Joulukuun tontut -15

Muistaakseni se on vain kymmenisen prosenttia se luku, kuinka moni raskauspahoinnista kärsii, eli aika harva. Minulla oksentelua oli vain ekasta raskaudesta (tästä nyt ei vielä tietty tiedä), ja sitäkin vasta viikolta 11 eteenpäin. Ennen en edes tiennyt olevani raskaana :D.
 
Hei! :wave:

Tein tänään plussan ja luulen kuuluvani tänne. Mitään varmuutta lasketusta ajasta ei kuitenkaan vielä ole, sillä minulla ei ilmeisesti ole menkat vielä edellisen synnytyksen jälkeen alkanut. Luulin menkkojen alkaneen maaliskuun lopulla, mutta siitä laskettuna nyt olisi menossa kp 17 ja sain tosiaan testiin vahvan plussan tänään. Eli, eihän se ole mitenkään mahdollista..? Oireita on kyllä ollut, mutta niille on löytynyt muitakin selityksiä. Tänään hetken mielijohteesta päätin tehdä kaapista löytyneen testin ja se ei kyllä jättänyt mitään arvailujen varaan. Samalla löytyi moneen oireeseen syy :D

Täällä siis odotellaan nyt viidettä lasta ja epäilen että laskettu osuu aikalailla joulukuun alkupuolelle ehkä. En usko että raskaus vielä kovin pitkällä olisi. Aijon huomenna soittaa neuvolaan, jospa sieltä saisi ultra-ajan ja selvyyden missä mennään :)
 
Mut voi kans poistaa listoilta. Vuoto yltyi ja just äsken tuli samanlainen pussi ulos niinku Meibijeesillä. Mitään kipuja ei oo edelleenkään. Mut kyllä sen ties et tää on tässä. Onnea teille muille tulevaan. :)

AaVee
 
Otan osaa suruunne aavee ja meibijees :hug:

Töistä oli puhe no me ollaa lypsytilallisia, työ kotona siis, mutta mä oon hoitovapaalla/kotiäiti/opiskelija koitan lukee lypsykarja taloutta ja mies pääsääntösesti hoitaa tilatyöt ja lypsyt.

HooKoo 7+0rv
 
Facebookkiin pääsee laittamalla mulle yksityisviestillä linkin facebook-profiiliin tai laittamalla nimen ja tiedot millainen profiilikuva on, jotta osaan pyytää oikean henkilön kaveriksi ja sen jälkeen lisätä ryhmään. =)

Onnea uusille plussanneille. :flower:

Meibijees ja AaVee :( :hug:

Päivittelen illalla listaa. Mun pahoinvointi on äitynyt ihan hirveeksi ja se kestää koko päivän. Tää sais kyl loppua, ku rajottaa elämää. :(
 
Tammityttö saako zyrteciä syödä? Sitä ois kaapissa.. Meinaa olla tukalaa tän kaa, en muistanu yhtään kysyä sitä lääke juttua gyneltä :( Tietty kun huomenna soitan neuvolaan nii voin kysyä sieltäkii niitä sallittuja lääkkeitä.
 
Voi kun on tullut huonoja uutisia nyt :(

ON: tänään varasin neuvolan ja se jo 28.4 , pitää ottaa tuo vajaa 2-v vaan mukaan :) onneksi sattui vapaapäiväkin tuohon, varauksen jälkeen sain vasta seuraavat työvuorolistat :)

Utran jälkeen voisin olla sitten fb ryhmästä kiinnostunut :)
 
Syvimmät osanotot surun kohdanneille. :hug:

Antihistamiineista, setiritsiiniä (mm. Zyrtec) on mahdollista käyttää raskauden aikana. Toisia se väsyttää, mikä saattaa olla ikävää tämän muun väsymyksen ohella. Loratadiini (mm. Tuulix) on myös todettu turvalliseksi raskauden aikana, eikä sen pitäisi väsyttääkään. Toki nämä ovat aina yksilökohtaisia juttuja, ja se, mikä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella. Apteekissa sai useammin kuulla setiritsiinin väsyttävän kuin loratadiinin. *Lääkärin kanssa kannattaa jutella ihan jo siksi, että reseptillä nämä lääkkeet tulevat paljon halvemmaksi (alkuomavastuu korvauksissa tietysti muistettava).

