* JOULUNTÄHDET 2006 *

Meillä alkoi viime yönnä sitten yösyönneistä vierroitus :/ Pyry on viimeaikoina kukkunut yöt läpeensä ja minuun iski flunssa ja on kaikki mehut ihan lopussa. Eilen tuli stoppi vastaan ja sellanen olo että jos sitä ei pian saa nukuttua niin ei tiedä enää mitä tekee. Joten edessä on siis muutomia (toivottavasti vaan muutomia) yötä kiukkua ja tissin kaipuuta ja ehkä sen jälkeen äitikin saa VIHDOIN nukkua.
Mies onneksi viimeyönä hoiti suurimmaksi osaksi nuo heräämiset ja tuumasikin aamusta todella huonosti nukutun yön jälkeen (Pyry päätti herätä jo seitsemältä) että ei ihmettele jos olen pää kireänä ja muutenkin ihan muissa maailmoissa jos olo on suunilleen kokoajan sellainen mikä miehellä oli tänä aamuna.

Sitten jotain iloista. En muista olenko kertonut että meillä on lähdetty kävelemään. Vaikkakin suosikki etenemismuoto on edelleen kontlleen, niin kyllä sitä päivittäin reenataan itsenäistä kävelyä =) Ja Pyry on löytänyt lisää musikaalisia puolia itsestään :D Aikaisemmin hän on rakastanu "soittaa" kitaraa, muta nyt hän on keksinyt miten nokkahuilusta saa ääntä aikaiseksi ja Pyry saattaa istuskella aika pitkiä aikoja lattialla ja puhallella huiluun :heart: Nojoo, pitkänpäälle varmasti alkaa rasittamaan, mutta on toinen niin suloinen kun yhtäkkiä saa aikaiseksi aivan uuden äänen huilusta ja jää sitä ihmettelemään :)

Meillä nukutaan pääsääntöisesti kahdet päikkärit. Päikkäreiden kestot vaihtelee 30min ja 2h välillä. Päivät jotka menee yksillä unilla on yleensä aika tuskasia meillä illasta kun Pyry alkaa olemaan niin väsynyt muttei vielä ihan puoli seitsemältä viitsisi laittaa yöunille eikä päikkäreitkään enää viitsisi antaa nukkua kun kukkuu sitten pitkälle yöhön.


tinde ja Pyry
 
Mimosa olikin kysellyt millon eemeli on lähtenyt ryömimään ja konttailemaan. Ryömimään lähti muistaakseni puolen vuoden iässä suunnilleen ja konttailemaan himppua vaille 8kk ja samoin tein siitä ylös punnersi itsensä. Nyt pysyy seisomassa jo vaikka pitäisi vaan yhdellä kädellä kiinni vaikkapa penkin reunasta.

Niitä hampaita meille ei oo kuulunu eikä näkyny. Olen jo monesti katsonut kun eemeli lipsuttaa koko ajan ylähuultaan sillä lailla kun siellä olisi jotain outoo. Eniten risoo kun ne hampaat ei tule kun liekö joku yhteys noihin korvatulehduksiin jotka ei parane :/ Viime viikolla käytiin polilla ja putkitusjonoon meni tietenkin. Parhaillaankin on kuuri päällä ja jos en pahasti erehdy niin tulehdus siellä on päällä edelleen. Pahimmillaan yöt nukutaan puoli-istuvassa asennossa jatkuvasti heräillen. En silti valita kun tiedän että Eemeli on oikiasti niin tyytyväinen vauva ollut. Huutaa vaan sillon kun sattuu todella paljon.

TÖissä olen ollut jo kuukauden ja kyllä sitä on kotona puhki kun vuorotyötä tekee. No mukavaa vaihtelua kumminkin. eemeli on kotona hoidossa muitten sisarustensa kanssa ja on ollut tyytyväinen hoitoon ja tilanteeseen ylipäätään. Välillä osoittaa mieltä kun ei tule minun syliin ollenkaan, isälleen vaan nauraa ja höpöttää. Vaan kyllä se siitä ku kauemmin on töissä.

