***Joulun Odottajat*** KESÄKUU

MOIks vielä!

Nyt kun saikkupäivä, niin en malta kauaa näköjään pysyä poissa.
TIVOLI: kyseli miksi tehtiin istukkatutkimus, siis np-ultrassa oli niskaturvotusmitta 2,3mm, kuulemma yhden desimaalin yli raja-arvon. (Joka on siis 2,2) sen takia sai mennä jatkotutkimuksiin, mutta oli vapaaehtoista. Tietty me haluttiin mennä vaikka viikon ajan nyt on kohonnut keskenmenoriski. No kai nyt kun neulalla tökätään pikkusen asuntoon seinään reikä! Yök. no hyvä pointti on siis se että tuloksista selviää (parin viikon sisällä) kaikki kromosomit ja geenitekijät ja on kuulemma 100% varmoja tuloksia, että sulkevat pois etsityt sairaudet (mm. mongoloidismin ja muita kehityshäiriöitä) ja sitten hännän huippuna saamme tietää kumpaa odotamme, tyttöä vai poikaa! Halusime ehdottomasti tietää. Voi sitten alkaa fiilistelemään oikeaan suuntaan. Tämäkin 100% varma tieto, kun kromosomeista tutkitaan.

Kiitos kovin kaikille, jotka vointeja toivottelivat! Tuli perille, sillä voin jo tosi hyvin :heart:
tsaukkis!
 
No joo. Vastasin jo pitkän pätkän. Luulin, että voin selata sivuja kirjoittamisen lomassa, mutta teksti häviskin jonnekin mustaan aukkooon. Ei kun alusta. Mä kaavoihin kangistunut tosikko inhoan muutoksia, tahtoo takaisin sen entisen palstan.

Eipä tässä ihmeempää asiaa oo, mutta kirjoitan nyt ettette vallan unohda mua. Vai lienette jo unohtanut ? *kerjää huomiota*

Katharinelle jaksamista vielä tulosten odotteluun. Tunnut kyllä olevan ihan positiivisella mielellä.

Joku kyseli siitä np-ultrasta. Se tehdään täällä ainakin alakautta, joten pissillä kehottivat käymään kun aikaa varasin. Mulla toi ultra on ens torstaina. Aika menee niin äkkiä, ettei välillä kyllä edes muista mitään raskautta ollenkaan.

Omaa napaani kaivelen pikkuisen kans: Eli olo aika normaali. Jos nälän päästää yllättämään, tulee ällöttävä olo. Tässä sitten syödäänkin jatkuvasti ja valitettavasti näkyy kyllä puntarissa tää mässäily. Jostain syystä koen suurta inhotusta perunaa kohtaan. Pastaruokia syön ihan mielelläni, mutta peruna on jotenkin ihan yöks. Ekassa raskaudessa tullut issias alkaa taas tälläkin kertaa pikkuhiljaa vaivata.

Kerrottu ei vieläkään olla. Sunnuntaina ehkä kerron äidille, kun sen pitäis olla pojan kanssa mun ultran ajan. Ultran jälkeen viimeistään kai kerrotaan sitten muillekin. Toisaalta ei huvittais, haluan olla ilman sitä kauheeta hössötystä.

Tilastin uudet äitiysfarkut H&M:ltä ja niitä tässä kokeilen. Vähän on isot vielä, mutta eiköhän tuo asia korjaannu lähiaikoina. Omia farkkuja en saa enää jalkaan, muutenkin tuntuu inhottavalta kun painaa niin mahaa tavalliset housut. Verkkanilinjalla tässä sitten oon ollut. Haavelin näistä farkuista jo ekassa raskaudessa, mutta nyt vasta maltoin ostaa.

No poistun tästä syömään. Voikaa paksusti!

Mrs Nobody rv 11+3 (Kauheeta, kun en oo edes varma noista viikoista. Esikoista odottaessa tiesi viikot tasan tarkkaan.)
 
