JOULUN odottajat MARRASkuussa!*jo korkattu!!*

Maria-08. Tosi kurja juttu ton sun esimiehesi kanssa. Mun mielestä äitiysloman alettua se 30pv ennen laskettua aikaa saa olla töissä, mutta äitiyslomaviikot kuluu silti. Eli niitä ei jää säästöön vaikka olisikin töissä. Muistaakseni silloin saa jonkun pienen päivärahan palkan lisäksi. Mutta tosiaan kuten joku aiemmin kirjoittikin, pakkoa töissäoloon ei ole!
 
Naputtaja. Täällä kanssa yöt vaivaa, onneksi oon jo lomalla. Viimeisen viikon yöt olleet ihan kauheita, tiheän heräilyn lisäksi vaavi, närästys ja ihan vain joku yleinen valvottaa pitkiä pätkiä kerrallaan. Oon ihan puhki, vaikka vietän sängyssä 10 tuntia päivästä. Mielummin sitä jo kohta vaihtais nämä yöt siihen vauvan heräilyyn - sitten sais ainakin taas nukkua selällään :)

Vähän on tuntunut kutinaa tuolla alakerrassa pari päivää. Noi pikkuhousunsuojat tuntuu aina aiheuttavan jotain ikävyyksiä. Toivottavasti ei ole bakteerivaginoosi uusiutumassa. Ennenaikainen synnytys ei varmaan tässä vaiheessa olisi enää niin vakava (35+1), mutta se voi aiheuttaa vauvalle jotain häikkää vauvan synnyttyä.
 
Naputtaja Minä tuun olemaan siel sairaalassa varmaankin pitempään siis. Huh, huh et laittavat siel päässä jo 6 tunnissa pihalle joitakin! :eek:
Täällä sektioidut joutuvat olee sen 5 pvää, korkeitaan päästävät 4. pvänä pois. Mul viimeks ehdottivat et saisin mennä kotiin 4. pvänä, mut ne halus varmistella et imetys sujuu täydellisesti ennen kuin kotio päästävät. Mua ei haitannu, kun olin henkisesti varautunut siihe 5 pvään.
Ekakertalaisia pitävät 3 pvää, joa ovat hyvin palautuneita niin pääsee kotiin 2pvässä. Jos on ennen synnyttänyt, niin se 2pvää, jopa 1pvä jos kaikki on tosiaankin kondiksessa ja äiti haluu mennä. Mut kuudesta tunnista en oo koskaan kuullut. :eek:
Mä aion pakata kaks kassia, ei ne kauheen isoja oo. Toinen mulle ja toinen vaaville.
Kaikkia hygienia tarvikkeita runsaasti ja sit vaatteita vähä, se on mun motto...
Eli siis siteitä pari pakettii, samoin kertakäytto pikkareita (x2), paketti liivinsuojuksia, kosmetiikat yms, yopuku, lipokkaat, nännirasva, extra ruokaa ja paljon juomaa....
Vaavelille vaatteita (pipo, hanskat, bodeja x5, puvut x 5), vaipat, pari puklu liinaa, peppurasvaa, pumpulia, tutti......
On varmaan jotain muutakin mut tossa muutamat jutut... Siis täytyy pitää huolta et noi perus hygienia jutut ovat ainakin valmiina, kun en viiti juoksututtaa ukkoo kauppaan hakee jotain siteitä... :LOL:
Sit aion laittaa kotona näkyville muutamia vaatteita et kun/jos tarttee lisää jotain, niin miehelle on helppo homma siitä sit vaan kaapata...
Mä aion tosiaankin ens viikolla pakata suurimman osan ja ainakin ettii sen listan et mitä tarttee...
Muistamista siis tulee olee, mut tosiaankin jos unohdan jotain, niin mies sit saa hakee........
Kunhan vaan tää Tirri pikkasen lisää kasvaa ja minä saan muutaman jutun tehtyä, niin sit alkaa "odotus"... Tai sit vasta kun pääsen äippälomalle... Kuten varmasti arvata saatte (oon listan vika odottaja ja ulkomailla) NIIN mun äippäloma alkaa 17.12. :LOL: :LOL: :LOL:
Teil on varmasti yli puolella jo sit vaavit kotona. :LOL:
Nyt on mentävä... pirun kiire duunissa....... :whistle:
 
NullPoints - Juu, samat tavarat mullakin on (toi peppurasva meinas unohtua - tanaan kassiin!) ja sitten taalla pitaa viela pakata pyyhkeet mulle ja vauvalle seka vauvalle viltti. Ma en kylla tajua etta miksei muka tollasiakin voi antaa sairaalan puolesta. Todellakin sektion jalkeen taallakin joutuu olemaan pidempaan. Tsemppia kiireiseen duuniin!
 
Milja-85: Mä lypsään käsin melkee päivittäin pikkasen noita rintoja.. ne on niin kipeet ku sitä maitoa on siellä ja se helpottaa siihen tissien kovuuteen hetkeks..tosin ei pitkäks aikaa, mut vähän kuitenki.. nännit on kamalan arat ku se maito on siellä..

merkkari: täälläki on alapääkipuja.. millon on kipee ulkopuolelta ja millon sisältä ja sivuilta ja millon mistäki! :D

pikku ja potku-iita 34+0 :heart: :xmas:
 
Naputtaja Pyyhkeet ja viltit mukaan on otettava täälläkin. Noin tos käy kun kertoilee ihan muistin perusteella mitä tarttee mukaan - jokin unohtuu.. :kieh: Mä etin sen listan jostain ja kerron sit jos oli jotain mitä unohdin aivan totaalisesti. Ihan hyvää tää "aivojumppa" asioiden tiimoilta on ettei vaan raskausdementikkona jokin unohdu........... :x
 
B-7
Alkuperäinen kirjoittaja Mussupussu:
Tää Maraboun Mint krokant suklaa on ihan törkeen hyvää! Apua apua, yli puol levyä menny jo. Ottakaa tää loppulevy pois multa, äkkiä! Ei...pysty...vastustaa...
Noin mulle käy aina :LOL:

Nyt oon ollut runsaan viikon ihan omalla päätöksellä sokerittomasti ja arvatkaa tekeekö mieli nimenomaa maraboun maitosuklaata :headwall:
Mutta pysyn päätöksessäni,jos annan pikkurillin vie koko käden.
:whistle:

Huh huh huomenna rv 36+0



 
Mulle vaan kaikki ylimääräisen minttukrokantit! Mulle kun ei oo kilojakaan tullut vielä montaa niin ihan huoletta voin vedellä levyjen jämät naamariin :LOL: .
Se voiskin itseasiassa vähän piristää. Tänään on mennyt päivä vähän niinkun mököttäessä, kun kuvittelin, että oltais lähdetty miehen kanssa ostoksille, mutta se olikin suunnitellut ihan muita hommia. Jotain ihmeen talvirenkaiden vaihtoa, pöh... ( ;) )

Mahassa paukkuu asentoa vaihtaessa välillä kovastikin ja SE on pelottavan kuulosta! Sitten kun tuo valkovuotokin on aika reilunlaista, niin välillä ihan oikeesti kalpenee, että menikö ne vedet. Eihän sitä tiedä vaikka jostain ylhäältä sitten tihkuttaiskin. No, enpä usko kuitenkaan.
 
nopeesti tulin vaan kertoo et neuvola tänää, kaikki ok.
vauvan asento oli taas epävarma ku sydänäänet kuulu niin ylhäällä, mut oikein oli, pää alaspäin kun ultrasivat :D :D :D IHANAAAAA!onnistuu alasynnytys siis!

hyvää viikonloppua kaikille!

sini ja elsa 34+5
 
Joo ihan hyvä merkkari oman mielenrauhankin takia käydä tarkastuttamassa toi homma. Mullakin oli tossa pari viikkoa sitten ihan kamalat juilimiset alapäässä, jotka aiheutti monen tunnin supistukset, ni oli pakko mennä päivystykseen. Ei siellä sitten kumminkaan mitään ollu ja oireet hävis ihan ittekseen. Sattu oleen vaan harkkarisupistukset ja liitoskivut tai jotku samaan aikaan! Toivotaan, ettei sullakaan mitään olis. Onneks toi vaginoosi on suht helppo ja nopee hoitaa, että jos sulla sattuukin se olemaan...

Alapääkipuja siis täälläkin, vaihtelevasti. Nyt on taas erilaisia ku pari viikkoa sitten. Tuntuu jotenkin turvonneelta SIELLÄ ja kävely hankaa ikävästi. Yritän vältellä peilejä, kun sen lisäksi että tunnen itseni elefantiksi, myös näytän siltä.

