* JOULUNTÄHDET 2006 *

Hyvät uudet vuodet kaikille :wave: :wave:

Kuinkas teidän juhlinnat eilen sujui?
Me käytiin piipahtamassa kavereilla ja reissu meni oikeen hyvin (äidin autolla päästiin liikkeelle, niin ei tarttenut vielä busseiluun uskaltautua). Kavereilla on itselläänkin kaksi pientä poikaa ja olivat veljekset ihan ihmeissään kun nyt mentiinkin sinne vauvan kanssa ja miun mahani oli kadonnut =) Ja taisi heitä pikkuisen harmittaa (ehkä hieman mustasukkaisuutta?) kun en ehtinytkään leikkimään niin kamalasti heidän kanssaan kun ennen Sintin syntymää miusta tuli veljesten vakio kaveri leikkeihin :D
No, mutta jahka meidän ukkeli tuosta hieman kasvaa niin saavat sitten uuden kaverin siitä ja minä voin keskittyä seurustelemaan vanhempien kanssa =)

Meillä meni yökin suhteellisen hyvin. En tiedä onko Sintti nyt sitten kehittänyt jonkinlaisen rytmin itselleen, mutta joskus yhden kahden aikoihin hän nukahtaa pidemmille unille ja herää sitten viiden kuuden aikoihin seuraavan kerran vasta syömään. Loppu yö (aamu) meneekin sitten pikkuisen lyhyemmillä unilla, mutta ihanaa että edes yksi tuollainen pidempi nukkumis jakso on että saan miekin unta jonkinverran...

Imetyksessä edelleen ongelmia, mutta niiden kanssa on melkeen oppinut elämään. Tuota kipeämpää tissiä en ole tohtinut makuultaan syöttää ollenkaan, että se on sitten tauoplla yö aikaan meillä ja aamulla ensimmäiselle syötölle noustaessa se onkin aika pirun täysi aina :\| Jonkin verran ollaan korvikettakin jouduttu antamaan kun ukkeli kaluaa tissit välillä niin tyhjäksi ettei osaa enää muuta tehdä kun hamuta ja huutaa rinnalla.

Eiköhän tässä ollut taas tärkeimmät höpinät =)


tinde ja Sintti
 
OIKEIN HYVÄÄ TÄTÄ VUOTTA KAIKILLE!!! :D

Tulin nyt kurkkaa tänne, kun eilen en ehtinyt. Meidän pikkumies siis on jo viikon ja kaksi päivää vanha ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Tässä samalla herraa syötän, joten voipi olla kirjoitusvirheitä...

Minä silloin tuonne toiseen pinoon kirjoitinkin, että poika syntyi 23.12 klo 11.18 ja se aatto vietettiin laitoksella, mutta jo joulupäivänä päästiin kotiin. Herran mitat olivat 3590g ja 52cm.

22. päivä oli viimeinen neuvola ja ajan varasin jo yliaika konrolliin, olis ollu 27. päivä... Koko päivän oli omituinen oli ja kun illalla mentiin kauppaan ostaa viimeiset joulusapuskat, olin varma ettei enää tartteis pitkään odotella. Ilta oli yhtä kärvistelyä kuudesta lähtien, mutta sitkeästi väännyin nukkumaan, siis yritin. Oli pakko soittaa synnärille ja yhden aikaan oltiin siellä. Kätilö tutki ja sanoi ettei mitään ollut tapahtunut, mutta antoi jäädä sinne ja miehen kans vaikka ei miehille siellä olekaan yöpaikkaa!

6.30 heräsin mielettömiin suppareihin ja kasin aikaan aamukätilö tuli kattoo tilannetta, olin auki 3 cm. Mentiin suoraan saliin, jossa sain epiduraalin ja sit se synnytys lähti vauhdilla etenemään. Mies oli kattonu kelloo 11 aikoihin ja kohta oli pieni herra sylissä. Pienellä oli napanuora kerran kaulan ympäri ja lapsivesi vihreetä. Hengitystiet jouduttiin imemään, mutta kyllä poika sit parkas ja kaikki oli hyvin.

Kotona kaikki on mennyt hienosti, imettäminen sujuu ja rytmeistä ei ole tietoakaan! ;) palataan taas astialle!!!
 
Aleksin 2v äiti
ONNELLISTA VUOTTA 2007 KAIKILLE!!! :wave: =)

Huh...nythän mä vasta hokasin,että myöhän mennään ukon kanssa TÄNÄ VUONNA naimisiin... :p :heart: =)

Täällä meni vuoden vaihteen juhlinnat suht rauhallisesti...
Pelättiin aluksi,että poika pelkää raketteja ja pauketta mutta katin kontit!! Reilu pari vuotiaan innolla jätkä kiljui ja nauroi kun jyske alkoi...ja suuttui vielä iskälle kun meiltä loppui raketit... ;)
Ihan omassa pihassa oltiin ja wauveli veteli tyytyväisenä hirsiä omassa petissään.
Ukko veteli muutaman olusen ja mie otin yliannostuksen cokista!! :p

Vaunuttelemassa ollaan jo jokusen kerran käyty ja typy oli ekan kerran VASTA viikon vanha mutta eipä tuo tuntunut nokkinsa ottaneen!!
Nauratti silloinkin kun neuvola-täti tuli kotikäynnille ja selitti,että "sitten parin viikon ikäisestä voitte alkaa vauvalle vilauttaa ulkoilmaa"...myö hykerreltiin partaamme kun oltiin just edellisenä päivänä käyty vaunuttelemassa... ;)

