Tavallaan olen samaa mieltä aloittajan kanssa.
Itse olen saanut korkeatasoista hoitoa Naistenklinikan lapsettomuuspolilla, ja onnekseni sain myöhemmin myös lapsen. Hoitojen aikana mietin, että jos jostain pitäis säästää, niin onhan lapsettomuuden hoito ihan ekana listalla. Hirveäähän se on, ja saattaa lisätä muita ongelmia, mutta ei lapsettomuuteen kuitenkaan kukaan kuole. Itse olisin ollut (ja Naistenlkinikan lopetettua hoidot olinkin) valmis maksamaan paljon enemmän hoidoista.
Sitten toisaalta, onhan se aika kohtuutonta, että vain hyvätuloiset olisivat oikeutettuja lapsettomuushoitoihin. Adoptiokaan ei ole kaikille mikään ratkaisu (lapselle koti ennemmin kuin aikuisille lapsi, onko lapsen rahtaaminen toiselta puolelta maapalloa ok jne). Yleensä vain ne, jotka ovat saaneet lapsensa ongelmitta, ovat sitä mieltä, että "jos lasta ei kuulu, niin olkoon ilman tai adoptoikoon, niin mäkin olisin tehnyt".