Joulukuun tonttuset 2013

Heipsan.

Vihdoinkin aikaa kirjoitella. Meillä tosiaan ollu ollu myös käytössä tuo AR-korvike. Eipä oo ollu hyötyä sitten ei yhtään. Alkaa jo usko loppu koko hommaan. -.-" Ainoo mikä siitä seurasi, niin maha meni niiiiiin kovalle raukalla, että itkun kanssa kakkaa teki. Neuvolasta saatiin ohjeeksi syyä luumua. Sitä on nyt sitten syöty, koska maidonsakeuttaja tekee saman. Pöhh..

Täällä myös on iho kuiva, oikein sellasia kuivia länttejä on. Kylvyssä käydään 1-2 kertaa viikossa. Öljyä on vedessä ja rasvaa menee. Ei apua. Jos ei nyt ensi viikon aikana kummene kuivaihoisuus taikka tuo pulauttelu niin neuvolasta aikoivat varata lääkärille ajan.

Päivällä nukutaan se 4h ulkona vaunuissa klo 12-16 aikalailla on vakio. Illalla korkeintaan puolituntia unta vastaan tapellen. Yöunille alkaa klo 21-21.30 välisenä aikana. Muutama yö meni yhdellä herätyksellä, mutta pari viimeisintä yötä taas kahdella. Nykyään sitten noin 9.00 noustaan uuteen päivään.


Paivih ja poitsu 2,5kk
 
Heips.

Kateellisena luen teidän muiden yöunista. Meillä kun heräillään hyvänä yönä vain 4 krt..Huonona tuplaten. Bataattia ollaan aloitettu maistelemaan ja hyvin kelpaa ;) Tyttö oppi päristelemään suullaan ja nyt päristellään koko ajan ja kuola lentää. Kääntyi myös selältä vatsalle viime viikolla.

Kasvaa ja kehittyy hienosti vaikka ei nuku. Pienihän tuo on 4 kk nla mitat n 60 cm ja 5,6 kg mutta kasvaa hyvin omalla käyrällään :)

Mukavaa viikkoa kaikille !

syyselo ja tyttö 4kk
 
Heippa kaikille!
Täällä 3kk mitat oli 6690kg ja 61,5cm.

Meillä mennään imetyksellä suurin osa,mutta usein illalla/yöllä tarvitaan yksi pullollinen korviketta jotta nälkä saadaan taltutetuksi ja turvataan joku pitempi pätkä unta/lepoa.Gaviscon on käytössä pulautteluun,yöllä ei tarvita tosin.
Aikalailla usein on heräilyä öisin vielä syömään,joskus tulee hyviä öitä jolloin vaan pari herätystä mutta usein on paljon enemmän.Jatkaa kyllä unia sitten syönnin jälkeen hyvin.Nyt on menty nukkumaan 21-22 välillä,ja ainoastaan äidin viekussa on hyvä silloin :) .Päivällä on nyt nukuttu 2x ulkona 1-2h ja sitten jotain pikkutorkkuja väliin.

Otettiin kaikki rokotukset 3kk ja niistä tuli paljon itkua useiksi päiviksi,meidän herra kun on vähän herkkis kaikelle masuun ym.vaikuttavaan.(kuten isänsäkkin ;) )


Poikanen on innostunut jumppaamaan ja kierähtelee jatkuvasti selältä mahalle ja kattelee maailmaa niin päin.Kova on myös jutusteluinto kurlaamistyylillä tällä hetkellä.

Oletteko muut ajatelleet soseita aloittaa milloin?Me meinataan alottaa parin viikon päästä 4kk iässä kuten isompienkin kanssa on ihan hyvällä menestyksellä tehty,jospa tuo toisi hieman lisää kylläisyyttä,vaikka ei se parin lusikkallisen annos alussa auta ja saas nähdä miten maistuu.

Pojalla on ollut päässä nyt kova karstakerros jota on yritetty öljyhoidolla ja harjauksella jos toisellakin puunauksella(josta ei "äijä" tykkää" :D )ja nyt apteekin mitosylillä,vielä ei kaikki silläkään lähtenyt,onko muilla jotain hyviä niksejä tähän?

Takatalvi sitten tuli :( mutta loppuviikosta kai onneksi pitäisi taas lämmetä :) ,oli jo niin kivan keväistä että ehti asennoitua ja kaivaa kevät takkia esiin,että aurinko takaisin,kiitos!
Mukavaa loppuviikkoa! noie ja bebe
 
Tervehdys kaikille ja ihanaa kevään alkua!