Rintatulehdus alkaa helpottamaan ja imetyskin tuntuu taas mielekkäältä kun ei tuohon toiseen tisuun satu enää niin pirukseen... =)

Rytmistä vielä sen verran,että päivän viimenen tisuttelu on siinä puolilta öin...sit heräilee yöllä kolmen korvilla syömään...syö semmoisen tuntisen pätkän suunnilleen...sit seuraavan kerran about kasin molemmin puolin taas semmonen tunnin pätkä...ja yleensä kun paan typyä takas petiinsä niin poika jo nouseekin... :p

MAMARIA...me muuten sit saatiin ne wauvelit samana päivänä... ;)
 
Hyvää uuttavuotta 2007!! :)

Täällä porskutetaan samaan tahtiin kuin ennenkin. Jälkivuoto on onneksi hävinnyt ja haavakaan ei tunnu enää yhtään pahalta. Nännit alkaa tuntua vähän paremmilta eli vissiinkin ne alkaa pikkuhiljaa tottua :eek: Eipä tässä oo mennytkään kuin vasta kuukausi :D
Tänään käytiin neuvolassa kun poju täytti kuukauden. Painoa oli tullu syntymäpainoon 10 g vaille kilo eli nyt oli 4460 g ja pituutta oli tullu reilu 5 cm eli se oli 56,2 cm. Eli näköjään tissimaito riittää kun en oo antanu mitään muuta vaikka välillä kyllä mietityttää että onko noissa mitään jäljellä kun tuntuvat aika tyhjiltä, mutta neuvolassa meinasivat että se johtuu vaan siitä ku ehtiin jo tottua niihin ylitäysiin tisseihin tuossa alkuvaiheessa...

Pojun ristiäiset on nyt täysin suunniteltu ja kaikki on hoidettu. Kirkko, pappi ja pitopalvelun emäntä on varattu ja pojun mummut, täti ja isomummu tekevät tarjottavat. Kummitkin on päätetty ja kysytty mutta nimi mieityttää edelleen... Onneksi tässä on vielä reilu viikko aikaa :)
Ens viikon keskiviikkona pitäis käydä isyyden tunnustamisessa että poju saa isin sukunimen -kyllähän minäkin sen otan sitten joskus kun jaksetaan järkätä ne häätkin :D

Äh, kaikenlaista piti kommentoida ja vastata mutta pää on tyhjä :x
Nuo vähäiset yöunet verottaa tuota aivokapasiteettia :D
Mun pitäis jonnekin laittaa tuota synnytyskertomustakin kun oishan siitä kiva kirjottaa eikä se enää tunnu niin kauhealtakaan :)

Mutta nyt pitää lähtä kauppaan kun jääkaappi on ihan tyhjänä

pimmi + poju tasan 1 kk :heart:
 
Ai niin... Semmosta ainakin piti kysyä että miten teidän vaaveilla tulee noita pukluja kun musta tuntuu että tuo poju puklailee vähän liikaakin kun pukluja tulee ennen ja jälkeen syöttöjen ja välillä maitoa lentää ihan kaaressa reipaskin satsi -tänäänkin aamulla oli maidottanu puolet pinnasängystä aamusyönnin jälkeen. Röyhtäytetään kyllä joka syötön jälkeen ja neuvolasta sanoivat että huolestutaan vasta sitten kun se vaikuttaa painoon, mutta ihmettelen vaan että voiskohan tuohon olla joku syy...? Semmoinen kummallisuus ainakin huomattiin että puklailu rauhottui heti kun pidettiin noissa rela-tipoissa päivän tauko, mutta niiden ei vissiin pitäis kyllä aiheuttaa tuommosta.
Löytyiskö keneltäkään tietoa?
 
Iltaa kaikille! Löysin minäkin tänne =)

Joku kyseli vauvan painon noususta, meillähän paino laski hiukan (85g) kun päästiin kotiin. Seuraavalla kerralla (3pvä pästä) paino oli noussut, mut liian vähän (30g) ja ilkeä täti pakotti meidät sairaalaan (85 km) verikokeeseen kun väitti et vauva on keltainen! Hiukan olin hermona! Vauva EI ollut keltainen! Verikoekin sen sit kertoi.
Siis hyvähän on huolehtivat, mut jotenkin meni luottamus tädin ammattitaitoon kun ekalla kertaa oli laskenut painon pudotukseksi 800g!! Mun mielestä maalaisjärki jo sanoo että jos viikon vanhalta vauvalta paino putoais 800g neljässä päivässä ei vauva kovin hyvässä kunnossa olisi :kieh:

Mun mielestä painon lasku johtui siitä et sairaalassa sai ruuan pullosta ja kotona vasta aloitettiin imetys. Menihän siinä aikansa et maitoa rupes tulemaan tarpeeksi. Neuvojahan kyselin imetykseen tuolla odotus puolella. Nyt ollaan oltu täysimetyksellä kolme viikkoa. Ja vauva on kasvanut ihan hyvin :)
Välillä kyllä tuntuu etten tee muuta kuin istun sohvalla imettämässä tai nukuttamassa poikaa, mutta sitä saa mitä tilaa... :whistle:

Meillä nukutaan yöunia noin 3-5 tuntia ja päivällä 2-4 tuntia. Illat ovat aika takkuisia, en tiedä onko maitoa illalla vähemmän vai eikö poikaa vain huvita imeä kunnolla. Siis aamulla rinnat on ylitäynnä ja maito "lentää" eli ei tarvitse turhan kovaa imeä. Illalla syö useammin eikä maitoa pääse samalla lailla pakkautumaan rintoihin vaan maito pitäis oikein imeä.