Porsche kato juu, hanskassa on. Tuurilla ne laivatkin seilaa. ;) Ihania nuo sun lapset, toivottavasti saavat mitä haluaa. :D Meillä esikko yks päivä totes kun oltiin hoidosta tulossa, että hän haluaa pikkusiskon. Olin :eek: , mut sit tajusin et siellä oli yhden lapsen pikkusisko (joka on ihan vauva) hakemassa hoidosta. :D Mies sit kysyi et kelpaisko pikkuveli, niin neiti veti syvään henkeä ja totesi masentuneesti "joo". :LOL: Et kai sekin sitten paremman puutteessa... :saint:

Ja onnea Tivoli virasta. :flower:

Hienoa Katherine että sulla olo on jo parempi. :hug: Eiköhän kaikki ole hienosti pienelläkin. :) Jännää, saatte pian sit jo tietää kumpi tulossa. :D Täällä jännätään vielä... :whistle:

Mrs Nobody et ole unohtunut. Mäkin haluisin äippäfarkut, mut ei niitä oo tehty norsun kokoisille... :ashamed:

Jos vähän omaa napaa tähän väliin, siksi kun koneelle tulin vaikka tiskit odottaa. :D Oltiin siellä ultrassa, ja kaikki oli hyvin. Meinas heti alkuun itku tulla, kun mun mielestä näytti ettei kaveri liiku. Mut ilmeisesti sitten lääkäri vaan siirteli anturaa niin nopsaan ja otti kuvia ettei liikettä näkynyt. Sanoi ainakin et liikkuu hyvin. Sydän löi 163 krt/min, pituutta oli 65,2mm ja niskaturvotusta oli 1,2mm. Kaikki siis niin hienosti kun voi olla. :heart: Ultra näytti et ois 12+6, neuvolan mukaan on 12+4, mut ei muuttanut mitään. Isäntä istui otsa ja kädet hiessä kun jännitti, ja meni vielä töissä käymään, sanoi anovansa isyyslomaa. :D Saatiin 5 kuvaa, niitä nyt kelpaa tuijotella. :D Lupasin nyt olla jonkin aikaa hermoilematta. Saas nähä kuin onnistuu. :LOL: Lääkäri sanoi et on kauniin mallinen niska, kaula, selkä ja vatsa, kaikki näytti olevan kohillaan, nenäkin. ;)

Sunnuntaina mennään mun äidin synttäreille, silloin saan kuvia skannattua koneelle niin saa sitten laitettua näytille...

Helpottunut Shamandalie ja Histamiini 12+4 :heart:
 
Katherinelle paljon onnea helpotuksesta! Kyllähän me nyt kaikki se täällä tiedettiin et kaikki on hyvin ;)

Mä oon saikulla töistä, yöllä alkoi kamala kurkkukipu! Joka sit tietty laittaa kaiken syömäni ruuan tuleen takasin. Muutoin kyllä oksut alkaa harventua vähitellen. Otin aamulla resilar-nimistä yskänlääkettä kurkkukipuun, ku siinä sanotaan että sallittua raskaanaoleville satunnaisesti pahan yskänkohtauksen hillitsemiseen". Tuli kuiteskin heti huono omatunto! Terkka sanoi että ei panadoliakaan pitäis ottaa raskaana ellei oo ihan pakko, ja mä oon ainaskin yhden pakkauksen syöny pääkipuun ekan kolmanneksen aikana. Oonko mä huono mamma?? Kohtalotovereita?

Np-ultraan mennessä rakon on ehdottomasti oltava tyhjä, viikko sitten mä jouduin käydä ultrauksen välillä jopa tyhjentämässä uudelleen rakon ku alkoi täyttyä, ei meinannu vaavia näkyä tarpeeksi hyvin. Mut ei haittaa vaikka olis rakko täynnä ku sinne menee, onhan sielläki vessoja =)

Tää menee nyt parantelemaan oloaan!
 
Mä oon nyt jo pikku hiljaa alkanu rauhottuun. Sain äippäpolille ajan vasta 19.6, 11.6 on sit ultra omalla paikkakunnalla. Sit tietty pelottaa, että turvotus on vaan lisääntyny. Muttamutta. Eipä näille minkään maha. Ja tervetullut on vauveli meille kuitenkin, ultralla nyt onneks näkee jos puuttuu jotain tosi graavia tai aivot ei kehity. Eikä se tietysti niskapoimukaan kaikkee kerro. Mitä vaan voi tapahtua. (Ei ollu tarkotus ketään masentaa..) Ihana ihailla kasvavaa mahaa ja tissejä :) Mun on tarvinnu ostaa jo yhtä isommat kupit, ei enää vanhoihin mahu :D Masunipistelyjä on kanssa, onneks ei vielä kovin pahoja. Aluks niitä pelästy, mutta nyt niihin alkaa jo pikku hiljaa tottuun. Näin tänne. Viikonloppu vapaa, sopivasti oon kipeeks tulossa. Voikaa hyvin mammat!
 
Listahiljainen koittaa välillä ilmotella olemassaolostaan.. :)
Raskautta en juuri muista, sen verran on oireet kaikonnut. Välillä iltasin viiltelee vähän masua, mutta muuten ei juuri ilmottele olemastaolostaan. Välillä tunnen mukamas kuperkeikkoja, mutta en luota että ovat vauvan liikkeitä varmasti. Sitten vasta kun selkeä potku tuntuu..

Jostain luin keskustelua vauvan sukupuolen ja omien seksihalujen yhteydestä.. Mulla on ainakin kaikki halut kadonnut, enkä miestä juuri muutenkaan halua nyt kyhnäämään kainaloon.. Jännä juttu, nimittäin esikoisen kanssa oli täysin päinvastoin. Koitin kaikin konstein saada kaiken mahdollisen huomion ja mieli teki vähintään kerran päivässä.. :D

Mietiskelin tässä, että e - pillerithän tekee elimistölle valeraskauden ja siihenhän se ehkäisy perustuu, ettei munasolujakaan irtoa. Ja sillon kun niitä söin, oli seksihalut myös hukassa ja kun lopetin, asia korjaantu täysin päinvastaiseksi...
miksei tämä kuitenkaan esikoisen raskaudessa pätenyt.. Siinä keskutelussa mitä luin valtaosalla joilla seksihalut kasvanut raskausaikana, oli saanut pojan...

Aikamoisia spekulaatioitahan nämä on tälläset, mutta hauska pähkäillä..
Kuitenkin poikaa odottaessa oikeasti sikiö tuottaa testosteronia, jolla voi olla vaikutuksia oireisiin, joten ihan tieteellinen ero sukupuolten välisessä odotuksessa on.


Menipäs nyt
kunnon pähkäilyksi.... :p

masu alkaa pikkuhiljaa kasvella ja kaikkia farkkuja ei voi enää pitää ilman iltasta särkyä ja vihlontaa... Äitiysvaatteita olen muutamat hankkinut, mutta hetken vielä saa odotella.

mullakin vähän nikki muuttui kun piti kirjautua.. mutta haitanneeko tuo..
aniss 13+5
 
Shamandalie kiitos, kun muistit. Näin lämmittää mieltä, kun joku ees mun nimen kirjoittaa viestiinsä. Vähän oon outo, myönnetään. Mutta ihan oikeaa asiaa oli myös. Eli, eli mä oon aika lähelle kokoa Mammutti ja silti löysin farkut. Joten eiköhän sullekin oo, kun oot vaan kokoa Norsu ;) . Edellisessä raskaudessa ostin KappAhlista ja nyt siis H&M:ltä, eikä mun koko ainakaan oo pienentynyt näiden raskauksien välillä :ashamed: .

Aniss Mulla on esikoinen poika ja silloin ollut seksihaluja yhtään. Nyt tässä raskaudessa haluja on, jos mahdollista, vieläkin vähemmän. Että enpä tiedä noista sitten. Miehellä kyllä on nyt enempi haluja kun edellisessä raskaudessa, joten voisko siitä ennustaa sukupuolta jotenkin :D ?

No nyt toi poika tuolle huutelee "Äittää!". Lopetan raporttini täältä tähän ja lähden pojan kanssa pyöräilemään. Jos vähän piristäis. Tää mun väsymys ei vaan kertakaikkiaan varmaan lopu koskaan! Koko ajan haukottelen. Hb oli neuvolassa 152, joten siinä tuskin vikaa.

Voikaa edelleen paksusti!

Mrs Nobody 11+3
 
Moi! Tervetuloa SNOOPY ja oikein hyvä juttu KATHERINEnuo ultratulokset.
BURBERRY on kans muokkailtu porscheksi.. Eiköhän uudelle nimelle ehdi viel tottua oikein hyvin :)

Ollaan oltu aamupäivästä asti liikentees ja nyt on sit ihan taas rytmit sekasin, onnex ei oo ihan hirveen kauhee asia kun loma on alkanu, ja miehelläki alkaa.
Halujen ja sukupuolen yhteydestä oli puhetta ja itellä on kyl silleen et ei kyl mikään pakko olis harrastaa ollenkaa seksiä koko aikana, niin suureksi ei himot kasva etten niitä kestäisi. Ukkoparka. :ashamed: Niin ja sama homma ollut sekä tyttöä että poikaa odottaessa, nunnaksi melkein kelpaisin. Huomiota kyllä haluan mutten (suoraa sanottuna, sori vaan..)munaa.

Ajattelin tilata jostain kesäksi parit trikoo tms hameet, menee sit myöhemminki ja mahtuu tähän muuttuvaan kroppaan sit joustavuutensa ansiosta.
No niin täytyy saada tyttö rauhoittuun pienille tirsoille ettei tuu tuskainen ilta..
:wave:
Mauahtavaa rv:llä 13+6..
 
Hei kaikille!

Huoh, mua väsyttää ihan hirveesti, enkä oikein jaksa tänään kommentoida kenellekään mitään, anteeksi se! Mulla oli perehdytyspäivä töissä ja EREHDYIN katsomaan ensi viikon listaa ja eikös siellä ollu jo heti maanantai ihan täys (huimailupotilaita, alkoholisteja yms. yms). Arvatkaa, alkoiko stressata?!

No, esimies on ihana. Mä sille vihdoin ilmoitin raskaudesta ja kysyin, miten hoituu neuvolakäynnit. Sanoi, että koska olen omalääkärin sijainen, saan hoitaa käynnit työajalla (koska varsinaista työaikaahan meillä ei ole). Ja jos joku alkaa änkyttää, niin sanon, että ylilääkäri on asialle luvan antanut! Nih, ettäs tiedätte! Mun pitääkin jo heti ens keskiviikon työlistasta poistaa pari potilasta, koska keskiviikkona on seuraava neuvola.

Ja kuvitelkaa, huomenna lähdetään hakemaan meidän tollerinpentu-Toivoa kotiin! Ihanaa!

Onnistuukohan toi tickerin liittäminen...

Tiitiäinen

Onnistuihin se, kilkatkaa vaan Tiitiäisen kohdalta, siitä saa helpommin rv:t aina tsekattua, ne keitä kiinnostaa! Tänään siis 15 viikkoa täynnä :heart:
 
Heips

En ole pariin päivää käynytkään sivuilla ja hui miten tämä oli muuttunut :) .

Viivero kiva, että sait mukavia uutisia ultrasta. Samoin myös kaikki muut, jotka olette päässeet näkemään oman pikkuisen.

Katherine toivottavasti olosi paraneee pian :hug:

Mrs Nobodysinäkö olit tilannut H&M:ltä äitiysfarkut? Mistä kohti löysit ne sieltä, kun minä kävin yks päivä etsimässä ja en löytänyt netistä yhtiäkään äitiysfarkkuja
:whistle: . vai olinko etsinyt ihan väärästä paikasta..

Asrai ekat työpäivät ovat aina tuollaisia :) . Kiva, että esimiehesi ymmärsi sinua hyvin. Onnea uuteen työhön :hug:

Omaan napaan: Ei kummempaa. Edelleen, jos en muista syödä tarpeeksi usein, tulee huono olo, mutta muuten välillä on kuin ei tietäiskään olevansa raskaana. Massu on jo hiukan kasvanut ja varsinkin työhousuissa alkaa kiristystä tuntumaan :) .

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Veeruska & Heppu Huoleton 13+3-
 
Nobody: Olen käynyt Lindexillä, H&M:llä ja muuallakin niitä farkkuja katsomassa... Mua ärsyttää, kun mulla oli yhdet Lindexin äippäfarkut jotka oli just jämptit, joten en niistä tykänny ja annoin ne miehen veljen vaimolle. Jos ois sitä samaa mallia ollut koko isompi (eli oisin tarvinnu 48 kokoa) niin ois ollu hyvät. :headwall: Mut ees 52 ei menny nykyisistä malleista. Tai juu, meni, mut huomattavasti epämiellyttävämmät kuin muutamaa kokoa pienemmät. :headwall: Oisko postimyynnissä isompia? Täytyy katsoa, jos jostain löytyis... :| Onneks nyt tulee lämmintä niin ei niitä tartte. :D

JaJePoo tervetuloa nimelliseksi. :D

Asraille hyvää koiranhaku reissua. Haetteko kaukaa? Laittele sit kaverista kuva jos haluat. :D Mäkin haluisin koiran, mut isäntä ei suostu kun mä oon allerginen... :whistle:

Nyt hakemaan ruokaa, oli ihan pakko saada lohikeittoa vaikka oon kalallekin allerginen... :ashamed:
 
Hitto!
Miten näihin sivuihin ikinä tottuu!
Lisäksi mulla on tuliterä kannettava ja en ees osaa kirjottaa tällä ku nää näppäimet on liian tasasia ja kokoajan sohin tota hiirilevyä ja ruutu hyppii!
Kukas se kyseli ulkomaisista mansikoista. Ite oon ainakin syönyt ihan rauhassa. Ruopsuttelee vaan mullat ja muut poies. Ja oikeesti, lähes kaikki ruoka on turvallista kun se on tuoretta, puhdasta ja oikein valmistettu. Eli kun on pesty ja puljattu ja säilytetty kylmässä, niin saa ihan rauhassa syödä.
Ja joillain oli vatsa ihan ruikulilla. Mulla on ruvennut hirveesti ummettaan ja muutaman pvän kun on isohätä pannassa niin mahaa särkee ja vihloo ja vimeksi olinkin ihan hätänä että ihan kun supistaisi. Mutta vessästa sainkin sitten helpotuksen... :ashamed:
Pitänee ruveta syömään vähän kuitupitoisempaa kun oon niin pullaleivän ja muun mössön ystävä.
Näkyykö maha? Omasta mielestä kyllä, varsinkin iltaisin, mutta eipä muut oo tuntunu kiinnittävän suurempaa huomiota. Ehkä sen sitten vaan ite huomaa, tai ainakin kovasti toivoo että olis jo maha.
Kesälomaan reilu 30 päivää, menis jo!

Tuitsu 13+2

Maukkis! Siirrätkö mun lan 5.12!
 
Olipa päivä aikana tullu viestejä.
Katherine: Ihanaa että sait hyviä uutisia ultrasta ja toivottavasti sun olo paranee.
Mä kävin kans kattoon H&M:n sivuilta äippäfarkkuja mutta olivat loppuneet. Pitää sitten tuossa parin viikon päästä käydä ostamassa kaupasta jotkut äippäfarkut. Housuja mulla on parit mutta haluan ne farkut.
Oli vielä jotain mitä piti kommentoida mutta en taida lähteä ekalta sivulta selaileen ettei käy niin kuin Mrs Nobodylle.
Asrai viikot näyttää huimilta. jo 15. Perästä tullaan.

Me mennään tiistaina np ultraan, jännitää. Mies ihmettelee mitä mä jännitän kun hän on täysin varma että vauvalla on kaikki hyvin.

Nyt pitää lähteä vähän siivoilemaan. Mä muuten valmistuin tänään merkonomiksi. Kivaa!

Hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!
 
Kirjoitanpa nyt tänään oikein urakalla.

Jajepoo ihana maha sulla. Tahtoo tuollaisen pian kans! Toi streptokokki oli mullakin ekassa raskaudessa. Nyt vielä on ollut oireeton. Ei mulla silloin ekassakaan mitään supisteluja tullut. Vuosin verta alusta asti ja tossa 14 viikolla 2 viikkoa kuin seula ja keskenmenoa mulle vaan povattiin. Onneksi löytyi tuo selitys ja antibiootilla meni ohi.
Mietin vaan, että miten muuten jos pysyy oireettomana, saanko mä vasta synnytyksessä sitten tipassa lääkkeen siihen? Kun joku muu mulle sanoi, että on joka raskaudessa syönyt automaattisesti ton antibioottikuurin. Mutta nyt neuvolassa sanoi, että seurataan ja jos oireita, sitten vasta kuuri. Saakohan tästä nyt taas mitään selvää, mitä yritän kysyä?!?!

Veeruska -81 kyllä mä H&M:ltä ne farkut tilasin. Ihan sieltä äitiysvaatteista löytyi. Nyt ne sivut ei toimi, lukee vaan erroria koko ajan, etten pääse tarkistaan tarkemmin. Mutta niistä oli kyllä moni koko loppunut sillä hetkellä...

No niin taas joudun poistumaan. Mies yrittää tehdä pihatöitä ton pojan kanssa, muttei sen hommista tuu mitään, kun poika juoksee karkuun ja jokaiseen ojaan.

Voikaa paksusti!

Mrs Nobody 11+3





 
On kyllä vähän oudot nää sivut.. JA saako niitä yksityisviestejä siis enää läheteltyä ollenkaan?? :| Ihan tyhmää jos ei.

Onnea Katherinelle kun kaikki oli hyvin!

Ja Mirsu ihanaa, kun oot noinkin positiivisella mielellä! Vaikka varmasti on paljon kaikenlaisia ajtuksia ja pelkoja. Pitäisi ottaa susta mallia :)

Mä nyt kerron tänne vielä omat np-ultrakuulumiset, jotka kerroin jo tonne toukokuun pinoon. Eli pikkukaverilla oli pää-perämitta 5,1cm, niskaturvotus oli 1,2. Kaikki tärkeä näkyi ja näytti normaalilta. Pieni niin kovasti sätki ja venytteli siellä :heart: Niin ja siis toissapäivänä olin siellä ultrassa. Ihanaa huokaista kun kaikki oli hyvin! Kun niin kovaa pelotti se, et jos meidän pieni olis vaikka ollutki elottomana :ashamed: Yritän saada vielä tänään kuvan profiiliin papusesta. Vielä niistä seerumiseulonnan tuloksista: kaikki oli niissä muuten ok, mutta pari lukua oli ihan pikkasen alhaiset, ja se on joskus liitetty sydänvaivoihin, joten sitten rakenneultrassa rv21 lääkäri tutkii vähän tarkemmin. Pikkasen jäi siitä asiasta pieni huoli, mutta yritän ajatella että kaikki ois hyvin, niinku se hoitaja sanoikin... Mutta..silti.

Ja lääkärineuvola oli sitten eilen, siellä kaikki ok. Hb vaan oli vähän laskenut, oli nyt 119 kun viimeks oli 122. Sydänäänet kuului ja kohdunsuulla ei näkynyt häikkää jne.

Tulipa nyt vähän asioiden kertausta kun kerta kaikki noi jutut kerroin jo siihen toiseen pinoon. Noh, hällä väliä :)

Shamandalie kiitos paljon onnitteluista :) Kosmetologiksi valmistuin. Kolme vuotta meni todella nopeeta, vaikka sitä sillon opintojen alussa pelkäskin et menee ikuisuus ennenkun valmistuu.