En ole ehtinyt käydä lukemassa, saati sitten kirjoittamassa. Viimeisin päivitys taitaa olla ilmoitus pojan syntymästä 5.12.
Meidän prinssi syntyi siis käynnistyksellä vkolla 37+5. Käynnistys määrättiin näinkin aikaisille viikoille minun insuliinihoitoisen radin (en onneksi tarvinnut kuin iltainskan liian korkeiden paastoarvojen takia) vuoksi ja poitsun painoarvio kontrolliultrassa oli noussut liikaa.
Synnytys oli hyvä kokemus (edelliset olleet totaalikamalia!). Poika jaksoi olla heti salissa rinnalla tunnin verran ja sen jälkeen annoin rintaa joka välissä, ei tarvittu lisämaitoa ja sokerit pysyivät hyvänä, jee! Imuote oli alussa tosi huono, mutta ajattelin, että kunhan vaan sokrut pysyy hyvinä, niin opetellaan imuote sitten myöhemmin. Hyvien sokeriarvojen takia pääsimme kotiinkin jo 2 vrk:n ikäisenä, ei tarvinnut enempää sairaalassa käkkiä... kävin kyllä lääkärin ja hoitajien kanssa keskustelua asiasta :p .

Ekat kaksi viikkoa poika nukkui pitkiä pätkiä ja sonti jatkuvasti... Itkua ei ollut juurikaan. Mun tissit huusi hoosiannaa, nännit rikki ja maitoa pakkautui paljon. Sitkeästi vaan imetin ja nyt imetys sujuukin hienosti. Sitä ei taas muistanut, kuinka kivuliasta tuo imettäminen on alkuun (n.1,5kk meni tuskaisissa merkeissä).

Koliikki-itkut meillä alkoivat kahden viikon ikäisenä. Tällä kertaa huutoa riitti koko ajaksi! Aina kun vauva oli hereillä, niin myös itku ja vatsavaivat olivat lohduttomia. Vaikka tuplilla oli aikoinaan koliikki (12-v sitten) niin heillä se oli sentään säännöllistä! Meinasi jo usko loppua, koska unet jäivät aika vähiin (ekat 2kk äidille unta n.20h yhteensä).
Nyt kuukauden ajan on ollut hieman helpompaa, masuitkua on enää iltaisin. Valloittavat hymyt auttavat kummasti jaksamaan.
Meillä on myös pulauteltu kovasti, pyykkikone onkin päällä monta kertaa päivässä.
Mitään kunnon rytmiä meillä ei vuorokaudessa ole, aivan lapsentahtisesti tässä mennään. Ainoastaan tämä puolenpäivän päiväuniaika on aika säännöllinen.
Poika on kova syömään, joten olemme kuin paita ja peppu, mutta ehtiihän sitä omia menoja sitten myöhemminkin. Juurikin tuon alun itkuisuuden takia emme ole vielä juuri missään käyneet, mutta onneksi viihdyn hyvin kotonakin.

Varovasti olen antanut bataattia maistella ja tänään banaania, josko kiinteistä olisi pikkuhiljaa apua tuohon pulautteluun. Onhan se vielä aika koomisen näköistä hommaa, eikä sinne suuhun juurikaan mitään mene, mutta ei ole vielä kiire.

Vielä pari viikkoa, niin jo vauveli on 4kk "vanha", näin se aika kuluu. Olen kovasti yrittänyt nauttia tästä vauva-ajasta, vaikka meidän vaavi onkin vaativa ja koliikkinen. Tämä pikku prinssi on meidän viimeinen, joten ei ole kiirettä kasvaa!

Ihanaa vauva-aikaa kaikille ja jaksamista! Yritän ehtiä kirjoitella useammin! Ja Pohjoistuuli: erityiset jaksut tupla-arkeen! Nimim. kokemusta on!

T: Alexa ja Olio 3,5kk (on sillä jo oikeakin nimi =) )
 
Kiitos Alexa :) Kyllähän tää välillä on melkoista säätämistä. Onneksi kaikki sujuu tällä hetkellä ihan hyvin. Tuo öiden nukkuminen pelastaa paljon.

Meillä oli kaikki kolme lasta sairaana. Näillä pikkuisillakin todettiin korvatulehdukset. Lääkäri veikkasi, et kaikilla on rs-virus. No, nyt ollaan jo voiton puolella. Lääkekuuri auttoi aika nopeasti.

Meilläkin on molemmilla karstaa. Pitäis yrittää nyt sairastelujen jälkeen taas yrittää tarttua näihin muihin hoitamisiin. Jotenkin toi perushoitaminen ja syötöt vie aina niin paljon aikaa, et unohtuu nämä ei niin kiireiset asiat.

