Julkipiereskely

yyyy
Ällöttävä ketju. Kamalia moukkia palsta täynnä kun pitää paukutella kokoa ajan, mitä ihmettä te oikein syötte kun on noin paljon ilmavaivoja? Pistäkääs nyt ruokavalio kuntoon niin pääsette tuollaisesta eroon. Itse olen sitä mieltä, että on kunnioittavaa ja sivistynyttä hoitaa paukuttelu aivan yksin. Ja joo, ei jaksa naurattaa mitkään pieruvitsit, luulin että ne naurattaa vain ihan pieniä. yllä mammat mies varmaan himoiten katselee sellaista naista, joka turauttelee jatkuvasti. Kyllä parisuhdettakin voi hoitaa olemalla hienovarainen.

TAIDÄT OLLA MIEHEN PUUTTEESSA :/
 
Satpal
Kyl meillä piereskellään ihan julkisesti. Ei sitä tartte enää hävetä, ku ollaan kohta 12 vuotta pidetty yhtä. Alussa sitä piti mennä vessaan tai toiseen huoneeseen esim.keittiöön muka hakemaan jotain syömistä :LOL: Ruokapöytä on paikka, missä piereskelyä ei hyväksytä. Ja tietty, jos on jotain harvinaisempia vieraita niin slloin ei kyl viitti. Ystävien seurassa kyl päästellään, koska sen ei pitäisi häiritä ja jos häiritsee niin sanokoon pois.
 
rupsu
Meillä oman väen kesken pöristään ihan vapautuneesti, eli luonteva suhtautuminen luonnolliseen asiaan. Meidän 6kk:lla vauvalla ja isillä on omat hauskat hetkensä kun joskus vuorotellen piereskelevät ja sitten kunnon naurut päälle! Ei voi mitään, pieruhuumori puree kyllä minuunkin, mutta ei meidän perheestä yleisillä paikoilla tai vieraampien ihmisten keskuudessa pärise muut kuin vauva.
 
Kuten osalla, niin meilläkin on rutsuttelu sallittua oman väen kesken, mut ei kans ruokaillessa tai vieraisilla. Huomasin just männä viikolla että taidan olla tuohon äijänkörilääseen tottunut, kun oikein urakalla kaasuteltiin molemmat :LOL: Hyvä ettei peitto jääny ilmaan kellumaan :D Eli kotosalla antaa paukkua kunhan kylässä ja vieraiden läsnäollessa ossaa jälkikasvukin käyttäytyä siivosti ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.02.2006 klo 09:58 Hööpänpööppä kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.02.2006 klo 08:21 Mie kirjoitti:
Kotona saa piereskellä ihan vapaaasti, paitsi ruokapöydäsä...
No tottakai kotona saa päristellä niin paljon kuin sielu sietää, jos ollaan omalla porukalla, tietty jos on vieraita, niin silloin säästellään pierut veskiin... :D . Ei oo edes terveellistä pidätellä pierua, ja siitä saa vaan mahan kipeeks. Piereminenhän on mitä luonnollisinta toimintaa :D ! Niin, ja tuohon pitää vielä lisätä, että meillä piereskelevät IHAN KAIKKI, myös minä :saint: !

<div class="small">[Hööpänpööppä muokkasi tätä viestiä 14.02.2006 klo 10:00]</div>
Näin meilläkin. Eikä se isäntä ole ollenkaan pahin pärähyttelijä meillä... ;)
 
Hippelihii
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.02.2006 klo 18:50 höpöttäjä kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.02.2006 klo 22:23 PRÖÖÖTTT kirjoitti:
Meillä pierrään koko ajan ja melkein joka paikassa.
Näin toimii koko meikäläisenpuoleinen suku. Miehen suku on pidättäväisempää (lue: sivistyneenpää) sorttia. :LOL: :p
Kerrankin saa nauraa, ja vielä vedet silmissä!!! Ja tätä juttua peesaan! :LOL:
Jep, meidän poppoo kans on aika haisunäätiä. Ei pahemmin osata piekuttelua hävetä.... ;)
Miehen perheen aikana ei niinkään kehtaa näyttää "maalaisuuttaan"....
 