Tervetuloa alasynnyttäjien kerhoon sintzi!

Juli05: Nii sä olit myös siellä Haikaranpesässä vai? Mun ja miehen mielestä se niiden synnytysvalmennus oli paljon parempi kuin terveyskeskuksen perhevalmennus, mutta ei ne kai toisiaan poissulkevia olekaan? Me käydään molemmissa ihan mielenkiinnosta. Samat videothan niissä näytetään... Ne vois siellä Haikaranpesässä kyllä pikkasen tiivistää sitä asiaa, kun 3 tuntia niissä epämukavissa tuoleissa tuntui aika pitkältä... Olikos sulla nyt se eka synnytysvalmennuskerta? Tokassa pääsette miehen kanssa testaamaan ilokaasua ja aquarakkuloita. :kieh:

Tää hymiö on ihan kauhee, kun se vetää tota räkää takas sisään, mutta tällanen fiilis mulla nyt flunssasena on --> :snotty:

Ainii, sitä minttukrokanttia jäi kolme riviä, jotka pakkasin visusti tonne laatikkoon! Eihän sen syömisessä ees oo mitään järkeä, kun en flunssaltani edes maista mitään! :headwall:
 
Juli En oo aatellu sitä merkkiä, oon ostanut vaan sellaset mitkä löydän. Mulla ei ole entisiä tallessa, kun oon tarpeen loputtua keittänyt ne, pakannut pikkuseen rasiaan ja antanut seuraavalle tarvitsijalle. Se vaan on mun tapa.. Tällä kertaa sain itekkin jotain ilmaiseksi.. ne vankkurit nimittäin, aiemmin en ole saanut mitään.

Ja taas meidän sakki lähti ja talo on yhtäkkiä tyhjä. Ukko torpedoi vapaapäivällään meidän rytmit.. inhottavaa taas.. no, herätin muksut ja ukon sit puol kuudelta päikkäreiltä (!) ja sanoin, että herra on hyvä ja alkaa pakata, jos meinaatte ennen puolta yötä olla perillä. ne otti sit anoppilan käskystä vielä koiratkin mukaan.. siinä vaiheessa sanoin, että juu mä en lähe.. Minä en mene kattomaan, kun anoppiraasu kuivaa pennun kusia lattialta.. Minä en viiti sinne enää ylimääräiseksi mennä, kun jengiä tuntuu kokoontuvan sinne huomiseksi enemmän ja vähemmän.. Voi anoppi parkaa. Ja kun en osaa kuitenkaan auttaa sitä niin en sit mee sinne ylimääräisenäkään syömään. Eli. OLEN YKSIN KOTONA, TÄYSIN YKSIN!!! TAAS!!! Hitto.. nyt kun viittis lämmittää saunan ja nauttia siitä yksin.. huoh.. en jaksa enkä uskalla kantaa puita, kun kokopäivän tihuutti vettä tuohon lumen päälle ni arvatkaa onko liukas!

Mutta. Nyt laitan koneen kiinni ja nautin hiljaisuudesta! (lue: meen viikkaamaan pyykkiä ja laitan uutta koneeseen ja vien lakanoita narulle) :LOL:
 
terveisiä sairaalasta: kävin sitte sairaalassa näytillä ku en tienny onko lapsivettä vaikovalkovuotoa no valkkariahan se oli...paikat oli reilulle sormelle auki. (mikä on ihan tavallista kun on jo neljäs tulossa) käyrää otettiin joka oli hyvä muutama napakka supistuskin tuli siihen! ja mä rupesin miettimään taas et mihin olen ryhtyny!
:whistle: niin on mulla ollu outoa pahoinvointia ja mulla rupes eilen tärisyttämään kauheesti ni halusin senki takia käydä tarkastuksessa!
lääkäri ultras ja sai vauvan kooosi 2,3kiloa mikä on kuulemma keskikokosta pienempi ja jos laskettuun mennään ni ois 3.kilon pintaa...mikä kuulostaa musta aika ieneltä mut tiedä sitten!
verikokeita otettiin kolme putkiloa ja tulehdus arvot oli vähän koholla niin huomenna taas käymää näytillä ja veri kokeeseen....



mulle vois tuoda sitä marabuun suklaata...kiitos :ashamed: :whistle:
se on ollu kaikissa rakauksissa mun intohimo, nyt olen yrittäny olla ilman mut kaisitä pitää huomenna käydä ostamassa vaikka viikonlopun kunniaks :ashamed:
 
merkkari naputtaja tais asua Briteissä, siellä varmaan on vähän eri systeemi.