Mä oon miettinyt, et aloittaisko makuannosten antamiset tuossa 4kk iässä vai odottelisiko vielä.. Elättelen toiveita, et noi kiinteät auttaisi pulautteluun.. Mut kestäähän se ennen kuin päästään kunnolla niitä syömään..

Pohjoistuuli ja tuplat
 
Sandrastiina ~ Kiitos vinkistä. Kokeilimme tuota hoitoöljyä (meidän lähikaupassa ei ollut kylpyöljyä). Ihanan pehmeäksi pienen iho tuli :)

Kävin eilen pikkuisen kanssa perhekerhossa. Kovasti tykkäsi kuunnella laululeikkejä ja katsella ympärillä olevaa tohinaa. Oli mukava nähdä muita äitejä ja keskustella vauvoista. Pienin vauva siellä oli 4vko:n ikäinen. Äitejä oli 20 + heidän lapset, joten kova oli meteli. Saas nähdä koska mennään uudestaan...

Kiinteiden aloittamisesta: Meillä ollaan maisteltu bataattia nyt sunnuntaista lähtien. Ihan vain totuttelua uuteen makuelämykseen ja lusikan käyttöä. Edelleen mennään pienen pienellä annoksella 1tl + sekoitettu omaa maitoa, että on lientoisempaa. Reippaasti aukeaa suu, äiti meinaa olla vain vähän liian hidas syöttämään ja sitten sose loppuu liian nopeasti. Hyvin on maistunut. Tänään kävin ostamassa peruna-porkkanavelliä - koitetaan antaa tuota illalla ihan 20ml + rinnalle ennen nukkumaanmenoa. Huomenna sitten jo vähän enemmän, josko pidentäisi vähän ensimmäistä unipätkää. Viimeyönä herättiin 4krt syömään - eli oli hyvä yö. Tuntuu, ettei oma maito pidä enää yöllä kylläisenä. Pahimpina öinä herätty tunnin välein :(

Kuitenkin lohduttaa, että olen kirjoittanut ylös kun pojat aikoinaan alkoivat kiinteitä maistelemaan. Silloin jo 3kk neuvolassa annettiin aloitusohjeita ja ruvettiin bataattia ja perunaa maistelemaan - joten samalla kaavalla mennään :)

Nyt menen lämpimiä voileipiä tekemään, ennen kuin poju herää.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

-Judie ja poju 3kk 18pvä
 
Hei kaikille täältä sohvan nurkasta,

luinpa pitkän pätkän teidän kuulumisia, kun en ole vähään aikaan täällä vieraillut. Vähän kademielellä huomaan, että monen luona nukutaankin jo. Meillä ei nukuta vieläkään. Judien kohtalotovereita täällä ollaan ja monta kertaa yössä herää poika syömään edelleen vaikka on jo kolmikuinen. Hyvänä yönä herätään kolme-neljä kertaa ja huonompana sitten jopa kahdeksan kertaa. Itsellä alkaa univelka jo painamaan, kun sitä ei oikein päiväunilla saa kurottua, vaikka kuinka laistan kaikista kotitöistä ja yritän päivät ottaa rennosti.

Syömisestä olen neuvolassa pariin kertaan yrittänyt puhua, mutta en ole oikein saanut mitään vastauksia. Syömistiheys on seitsenviikkoisesta asti ollut päivisin noin tunnin-kolmen tunnin välein ja itse asiassa öisin ihan sama. Ja ruokaa tuntuu saavan, sillä paino on noussut syntymäpainosta (3,5 kg) kolmessa kuukaudessa melkein neljä kiloa (7,4 kg)! Tulee itselle jo sellainen olo, että teenköhän jotakin väärin, kun tuntuu, että nälkäänsä ressu herää päiväuniltakin eikä muulla kuin syömällä rauhoitu tai nukahda uudelleen. Kiinteiden aloittamista täälläkin suunnitellaan ja odotellaan.

Liekö univelan ja tiheän syöttämisen ansiota, mutta aika lailla ollaan kotiin jumiuduttu. Nyt kevätauringon paistaessa havahduin siihen itsekin ja huomenna mennään katsomaan perhekahvilaa. Pidemmälle eli kaupungille ei oikein houkuta vielä lähteä, nälkäänsä itkevä vauva lähijunassa on mulle jotenkin kauhistus. Vähän arka olen yksinään vauvan kanssa liikkumaan vielä, mites te muut?