Nyt mää lähen nukkuun vaikka kello on vasta aivan vähän. jotenki ollu tään päivän taas niin nukuttava olo että...

Mukavaa syksyn alkua kaikille...pitäny alkaa pikkumiehelle jo suunnitella talvipuvun ostoa. Mulla on sama ongelma ku jollain muullaki täällä että ei taho päästä lastenvaatetankojen ohite ollenkaan ostamatta jotain. Kaupoissa on niin paljon kaikkee kivaa....

Syksyisin terveisin juusto ja eemeli 9 kk ja n.pari viikkoo päälle
 
Heippa, pitkästä aikaa! :wave:

Niin kiirettä pukannu, ettei tänne ole kerenny käydä kuulumisia kirjoittamassa...
Onnea vauvaa odottaville! :flower: :hug:

Pikaisesti luin teidän muiden kuulumisia, illalla luen sitten tarkemmin.

Meillä Lenni alkoin ryömimään 2 viikkoa sitten. Nyt yrittää konttailla, mutta vielä ei ole keksinyt kuin ka käsiä ja jalkoja tulisi siirtää jotta liikkeellekkin pääsisi.
Toissa iltana Lenni nousi pinnasängyssä seisomaan ja nyt välillä seisoo tukea vasten jos hänet vaan pystyyn laittaa.
Meillä pomppukeino on nyt aika in, (kun mies vihdoin sai sen olohuoneen kattoon roikkumaan... ) ja siinä Lenni viihtyy pitkän tovin naureskellen.
Lenni on kyllä varsinainen hymypoika! :heart: Jatkuvasti hymyilee kahden hampaan voimalla hurmaavasti! :D Ylähampaista toinen on puhjennut ihan pikkuisen näkyviin ja toisen ylähampaan ien kohta pullottaa siihen malliin että ei kauaa mene kuin sieltä hammas puskee läpi.

Meillä Lenni syön n. 4 kertaa päivässä kiinteitä sen lisäksi imetän edelleen.
Öisin meillä heräillään vielä 2-4 kertaa.
Töihin pitäisi lähteä kuukauden päästä ja kovasti mietin että mitenköhän Lennin hoito sitten järjestyy... :whistle:
Lennillä on viikon päästä nivustyrän leikkaus. Toivottavasti se sujuisi hyvin!

Siinäpä pikaisesti meidän kuulumiset.
Lumiina ja Lenni kahden päivän päästä 8kk
:wave:

Sitäpä vielä piti kysyä, että onko teillä kaikilla ollut lapsilla 8kk neuvola?
Meillä kun oli puolivuotis neuvola niin sanottiin että seuraavan kerran vasta 9kk neuvolaan ja niin tuonne neuvolakorttiinkin on merkattu... :whistle:
 
Heippa kaikille!

täällä ollaan oltu sekä minä että poika kipeenä. Luulin jo Miikan selvinneen, kunnes taas tänä aamuna mittasin siltä kuumetta 38,6. Eli siis uusinta kierrosta mennään täällä.

lumiina kyseli 8kk neuvolasta... Meillä se on edessä vasta 19.9, jolloin Miika on jo 8,5kk.

Täälläkin kovasti seisoskellaan tukia vasten ja pieniä matkoja jopa kävellään tuen kanssa. pieniä matkoja välillä kontataankin, mutta pääsääntöisesti edetään vieläkin ryömimällä.

työelämään ei meikäläisellä ole mikään kiire ja hoitovapaa anomukset on siis laitettu menemään. jos vaan rahatilanne sallii, niin kotona olisi tarkoitus olla siihen asti, kun miika täyttää sen 3.v. Mahdollisesti ehkä jossain vaiheessa lähden viikonlopputöitä tekemään, jos tuntuu, että tiukalle vetää tuon rahatilanteen kanssa.

muuta uutta tänne ei tälläkertaa kuulukkaan :wave:

Nelly ja Miika
 
Tulin pikaseen kirjottaan, et meillä Ninni on vihdoin ja viimein oppinu ryömimään. Ei kylläkään vielä ite hoksaa et pääsis kauemmaski ku olohuoneessa pyöriä ympyrää. Kovasti konttaus asentoa hakee ja siinä nytkyttää, mutta ei vielä osaa lähtä liikkeelle.
8 kk neuvolasta, et meki ollaan viimeksi käyty 6kk neuvolassa ja seuraava on 1.10 eli Ninni on sitte melkeen 9kk.
Meillä on ruvettu syömään niitä 8 kk ruokia ja hyvin maistuu vaikka Ninnillä ei oo vielä hampaitakkaan. Ja riisikakut on suurta herkkua.

Mut nyt antaa tytölle hieman evästä.

Maria ja Ninni melkein 8 kk
 
Juuri 8kk neuvolassa kehuin terkalle kun Venla on pysynyt terveenä eikä ole vielä kertaakaan sairastanut..No tulihan se syysflunssa sitten tännekin!
Lauantaina alkoi kuume nousta ja nenä vuotaa konsanaan..Siinä yö sitten valvottiin kun ei neiti osaa ilman tuttia nukkua ja kun neä oli niin räkänen ettei voinut hengittää kuin suun kautta,eihän siitä mitään tullu.. |O Eilen päivälläkään ei nukkunut juuri olleskaan..Tais sitä univelkaa sitten olla aikalailla kun yö nukuttiin niin hyvin että kerran vaan herättiin vähän tuttia etsiskelemään! Huoh..Aattelin kyllä et jos toinenkin vuorokausi tarvii valvoa niin ei tuu mitään...Nyt on pikkunen sitten taas päiväunilla!

Kyl on ulkona kylmä..Eilenkin salamoi ja jyrisi ihan hirveesti illalla!!Ei haittaa olleskaan vaikkei pihalle pääsekään :)
Vähän harmittaa kun tänään ois ollu toinen muskari kerta eikä päästy,mutta ensi viikolla sitten taas!Venla tykkää kyllä olla hirveesti siellä!!
Olettekos muut alotelleet lastennen kanssa mitään "harrasteita" ,kerhoja tai muuta vastaavaa?

Mutta nyt pizzapohjan tekoon..Piti olla sunnuntain ruoka mutta jostain syystä ei eilen jaksanut ruokaa laitaa.. :ashamed:

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!

Peggy ja Venla
 
Mä tosta unikoulusta kysyisin teiltä jotka sitä ootte lapselle pitäny että miten pystytte yöllä antaa lapsen huutaa? Mä unikoulun viimeyönä alotin,mutta en kyllä pystyny huudattaa 5min. vaan menin paijaamaan ja yritin antaa tuttia ja maidon sijasta vettä,yö menikin ihan ok,yön aikana maitoa meni vaan 60ml ku normaalisti on menny n.200ml ja sitten on ollu ähky,heränny aikasin ja vääntäny hirmu kakat,nyt nukku pitkään ja väänsi kakat vasta aamupuuron jälkeen... Onnistuukohan tää vierotus yöpullosta näin lempeästi vai pitäsköhän yrittää sitä että joutuis huutaa siellä sängyssä vähän kauemmin ennen ku menen,mielipiteitä!!!
Nikohan siis on nukkunu vauvasta asti ihan hyvin,mutta syö edellee yöllä eikä sitä selkeestikkään tarvitse vaan herää liian täyteen oloon aikasin aamulla... ja eikö se niin ole että 6kk ikäsen pitäis pärjätä jo ilman yö ruokaa ja nikohan on jo 8kk...

mutta nyt täytyy lopettaa alko ukkonen jytisee ihan tosissaa,äkkiä kone kiinni ja johdot irti...

Heippa vaan!!!
 
Tuulenviemää tuosta unikoulusta kun kyselit.Meillä pidettiin jonkin asteista unikoulua, mutta poju taipui aika pian ja vähällä yösyöntien loppumiseen.Ja me ei siis jätetty lasta huutamaan(nukkuu samassa huoneessa meidän kanssa), vaan kun heräsi niin annettiin tuttia, jos ei kelvannut niin peittoa päälle ja silittelyä ja jos vaan huusi niin syliin sitten rauhottumaan ja kun rauhoittui niin takaisin sänkyyn.Ei siis mitään varsinaista huudattamista(mitä ei kait nykyään suositellakaan vaan tämmöistä lempeämpää), mutta kyllähän tuo huusi jonkin verran kun ei saanut mitä halusi eli tissiä ;) Mutta sen kesti kyllä kun asia oli päätetty, että nyt ne syönnit loppuu.Ja aika vähän tuo alkoi edes sitä protestoimaan.Nopeasti oppi, että palvelut on ohi ja huoli tutin ja jatkoi uniaan.Vettä tarjosin myös muutamana yönä ja ensimmäisenä yönä kun sitä tarjosin niin pojuhan sai kamalat raivarit siitä(sellaista litkua tarjoavat :D ).Periaatteessa yli 6 kk. ei tarvi yöllä ruokaa, mutta se on yksilöllistä ja oma vanhempi kai sen voi vaan varmasti tietää pärjääkö vai ei.Mutta meillä ainakin yösyönti oli ihan tapa jo pidemmän aikaa.

Poju on kehittynyt viikon sisään ihan hurjasti tuossa liikkumisessa.Nykyään nousee ketterästi seisomaan tukea vasten ja ottaa askelia ja ei ole enää niin huteraa ja osaa laskeutua alaskin siitä.Istumaan pääsee myös itse.Ja leikkii välillä polvillaan seisten pitäen jostain kiinni samalla.Konttaus on vielä haparoivaa ja edelleen ryömien liikkuu.

Ja ihan kuin sanoisi "äeiti" tai "äittä", mutta tarkoittaako sitä sitten niin en tiedä :whistle: Mutta hokee kyllä sitä monta kertaa päivässä ja välillä toistaa mun perässä, kun sanon äiti :heart: .

Mulperi Ja "Uuno"
 
Meilläkään ei varsinaista unikoulua ole ollut. Tutista kun päätettiin luopua Pyry rotestoi kun ei osannut nukahtaa ilman imemistä. Silloin hyssyteltiin sylissä ja sängyssä siliteltiin selkää tai heiluttelu pyllystä. Lopulta pikkuhiljaa oppi ett nukahtaahan voi ilman imemistäkin.
Nyt taasen kun yösyönnit on ollut ajankohtaisena lopettaa, niin kun poika yöllä herää tissin kaipuussa, joko sylissä vähän heijaa minkä jälkeen omaan sänkyyn ja silittelyä tai sitten vaan laittaa pojan makuu asentoon ja silittelee.
Oikeastaan ukko enää ottaa syliin ja heijaa, minä röyhkeästi olen päättänyt että jos ei hengen hätää tule niin kyllä poika jo osaa hienosti itsekin nukahtaa.
Edelleen vaan toivon että Pyry oppisi nopiaa nukkumaan yönsä. Viime yönäkin heräsi 7 kertaa yhteensä ja minähän sitä silittelin nukkumaan kun ukolla oli tänään taas koulua. Ja sitten sitä taas oltu silmät ristissä :/

Eilen Pyry esitteli oikeen urakalla taitojaan. Istuttiin miehen kanssa lattialla ja Pyry käveli innoissaan ensin äidiltä isille ja sitten isiltä äidille :heart: :heart: Ja välillä eksyttiin sivuraiteille kohti telkkaria :LOL:

Pyrykin on pikkuisen tässä aivastellut ja yskinyt ja nenäkin on vähän tukkoisen kuulonen. Ja minäkun toivoin että poika olisi tältä taudilta säästynyt, itse viikon verran flunssan kourissa nyt ollut. En haluaisi että tuo pieni kipeäksi tulisi :(

Harrastuksista sen verran että meidän oli tarkoitus alottaa muskaria, mutta jäi sitten ihan tyuysti enkä tiedä miten aikaakaan olisi ollut kun minä itse lähden aikuislukiossa lukemaan joitain aineita ja ukon harrastukset päälle. Mutta ehkä ensi syksynä


tinde ja Pyry :)
 