Täällä särkee!!! Ihan oma vika, oon riehunu tänään koko päivän... Järjestin "vähän" huonekaluja :ashamed: Mutta nyt on paljon paremman näköstä, ja parempi mieli kun sai tavaraa paikalleen. Kaikki navasta alaspäin vaan särkee. Sauna on lämpiämässä, joten josko sinne kömpisi jossain välissä. Pitsan teko on vaiheessa, ja nälkä alkaa pukkaamaan :D Parempi mennä siis tekeen se valmiiks!
 
Muikkis!
Mä inhooooooooon tätä konetta!!!! Taas kerkesin kirjottaa pitkät pätkät, ni perskuleen kone jumahti ja oli pakko sammuttaa koko toosa! prkl! Noh, uus yritys....

Tänne ei mitään ihmeitä kuulu.. Maha kasvaa ihan hurjaa vauhtia ja on edelleen erittäin ylhäällä, joten närästys ja hengenahdistus vaivaa.. ja muutenkin norsumainen fiilinki!

Säikähdin tuossa pari päivää sitten kun olin ulkona reippailemassa (lue:köpöttelemässä) ja olikin jalkakäytävällä mustaa jäätä ja minähän siihen liukastumaan ja tuli vedettyä sellanen telemark venytys ja sen verran äkkinäinen oli liike että semmonen repäsevä kipu tuntu tuola alapäässä... Siitä sitten lähdin matkaa jatkamaan ja tuntu ku jotain märkää valahti housuun. Lähdin sitten "kiiruhtamaan" takas kotio tsekkaamaan tilannetta, mutta oli kuitenkin onneksi vaan valkovuotoa lorahtanut reilusti... säikäytti kuitenkin ja lopun iltaa oloa kuulostelin!

Joulusta ollut puhetta. Mä olen täälä jo kovasti joulua laittanut :) Jouluverhoa ja -valoa on laiteltu ja ensimmäiset joulutortut ja -piparitkin oon jo leiponut :) Nyt juuri mietin joululahjalistaa ja eniten päänvaivaa tuottaa teini-ikäisen pikkusiskon lahja!!! Ideoita kellään?? :)

Yöt on edelleen melkoista tuskaa! Närästys vaan pahenee ja Rennietä kuluu ja nukkuma-asennot on melkosen mielenkiintosia! Liitoskivut on välillä erittäinkin kovia ja itku meinaa päästä kun yöllä könyää vessaan! Mahtaa olla muuten hauskan näköistä vääntöä ku tää mamma nousee sängystä! :D Alaselkää särkee päivittäin!!! ja on joskus sellaista menkkamaista kipua, mutta en nyt sitten tiedä onko se supistelua vai mitä kun enimmäkseen tuntuu kuitenkin tuola selän puolella...!? Juu ja mulla on myös sormien nivelet kipeät varsinkin aamuisin! Värkki on todellakin erilainen... ei tee pahemmin mieli sitä itse tunnustella.... Valkovuotoa piisaa ja tuntuu että se vaan lisääntyy kokoajan! inhaa...

Synnytysvalmennuksessa mekin oltiin. Meillä se vaan tarkotti tunnin käyntiä sairaalassa... Tunti sisälsi hyvin pinnallisen katsauksen kivunlievitykseen, käynnin synnytyssalissa ja yhteen osaston huoneeseen kurkkauksen... Enpä siitä siis paljon kostunut.. Parasta oli sen synnytyssalin näkeminen... Karun näköinen paikka
:eek: ...Tuli jotenkin todellisempi olo kun sen salin näki! Iski pienoinen paniikki että ihan kohta sitä tuossa pinnistetään!! Seuraava yö meni valvoessa ja pyöritellessä ajatuksia.... jännittää!!!!