Muuten ihanaa kasvua ja kehitystä on täälläkin, hymyjä ja pientä nauruakin jo. Kovasti viuhtoo jalat ja kädet, mutta kääntyminen ei vielä kiinnosta. Lorut ja lelut sitten senkin edestä. Kaikki mikä käteen sattuu menee suuhun ja loruja kuunnellaan hymyssä suin. Ja näillä hetkillähän sitä aina saa voimia ja jaksaa taas valvoa ja syöttää tuota pientä ihanaa ahmattia :)


Ps. Kuivasta ihosta sain muuten itse aikanaan, atoopikkona, lääkäriltä mielestäni oikein toimivan vinkin: kylvyn tai suihkun jälkeen ihoa ei kannata hieroa kuivaksi pyyhkeellä vaan antaa sen kuivua itsekseen. Talvisin, kun iho on oikein kuiva voi pyyhkeellä kuivaaminen tuntua tosi ikävältäkin.
 
Tihta: meillä kans poika syö 1-3 tunnin välein. Ainoastaan nuo pitkät päiväunet on n.4 tuntia syömättä. Illat herra roikkuu tississä ja tiheän imun kautena istuin viikon verran sohvalla syöttämässä, mies ja lapset toi mulle siihen vettä ja ruokaa... Onneksi on paljon leffoja/ sarjoja tallennettuna.
Yöllä vauva syö n.3:n tunnin välein, mutta nukkumaan menee vasta puolen yön aikaan.
Itse en myöskään halua vauvaa huudattaa tuolla "kylillä". Se on kotona niin paljon helpompaa ottaa tarvittaessa syliin...ja huutoahan meillä on riittänyt. Vaunulenkillä käyn kuitenkin 1-2xpäivässä (vien ja haen tuon eskarilaisen samalla).

Kovasti herra haluaisi jo pyrkiä pystyyn ja katsella kaikkea, mutta ei tuota vielä voi istuttaa...ehkä sitten lähempänä 5kk:n ikää tuettuna hyvin.
Molempia nyrkkejä tungetaan suuhun jatkuvasti, toivottavasti ei tule vielä hampaita...
Nyt taas syöttämään, jaksamista kaikille! Kohta tulee kesä, eikä tarvitse niin paljon pukea, sekin helpottaa!

T:Alexa ja Olio, tänään 15vkoa.
 
Hei taas, Tyttö simahti neuvolareissun jäliltä joten josko tässä vähän taas kuulumisia ehtisi päivitellä. Hurja kasvutahti tuolla neitokaisella!! Äitipieni on aivan äimänä täällä. :O

Pituutta oli jo 60,1cm ja neuvolan täti totesi että "Bebe" kirii kovaa tahtia kiinni pituutta (syntyessä oli 48cm). Kasvukäyrä oli erittäin noususuhdanteinen siis :D Paino myös hyvällä mallilla. Rokotteita tuli ja isot itkut myös, ois ollu päiväunien aika ja mitäs tulikaan tilalle? Piikkiä reiteen ja Rotarokotetta suuhun. Kauhulla ootan millaisella tuulella typykkä tuolta herää... onneksi on suppoja varalla.
Tosin neuvolan täti suositteli nestemäistä Panadolia ostamaan, imetytyy kuulemma paremmin, kuin supot, jotka tuppaavat tulemaan kakan mukana pois. Onko muilla ollut mitään oireita rokotuksista? Meillä ainakin eka Rota-satsi teki kakoista sellaisia golfpalloja :p Ei tullut oikein muuta. Nyt voi olla eri meininki.

Korvikkeella mennään vieläkin, ja esim. velliä ei edes suositeltu kokeilemaan sitten kun aika olisi... eli 4kk. Näissä on vissiin eroja, mitä kukin neuvola suosittelee? Onko muilla kokeiltu vellejä, vai siirrytty suoraan 4kk kokeilemaan perunaa yms?

Tasan 3kk siis tänään täällä meillä :) :flower:
 
Mä liikun vauvan kans paljon kaksistaan. Mutta ei houkuta lähteä minnekkään kylään, kun poika puklii niin paljon. :/ Tai nyt se on aika paljon rauhoittunut, mutta silti. Illat meillä on alkanu olemaan itkua, kun unta vastaan tapellaan klo 17 asti. Huohh... Joten kotona aika paljon mekin olemme. Jotenkin ärsyttää lähteä minnekkään, kun tietää pojan olevan väsy, mutta ei nuku illalla toisia unia.

