olko mustavalkoisia (turha toivo...?)

 

Montako minuuttia ap arvelee että lapsen pitäisi saada "aikaa vanhemman kanssa"? Vai olisiko aito läsnäolo, vaikka sitten vähäisemmällä minuuttimäärälläkin, tärkeämpää?

Kun aina vanhemmat eivät ole LÄSNÄ vaikka olisivat paikallakin, räplätään kännykkää tai tietokonetta, luetaan lehteä, puuhataan omia juttuja niin ettei lapsen kanssa ehdi aidosti edes jutella. Tosiasiassa se vaikka 5-10 min keskittymistä lapsen juttuihin ja aitoa kiinnostusta.. se voi olla paljon enemmän kuin jatkuva "aika vanhemman kanssa".

 

viiraskakin on lukenut Lapsikirjaa Ja tuo lauma-asia on ihan tosi, sen huomaa jo neljän lapsen kanssa.

 

Mä en muten ymmärtäny, että miksi kaupassa känti kahdestaan ei olis aitoa, oikeaa läsnäoloa? Lapsihan saa silloin osallistua koko perheen hyväksi tehtävään toimintaan ja samalla kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa. Toisinsanoen hyvin itsetuntoa tukevaa toimintaa. Kyllä mä koen kaupassakäynnin hyvin aidoksi läsnäoloksi, kun ietitään yhdessä mitä ostetaan ja mitä ruokaa olisi kiva tehdä jne. Joo, meillä lapset saa ihan oikeasti sanoa kaupassa, mitä ruokaa ne tahtos ja mitä olis kiva tehdä!

 

Sisarusten kesken oppii tärkeitä vuorovaikutustaitoja ja todennäköisesti aika paljon empatiaakin. Kymmenlapsisista perheistä en tiedä mutta 4-5 menee vielä aika hyvin, + ja- puolia on mutta mielestäni plussat voittaa selkeästi.

 

Suurperheet on tarkoitettu siihen masilman aikasn kun osa syntyvistä lapsista kuoli. Ja loppujakin oli hoivaamassa samassa perheessä asuvat isovanhemmat, vanhempien sisarukset ja piiat.

 

Suurperheet on tarkoitettu siihen masilman aikasn kun osa syntyvistä lapsista kuoli. Ja loppujakin oli hoivaamassa samassa perheessä asuvat isovanhemmat, vanhempien sisarukset ja piiat.

Kuka on tarkoittanut?