Lääketietokannasta poimittuna: "Kertyneen tiedon perusteella loratadiini ei ole merkittävä teratogeeni eikä sen käyttöön ole liittynyt suoria tai epäsuoria sikiöhaittoja. Loratadiinin ei ole havaittu vaikuttavan raskauden kulkuun. Lääkettä voi käyttää raskauden aikana." sekä setiritsiini: "Kertyneen tiedon perusteella setiritsiini ei ole merkittävä teratogeeni eikä suoria tai epäsuoria sikiöhaittoja ole kuvattu." Terveysportti

ON: Oireet vaihtelevat tosi paljon. Välillä on voimakkaitakin kramppeja ja särkyjä, välillä taas ei mitään. Rinnat ovat tasaisen kipeät jatkuvasti, se ei tunnu muuttuvan ollenkaan. Etovaa oloa on hiukan aamuisin, ja päivällä jos ei muista syödä. Päätä myös meinaa särkeä usein. :/ Nyt ei kuitenkaan ole enää ollut vuotoja, joten pieni toivonkipinä elää. Perjantain ultraa odotellessa!

Työjutuista, meillä lähiesimies tietää tilanteeni, ja on oikein kannustava asian suhteen. Muut eivät vielä tiedä, ja kerron vasta kriittisimpien viikkojen mentyä ohi, ellei muun syyn takia ole pakko kertoa aikaisemmin. Ammatiltani olen siis proviisori.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Nonii otin sitte aamulla herättyäni zyrtecin jos jotai apua siittä sais, mua ne ei väsytä tai sitten en huomaa :D

Olo on tosi karsee.. ihan kuin kesto krapula ilman pääkipua. Sitä vaan oottaa että loppus tää pian. Tänään neuvolaan ilmottelen itseni ja pikkasen massutirppanen :heart:

HooKoo 7+1rv
 
seba78, riippuu vähän missä käyt, itse kävin Mehiläisessä, ja maksoi 160,-. Oli kyllä hintansa arvoinen käynti, edellisen keskenmenon jättämä pelko hieman lievittyi kun sai tietää että siellä on elävä kaveri mukana.
 
Pahoittelut kaikille, jotka ovat menetyksen kohdanneet! Niin surullista :'(

Ja tervetuloa kaikille uusille ! :)

Minä aika äkkiä tipahdan kyydistä täällä palstan puolella... Kännykällä tulee välillä luettua, mutta kirjoittamiseen asti en sitten pääsekään... ;)

Täällä oli aika koviakin menkkakipuja viime viikolla. Sanoin miehellekin, ettei ole hyvä tunne ollenkaan ja joka vessakäynnillä pelkäsin näkeväni sitä pirun tuhrua tai verta... Kivut kuitenkin loppuivat lauantaina ja sen jälkeen oli hetken aika seesteistä, kunnes iski pahempi väsymys, turvotusta aamusta lähtien, herkkä mieli ja ah... esikoisen ajoilta niin tuttu oire... Eilen illalla kunnon kuvotus ja tänään aamulla ei ollut yrjö kaukana. Ja olen saamaton, ajatukset ei pysy kasassa.

Ensimmäinen neuvola on 23.4. ja varhaisultra sitä edellisenä päivänä. Yritän nyt luottaa, että kaikki on hyvin. Tuulimunassa (1/14) kaikki oireet olivat tässä kohtaa jo loppuneet.

HER_86
6+1
 
AaVee :heart: :heart: olen tosi pahoillani.

Tervetuloa uudet!

Mä olen tohkeissani hypistellyt kaikki esikoisen vauva-ajan kamppeet ja samalla siivonnut sieltä pois ne, mitä käytettiin vain kerran/ kaks tai ei koskaan. Rakennan vaaka ry:lle paria vauvakassia niistä :) ja silti on laatikollinen vielä "muita vaatteita", kassillinen uff-kamaa ja kassillinen "roskaa". Mä en olis ikinäkoskaan ennen ekaa lasta uskonut, miten paljon tarvikkeita ja vaatteita ja myös turhaa säilytettävää tulee lapsen myötä :)

Tiunti 5+2 myöskin aika oireeton, mutta luottavainen.
 