Minä olen ajatellut nyt, että en ollenkaan ottaisi vellejä käyttöön. Ainakaan kaupan. Jos suoraan ottaisi soseet menemään sitten. Jos näyttää, niin teen perunasta ja korvikkeesta itse vellin ja juotan sitä. :)
 
Liikkumisesta - me liikutaan neidin kanssa tosi paljon vaikka neiti puklaakin reippaasti (tosin onneksi tuo AR-korvike on meillä vähentänyt puklaamista paljon). Mulla on aina vaan mukana iso kasa erilaisia rättejä ja jos jonnekin kavereille esim mennään niin rakennan neidille oman "paikan" viltistä, muovitetusta froteessa ja harsoista. Mä en vaan kestä olla kotona...hajoo pää jos ei käydä jossain melkeinpä joka päivä. Lenkkeillään myös vaunujen kanssa 4-5 kertaa vkossa. Jännä juttu muuten sisäänsä että raskauskilot eivät silti meinaa millään kadota vaikka liikunta määrä on aikamoinen!

Ruokailusta - meillä on vellit menny jo varmaan kuukauden verran, tosin minusta ne ovat oikeasti aika turhia sillä neiti puklaa melkein sitä velliä vielä enemmän kuin tuota korviketta. Meille sanottiin neuvolasta että soseet olisi voinu aloittaa jo kolmen kuukauden iässä mutta ei nyt kuitenkaan ole vielä niitä aloitettu kun tuntuu että maitokin riittää ihan hyvin. Ehkä sitten lähempänä sitä puolta vuotta....

jaahas, nyt alkaa tuosta sängystä kuulumaan taas sellaista ähinää että äiskän olisi parempi lopettaa tämä naputtaminen....

Aurinkoa kaikille, Maikkis ja neiti himpun yli 4kk
 
Viimeksi muokattu:
Vissiin puoli unessa kirjottanu viimeks, ku ei oo mitenkää selvää tekstiä xD Siis tarkoitin, että liikumme pojan kans tutuissa paikoissa paljon, jotka jo ymmärtää tämän vaivan. Nyt on ilta itkutki saatu rauhottumaan. Enää itketään klo 21 kun väsyttää, eikä halua nukkua. Sammuu kuitenkin 10 minuutissa.

Meillä on taas ollut kolme päivää pahempana tuon pulauttelun kanssa. Sitten maha on ollut vikkon ajan melko löysä ja iho on ihan korppu. Vaikka korkeintaan käydään 2x viikossa kylvyssä. Välillä vaan kerran. -.-" Ei auta minkäänlainen rasva. Keskiviikolle saatiin neuvolalääkärille aika, käydä siellä vähän juttelemassa asiasta. Ja jos sais jonku hyvän rasvan ja jotain neuvoa tuoho puklimiseen.


Mutttta, meillä on kolme yötä nukuttu koko yö putkeen!! Klo 20.30-07.00 tai 21.15-08.00. :O
 
Onnea Paivih kokonaisista öistä! Täällä on luksusta jos herätään kolme kertaa yöllä :) Pojat kun olivat aikoinaan korvikkeella, niin he heräsivät 1-2 kertaa yöllä syömään ja nukkuivat silloin tällöin kokonaisia öitä. Nyt kun poju on rintamaidolla, niin kai se sitten sulaa nopeampaa kun niin tihkuun heräillään syömään.. Odotan että saadaan puuroja alata maistelemaan, jospa ne parantaisivat yöunia.

Iho on meilläkin ihan korppu ja samakuin paivih:llä - mitkään rasvat ja öljyt eivät tunnu auttavan. Tuleppa kertomaan kun olet käynyt neuvolalääkärillä, että minkälaisia ohjeita sait. Meillä on vasta viikon päästä neuvolalääkäri. Pojun iho jaloista jo vähän halkeilee verelle, kun on niin kuiva:( Olikohan joku muukin käynyt samasta asiasta lääkärillä?? Jos muistan oikein niin vinkkejä edelleen tuohon ihon kuivuuteen otetaan vastaan.

Ja jottei ihan näin helpolla päästä niin on tuon isovarpaatkin tulehtuneet. Varpaankynsiä en ole vielä leikannut, mutta isovarpaiden kynnet ovat niin lyhyet, että sen takia ovat tulehtuneet.

Kiinteistä ~ Bataattia ollaan nyt viikko maisteltu ja tänään teinkin porkkanasosetta jääpalakuutioiksi, huomenna maistellaan sitä. Poju on toimittanut ison asian syntymästään asti joka päivä, mutta nyt näiden kiinteiden aloitettua tänään olisi ollut jo neljäs kakaton päivä. Annoin aamulla 2tl luumusosetta niin mukavasti tuli ennen päiväunia tavaraa vaippaan ja lisää päikkäreiden jälkeen :) Tarkoitus on antaa jatkossa joka päivä ihan vähän tuota luumusosetta, että vatsa toimisi normaalisti.