Meillä kans saa luonto hoitaa tehtäviään eli pierrään kyllä kaikki melkolailla vapautuneesti kotona: mies, minä ja noin vuoden ikäinen tytär.

Miehellä on tuo suoliston toiminta sellainen, että pierua tulee, vaikka olisi minkälainen ruokavalio. Hän aina välillä yrittääkin selitellä kun oikein paljon tulee, että johtuu siitä ja siitä ruoasta, enkä tosiaan puhu nyt mistään hernekeitosta. Tytöltä kun pääsee prupsutusta, niin mies onkin ylpeenä, että 'isin tyttö'.

Sen verran huomioidaan toisiamme, että jos oikein pahanhajuista pukkaa, niin sit mennään vähän kauemmaksi päästelemään eikä kaasutella toistemme neniin. Miedompia saa kyllä aika vapaasti päästellä.

Ruokapöytä, sauna ja saman peiton alle ovat semmoista aluetta missä rupsuttelua yritetään välttää. Eikä tietty niin vapautuneesti jos on muita paikalla kuin ihan oma perhe.

Voi olla, että ollaan jonkun mielestä moukkia, mutta eipä voisi nuo tiukkapipoiset mielipiteet vähempää kiinnostaa. :p Meidän perheessä on mun mielestäni lämmin ja suvaitsevainen ilmapiirii, jossa kenekään ei tarvitse mennä nurkkaan häpeämään tai piiloon pieremään jos kaasua kerran muodostuu - eihän se oma vika ole. Aikalailla huumorilla meilläkin mennään. Toisaalta ei ne aina jaksa kyllä naurattaakaan kun siihen alkaa olla jo niin tottunut. Miestä tosin itseään ilahdutta melkein aina. ;)

Olen joskus miettinyt tuota piremis-verbiä ja sen taivutusta. Mikä on sen perusmuoto? Onko se pierrä? Entä tosiaan sen passiivi? Täällä pierrään...täällä vessassa on pierty...eräs mies oli pierryt... :LOL: :LOL: :LOL: En tiedä, jotenkin tuon sanan pyörittely naurattaa. :kieh:

Onpas hauska ketju! Vapauttakaa pierut! B)
 
ihmetyttää
Luin vain ketjun kaksi ekaa sivua, anteeksi vain, mutta ei tästä aiheesta pystynyt enempää lukemaan. Ei kovin fiksu aihe, mutta vastauksia ihmettelen vielä enemmän. Koti on paikka, jossa lapset oppivat elämänmallinsa. Nyt näyttää siltä, että suuressa osassa kodeista kasvatetaan vain ääliöitä, joiden mielestä on hauskaa piereskellä.

Minusta tällainen on inhottavaa, eikä osoita kunnioitusta muita kohtaan. En huolisi miestä, joka on tällainen haiseva, piereskelevä juntti. Ja millainen on nainen, jolla on peräpään sulkijalihakset niin löyhässä, ettei malta jättää näitä juttuja sinne vessan puolelle? Ei varmaan ainakaan mikään itsestään huolehtiva silmänilo.
 
muttase
Mutta se ei ihmetytä, että miehet hyppivät vieraissa. Piereskelevä nainen alkaa varmasti ennen pitkää inhottaa, ja siinä vaiheessa, jos tulee muitakin ongelmia, tällaisesta moukasta on päästävä eroon! Voiton vie takuulla hyvännäköinen, hyväkäytöksinen donna siellä työpaikalla ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.03.2007 klo 09:34 muttase kirjoitti:
Mutta se ei ihmetytä, että miehet hyppivät vieraissa. Piereskelevä nainen alkaa varmasti ennen pitkää inhottaa, ja siinä vaiheessa, jos tulee muitakin ongelmia, tällaisesta moukasta on päästävä eroon! Voiton vie takuulla hyvännäköinen, hyväkäytöksinen donna siellä työpaikalla ;)
Varsinainen feministi!(lue sarkasmia äänessä) Huhhuh!