Univelkaa on tullut ja sen huomaa :whistle: :ashamed: ;)
Mutta nyt kutsutaan taas... :heart:
 
Pikaisesti vielä, profiilissa pitäis olla meidän tontun kuva. On otettu isosiskon joulujuhlassa, missä poika käyttäytyi moitteettomasti; nukkui koko ajan.

Miten ootte hoitanu arkoja nännejä? Muuten ovat ihan ok, mut iltasyöttöjen aikana/ jälkeen ovat _aika_ :x hellänä...
 
tonttu06 harmaana
Höh, olipas pieni ja epämääräinen kuva! Pitää yrittää laittaa jossain välissä parempi.

Mitä meinaatte tarjota ristiäisissä/ nimiäisissä? Siis ruoka ja juomat.
Meillä puuttuu vielä päivä, kummit (ei olla kysytty), NIMI (mulla olis hyvä nimi mut se ei kelpaa miehelle :( ) ja tarjottavat ym.
Pakko kai tässä on ruveta jo asiaa suunnittelemaan/ järjestelemään... :whistle:

Anoppi oli jo soittanut miehelle ja kysellyt koska pidetään. Sanonut et hän voi tehdä jotain, jostain syystä (väsymys?) mulla nousi heti karvat pystyyn! Tuli olo että taasko sen pitää sekaantua \|O Tiedän et tarkoittaa hyvää mut silti mua ahdistaa kun tuntuu et tulee mun "reviirille". Tai ei kai siinä mitään jos tekis niin kuin pyydän, mut aina sen pitää sekoittaa kaikki asiat \|O
Mutta eikös se tästä...
 
Aleksin 2v äiti
Mul on tisunpäihin just loppumaisillaan oleva,sairaalasta saatu villarasva ja sit on apteekista ostettu joku violetti,pieni rasvatuubi.
Ei niistä ny hirmusti apua ole mutta pientä lievennystä sentään... =)

Meil oli esikon ristiäisissä ihan perus voileipäkakkua,täytskäriä,kuivakakkuja,bullaa...ja aikaslailla samalla kaavalla mennään varmasti nytkin...paitsi,et täytskärin koristeet täytyy ostaakin uudet ja vaaleanpunaiset... ;)

Huomen täytys käydä se isyys taas tunnustamassa ja sit voiskin oikeestaan alkaa miettiin niit ristiäisiä paremmin...
Olisko kellään tiedossa jotain hyvää värssyä tai runonpätkää kutsukorttiin??
Viimex oli "Ensin aamukastetta laitetaan pieneen kultaiseen rasiaan.Hopeaa enkelinsiivestä ripotellaan ja auringonvalolla sekoitetaan.Näin pienet vauvat valmistetaan!"
Nyt tarttis kekkasta kans joku tollanen herkkä värssy niin ois sit vähän saman tyylinen kutsukortti neidilläkin!! =)
 
Ilmoitanpa tännekin, että meille syntyi 31.12. klo 8.22. tyttö, mitat 4220g ja 51cm. Ja ihan luomuna synty,kun ei ehditty antamaan mitään helpotuksia. Kirjoittelen myöhemmin synnytystarinaa,tänään kotiuduttiin.

Pauliina + tyttö 3vrk
 
Meillä kävi neuvolatäti toisen kerran ja poitsulla oli paino noussu reilu700g edellisestä punnituksesta (vähän alle 2 viikkoa sitte)
Kyselin tuosta maidontulosta ku meillä sama ongelma että tuntuu ettei iltasin maito riitä,on kuulemma ihan normaalia. Ja seki on ihan normia et iltasella aina syöttökerrat tihenee.
Mie olen käyttäny rinnanpäihin kanssa bepanthenia ja huomasin et silloin ku sitä käytän pojalla on enemmän ilmavaivoja!? En tiiä sitte onko tuossa oikiasti taikaa,mut enää en käytä ku toiseen rintaan iltasin ja minusta ilmavaivat on vähentyny. Meillähän potisu kärsii ihan tosissaan ilmavaivoista,cuplaton on niitä hieman helpottanu ja tänään otettiin rinnalle vielä rela-tipat. Jännityksellä oottelen et miten ne vaikuttaa,öljypohjasia kun ovat. Ihan suosiolla alotin heti jekovit tipoilla,en tohtinu alkaa kokeilee niilä devitoleilla,eli nyt sitte ootellaan...
Iltasin olen muutaman kerran joutunu antaa korviketta ja Tutteli aiheuttaa meillä vatsanväänteitä. Nyt ostin sitte nan1:stä,katsotaan mitä tuleman pitää.
Pää lyö tyhjää,olikohan mulla muuta...
Niin, ja mulla kanssa hieman ongelmia Anoppini kanssa, ei oikein ole vielä käsittänyt ettei kuulu meidän ydinperheeseen neuvoineen. Mutta mutta,eiköhän tuo ajan kanssa ymmärrä,teen sitä koko ajan hienovaraisesti ilmi,et loppujen lopuksi se ollaan me jotka päättää miten poikaa hoidetaan tms.
 
Eka yö takana kotona vauvan kanssa. Ja meni oikein mallikkaasti. Vauva meni yöunille klo21 ja heräs kahdesti rinnalle, klo1.30 ja 3.30 ja aamuun herättiin klo6.30. Äsken soittelin neuvolaan ja tulevat sieltä katsomaan vauvaa tiistaina. olen tässä aamulla kaivellut kaapeista punaisia vaatteita vauvalle, kun olin pessy vain ns. neutraalin värisiä vaatteita valmiiksi. Kohta pääsee ripustamaan pientä pyykkiä..

pauliina + tyttö 4vrk
 
mamaria
:flower: :flower: :flower: Onneksi olkoon uusille jakautuneille! :D


Meillä on nyt aika väsynyt mamma. Monta viikkoa oli ihan hyvä rytmi vauvalla ja yöllä nukkui tyytyväisenä tissin vieressä, mutta tällä viikolla se on alkanut ihan kamalan huutosirkuksen tuossa puolen yön maissa. ollaan kokeiltu vaikka ja mitä, mutta joka yö on pahempi ku edellinen. viime yönä oli pahin: oli varmaan kolmisen tuntia hereillä. välissä maistui tissi ja välissä meinasi nukahtaa mutta sitten se aina havahtui huutamaan uudestaan ja sitten ei tas auttanu hyssyttelyt, ei tissi kelvannu ja vaipassakaan ei ollu mitään.. Mieski meni olkkarin sohvalle nukkumaan,että jaksais olla töissä. mulla meinas itelläki päästä parku kun alko niin kamalasti väsyttämään ja nykyään mie olen niin kamalan kärtynen väsyneenä, että saa harjotella kovasti positiivista ajattelua ettei kovin äksyile viattomille lapsiraukoille.. :whistle:

noh, vauva ilmeisesti oli sitä mieltä että äiskä on nyt toipunu synnytyksestä ja voi alkaa pitämään isompaaki elämää itestään..jälkivuotoa tiputtelee vieläkin, mitä kyllä vähän ihmettelen, kun vauva täyttää tänä iltana jo 4 viikkoa ja jo sairaalasta lähtiessä vuoto oli aika niukkaa. mulla on nyt reilun viikon ajan ollu joinakin päivinä alamaha kipeä ja enimmäkseen ovat tuntuneet vaan joltain ruansulatusvaivoilta, mutta joinakin päivinä on myös vihlontaa tosi alhaalla mahassa ja sit sen jälkeen on yleensä tullu vähän runsaammin vuotoa. mitähän seki meinaa.. jos se kohtu vaan supistelee vielä vähän viimeisiä jämiä pois? mulla kauheasti pelottaa kohtutulehdus kun tuossa syksyllä kuulin yhdeltä tuttavalta että sillä tuli synnytyksen jälkeen se ja nyt se ei voi saada enempää lapsia.. eipä sillä, minusta kyllä nyt vähän tuntuu että meidän lapsiluku vois olla tässä.. mies ainaki on sitä mieltä, kun halus kortsuja ostaa, vaikkei me ennenkään oo imetysaikana raskaaksi tultu.. jälkitarkastuksessa kuitenki pyydän minipilsut..

mitäs muuta..? aa, tissit! nyt on menneet nännit vähän kipeiksi. vauva on alkanu vähän huonolla otteella imemään joillaki kerroilla enkä oo saanu sitä oikastua parempaan. ja sit ku se on tiheästi tissillä välistä. jos se nyt ihan puolen tunnin välein on tissiä vailla niin sitte saatan tarjota pulloa välissä, että tissit saa vähän levätä ja parantua. verta mulla ei ole missään vaiheessa nänneissä näkyny mutta nyt kun olen vähän tutkiskelu niin näyttäs niinku saattais pieniä paloja puuttua.? tai siis siinä näkyy sellanen pieni monttu keskellä.. pikku kakkosen kans oli samanlaisia kun sillä oli niin pieni suu ettei saanut kunnon otetta ikinä. täytyy kaivella kaappeja, mihin se ukko on bepanthenin piilottanu.. cuplatonta ostettiin vauvalle ja kerran on annettu. mitään ei tuntunu vaikuttavan, mutta katotaas nyt vielä.. d-tipat vaihdettiin vesiliukosiin..

sosiaalitoimistosta tuli postia että 10.1. pitäis mennä isyydentunnistamiseen. no kiva kiva, se on sitte samaan aikaan mitä meillä on sovittu neuvola pojille, pitää sitä sitten yrittää saada muutetuksia ja ah, kun tuonne neuvolan puhelimeen on niin pirun helppo päästä läpi! :kieh:


ristiäiset meillä taitaa olla helmikuun lopussa. silloin on sopivin aika minun etelässä asuville sisaruksille päästä tulemaan ja muutenki aattelin helmikuuta.. nimeä ei kyllä oo vielä keksitty. pitäis kuitenki sitä aikaa jo alkaa varaamaan seurakunnalta. sieltäki tuli vihdoin postia, mie jo vähän odottelinki..

mutta lopuksi vielä ihania uutisia: huomenna illalla muutetaan omaan taloon! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!! :D

-maria ja poika 4vk<br><br>
 
Moi kaikille! Olin raskauden aikana välillä käymässä palstalla ja viimeksi syyskuun alussa kun kyselin turvotuksesta raskauden aikana.

Menin 12.9. neuvolaa, josta passittivat verenpaineen takia sairaalaan ja sille tielle jäinkin, sen jälkeen tapahtuikin paljon.. Meidän tyttäremme syntyi 22.9. raskausviikolla 28+1 ja painoi vain 770g. Alku oli kriittinen, mutta tyttö on sitkeä ja pääsi kotiin 19.12. 1970g painoisena. LA olisi ollut 14.12. joten tyttö päätti tulla kotiin silloin kuin pitikin :)

Lääkkeitä tuli kotiin pari kassillista, mutta vauvamme voi hyvin. Vellejää ollaan syöty jo 2 vkoa ja soseet aloitettiin viime viikolla :) Keskosilla nämä ruokailujutut menee vähän eri tahdissa, sillä tarvitsevat niin paljon kaloreita kasvaakseen.

Hyvää vuooden alkua kaikille!
 
Heissan!
Tänään käytiin 4vk neuvolassa, painoa oli tullut hurjasti lisää, poju painoi nyt 5310g :) Oikea kasvuspurtti, mutta kyllä vauva viihtyy tissilläkin ahkeraan..
Meillä menee muuten ihan mukavasti, mutta yöunille meno on alkanut tuottaa vaikeuksia..Tissille nukahtaa, mutta auta armias kun tissi irtoaa suusta niin alkaa kauhea älämölö..Nukuttaminen vie pahimmilaan kolmekin tuntia. Kaikkea on kokeiltu, mutta eipä ole mikään auttanut.
sitten kun vihdoin nukahtaa nukkuu ihan mukavasti pari 3-4 tunnin pätkää, aamuyöstä usein levottomampaa. Kova on murisemaan unissaankin ja usein itse herää turhan ajoissa kun luulee, että poju on ruokaa vailla.
Meillä isommat sisarukset ovat ihan haltioissaan vauvasta, ekaluokkalainen isovelikin kysyy aina ekana koulusta tullessaan, että missä vauva? Ja kinaavat että kumpi saa pitää sylissä.
Ristiäiset ovat 11. helmikuuta, etunimi on loksahtanut kohdalleen muut nimet vielä hakusessa..Samoin kummeista ei vielä varmuutta.
Päivällä vauva nukkuu kivasti vaunuissa, kiitos leutojen säiden, ei tarvitsisi kovia pakkasia tullakkaan, että saisi jatkaa ulkounia.

Nyt lähdettävä syöttöpuuhiin!terkuin :Viola ja poju 4vk
 
Iltaa kaikille!!!

Jospa sitä tännekkin ehtisi hieman raapustella, kun poika nukkuu...

Eli siis meille tosiaan syntyi poika 29.12.2006 klo. 21.09. Mitoiltaan poika oli 3010g ja 49cm pipo 34cm.

Synnytys käynnistyi torstaina 28.12 klo n.22 säännöllisillä supistuksilla, joita tuli 8-10min välein. Yritin siinä sitten torkkua supistusten välillä, mutta eihän siitä tietysti mitään tullut, kun koko ajan vaan jännitin, että loppuuko ne taas. Tälläkertaa supistukset eivät kuitenkaan loppuneet, vaan muuttuivat pikkuhiljaa hieman kipeiksi. Kuumavesipullon voimin sitten sinnittelin puoli kahteen asti, jolloin herätin ukon. Juotiin vielä teet ja kahvit kotona ja lähdettiin suunnistamaan kohti sairaalaa, jossa oltiin n.2.30. Sisätutkimuksessa kohdunsuu oli vain sormenpäälle auki. Siitä sitten supistuskäyrän kautta siirryttiin olohuoneeseen, jossa ukon kanssa katseltiin telkkaria ja täyteltiin ristikkoa aina supistusten välissä seuraavat 3h. Sitten pulahdin ammeeseen, jossa viihdyin vähän reilu puoli tuntia, mutta sielä vedessä rupesi nukuttamaan niin kauheasti, että oli pakko nousta pois. n.klo 8 aamulla mentiin taas käyrille. Supistuksia tuli n. 7-8min välein ja kohdunsuu oli edelleen vain sormelle auki. Tämän jälkeen sain aamupalaa, jonka tosin oksensin ulos melkeen heti syönnin jälkeen.... Sitten mentiin ukon kanssa lepohuoneeseen köllimään ja yritin vähän siinä juoda mehua(huono olo vaivasi koko ajan). Sitten köllittiin seuraavat pari tuntia ja sain jopa hieman torkuttua(sellaisia 3-5min pätkiä) supistusten välissä. Puoliltapäivin kätilö tuli taas tarkastamaan tilanteen ja kohdunsuu oli reilut 2cm auki. Mehukaan ei minulla pysynyt tässä vaiheessa sisällä, joten olo ei ollut kovin mainio. Lähdettiin kuitenkin miehen kanssa vähän kävelylle ja käytiin kanttiinissa, jossa mies joi kahvit. Sen jälkeen palasimme takaisin lepohuoneeseen ja kätilö kävi taas n.klo 14. Otettiin käyrää ja tehtiin sisätutkimus... Paikat tiukasti kahdelle sormelle auki.Tämän jälkeen lähdin käymään suihkussa, jossa en kyllä viihtyt kuin vajaa puoli tuntia ja sitten taas köllittiin ukon kanssa lepohuoneessa (nukkua en enää tässävaiheessa pahoinvoinnin ja supistusten takia voinut). n.klo. 17 alkoi olo olemaan jo sen verran tukala, että pyysin jotain kivunlievitystä. kätilö ehdotti, että vasta yötä vasten otetaan piikki kankkuun ja minä ajattelin jo kauhuissani, että kestääkö tämä muka huomiseen asti :eek: (onneksi ei kuitenkaan kestänyt). Sitten otettiin taas käyrää ja kätilö sanoi, että supistukset alkavat jo käyrälläkin näyttää ihan kunnon supistuksilta (tämän jälkeen vessareissulla alkoi verinen ja limainen vuoto) ja vähän ennen klo.18 sain vihdoin aqua rakkulat, jotka auttoivat todella hyvin. Laittaminen sattui ihan pirusti, mutta ne veivät kokonaan kivun selästä ja reisitä supistusten aikana. Klo.19.10 kätilö tuli tekemään sisätutkimuksen ja paikat olikin vihdoin auenneet viiteen senttiin. Sain uuden annoksen aqua rakkuloita ja siirryttiin ukon kanssa olohuoneeseen katsomaan Uuno Turhapuro-This is my life viimeistä jaksoa. Aqua rakkulat auttoivat kipuun taas ihan hyvin, mutta loppu Uunosta olo oli jo aika tuskaisa. n.klo 8 siirryttiin vihdoin synntys saliin, jossa ehdittiin olemaan hurjat n20min ennen ponnistusvaiheen alkua. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin 8cm auki. Minulle luvattiin puudutus heti kun kalvot on puhkaistu, mutta kun kätilö puhkaisi kalvot ja laittoi pinnin lapsen päähän paikat olikin jo täydet 10cm auki. Kätilö vaan lykkäsi ilokaasu maskin käteen ja totesi että ei tässä enää mitään puudutuksia tarvita... Ei kun ponnistamaan vaan. Ponnistus vaihe alkoi hienosti sillä että laatotin synnytyssalin lattian uuteen uskoon. Tässä vaiheessa mies lähti käytävään, kun ei enää kestänyt katsoa minun kärvistelyä vierestä. 49min ponnistamisen jälkeen klo.21.09 pikkumies autettiin vihdoin maailmaan imukupilla, sydän äänien laskun vuoksi. Napanuora oli 2kertaa kaulan ympäri kiertynyt, mutta onneksi poika ei kärsinyt kuitenkaan hapenpuutteesta. Jälkeiset tulivat n. 5min pojan jälkeen ja sen jälkeen minut kursittiin kokoon. Sitten jo mieskin pääsi synnytys saliin meitä moikkaamaan ja itkuhan tuolla tuli heti kun sisään astui :heart:

Siinä sitten vähän aikaa ihmeteltiin uutta tulokasta ja syötiin iltapalaa. Sen jälkeen pääsin suihkun kautta sänkykyydillä osastolle, kun huippasi ja väsytti sen verran, että katsottiin se paremmaksi vaihtoehdoksi.

Univelkaa lukuunottamatta olin seuraavana aamuna jo huippukunnossa ja osaston kätilökin ihmetteli, etten kipulääkettä pyytänyt kun vain yötä vasten(epparin vuoksi siis).

Synnytyksen kokonaiskestoksi tuli siis 23h 9min, josta ponnistusvaihe 49min.

Tänään käytettiin poikaa ensimmäisen kerran neuvolassa ja maitoa tuntuu riittävän todella hyvin. Pojan paino oli sairaalasta kotiin lähdettäessä(maanantaina) 2970g ja tänään neuvolassa 3215g pituuttakin poika oli hieman kasvanut ollen nyt 51,5cm. Masuvaivat taitavat toista kuitenkin hieman vaivata, kun on ollut tänään kokopäivän hieman känänen. Rauhoittuu kyllä syliin, mutta heti sänkyyn siirrettäessä alkaa lohduton itku. Nyt kuitenkin sain nukkumaan, kun nukahti tuohon olkapäälle eikä onneksi herännyt sänkyyn siirrettäessä.

Nyt tuli kyllä taas niin pitkä teksti, että taidampa taas välillä lopetella. Laitoin pojasta kuvan profiiliin. Toivottavasti näkyy...

Nelly ja Paukku-Petteri huomenna 1vko
:heart: <br><br>
 
Meillä taistellaan pikku ukon unien kanssa.
Eilen illalla herra päätti herätä kahdeksan aikoihin syömään ja sitä syöpöttelyä jatkui sitten pitkälti kahdentoista ylitse (tissi parkani *AUTS*). Tässä vaiheessa ajattelin että mennään ukkelin kanssa sänkyyn syömään, jospa hän siihen vaikka nukahtaisi. No eipä nukahtanut kun kymmeneksi minuutiksi :headwall: Mies sitten pojan kanssa alkoi vaeltamaan ympäri asuntoa ja tarjosi korvikettakin kun poika huusi kun nälissään olisi ollut, mutta eipä se korvike tuntunut kovin vauhdikkaasti uppoavan.
Lopulta kolmen aikoihin mies toi pojan taas tissille ja vihdoinkin hän siihen nukahti. En edes viitsinyt alkaa nostelemaan toista omaan sänkyynsä ettei vaan vahingossakaan herää.

Loppu yöstä heräsi enää onneksi kerran syömään että sain miekin pikkasen unta ja tänään sitten yhdentoista jälkeen ylös.
Ja on tässä tänäänkin ollut pientä taistelua unista. Poikaa selvästi väsyttää mutta itsepintaisesti pitää silmiään auki ja on aivan pirun kiukkunen pikku ihminen :\| Hetkittäin meinaa mammalla palaa pinna kun ei itse pääse päikkäreille ollenkaan (pisimmät unet tänään päivällä poika nukkui vaunuissa kauppareissulla).

Että missäs vaiheessa vauvalle sopi alkaa tyrkyttämään omaa ("järkevämpää") rytmiä? Ja kuinka tuon herran saa ymmärtämään että yöllä olisi soveliasta nukkua ja päivällä valvoa?


Muuten meillä menee ihan mukavasti. Poika tuntuu kasvavan silmissä. Maanantaina sitten näkee kuinka paljon herra on todellisuudessa kasvanut kun on ensimmäinen lääkäri =)

Jaahas ja taas hän heräsi *huokaisu*


tinde ja Sintti
 
Täytynee vielä lisätä että jos ei muuta niin hyvin tottelevainen tuo poika on :whistle: Kakkaa ei ollut kuulunut tänään ollenkaan niin sanoin hälle vaippaa vaihtaessamme että tee vaikka äidille kiva kakka ylläri (elikä kakat pyyhkeelle jonka päälä vaipat vaihdetaan) niin poikahan sitten otti ja teki :D :D
 

Heissan kaikille!

Ilmoittaudun minäkin tähän joukkoon.. tyttö syntyi 1.12. klo 22.06. Olin viisi päivää ennen sitä sairaalassa ja viimeinen päivä marraskuuta synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia. Istukka oli niin kalkkeutunut että virtausta ei ollut juuri nimeksikään.. joten sitten 1. päivä syntyi meille 20 tunnin jälkeen pieni tyttö, mitat oli 2600g ja 48 cm.

Ihan hyvin on kotona mennyt, hieman oli tytöllä maha kovalla, mutta käytimme häntä vyöhyketerapeutilla joka auttoi. Ja sitten jätin itse maitotuotteet ruokavaliosta pois, joka myös on mahavaivoja helpottanut. Ilmavaivoja vaan tuntuu olevan välillä, mutta täytyy käydä hakemassa huomenna Cuplatonia apteekista..

Ristiäiset meillä on helmikuun 4.päivä. Toinen nimi on jo melkein varma, eka nimeksi on kolme vaihtoehtoa, joita vaihdetaan päivittäin.. joka päivä näyttää eri nimiseltä. Tulee tiukka valinta..

Nyt sain pienen hengähdyshetken, ku laitoin miehen vauvan kanssa ulkoilemaan..

mutta iloista viikonloppua kaikille äiteille ja pikkuisille!

 
:flower: Onnittelut kaikille, pienokaisen saaneille :D

Täällä myöskin "tuore" äiti :heart:
Poikamme syntyi 2.12.06 (LA 3.1.07), eli RV 35+3

Minulla oli raskauden aikasta verenpainenn nousua, ja siksi paikat kypsyivät aikasemmin. rv 32 Oli jo kaulaa 2 cm ja kahdelle sormelle auki ja kohtu supistus herkkä, joten lepoa , lepoa levon päälle, ja useamman päivän vietin sairaalassa lepäämässä, kun paineet nousi niin korkealle!
Olin jo perjantaina joutunut korkeasta paineesta sisälle ja aamuisin otetaan yleensä sydänkäyrää..Hoitaja otti lapun ja lähti pois, tuli hetken kuluttua takaisin ja sanoi, että sullahan on säännöllisiä supistuksia..Tokasin vaan, etten ole "noteerannut" koska supistelee kivuttomasti.. Hetken kuluttua tulee pyytämään lääkärin nähtäväksi..Lääkäri totesi, että, kaula kadonnut ja 3cm auki-> kalvojen puhkasuun..( tämä siis lauantai aamuna) Oli vielä paineet koholla ja virtauksissa häikkää joten tämä parempi ratkaisu..
n.klo 12.30 puhkaistiin kalvot, josta kivut alkoikin saman tie..
ilokaasu tuli jossain vaiheessa kehiin, ja sitten kun kivut yltyivät, pyysin epiduraalin joka tultiin laittamaan klo. 16.15.. Sattui sitten niin vietävästi, ja se ei ihan oikein laitettu koska siitä tuli sellaisia "oireita" jalkaan tuli "sähköisku" ja sitten painenn tunne toiseen lonkkaan.. niitä ei visiin kuuluisi olla..(??) ponnistamaan alettiin tasan klo 17, joilloin epiduraali helpottanut vasta muutamn minuutin.. luultinkin aluksi ettei se kerkeä matkaan mukaan olleskaan!!

Täysin terve Poika syntyi klo 17.12
2490g & 46cm..

Hetken sain pojan syliini ja sitten vietiin lääkärin tarkastukseen ja sitten teho-osastolle..niinhän keskoset aina..
siellä sitten pari tuntia "levättiin" salissa ja ooteltiin koska päästään pois, että pääsee poikaa katsomaan!
osastolta kävelin itse toiseen päähän sairaalaa, ja sielä se minun pieni nyyttini odotti :heart:
Sairaalassa poju joutui olemaan n. 3vko, koska ruokamäärät oli niin isoja, ettei jaksanut syödä, että syömistä harjoiteltiin..