Nyt nukkumaan. Teinkin oman blogin kirppislöydöistäni, jos jotakin kiinnostaa niin voin sen osoitteeni tänne laittaa :)

-Judie ja poju 3kk 22pvä
 
Todellakin tuun kertoo. Mut ei meillä ihan noin paha oo ku teillä Judie. :O Voi raukka pieni. Niin ja olen kiinnostunut Judie lukemaan sun blogia. Minustakin olisi ihana kirjoittaa, mutta ei aika riittäisi.

Minä en oikein tiiä millon uskaltais alkaa antaa kiinteitä.....? Sitä luumua syötin tuohon mahan kovuuteen, mutta nyt oo pariin viikkoon sitä tarvinnu. Ja hoksaa kyllä avata lusikalle suun ja ihan mielissään luumua mussutti :D söpö <3
 
DiipaDaapa: Oliolle toi rota-rokote aiheutti vähän enemmän vatsavaivaa. Kahtena iltana annettiin suppo, en tiedä auttoiko, kun vatsaitkua on meillä muutenkin.
Judie: laita blogisi osoite! Haluaisin ainakin lukea, erityisesti hyvistä kirppislöydöistä.
paivih: onnea pitkistä yöunista! Oli varmaan aamulla omituinen olo, kun vauva oli nukkunut :D !

Onko muiden vaaveilla tullut karstaa päähän? Meillä Oliolla on keskellä päälakea kaksi karstaläikkää, niitä olen harjaillut ja öljynnyt. Muilla lapsilla tätä ongelmaa ei ole ollut, eli aina jotain uutta...
Mulla tissit (nännit) taas vähän arat, Olio kun on alkanut kiskoa nänniä syödessään, jipii...

Väsymys on aikamoinen ja koti on kaukana siististä... Mutta haudassa saa sitten nukkua...ja kyllä tämä työolot voittaa :D !

Olio on aamupäikkäreillä, eli minä lähden tekemään päärynäsosetta pakkaseen!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

T: Alexa, Olio ja isoveli (joka "pinnaa" eskarista)
 
No ihan itellä ilman heräilyjä ei mee tuo yö, kun herään pojun ähinään. On tuttia vailla. Mutta vain kaks kertaa korkeintaan joutuu tämän tehdä. On se kyllä aika luxusta, kun ei tartte nousta sängystä lämmittämään maitoa. :)

Ei meilläkään oo siistiä. Pyykkivuori vaan kasvaa ja vauvan puklurättejä on ympäri kämppää :D mutta jos jotain joka meille tulee ja häiritsee niin on hyvä ja alkaa siivoomaan :D

Meillä meinasi tulla karstaa, tosi minimaalinen määrä oli. Äkkiä vaan öljyä ja harjausta :) Meni ohi sitten.

Joka ilta vaan menee aikasemmaks ja aikasemmaks pikkumiehen nukkumaan meno. Tänään jo oli klo 20 unilla. Katotaas moneen jaksaa aamulla nukkua.
 
Hohhoi. Viimeyönä herättiin TAAS 5 kertaa.. Nyt olen kirjoittanut heräämisajan aina ylös, niin ei tarvitse aamulla arvuutella kuinka monta kertaa on tullut herättyä. Ja mies ihmettelee, miksi en jaksa iltaisin häntä viihdyttää. No, haluanpa vähän hengähtää ja mennä sitten nukkumaan. Ehkäpä tuota yhteistä ihanaa aikaa arvostaa kun poju kasvaa tuosta ja nukkuu paremmin.

Tässä tämä blogini osoite:
Löytöjen taika
Saapi jättää kommentteja :) Blogi on ihan alkutekijöissä ja on vielä opettelua sen käyttämisessä..

Nyt nukkumaan, jospa tämä yö olisi viimeyötä parempi :)

-Judie
 
Noniiiiiin.. Neuvolalääkärillä käyty. Voi sannoo, että turha reissu. Pojun iho on vain pintakuiva. Jatketaan Novalan rasvausta ainakin kaks kertaa päivässä. Ja tiiättekö, pulautteluun lääkäri määräsi Nutrilon Peptiä! Maitoallergisen sika kallista maitoo!!! Eriasia jos tuo lapsi huutas mahaansa tai kakka ois jotenkin outoa. Mutta ku vaan pulauttelee. Voi moro! Nooh, mä kävin sit ostaa sitä ja ei tuo poika vaan voi juoda vetelää maitoo. Kesken syönnin tuli takasi niinkun sillon imetyksen aikana. MÄ EN KESTÄ! Ja tuo korvike maksaa 45e paketti ja se riittää noin viideksi päiväksi meille. Ähhh.... omaa neuvolatätiäkin näin vilaukselta ja seki ihmetteli lääkärin päätöstä kokeilla kyseistä maitoo. Ja vielä kaks viikkoo. 85e meni sitten sinne. Heippa vaan!
 
Aaaarg!!! Meidän päiväunet on lyhentyneet, muutamana päivänä on nukkunut vaunuissa just sen puoli tuntia. Sitten kitistään väsymystä hetken päästä! :headwall:

Muutenkin on aikamoinen viihdytettävä, välillä tuntuu että on tyytyväinen noin vartin verran heräämisen jälkeen (vaikka olisi nukkunut pidempäänkin..) ja sen jälkeen pitäisi koko ajan olla sylissä tai vähintään väännellä naamaa ja jutella koko ajan :kieh:

Tähän kun yhdistetään 5-v esikoinen jolle pitäisi myös joskus antaa huomiota ja mies, joka harrastaa kaiket illat, on välillä pinna hiukan kireällä! Mur!!

Onneksi sentään yöt menee toistaiseksi hyvin. Ja nyt kun sanoin sen "ääneen" niin tervemenoa nekin :p Kohta pitäis vissiin kiinteitä aloitella, viimeistään sillon tulee varmasti jotain sotkemaan yöunia.

Sori negatiivissävytteinen kirjoitus. Pakko vaan avautua.

Pippari ja neiti 3kk 3 vko
 
Alexa ~ Pojulla on myös karstaa päässä. Pitää joka päivä harjata kevyesti tuota kastaa pois. Ja mä niin rakastan tuota karstan nyppimistä - vaikka ei saisi! Kesällä kun tuo mies polttaa kaljunsa tuolla pihalla, niin mikä ihanampaa kun nyppiä sitä palanutta ihoa pois :D Nauroinkin, että olen varmaan entisessä elämässä ollut apinaäiti XD

Paivih ~ VOI EI!!! Otan osaa tuosta rahanmenosta ja kyllä varmaan ketuttaa!!! Lisää tuosta meidän pojun ihosta alempana..

Pippari ~ Antakee tulla vain. Meillä nukutaan päivällä, mutta öisin herätään 4-5 kertaa vähintään syömään. Ja meinaa olla edelleen meilläkin suht viihdytettävä tapaus. Poju nauraa kikattaa pörinä-äänelle (eli kieli ulos ja prr, niin ett räkä lentää) ja röhkö possu äänille. Eli täällä röhkitään ja päristellään monta kertaa päivässä. Mitäpä äiti ei tekisikään, että lapsi viihtyy... Voimia ja jaksamisia!

Tänään poju naurahti ääneen - IHANA!!

Eilen soitin neuvolaan, että mitä tuon kuivan ihon kanssa tehdään. 4kk neuvolalääkäri olisi ollut vasta 2vko:n päästä. Sattumoisin siellä oli eilen neuvolalääkäri ja joku oli peruuttanut oman aikansa, niin päästiin samana päivänä. Saatiin lähete seinäjoen lastenpoliklinikalle. Ei oikein sanonut juuta eikä jaata olisiko tuo maholisesti allergiaa vai atooppista ihoa vain. Vähän siihen malliin valotti, että apteekista saa maidottomia korvikkeita ja sitten imetys pitää lopettaa. Vedin itse jo kauheat kauhuskenaariot meidän öistä. Nyt on niin helppo nukkua vaikka poju rinnalla olisikin. Kysyin kauanko tuon poliklinikka-ajan saaminen kestää. Sanoi, että 1-2kk!!! Ihmettelin, että ollaan ihan pulassa tuon ihon kanssa ennen sitä. Lääkäri suositteli rasvaamaan hydrokortisonilla (1%) kun olin aikani tivannut, että mitä tuon ihon kanssa tehdään. Kun lääkäriltä päästiin neuvolantäti tuli kysymään mitä lääkäri oli sanonut. Itkuhan mulla tuli. Onneksi täti antoi hyviä vinkkejä ja sanoi, ettei nyt vielä kannata imetystä lopettaa ja siirtyä apteekin korvikkeisiin. Katsotaan ensin se seinäjoen reissu, että mitä siellä tuumaavat. Pojun pituukasvu on hidastunut, mikä saattaa olla merkki allergiasta...