Mies on ollut nyt melkeis viikon flunssassa... Odottelen tässä että koska se itelle pamahtaa päälle... Ei tahdo olla kipee!!!! Mut parempi se kai nyt ois sairastaa ku sitte lähempänä synnytystä... Meinaatteko influenssarokotusta ottaa?? Mä en ole koskaan ottanu, mutta nyt rupesin miettimään että pitäisköhän.. Lehdessäkin oli jotain juttua että raskaana ollessa otettu influenssarokotus suojaisi myös syntynyttä lasta isoimmilta hengitystieinfektioilta...

jep jep... nyt ei muista mitähän muuta piti tässä turinoida... palaan asiaan :)

Sapis ja pikku 35+2
 
No ni, neuvolat käytynä. Kaikki ok, painoakin vaan +200g/viikko. Jee =) Ja tästä eteen päin käydäänkin sit neuvolassa viikon välein :eek: Oudolta tuntuu! Paitsi ens viikolla ei oo käyntiä kun on maanantaina se äitipolin synnytystapa-arvio, mut sit heti siitä viikon päästä on käynti. Eli alle kaks viikkoo tulee neuvoloillekin väliä.. Hassua. Jännää kuulla maanantaina että minkä kokoinen vauva on luvassa (sf-mitta oli kasvanu VIIS SENTTIÄ kahdessa viikossa, mittaaja ei ollu vaihtunut välissä) ja mikä on kohdunsuun tilanne. Tuntuu kyl että vauva olisi laskeutunut ihan mukavasti; liikkeet tuntuu alavatsan sijasta tätä nykyä jalkovälissä. Uh...

Mäkin oon nyt sit pakannut sairaalakassin. Siitä tuli ISO vaikka ei tarvikaan viedä välttämättä juur mitään. Mut kun on niin "kivaa" ottaa mukaan vähän sitä ja tätä..

Mullekin vois tuoda Maraboun suklaata... Taistelen itseni kanssa etten osta sellaista Paradis- tai Aladdin -suklaarasiaa. Niitä on nyt taas kauppojen hyllyt täynnä, ja mun niin tekee mieli! Mut yritän kovasti pidättäytyä, koska nyt on mennyt melkein 2kk ettei painoa ole tullut kuin se 1,5kg yhteensä. Kun ei kyl tarttis yhtään lisää.. Ja mulla olis tuolla sairaalakassissa irtareita ja suklaata.. Mut yritän että pysyvätkin siellä,enkä retkahda sinne varkaisiin.

Härkis muistin sut kun kävin tänäänSokoksella ja näin siellä leluosastolla vauvatarvikkeissa (mitä ne siellä tekee?!) rintapumppujen ja tuttipullojen luona myös rintakumeja. Sellaisia tavallisia ainun kumeja. Olit vissiin etsiskellyt? Kävin myös tsiljoonassa muussa paikassa ja totesin että Lahdesta ei ihan tosissaan saa 140cm sellaista toppa-asua joka ei olisi valko-vaaleanpunainen tai -vaaleansininen. Hemmetti. Ei tuon kokoiselle voi sellaista laittaa, ei lapsen voi olettaa varovan koko ajan aran värisiä vaatteitaan?! Ja karsean näköisiä niistä tulee heti jos ei varo.

Kivaa viikonloppua kaikille!!!

Terv

Aubrieta + "Siiri" rv 36+2
 
Saparo: Hassua muuten toi influenssarokotusjuttu.. Mähän olin vuosi sittenkin raskaana, kun oli se km sitten joulukuun alussa. Silloin olin tk:ssa töissä ja työpaikalta olisi saanut rokotteen mutta sitä ei suositeltu raskaana oleville :eek: En sitten ottanut. Ja kun km tuli niin ehdin vielärokottamisaikana sen saamaan. Kannattihan se ottaa kun työnantaja tarjosi... Nyt en oo ajatellut sen kummemmin. Täytyis jostain kaivaa tieto että vähentääkö esim imeväisten korvatulehduksia, tai millainen tuo suoja ja hyöty oikeasti on. Varmaan olisi sinänsä hyvä idea.
 