AaVee, voi ei!! :hug:

Sanattomaksi vetää nää keskenmenot :'(

Keskenmenonkin uhalla itse ehdin jo aitona hätähousuna (eka raskaustestikin tuli tehtyä dpo 6 :LOL: ) ostaa äitiysvaatteita! Löysin käytettynä todella kivoja ja nättejä ja siihen nähden halpoja. 65 eurolla enimmäkseen Mamaliciousin vaatetta: kevät/syystakki, viidet pitkät housut/farkut, viisi paitaa, mekko, masutuubeja. Ihan höperöä olla jo nyt malttamattomana ja oottaa että SAA pitää noita kun (jos kaikki menee hyvin) kohta JOUTUU pitämään noita kun mikään muu ei passaa :D

Kai sitä pitäs hätähousuteemapäivänä varata aika varhaisultraankin... Ei vain millään raskis, ääh. Yhä toiveilen että neuvolasta laittaisivat kun kierto oli ihan epäsäännöllinen imetyksen vuoksi yms. ja minua eivät uskoneet vaikka väitin tietäväni viikot :rolleyes:

Hauskaa viikkoa muille joulutontuille!

Lukka ja Pikku G 5+3... eikä edelleenkään ihmeempää pahoinvointia :popcorn:
 
  • Tykkää
Reactions: kukkurukuu
On tullu luettua keskusteluja mut tää puhelimella kirjoittaminen vähän kökköä, mut jos täällä oli uusia tulokkaita niin tervetuloa,pahoittelut menetyksen kohdanneille <3

Täällä olo on niin normaali kuin vaan voi olla, siksi meillä ei ole mitään "tekonimeä" vielä kun jotenki olen niin epäuskoinen koko raskautta kohtaan... Tänää pitäis olla 6+0 ja viikon päästä ultra.. 29.4 meillä eka neuvola, varattiin samalla jo kun sitä rokotusasiaa soittelin... Viimeks jouduin varhaisultran jälkeen neuvolan perumaan...katotaan kuin nyt käy... Anteeks nyt jotenkin näin "negatiivissävytteinen" postaus mut jotenki nyt vaan on tälläin olo... :(
 
Heippa. Ilmoittaudun hyvin, hyvin varovaisesti mukaan. Positiivisia liuskatestejä oon tässä tehnyt useampana päivänä, mutta vielä ne eivät ole lähellekään kontrolliviivan paksuisia. Tänään aamulla kuitenkin digi näytti "raskaana 2-3". Mulla on kolme lasta, kaksi eläväistä edellisestä liitosta ja nykyisen mieheni kanssa ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi kohtuunkuolleena viime lokakuussa. Viime kuussa myös tapahtui keskenmeno. Näiden vuoksi on tosi epäuskoinen olo, enkä uskalla luottaa yhtään että tämä jatkuisi, mutta katsotaan.. Mukavampi päästä kuitenkin vähän kirjoittelemaan tuntemuksista, kävi miten kävi. Kierrostakaan ei nyt täysin varmuutta ole, luulen että ovis ois ollut 30.3. Mutta varhaisultrassa se sitten varmistuu. Eli minut voisi lisätä listalle:

20.12 / Röllineito / 27v. / 4. lapsi / OYS

Fb-ryhmään liittyisin myös mielellään, laitan yv tulemaan.
 
Tervetuloa taasen uusille! :)

Röllineito sulla on kyllä ollu kova kohtalo. Kamalaa! :hug: Toivottavasti tämä raskaus menee onnellisesti loppuun saakka ja saatte miehenne kanssa elävän lapsen. :heart:

HER_86 Mullakin on ollu viimeyönä ja tänään melko kovaa menkkakipua, tällä kertaa ihan keskellä kohtua. Yöllä oli vaikea saada unta kun mikään asento ei tuntunut auttavan. Ja mullakin on tuota, että ajatukset harhailee ja oon jotenkin tosi "hoo-moilanen". :confused:

Enkeli :hug: negatiivisia ajatuksia ja tuntemuksia täälläkin. En uskalla suunnitella, haaveilla enkä ajatella mitään, saati nauttia tästä kun koko ajan ajattelen, ettei tämä loppuun asti kestä. :( Todella sääli, koska, JOS tämä loppuun kestääkin, varmasti jälkeenpäin harmittelen, etten iloinnut raskaudesta.

(.) soitin tänään neuvolaan. Oikein veristä vuotoa ei ole tullut kuin sen yhden kerran useampi päivä sitten, mutta tämä kumman värinen valkovuoto kiristää mun hermoja! Se on jatkuvaa, eli aina kun jotain tuolta värkistä tulee niin se on sitä rusehtavaa, ei kunnolla ruskeaakaan, melko kokkareista valkovuotoa enkä mä voi ymmärtää mistä se johtuu?? Noh, neuvolasta kyseltiin oireita vuotoon liittyen ja laittoivat lähetteen naisten polille, aika sitten soitetaan mulle. Huh! Kai ne ultraa siellä?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä