~~ Joululahjoista 2011 haaveilevat ~~

Minnarun > Täällähän minä taustalla. :) Eilen en jaksanut kirjoitella, kun oli niin nuutunut olo. Täytyy myöntää, että melkoinen krapula iski kohtuullisesta alkoholin käytöstä huolimatta. En edes tuntenut olevani humalassa, vähän vain kivasti hiprakassa. En kai sitten muistanut juoda vettä tarpeeksi. Tänäänkin vielä väsyttää ja tekemistä on ollut paljon. En oikein nytkään malta jäädä enemmälti kommentoimaan.

Kuulumisia sen verran, että muutaman kerran olen käynyt tarkistamassa saapuiko täti. Huomenna viimeistään pitäisi alkaa, jos kierto pysyy normaalina. Kroppa on vähän vihjaillut tädin uuntaan, mutta tällä hetkellä on vielä täysin arvoitus kuinka käy. Juilintojakin on, mutta enpä alkaisi oireillani raskautta veikkaamaan. Aikaisintaan keskiviikkona testailen. En ole päättänyt vielä vaan toimin sitten fiiliksen ja tilanteen mukaan.
 
Päätinpä kokeilla yhtä tädin karkoituskeinoa! Meillä oli Robbarissa tätikuitteja tarjouksessa ja ostin niitä tuonne kaappiin oikein 'tukkuerän'! Yleensä miun tuurilla käy niin, että jos jotain halvalla ostan tarpeeks varastoon (missä siis ei oo PE-päiväystä) ni niitä ei sitten tartte tai jotai vastaavaa! :D Tuskin kyllä tepsii, mut kaikkee pitää kokeilla! :LOL:

Macy EI LASKETA TÄTIÄ TEILLE!!! :D :heart:
 
buah no negaa se testi näytti mulle sitten kuitenkin, stressistä sitten johtu et menkat myöhässä, saisivat sit alkaa jo et sais jatkettua *elämää*:D Mut joo mä siirryn nyt höpöttelemään kokonaan tuonne toiseen ketjuun mihin tulin samaan aikaan kuin tänne kun ei sitä jouluvauvaa mulle kerta tulee. Plussaonnea kaikille<3!!
 
Vadelmainen, tervetuloa mukaan jännittämään. Meillä näytti olevat samat Dp7 päivät menneillään! Plus minullakin oli kk. 9+0 viikoilla marraskuussa eli samankaltaisuutta löytyy.

Hymyjä :) :)

Macy Graille ihan mahottomasti tsemppipeukkuja ja parillisia väriviivoja.... täältä jo malttamattomana tullaan perässä. Perjantaihin jos malttaisi odottaa.
 
Ansku83 > :D Täytyy tosin olla asukin täyttämässä paikkaa, muuten on huonompi juttu. :rolleyes:

tattoomam > Toivoahan on niin kauan kuin täti pysyy poissa. ;) Jos oviksen ajankohdasta ei ole tietoa, niin mahdollisuuksia on vielä. Plussatuulia! :wave:

Tervetuloa kaikille uusille! :wave:

Siirryn takaisin taustalle, mutta en häviä mihinkään kauemmas. Nyt vaan ei oikein malta kirjoitella. Syöksyn tänne kyllä heti, jos jotain kerrottavaa on. :)
 
Huomenta kaikille, voitte arvata mun tunnetilan tästä kuvasta.


:heart::heart::heart:
(anteeksi huono kuva, kamera vetelee viimeisiä tai asetukset pyllyllään)

Eli samalla apteekin testillä tehty kuin perjantaina haamun.
Eilistä biocard testiä EN voi suositella kenellekään!!!

Voi, turhaan eilistä murehdin kun olisin voinut heti tehdä tällä testillä ja tietää että jouluvauvaa tässä odotellaan :xmas:
Anteeksi omanapaisuuteni, tää on vaan NIIN ihana tunne vaikka toisaalta hyvin pelottava.
Ihan ekana on pakko kiittää teidän upeaa tukea, olette mahtavia :attn::heart::D

Vielä monta jouluvauvaa voi tulla, joten innolla odottelen uusia plussanneita. Tammikuihin siirtyville iso :kiss:, varmasti jokainen meistä saa käärön pian!
 