Vauva-lehdessä oli tällainen juttu tuosta influenssarokotuksesta : " Äidin raskausaikana saatu influenssarokotus suojaa uuden tutkimuksen mukaan myös vastasyntynyttä. Odotusaikana rokotettujen äitien vauvat sairastivat selvästi vähemmän influenssaa ja vakavia hengitystiesairauksia kuin muut vastasyntyneet. Influenssarokotusta ei voi antaa alle 6 kk ikäiselle, joten äidin ottama rokote on heille paras suoja. Lähde : Duodecim "
 
Kiitti Annukka :) Mä mietin kanssa että helpoimmalla pääsis varmaan jos lahjakortin ostais vaikka henkka maukalle tai jtn! Kauhia ku ei yhtään pysy perässä että mikä on nykyään in! :LOL: Viimeks kauhistelin sen vaateostoksia tai siis lähinnä sitä tyyliä, eikä oo kyllä mitään hajua mitä musaa se kuuntelee tms... Pidän sitä vieläkin ihan 3 vuotiaana! :LOL:
 
Valvontaa |O
Lonkat puutuu, vatsavaivoja, uni kateissa.... laitoin pyykit kuivumaan ja tulin käymään koneella, jos vaikka muitakin yökyöpeleitä ilmoittautuisi.
Mulla limatulppa yrittää ilmeisesti poistua yläkautta = limainen, räkäinen flunssa on iskenyt :( ei voi turvautua enää influenssarokotukseen.

Aubrietan kanssa mennään näköjään jatkossa samoilla lääkäri- ja neuvola-ajoilla :wave: Sairaalakassin tavarat olis valmiina, mutta en ole vielä laitellut kassiin, koska joudun myöskin turvautumaan naurettavan isoon kassiin, ihan kuin olisin lähdössä viikon lomalle eikä muutaman päivän sairaalavisiitille :D

Suklaasta olen pysynyt irti muutaman viikon ihan kokonaan, joten kyllä se kelpaisi jo! Tosin leivonnaisia on tullut mussutettua enemmän kuin laki sallii: olin tässä yhtenä iltana oikein aktiivisena ja leivoin pakkaseen monenlaista. Mutta pitihän niistä osa jättää vierasvaraksi (lue: itse syötäväksi :ashamed: ). Kyllä oli jalat kipeenä ja turvoksissa sen seisomisen päätteeksi.

Eipä kummempia tällä kertaa.
 
Saparo-81! Meillä oli ihan samanlainen tutustuminen synnärille! Kesti noin tunnin ja oli kyllä niin pikanen ja en saanu siitä mitään irti, mies oli ihan innoissaan... Mua alko vaan hirveesti ahistamaan ne tilat ja just se ponnistussänky ja kaikki siellä! Tuli joku kauhee jännitys ja itkin vaan ku kotiin mentiin sieltä! :eek: Se kätilöki tuntu jotenki tympeeltä, sillä oli ihme juttuja ja kommentteja ja tuntu että se sepittää meille ihan mitä sattuu "ku eihän noi ekakertalaiset oikeesti tiedä miten asiat on..." Olin jotenki tosi pettyny siihen fiilikseen mikä mulla jäi siitä.. Mut toivottavasti sitä ei sitte niin ajattele ku on tosi kyseessä vaan keskittyy vaan siihen että kohta meillä on se oma vauva sylkyssä..!! Toivottavasti!
 
Täällä tämä vko ollut ihan ihme hösäämistä. Maalasin keittiön seinän, saunan oven ja wc:n patterin ja eilen tyhjensin ja siivosin koko vaatehuoneen, pesin kaikki loput vauvan vaatteet ja lakanat ym. ja imuroin koko kodin, vaihdoin keittiön verhot, järjestelin esikoisen huonetta jne. jne. Ja seurauksena oli ihan järkyttäviä vihlasuja alapäässä ja kovia supisteluja :ashamed: Kyllä kannatti taas reuhtoa, mut olen kyllä tyytyväinen nyt, kun on siistiä :)
Yöt alkaa olla aika hankalia niin kuin muillakin täällä. Kauheaa närästystä, jalat ja kädet puutuu, niveliin sattuu ja pissahätä herättää vähintään 2h välein. Ja tosi kovaa turvotusta sormissa ja jaloissa huolimatta siitä, mitä tai miten paljon syön.
Vähän seksiin liittyvää asiaa kyselisin eli oletteko huomanneet mitään eroa orgasmien vahvuudessa, kestossa tms. raskauden aikana? Me ollaan miehen kanssa oltu vähän ihmeissään, kun tavallisesti saan rakastelun aikana monta kertaa ja tosi vahvoja orkkuja ja nyt ehkä tuolta puolivälistä saakka yhdenkin saaminen on työn takana ja orkut on jotenkin laimeita :( Myös siis jos itse masturboin..Pelkään nyt, josko tämä onkin pysyvä muutos! Esikoisesta ei tälläistä ollut..
 

Yhteistyössä