Tässä oli minun jonkin asteinen synnytys kertomukseni =)

Nythän poika on jo 1kk 3pvä (1kk~ 3400g, 50.5cm)
Nukkuu ja tuhisee :D


Piti siihen vielä ilmaista oman kokemukseni perusteella, että jos vauva itkee "tuntemattomasta syystä", eli vaikka juuri heräilee heti kun laittaa sylistä pois yms, niin kokeilkaa kapaloida niin ettei pääse heiluttamaan käsiä..Meillä tämä on auttanut, kun tämä pikku herra päättää taistella myöskin unta vastaan aika voimakkaastikin..Kerran nukkui 6h aikana vain n. 1/5 tuntia..kaikki ei tietenkään ole turvattomuus-itkua, mutta kannattaa kokeilla sitä jos muu ei auta.. meillä kun kapaloidaan (ainoastaan silloin kun ei muuten rauhoitu nukkumaan) ja hyssytellään hetken, niin sen jälkeen voi rauhassa laskea pois, tuntee kerran olevansa "sylissä" kun on kiedottu niin "tiukasti" , niin ei pitäisi herätä.. :D

Nyt tulee pitkä viesti joten annan tilaa muillekin :D

Maria & pikku mies :heart:
 
Heippa!

Meillä alkaa mahavaivat helpottaa ja eilen ei enää annettu cuplatonia eikä relatippoja, mut aamulla huuto oli sen olosta et cuplaton sit tuli annettua. Viime yönä nukuin parhaimmat yöunet sitten vauva syntymän. Isäntä lähti eilen illalla varpajaisia viettämään ja tuli yöllä neljän aikaan.. Sain tytön puol kakstoista unille ja nukkuikin sit puol neljään.. Otin viereen syömään ja siihen jäi loppu yöks, söi rintaa ja nukahti aina siihen sit heräs hamuamaan, niin rinta vaan suuhun ja sitä menoa aamu puoli yhdeksään.. Ei meidän malttomaton prinsessa siis kerenny hermostua nälkäänsä ku rinta oli heti vieressä siis ei koko yönä mitään nukutus taistelua eikä itkun itkua.. Nukuttiin siis perhepedissä ku mies varpajaisista kotiutu.. Ihanat unet ku ei tarvinnu nousta tyttöä sängystä hakemaan ja kiikutella sitä sit uudestaan uneen!! En tiedä otanko perhepetiä tavaksi ku hirvittää pitää tyttöä meidän välissä ku mies saattaa pyöriä tai heilautta kättä, itsellä ei kyllä tuottanut yhtään vaikeuksia nukkua nyytissä kiinni. Ei sinällään oo hyvä systeemi ku tytön pitäs oppia omaan sänkyyn ja mielellään oppia ilman nukutusta nukahtamaan sinne itse, mut onhan nyytti vasta kuukauden vanha ja päivällä unet nukkuu vaunussa tai sängyssä.

Mut tuli kyllä voimia itelle viime yön hyvistä unista ja miehen isyyslomakin loppuu maanantaina, niin ois ihanaa jos perhepedillä ratkeis yötaitelu ja unta vastaan taistelu ongelmat!! Onko muut kokeilleet perhepetiä?

Niin, ja eilen oli kuukaus neuvola ja tytön mitat oli 3850g ja 53,8cm.. Pipo tais olla 36cm.. Eli nyt on alkanu painoa kertyä ja näillä syönneillä pitäs kertyäkin ku tissuteltiin eilen illallakin käytännössä 16-20 ihan putkeen. Mut eipä nyt tän kummempia kuulumisia!!

T:Leenu ja nyytti (1kk 1vrk)
 
Päivää kaikille!!!

Pikaisesti tulin kirjoittelemaan ennen kun poika taas kutsuu.

Täälläkin kärsitään hieman masuvaivoista ja siihen on annettu meilläkin rela-tippoja. Tuntuu ainakin vähän helpottavan pierun ja röyhtäsyn tulemista. Täytyy vielä katsoa, josko jossain vaiheessa ottaisi cuplatonin siihen rinnalle, kun välillä tuntuu pikkaista vääntävän masusta oikein tosissaan, eikä saada millään ilmaa ulos, vaikka kuinka yritetään "pyörailyä" ja masun hieromista.

Täällä on yöt menneet ihan suht hyvin. Yleensä kerran yössä on kunnon huutokonsertti masuvaivojen takia ja se kestää yleensä 1-2h.Samoten omaan sänkyyn nukahtaminen on joskus työn ja tuskan takana. Tuttia saa olla lykkäämässä moneen kertaan ennen kun nukahtaa. Aamulla ollaan sitten otettu nämä univajeet takaisin ja sitten kun herätään on äitikin ihan kuin uusi ihminen :D

Mulla on myös tullut ongelmaksi nukahtaminen illalla. Jotenkin tuntuu, että vaikka olisi kuinka väsynyt tahansa, niin uni ei tule ennen puolta yötä ja sitten kun poika herättää tossa yhden- kahden välillä, niin äiti on ihan zombiena. No eiköhän tuokin asia korjaannu jahka totutaan tähän uuteen tilanteeseen...

Nelly ja Jaakko 1vko 1pv
 
ilmoitan tännekkin että poika syntyi 010107 klo:09.40,ilman mitään kivunlievityksiä.... paino 3400g ja pituus 51cm,äiti sekä poika voi hyvin rankkaan kokemukseen nähden... synnytyskertomusta pistinkin tuonne odotuspuolelle,enkä sitä nyt ainakaan jaksa tänne kirjoitella =)
keskiviikkona päästiin kotiin ja arki on lähtenyt mukavasti rullaamaan =)
la:han oli 29.12.06 eli poju syntyi 40+3

Tuulenviemää&"ossi" 5vrk :heart:
 

Yhteistyössä