Huomenta vaan täältäkin! Täällä on taas rikkonainen yö takana. Jarkko heräs kolme kertaa, tosin vain kaks kertaa jouduin nukuttamaan tissille, kolmennella kerralla nukahti ite. Voi väsymys |O ! Pitäis kai aloittaa jonninmoinen unikoulu, kun ei tuo heräily näytä loppuvan. Muistan vaan kun vanhemman (nyt 11v.) kanssa pidettiin unikoulua terkkarin määräyksestä. Lapsi parka joutui huutamaan itsensä uneen kaks viikkoa, oli ehdoton kielto mennä hyssyttelemään. Siksi tuolla unikoululla on mulle vähän huonolta kalskahtava maine. :(

Meillä kokeiltiin eilen miltä tuntuu kun äiti lähtee töihin. Meillä oli eilen semmoinen töihin liittyvä koulutustilaisuus ja koska olen kuitenkin jo kahden kuukauden päästä menossa töihin, olin sitten tuolla mukana. Isäntä oli muksujen kanssa kotona. Maltoin olla soittamatta tai laittamatta viestiä vaikka koko ajan mietin miten ne pärjää... Kaikki oli mennyt loistavasti. Sitä vaan turhaan hössöttää... :)

Niin joku kysyi noista päikkäreistä. Meillä mennään vaihtelevasti, välillä kahdet välillä vain yhdet/päivä. Ne on semmoisia puolesta tunnista kahteen tuntiin, riippuen päivästä. Jos yö on ollut levoton, Jarkko ottaa aamupäivällä pikku-unet ja sit 11-12 maissa ruokailun jälkeen nukahtaa pidemmille unille. Joskus taas ukko on aamulla virkeä, mutta ottaa illalla pikku-unet iltaruuan (17-18) jälkeen. Tänään on aamu-unipäivä...
 
Teille kellä herätään tuttia laittamaan sen sata kertaa yössä!En tiedä sen oikeaa nimeä mutta varmaan monella on se lenksu johon tutti kiinnitetään ja toinen pää vaatteeseen ettei putoa!tuon laitoin neidille toissa yönä ja kaks yötä on nyt mennyt toosi hyvin:) Itse löytää tutin jos sitä heräilee etsimään!

Paranemaan päin myös ollaan..Ei lämpöä ole mutta tukkoinen nenä vain ja se vasta inhottavaa on!Venla ei tykkää yhtään kun tippoja laitellaan ja niistäjällä ylimääräiset pois otetaan :kieh:

Itselläkin nenä alkanut vuotamaan ja kurkkuun sattuu..Tarkoitus olisi viikonloppuna lähteä hiukan juhlimaan ja neiti mummulaan... :/ Saas nähdä kuinka tää mamma jaksaa..

Nyt iltapalalle!!Illanjatkoja!!
 
Meillä on sitten taas flunssa joten hieman tota yösyönti vieroitusta hankaloittaa... Toissa yöoli kamala,poju huus ainakin 2tuntia ennen kun jatko unia,ei kelvannu maito eikä vesi... no eilinen päiväkin oli yhtä kitinää ja esikoinen kävi ylikieroksilla kun ei päässyt ulos kun pikkuveli oli kipeä,olin aivan loppu kun mies tuli töistä... iltaa kohden helpotti ja pojat kävi reippaasti nukkumaan,ja kaiken kukkuraksi molemmat nukku todella hyvin,esikoinen tuli jossain vaiheessaviereen mutta niko nukku koko yön heräämättä kertaakaan,oli aamulla hieman hassu fiilis kun tajusin ettei oo tarvinnu yöllä herätä ja nousta syöttämään eikä lohduttamaan toista,vielä kun tää olis pysyvää =)
Nyt esikoinen on kerhossa ja tänään tässä jo pääsee vähän uloskin kun niko on huomattavasti paremmassa kunnossa,että eiköhän tämäkin flunssa tästä joskus helpota vaikkakin syksy ja talvi tuo sen flunssan ainakin meidän taloon säänöllisesti :/
 
Johannalla on ollu nyt viikon pientä nuhaa ja yskää,ja yöt tosi levottomia. Alkuun hain maitoa kun heräs itkemään,mutta nyt laitan vaan tuttia ja jos siihen ei rauhotu annan pullosta vettä! luulen,että tuo maito pisti tytön vielä tukkosemmaks,kun sen jälkeen alko vaan huutamaan... viime yö meni jo melko hyvin:) Luulen,että tuo nuha ja yskä tulee noista hampaista,kun näyttää ikenetki kutiavan ja sylkeä valuu hurjasti. Maitoa menny aika huonosti, mutta eipä sitä viiti juoda kun se vetää vaan tukkosemmaks olon!

Johanna oppi viikko sitten konttaamaan ja nyt se eilen jo kahdesti nous tukea vasten seisomaan suorille jaloille..saapa nähdä milloin alkaa sitten tukea vasten käveleen.äiteetä ainaki pelottaa! Ja isän perään ois aina ulos lähdössä, konttaa oikein nopeesti oven rakoon,että jos vaikka pääsis.... ja videioitten yms. koneiden nappulat kiehtoo kovasti! mielellään sekottelis nuo laitteet....;)
 
Pikaisesti tulin ilmoittamaan Lennin 8kk mitat. Pituutta 68,5cm painoa 7815g, elikkäs edelleen on hoikka poika...
Käytiin ottaan eilen mitat, kun huomenna on se nivustyrä leikkaus. Nytpä nukkumaan, kun aamulla on aikainen herätys :wave:
 
Oikein paljon onnea Lennin leikkaukseen! :hug:

Täällä pikkuhiljaa paranemaan päin..Äitikin hiukan sairastui syysflunssaan,mutta nyt kyllä helpottaa jo!Venla on nukkunut koko viikon ihan älyttömän hyvin!Tiedä sit onko tuolla flunssalla ollut asiaan osuutta muttei ole herännyt yhtenäkään yönä!!Joskus 6aikaan herää kun isäntä tekee töihin lähtöä mutta annan siinä vaiheessa maitoa(usein on jo nälkäinen) ja nukkuu vielä 9asti,ihanaa!!

Kyllä tuntuu mukavalta kun olo on pirteä ja jaksaa ihan erilailla touhuta:)
Tänään olen pessyt jo pyykkiä ja imuri odottaa tuossa vieressä.harvoin tulee siivousintoa muuten kuin ne pakolliset viikkosiivoukset..:D

Nyt työntouhuun!Mukavaa alkavaa viikonloppua tasapuolisesti kaikille!!

Levännyt Peggy ja Venla
 
Huomenta vaan kaikille ja pikku Lennille :hug:

Täällä vahdataan taas tuota pientä ukkelia kun se painaa pitkin kämppää kontaten. Nyt herra ottaa muutamia askelia puita pitkin ja "vahingossa" seisoo ihan pieniä aikoja ilman tukea. Aivan mielettömän huimaa kehitystä ihan vähän ajan sisällä, joka päivä jotain uutta. =) Olen aivan haltioissani seuraamassa tuota ipanaa.

Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille!!! B)
 
Onnea Lennille leikkaukaseen :hug: Toivottavasti kaikki menee hyvin!

Meillä ollaan oikein syysflunsassa, sekä äiti että poika. Kyllä vie kivasti voimat tällänen pikku flunssa!
Nyt on sitten arki alkanut kesän jälkeen. Miehen opiskelut alko taas ja nyt me ollaan Kallen kanssa kaksin kaikki viikot... kai tähänkin taas tottuu!
Mä yritin vierottaa poikaa yö syömisistä... Kaks viikkoo meillä huudettiin kaikki yöt läpeensä. Annoin periks :ashamed:
En vaan enää ite jaksanu päivällä mitään, kun yöllä ei nukuttu ollenka. Jos koittas joskus myöhemmin tota unikoulua uudelleen!

Mutta nyt siivoushommiin, kun jätkä nukahti päikkäreille!!
Hyvää viikonloppua kaikille!!

Memmu ja poju (melkein 8kk)

 
Meillä on alkanut tuo yötissistä-vierotus näyttämään pikkuisen positiivisia puolia. Toissa yönä Pyry nukkui huimat 6 tuntia putkeen (äiti ei kylläkään, sitä kun ei osaa mennä nukkumaan vielä ilta 8-9 aikoihin kun poika menee) ja viimeyönäkin poika veteli sikeitä oikeen kivasti. Yölläkin jos/kun herätään kituuttamaan niin ei todellakaan tarvitse enää hyssytellä tuntitolkulla poikaa vaan riittää että laittaa korkeintaan muutoman kerran makuuasentoon ja silittelee selästä. Siihen se pööpiäinen sitten nukahtaa tyytyväisenä jatkamaan uniaan =)
Kummasti sitä piristää mieltä jo ajatus että ehkä sitä oikeasti jokupäivä meilläkin nukutaan kunnolla eikä äidin tarvitse pärjätä niillä parin tunnin pätkillä :D

Meillä ollaan innostuttu taas uudestaan kestovaippailusta. Tuossa välillä mentiin jo melkeen pelkästään kertakäyttöisillä kun ei tuolle ikiliikkujalle meinannut saada vaippoja jalkaan muuta kun noita housuvaippoja. Nyt ollaan saatu hommattua joitan taskuvaippoja ja uusi innostus kestoiluun palasi =)

Lueskelin tuossa uusinta vauva-lehteä ja silmään pisti että 6-35kk ikäisille vauvoille olisi mahdollista saada yleisen rokotusohjelman puitteissa ilmaiseksi influenssarokote. Oletteko miettineet ottavanne tuota vauvoille? Itse pohdittiin että jos siitä vielä kysäisee seuraavassa neuvolassa mihin ei mahottoman pitkä aika enää ole ja ajateltiin jos sen ottaisi tuolle pojalle. Tuntuu että tuollainen perus-nuhakin on jo ihan liikaa :(


tinde ja Pyry
 
meillä käytiin sitten torstaina lääkärissä kun oli ollut hyvin risainen ja huudon täyteinen yö takana... ja korvetulehdushan meijän pojalla sitten olikin molemmissa korvissa :( sai lääkekuurin ja seuraava yö menikin sitten jo paremmin,nyt vaan mietityttää joskos tästä alkaa se korvatulehduskierre kun noinkin nuorena on eka tulehdus... esikoisella on molemmat korvat ollu kerran tulehtuneena ja nekin joskus tossa 2vuoden tietämillä... se on ihan kauheeta kun pienellä korvat särkee,mikään ei ole hyvä,syliä syliä vaan ja kämppää kävellään ympäri....
Nyt kun tuli toi korvatulehdus niin tuli vähän takapakkia siitä yöpullosta vierottamiseen,mutta kunhan flunssa ja lääkekuuri on ohi niin alotetaan koko homma alusta...
huomena lähdetään hieman ikeaan shoppailemaan jos se vaikka vähän piristäis kun on ollu aika kauhee viikko :/
Niin ja joskus joku kyseli töihin lähtösuunitelmia... hmm... minä oon ilmottanu olevani kotona 1.8.2009 asti eli niko on sillon 2,7v. ja esikoinen on 5,3v.
ei oikein oo järkeä aikasemmin lähteä töihin kun en siitä rahallisesti hyödy,menee plus miinus nolla kun pitäis sitten maksaa kahden hoitomaksut,nautin nyt kotona olosta kun lapset on pieniä... vaikkakin tämä kotona olokin joskus koettelee.... =)
 
toivottavasti lennin leikkaus meni hyvin...
täällä noustaa tukea vasten seisomaan koko ajan.. huih. tuli ostettua tuommonen kävelytuoliki.. menee lujaa sillä. siitä on ny pari kuukautta ku ollaan nukuttu yöt putkeen. sain sen sillä konstilla et ku heräsi ja halusi maitoa niin annoin vettä.. viikon verran heräsi pelkälle vedelle.. mut si loppu eikä oo heränny sen jälkeen enää. et kantsii kokeilla. töihin oon ajatellu vuoden vaihteen jälkeen jos vaan löytyy jotain sopivaa. en kyllä kiirettä pidä mutta jos tulee koulutusta vastaavaa niin haen kyl--

heipsan..
 