Jos kerran mies pieree itsekin, niin minkä ihmeen vuoksi se sitten ei olisi naiselta suvaittavaa? Raivostuttaa tällaiset! Vai on se mielestäsi jotenkin oikeutus vieraissa hyppimiseen? Luuletko tosiaan, että mies sen takia hyppii vieraissa, jos kerran sitä harrastaa? Aikapa on pinnalliset arvot jos näin on!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.03.2007 klo 09:28 ihmetyttää kirjoitti:
Luin vain ketjun kaksi ekaa sivua, anteeksi vain, mutta ei tästä aiheesta pystynyt enempää lukemaan. Ei kovin fiksu aihe, mutta vastauksia ihmettelen vielä enemmän. Koti on paikka, jossa lapset oppivat elämänmallinsa. Nyt näyttää siltä, että suuressa osassa kodeista kasvatetaan vain ääliöitä, joiden mielestä on hauskaa piereskellä.

Minusta tällainen on inhottavaa, eikä osoita kunnioitusta muita kohtaan. En huolisi miestä, joka on tällainen haiseva, piereskelevä juntti. Ja millainen on nainen, jolla on peräpään sulkijalihakset niin löyhässä, ettei malta jättää näitä juttuja sinne vessan puolelle? Ei varmaan ainakaan mikään itsestään huolehtiva silmänilo.
Pieru ei kait käsittääkseni ole varsinaisesti tahdon asia. Suolessa muodostuu kaasua bakteeritoiminnan tuloksena ja se tulee ulos ennemmin tai myöhemmin. Eikö koti juuri ole se paikka, missä pitäisi voida olla vapautuneesti ja päästää vaikka se pieru? Lapsille voi myös samalla opettaa milloin piereminen on sopivaa ja milloin ei, mutta kotona sitä ei tarvitse hävetä. Miten se on mielestäsi toisia ihmisiä kohtaan epäkunnioittavaa, jos joku kotonaan pieree? Sinäkö siellä oven takana vahdit, mitä ihmiset kotonaan tekevät? Pointti kait oli nimenaomaan useimmilla se, että kotona voi päästää, muttei julkisilla paikoilla, vieraiden seurassa, ruokapöydässä jne...?

On mielestäni aika ennakkoluuloista vetää johtopäätöksia ihmisten ulkonäöstä ja itsestään huolehtimisesta, sen perusteella, etteivät ole yhtä tiukkapipoisia tämän asian suhteen kuin sinä.
 
Itse opetin miehelleni 4 vuotta sitten, että jos yhdessä ollaan niin kotona täytyy saada piereskellä.Hän sivistyneestä perheessä, jossa ei saanu pierrä muiden kuullen. Olin alkuaikoina enemmän vaivautunut siitä, kun hän vähän väliä juoksi pois paikalta vessaan paukuttelemaan ja koki olevansa kuin rikollinen, jos paukku pääsi. Itse tunnen oloni kotoisammaksi, jos asiasta ei kauheaa numeroa tehä ja poistuta aina paikalta. No, nyt sitten kotiporukassa voi tuprutella ja kaikilla vähempi mahavaivoja ja stressiä luonnollisesta asiasta ;) Tietty pyhiä paikkoja on keittiö ja kylpyamme :kieh:
 
yök
Hyi helevetti mitä sakkia. Yökyök! Puolustakaa ihan rauhassa oikeuksianne piereskellä, mutta minkä minä sille voin, että inhotatte?! Todella vastenmielistä. Teillä varmaan sitten kaikki paikat haisevat ja olette muutenkin epähygieenisiä homssuja! Älkää muuten sitten itkekö, jos mies yllättäen löytää fiksun naisen, jolla ei ole tuollaisia alkeellisia, sivistymättömiä moukan tapoja. Sitten vielä opetetaan junttitapoja miehillekin, hyi yök. Häpeisitte haisuämmät!
 
Te keille tämä aihe on vastenmielinen, on varmaan vastenmielistä kulkea kotona alastomana, harrastaa seksiä valot päällä ilman peittoa, käyttää seksivälineitä...suuseksistä puhumattakaan. Teille varmaan tulisi avioero, jos pieru pääsisi kesken yhdynnän :LOL:
 
mamaria
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.03.2007 klo 16:43 pippuriini kirjoitti:
Kuten osalla, niin meilläkin on rutsuttelu sallittua oman väen kesken, mut ei kans ruokaillessa tai vieraisilla. Huomasin just männä viikolla että taidan olla tuohon äijänkörilääseen tottunut, kun oikein urakalla kaasuteltiin molemmat :LOL: Hyvä ettei peitto jääny ilmaan kellumaan :D Eli kotosalla antaa paukkua kunhan kylässä ja vieraiden läsnäollessa ossaa jälkikasvukin käyttäytyä siivosti ;)

:LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL:
kiitos päivän parhaaasta vitsistä :D

meillä kans kotona on aina aika vapaasti kaasuteltu, paitsi ruokapöydässä. jos on vieraita tai ollaan kylässä eikä pysty pidättelemään niin mennään johonki sivummalle päästämään äänetön lataus... mie oon kärsiny kauheista ilmavaivoista yli puolet iästäni. hävettää muutamaki juttu mitä tuli kouluikäsenä..

14v oli rinnakkaisluokan kanssa yhteistunti kun apteekista tuli jotain esittelijöitä. tottakai minun Suuri Ihastus oli samassa luokasa sitte. hermostutti ihan kauheasti ja alko sitte pierettää. sit ku tuntu että ei sitä pysty pidättelemään niin aattelin että no jos mie työnnän penkkiä taakse päin niin että se pärisee niin kukaan ei kuule jos pääseeki ääntä. ja sitte siitä penkistä ei lähteny ääntä! \|O joku kysy "mikä se oli" ja joku jätkä vastas "****** pieras" ja kaikki räkätti. :ashamed:
 
YökX2
Kiva kun nää kirjautuneet kertoo julkisesti olevansa #&%?$!* piereskelijöitä. olen aivan samaa mieltä että kyllä jää tuommoinen käytöstavaton moukka lehdelle soittelemaan kun mies jossain vaiheessa avaa silmänsä ja tunnustaa inhoavansa päristelevää eukkoansa. Kumma juttu, että jotkut tosiaankin uskovat toisten voivan hyväksyä heidät ihan raadollisimmillaan. Minulle ei edes kelpaisi mies joka antaisi minun piereskellä kotona ihan miten vaan!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.03.2007 klo 18:18 YökX2 kirjoitti:
Kiva kun nää kirjautuneet kertoo julkisesti olevansa #&%?$!* piereskelijöitä. olen aivan samaa mieltä että kyllä jää tuommoinen käytöstavaton moukka lehdelle soittelemaan kun mies jossain vaiheessa avaa silmänsä ja tunnustaa inhoavansa päristelevää eukkoansa. Kumma juttu, että jotkut tosiaankin uskovat toisten voivan hyväksyä heidät ihan raadollisimmillaan. Minulle ei edes kelpaisi mies joka antaisi minun piereskellä kotona ihan miten vaan!
Mikset itse kommentoi kirjautuneena? Itselläsihän ei pitäisi olla mitään hävettävää... =)
 
eiuskoisi
Oikeasti, on vaikea uskoa, että suomalainen nainen on tällainen kotioloissa. Itselläni on ok. kotitausta, joka saattaa ehkä vaikuttaa siihen, etten voi käsittää Footballers wife ja Janis-tyyppisiä mielipiteitä. Meillä kunnioitettiin hyviä käytöstapoja ja toisia ihmisiä. Ei olisi tullut mieleenkään mikään piereskely.

Joku pöhkö vertasi seksiä ja piereskelyä. Aika sairasta verrata niitä keskenään. Mutta kertoo paljon k.o. henkilön ajatusmaailmasta ja siitä, millaisena seksin kokee. Säälittävää.

Kannattaisi teidän tällaisilla asioilla rehvastelijoiden todella mennä itseenne. Mitä siinä on rehentelemistä, että opettaa lapsilleenkin moukan käytöstä? Ainakaan minä en tällä tasolla ala keskustella. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta. Aika säälittävää sekin, että kuvittelette varmaan jotenkin järkyttävänne piereskelyillänne. Ikäänkuin alapään toimintonne ketään kiinnostaisivat. Lähinnä järkyttävää on se, miten alhaisella sivistystasolla liikutte. :x
 
pierua tulee p.erseestä pierua tulee p.erseestä pierua tulee p.erseestä
ppierua tulee p.erseestä pierua tulee p.erseestä pierua tulee p.erseestä pierua tulee p.erseestä pierua tulee p.erseestä pierua tulee p.erseestä
:LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL:
 

Yhteistyössä