Viimeksi muokattu:
neljäskö onnittelut plussasta!:heart: :heart:

viena pahoittelut aiemmasta km:sta :( Mutta seuraavalla kerralla sitten vauva pysyy matkassa ihan loppuun asti =)

Olen ilmottanut eilen nuo kp:t väärin :ashamed: piti ihan kalenterista tarkistaa kun olen mennyt jotenkin laskuissa sekasin ja aloin ihmetteleen, että nyt ei jokin täsmää. Kalenteria vilkasemalla se siis selvis, nyt onkin kp 23/28. Että jos minulle vaihtais tuon kp 23/28 kiitos :) ja anteeksi kovasti tästä vaivasta :ashamed:
 
Vadelmainen tervetuloa!:wave:

Ansku kuulostaa mahtikeinolta :D. Jos tää toimii sulla, niin mäkin lähden täydentämään rättivarastoa ;)

tattoomam pahoittelut negasta:(

Neljäskö Onnea tätäkin kautta!:heart:

ON: Digi hymyili mulle eilen, eli tänään dpo 0. Ihme meininkiä mun kropassa, kun tosiaan jo la tuli tasavahvat liuskaan... Noh, nyt on kyllä tehty talletuksia oikein olan takaa, ettei pitäs olla ainakaan siitä kiinni:D Niin ja tietenkin vielä vähän varmistellaan tänään ;) Mulla on myös oikea rinta kipeä, muistelisin, että joillain se on kertonut oviksesta, jos toinen arkana tms:confused:
 


Tiistai 5.4.

Nimimerkki...................Kiertop............Ikä....Toive.....Yritys

Sannah......................64/33..............21.....1..........6
tattoomam.................43/31...............26....3............1
macy gray..................35/30-34.........30......2..........16
Lilianne......................34/28-32..........34.....4...........13
Emmuska10...............34/28................28.....2............1
miida.........................30/29.........................2..........3
jjuuli.........................28/27-30...........19.......1.........1
wadelmainen.............23/28..............22.......1..........4
Mamu82....................25/28-30...........29....5...........5
Jenny82.....................25/25-29...........28......1..........3
Barbamama35............24/25-28...........35......3(4).....7
Safira85.....................23/28-60...........26......1.........1
viena.........................23/31................33......1...........3
kissendaal..................22/35................25.....2...........1
SiSa78........................?/??................32v.....2..........5
nefertar......................19/29-38...........22......1..........13
Ando..........................19/26...............32.......2..........4
ak..............................17/28-30........28.........3(4)......1
Ansku83......................17/32-37.........27.......1...........4
Mango86.....................15/?.................24.....2...........2
Sunflower11................14/26-31..................3...........4
nepari80......................13/28-29..........31.....2...........3
Sinderella....................12/25-30............38......6...........4
Sanmar82...................12/27-29.........29.....1...........4
mymosa



Ovis ohi ja piinailu alkoi:


Lilianne dpo17
macy gray dpo16(?)
neljäskö dpo15/16
Barbamama35 dpo12
viena dpo8
SiSa78 dpo4
Ansku83 dpo4

Haamuilijat:


Lilianne

Plussanneet:


plug-in-baby
äiti x4
neljäskö




Tammikuun vauvaa haaveilemaan lähteneet:


Minnarun

 
Viimeksi muokattu:
Jes. Kolme plussaa ketjussa :) Onnea neljäskö:lle :flower:

tattoomam:lle puolestaan negapahoittelut. Toivotaan, että vielä iloksi muuttuu.

Äh, tää on nyt niin hidas tää netteröinen että jätän kirjottamisen tähän... Ovista ootellessa edelleen.
 
neljäskö: Aivan ihana käänne tapahtumille! =) ONNITTELUT!!! :flower: :heart:

Muoks.
Miten voi olla noin surkea testi?! :O Mulla ei ole mitään kokemusta tuosta Biocardista... Enkä kyllä aio koskaan kokeillakaan, kun kerran tuommosia ovat!!!
 
Viimeksi muokattu:
neljäskö: Aivan ihana käänne tapahtumille! =) ONNITTELUT!!! :flower: :heart:

Muoks.
Miten voi olla noin surkea testi?! :O Mulla ei ole mitään kokemusta tuosta Biocardista... Enkä kyllä aio koskaan kokeillakaan, kun kerran tuommosia ovat!!!
Kiitos kiitos :)
Juu, en suosittele tuota testiä, laitoin varuiksi aiheenkin ettei kukaan muu joudu pettymään. Olin eilen aivan maani myynyt ja ihan turhaan. Tuleehan niitä viallisia testejä varmaan joskus vastaan mutta luettuani googlesta testikokemuksia niin aika samanlaisia tuli vastaan paljon..
 
Heippa :wave:

Oon tässä miettinyt että milloin herkässä testissä näkyy mahdollinen plussa? mulla olis noita mammaksilta tilattuja herkkiä tuolla kaapissa odottelemassa :whistle:
Nyt on siis kp 25... oviksesta ei oo mitään hajua koska on ollut ja mun viimekierto oli vaan 26pv.... vaikka normaalisti ollu sen 28-30 suunnilleen. Että mistä sitä nyt sit tietää minkä kierron mukaan testailee :confused:
Ja nyt mulla on tätä jännitystä lisännyt se että toissapäivänä tuli molemmista nänneistä kevyesti puristaessa tippa kirkasta nestettä :O
Mitähän se vois olla?
 
Onnea neljäskö!

Täällä myös eilen testasin haaleimmasta haaleimman plussan! Apteekin oma testi oli kyseessä, enkä ikinä ole sillä mitään viivan paikkoja saanut. Viiva on kyllä ihan selvästi näkyvissä, mutta tosi ohut ja vaalea. Kuitenkin mieskin sen heti näki, joten kyllä sitä plussana pidän. Mutta yöllä kuitenkin tuli pyyhkiessä paperiin vähän verta! Apua! Tänään ei verta ole tullut, mutta pelottaa niin kamalasti!
Kun ollaan jo niin kauan vauvaa toivottu, ja nyt viimein sitten ne kaksi viivaa piirtyi, niin eikö siitä sittenkään mitään tullut?!

Jokainen vessa reissu pelottaa. Huomenna pitäisi hakea apteekista uusi testi, jos ei sitten vuoto ala ennemmin.
 
Emmuska10: Pahoittelut tädin ovella kolkuttamisesta :hug:

Lilianne: Tiedän tuon kamalan pelon tunteen :hug: Kyse voi olla täysin harmittomasta alkuraskauden vuodosta. Sellainen on kuitenkin aika yleistä... Itselläni oli pientä kiinnittymisvuotoa esikoisesta silloin kuin olisi menkkojen kuulunut alkaa. Toivottavasti on sinullakin vain sellaista :hug:

Barbamama35: No voi höh :( Onko nuo lämmöt sitten kuinka varma juttu? Tarkoittaako lämpöjen laskeminen aina sitä, että täti on tulossa? Eli onko toivo täysin mennyt?
 
Viimeksi muokattu:
neljäskö isot onnittelut! Hienoa että muuttu parhain päin asia!! :heart:

Barbamama :hug:

Emmuska :hug:

MG se oli vähä niiku pointtina tuossa asiassa! ;)

Lilianne pidetään peukkuja et on tarrannu kiinni tiukasti!! :heart: Viivanvahvistumisia!! =)

Mango Jos tuo ovis oli viime perjantaina, niin reilun 10 pvn päästähän sen näkee toimiko! :D Ja jos ei toiminu, ni en kyllä enää rupee arvailemaa näitä ovis tuntemuksia yhtään! Ostan miljoona tikkua ja alotan heti ku täti on häipyny! :D Ei täs tuu ku hulluks! |O

Oiskohan nyt noin et se ovis oli kuitenkin sillo perjantaina...? :confused: Vaikka nyt oon mitannu vaan iltapäivällä/illalla lämmöt, ne on ollu 37-37,1...sunnuntaina oli 36,8. Lauantaina en edes mitannu ja mitä niihin limoihin tulee, en kyl mee kuitenkaa väittää etteikö niitä olis tullu jo enne perjantaita! Limailu on siis vaan jatkunut... Joten...leikitään et ovis oli sillo perjantaina ja nyt on dpo4! =) Ja tuohon lämpöön vielä et kun mittailin tätin lähdön jälkeen ennen tuota perjantaita, lämmöt oli illallakin siinä 36,3-36,5.
 
Viimeksi muokattu:
Lilianne toivottavasti haamu havistuu uudessa testissä. samalla testillä tein viime pe haamun ja tänään todella paljon tummemman viivan. Joten varovaiset onnittelut :flower:

Voi barbamama, toivottavasti pieni yllätys kuitenkin tulisi. Kunnes täti tulee, sitä enne pitää pitää lippua korkealla :hug:

emmuska voihan harmi, voisiko kuitenkin olla harmitonta kiinnittymisvuotoa?!

Täällä vatsaa juilii, toivottavasti vaaratonta ja kaikki menisi hyvin. aika näyttää.
 
Lilianne, laitoin sut haamuilijoihin. Toivottavasti saahaan siirtää plussanneisiin. Kovasti peukkuja sinne!!

emmuska, voi surku. Toivottavasti täti ei kummiskaan tuu... Oo vielä tuolla pinossa, niin katotaan miten käy. Peukkuja sinnekki!

barbamamalle kans pahoitteluja. Lämpöjen lasku loppukierrossa on kyllä onnetonta. Peukkuja sinnekkki kuitenki!

Ansku, laitan sut piinailijoihin...

Mainitsemattomille terveisiä :)

Täällä taas vähä limailuja havaittavissa. Ja päivemmällä limailun mukana tuli punasta ihan vähän. Äimän käkenä oon. En oo ennen huomannu tuollaista. Voiko oviksen lähestyessä tulla valkkarin seassa verta??
 
Viimeksi muokattu:
ak
Aivan ensimmäisenä paljon onnea kaikille plussanneille ja haamuilijoille, toivon kovasti, että kaikki menee hyvin.:heart:

Ja pahoittelut tädin kohdanneille:hug:

Täällä taustalla edelleen seurailen :) En tiedä minä päivänä mulla oli ovis tarkalleen, mutta voishan mut tonne piinailijoihin laittaa:confused: koska tiedän, että ohi se jokatapauksessa on.

Mulla on kamala kuvotus kokoajan, mutta siihen ne mun oireet sitten jääkin:( Tosin olin juuri hyvillä mahdollisilla päivillä iltavuoroissa. Pöllyteltiin peittoja varastoon ennen iltavuoroputeka, mutta aika veijareita miehellä täytyy olla, jos tällä kierrolla mitään tarttuu:p Ja tiedetäänhän me kaikki miten helppo niitä oireita on kuvitella kun oikein jotain toivoo, ei mua yleensä tälleen kuvota...

Aurinkoista kevään alkua kaikille:cool:
 
neljäskö: onnittelut :heart:
Lilianne: toivotaan =)
MG: voi kunpa...
Ansku: siulla on niin hyvä asenne =) jospa minäkin kävisin ostamassa =)

Muille yhteisesti: onnitteluja ovisksista... en enää muista mitä oon lukenu ja mihin olen aikonut kommentoida

ON: kp 6 flunssa aivan karsea, kamala kiire töissä ja kamalat limat irtos tänään ja suoraan sanoen pan...aaa ihan hitosti ! lyhyestä virsi kaunis

En näköjään ymmärrä siirtyä täältä pois :LOL:
 

Yhteistyössä