Yö-vuorossa aikaa kertoa kuulumisia.Eli vihdoinkin effi päättänyt lähteä liikkeelle.Tyyli on istuvassa asennossa ja käsillä tuuppaa itseään.hidasta vaivalloisen näköistähän tuo vielä on mutta liikutaa..
yöt nukutaan 1-syötön taktiikalla.12-13 tuntia.rattaissa ei suostu nukkumaan enään vaan sisällä sängyllä. yhdet päikkärit nukkuu enään.
on tulossa isoksi tytöksi..
Lennille pikaista paranemista! :hug:
terv.sussu ja effi
Tuosta rokotteesta kaksplussassa..katselin aivan samaa ja aiotaan effille ottaa se ,kun aloittaa 1,5kk päästä perhepäivähoidon .ehkä suojaa sitten siltä isolta nuhalta.
 
Väsynyttä huomenta taas täältä meiltä |O ! Ei meillä enää öisin muuta tehdäkään kun valvota. Lueskelin tuolta noita teidän unikouluvinkkejänne ja nyt tämä akka alkaa niitä toteuttaa vaikka kuka sanois ja mitä. Viikonloppu meni joka yö keskimäärin 4 kertaa heräten, sai tehdä ihan mitä vaan ja Jarkko huusi kun päätä olis leikattu. Kun oli huutanu tarpeeks, nukahti tissille. Viime yö oli viimeinen pisara. Jarkko heräs kolmelta ja huutoa riitti ihan tuonne viiteen asti. :'(

Sit jottei olo ole tarpeeks kurja, ollaan tässä koko ajan lähtökuopissa mun vanhempien luo. Joskus kauan sitten taisin mainita kun äitini sairastui leukemiaan. Syöpä saatiin kuriin, mutta heikko ihminen ei enää jaksa ja nyt on semmoinen tilanne, että odotetaan vaan milloin sairaalasta soitetaan. Äidillä on koko ajan kuumetta ja kivut ovat kovat.

Mutta nyt me mennään syömään ja yritetään vähän päikkäreitä, sekä äiti että ipana!
 
Marsku kannattaa alkaa unikouluttamaan ennen kun on ihan totaalisen lopussa. Miulla tilanne meni siihen että istuin pojan kanssa täälä kotona ja itkin pitkin päivää joka asiasta ja ilman syytä ennen kun tuli lopulta sellanen olo että jotakin on Pakko alkaa tekemään tämän kroonisen univajeen hyväksi.
Onneksi ukko (kerrankin) oli mukana heti, että Pyryltä yötissittely pois ja hoiti mukavasti noita yöhuutoja siinä alussa.
Tosin ei meillä vieläkään mitenkään mahtavasti nukuta (alotettiin yötissistä luopuminen joskus pari viikkoa sitten), välillä saattaa Pyry nukkua 5-7 tuntia putkeen ja välillä heräilee useammin ja saattaa kituuttaa tunninkin putkeen jos oikeen innostuu. Mutta kai se tästä joskus. Kuitenkin ollaan pidetty tiukasti kiinni että ennen kuutta (ellei ihan kamalan aikaseen ilta unille olla menty) ei maitoa tipu herättäisi vaikka kuinka monesti.

Aamupäivät meinaa olla aika höttöä. Pyry alkaa olemaan jossain vaiheessa ihan väsynyt, mutta nukkumaan ei voi mennä. Sitten sitä kitistään ja itketään parhaassa tapauksesa yli tunti (välillä unohtuu kitinä kun leikki vie mennessään) ennen kun herra ymmärtää että "nih, nukkuminenhan taisikin auttaa väsymykseen" ja suostuu nukahtamaan. Meinaa olla hermo välillä aika kireänä, tämä kun on lähestulkoon jokapäiväistä.

Flunssa alkaa täälä hieman jo hellittää, miulla ei enää ole oikeastaan yskääkään, Pyryllä vielä nokka valuu mutta muuten hänkin on alkanut olemaan paranemaan päin.



tinde ja Pyry
 

Yhteistyössä