Masun vihlonnasta oli vissiin puhetta. Mulla on ollut ainakin ihan alusta asti melkein päivittäin jos jonkinlaisia jomotuksia mahassa ja selässäkin. Nyt alavatsan "kivuista" on tullut vähän erilaisia, miten sen nyt sanois, sillee terävämpiä ja tuntuu välillä siltä että kohtu supistuis ihan pieneksi ja se sattuu ja sillon pitää olla ihan kyykyssä. Mutta kait nää kivut on sit ihan normaaleja kun melkein kaikilla niitä on, ja kaikki masussa on ollu kuiteski hyvin.

Otin tänään pikkasen aurinkoa tossa pihalla kun oli niiin lämmin, vähä liiankin lämmin. Tuli jo vähän väriäkin. Liikaa ei kyllä uskalla auringossa oleilla ettei tuu mitään kauheita iho-oireiluja ja muutenki, tulee helposti huono olo jos on liian kuuma. Kuumasta puheenollen, ootteko pystyneet olla normaalisti saunassa? Mulla tulee siellä nykyään heti ihan tukala olo eikä saa kunnolla henkeä.

Onnittelut vielä KAIKILLE hyviä uutisia ultrassa saaneille :heart:

Kivaa illanjatkoa ja mukavaa, lämmintä viikonloppua kaikille! Mulla on valmistujaisjuhlat sunnuntaina niin en varmaan hirveesti kerkeä täällä käydä enkä kirjoitella viikonlopun aikana.

papunen 12+5 :heart:
 
Mua jäi hämäämään puhuiko Jajepoo streptokokki a vai b:stä? Meinaa musta kuulosti siltä että kyseessä oli A eli angiina kurkussa eikä tämä B joka kaiketi on ns. sukupuolitauti?? Nobody kun puhui että oli supisteluja aiheuttanut?? Eihän kai A-aiheuta supisteluja..
Korjatkaa jos oon väärässä, ei ole tarkoitus kaivella mutta musta vaan tuntu et puhuitte eri streptokokeista :saint:

Mmilialle sauna kyselystä, tulee joo tukala olo, mut edelleen tykkään saunoa, happi kyllä tuntuu loppuvan nopeammin kun ennen raskautta eikä kovia löylyjä voi heittää.

Tänään kerroimme ensimmäiselle ihmiselle vauvasta ja kunnian sai mun appiukko jolle siis tämä on ensimmäinen lapsen lapsi. Se oli kyllä niin onnellinen ja halasi hirveesti mua, joutui istumaan hetkeksi alas kun oli niin positiivisessa mielessä yllättynyt. Mua sitten alkoi itkettää siinä kun liikutuin sen puolesta... :'( On tää niin ihanaa!

Sitten mun piti vielä sanoa että upeaa että joukossamme on juuri valmistunut MERKONOMI, ja KOSMETOLOGIGIN hyvä hyvä hyvä.. Ja vielä ASRAI lääkärikö sinusta tuli ja olet hienosti työllistynytkin. Ole onnellinen että töitä riittää!! :D

Mieidän koiralle haettiin tänään muuten punkki karkotetta eläinlääkäriltä.
Eilen kaivoin siitä kolme punkkia ja mua rupes sekin pelottaa voiko se tartuttaa muhun niitä yökötyksiä :kieh: ällöttäviä otuksia. Sen borrelioosi bakteerin ei ole kyllä todettu tarttuvan äidin kautta sikiöön mutta silti alkoi ahdistaa.. ASRAI: lle piti sanomani että kannaattaa ehdottomasti antaa koiralle kyseistä ainetta, välttyy monelta vaivalta..
 
Täällä yksi, joka ei ole eillisen ultran jälkeen stressannut eikä itkenyt kertaakaan. :D Tai osittain itkuherkkyys johtua pelosta mikä ennen ultraa oli... :whistle:

Täällä on ihana ilma, ja odottelen että isäntä saa lehden luettua niin lähdetään porukalla ulkoilemaan. :) Iltapäiväksi suunniteltiin et mennään fillareilla vähän kauemmas puistoon ja otetaan eväät mukaan. :D Saas nähä sitten mennäänkö anoppilaan käymään samalla. Huomenna mennäänkin mun äidin synttäreille, niin on tänään pakko tehdä viikonlopun huvittelujutut. :D

Tää lähtee nyt valmistautumaan ulkoiluun. Hyvää viikonloppua kaikille. :wave:

Shamandalie ja Histamiini 12+5
 
Mitens nykyään pystyy muokkaamaan?
Mulla kun on tuolla mun edellisessä viestissä viikot ihan väärin. Oon näköjään jäänyt mielessäni ihan 12+ viikolle kun tuolla pitäis olla jo 13+3.

Ihana ilma ja vapaa viikonloppu. Harmi kun ukko on duunissa...
Mitäs teijjän ukot tekee työkseen? Mun on turvallisuuskouluttaja lentokentällä.

Joo, Shamandalie, eiks tunnukkin ultran jälkeen siltä että helkkari, TÄÄHÄN taitaa ihan SYNTYÄ!

Mmiilia: Mitens sinne seerumiseulaan joutuu? Kun mulle ei semmoiseta kukaan oo mitään jutellut? Onko se siis ihan verikoe?

Jajepoo, munkin maha näyttää tolta, mutta vaan iltaisin. aamulla on vaan pikkuinen kumpu. Mutta hieno maha sulla!

Jees, yritän nyt kehittää jotain puuhaa. Jos vaikka siivoisi ja menisi sitten ulos. Arska kun paistaa!

Tuitsu rv 13+3 :D
 
HUOMENTA virtuaaliystävät! =)

Aivan upea auringonpaiste täällä E-Suomessa, ihanaa..
MÖTKYLÄ: mäkin oon syöny panadolia ja paratabsia (jopa 500mg) kun niin hemmetin kipee pää välillä tosiaan.. ja nyt niska on menny jumiin. Ainakin niissä lukee että voi ottaa raskauden aikana.
Kiitos kivasta ilmaisustasi, että kyllähän me tiedettiin että kaikki on hyvin =) kuitenkin siis tulokset tulevat vasta parin viikon päästä josta siis selviää sitten varmuudella. ( :snotty: )

SHAMANDALIE: ihanaa että on sulla helpottunut olo ja toi ultra on vaan niin mahtava kun sen sydänäänetkin kuulee oikein kovaa! Itellä tuli ihan tippa linssiin kun ekan kerran kuului ne.
Mukavaa pyöräilyä teidän sakille! =)

Mulla hyvä olo ja nyt lähenkin täsät lauantainviettoon! Heipodei!
katherine ja päivänsäde 12+4
 
Tuitsu Joo se seerumiseulonta oli ihan vaan verikoe: otettiin pari putkea verta. Siinä katottiin vissiinkin tarkemmin kromosomit (?) ja se siis kuului np-ultraan, mutta oli vapaaehtoinen ja mä päätin osallistua myös siihen. Verikoe otettiin pari viikkoa ennen np-ultraa ja siellä sitten sain tietää samalla tulokset. En tiedä sitten, miten muilla paikkakunnilla, että onko aina mahdollisuus niskapoimun yhteydessä myös tohon seulontaan, mutta täällä päin niin oli.

Mä meen nyt leipomaan huomisiin juhliin, heipati hei :)

Niin ja Shamandalielle vielä onnea paljon hyvästä ja huolettomasta olosta :hug:
 
Täällä olisi yksi joulun odottaja lisää listaan, kaiken sähellyksen jälkeen jo nyt uskallan listalle mukaan ilmoittautua! =)
Elikä la. 1.12. Ikää minulla on 27 vuotta, SEKS on meidän sairaala ja 3. lasta odotellaan. Kiitos, jos joku mut listalle viitsii lisätä.

Kuukiitäjä rv. 14
 

Yhteistyössä