Eilen rasvasin kaksi kertaa kortisonilla ja pojun iho oli aamulla aivan ihana. Kirjava toki vielä, mutta ei enää niin kuiva ja verestävä :)

Nyt ruokaa kokkaamaan ennen kuin poju herää. Tänään maistetaankin mangososetta.

Pätkiikö muilla tämä kirjoittaminen? Ei pysy teksti kirjoitusvauhtini perässä ja saa monta kertaa korjata *argh*

-Judie ja poju 3kk 25pvä
 
Heippa!

Vieläkö mahtuu mukaan kirjoittelemaan yksi pienen joulukuisen tonttupojan Äiti? :)

Oon lukenut tätä ketjua ihan plussaamisesta asti, mutta nyt vasta sain aikaiseksi rekisteröityä. :D

Meillä meni raskaus ja synnytys ihan tosi hyvin, mutta eka kuukausi vauvan kanssa olikin sitten aika rankka. Heti kotiinpääsyn jälkeen huomattiin, että jotain on vialla. Pikkumiehen olo paheni koko ajan ja unet päättyi joka kerta viimeistään tunnin nukkumisen jälkeen itkuun ja yöllä huudettiin kipuja kaarella. :(
En jäänyt kauaksi aikaa tilannetta vaan seuraamaan; varattiin aika yksityiselle, onneksi on vakuutus. :)
Syyksi huutoon ja kipuun ja nieleskelyyn löytyi maitoallergia. Meillä allergia siis oireilee mahansisällön seilaamisena ruokatorvessa ja tämä aiheuttaa kovaa kipua ja poltetta pienellä...
Tilanne parani tosi nopeasti, kun aloitin maidottoman imetysdietin, meillä siis mennään täysimetyksellä. Aluksi jätin enemmänkin yleisesti allergisoivia ruokia pois, mutta nyt on saatu selville, että vain maito ja soija aiheuttaa oireilua.

Judie siis tiedoksi, että TODELLAKAAN ei tarvitse/pidä lopettaa imetystä, jos vauvalla on maitoallergia! En tajua, että edelleen on niitä lääkäreitä, jotka niin väittää.

-Tuuti ja pikkumies 3,5kk
 
Voi kamala Judie. Onko teillä sitten muuta oiretta mahdolliseen maitoallergiaan kuin tuo kuiva iho? Ja ehän sun tartte imetystä lopettaa, vaikka maitoallergiaa oisikin. Sinun ruokavaliosta vaan poistetaan maito :) Mutta toivotaan, että olisi "vain" atooppista. :)

Meillä huidotaa leikkimatollaleluja päivät. Sitten karjuraan ja huudetaan niille, ku ne ei vastaa takas vaikka kuinka pikkumies juttelee niille. Reppana :D

Tälle iltaa poika nukahti jo 20.30 yöunille. Jos iteki painelis
 
Meillä kans on karstaa vähän tullut tytön päähän, öljyhoitoa ja harjausta. Ehkä se siitä sitten lähtee pois. Rokotuksista ei tosiaan tullut muuta kuin sitä golfpallokakkaa, vähän väsyä ja pikkuisen enemmän puklailua muutamana päivänä.

Meillä kanssa nauretaan ääneen, on niin kivaa varsinkin aamuisin herätä :D Rakas pieni nauraa, ja vanhemmat on ihan silmät sikkaralla. Oispa mahtava itelläki herätä aina aamuisin noin intoa täynnä. Minä oon nukkunut välillä sohvalla, että saan vähän univelkoja välillä kurottua kiinni.
 
Aurinkoista päivää äitylit,

Meillä ukko on lähdössä yli viikoksi reissuun joten ajattelin että nyt on paras päivitellä kuulumisia sillä ensi viikolla vointi voipi olla sen verran väsynyt että energia menee selviytymiseen...

paivih- meillä kanssa komennellaan noita leikkimaton eläimiä. Äsken tyttö roikku sellaisessa kirahvissa niin kovin että se irtos kaaresta kamalalla pamauksella...äiti vähän pelästyi mutta tyttö alkoi vaan höröttämään :)

Judie - kuulostaa hurjalta tuo meininki. Me oltiin kanssa maidottomalla silloin alkuviikkoina kun tyttö puklas niin kamalasti. Meilläkin se meni vaan niin että otettiin käyttöön maidoton korvike ja mä tiputin kaiken maidon pois ruokavaliosta.

Pippari - I feel you niin todellakin. Pitkät päiväunet on meilläkin aika harvinaista herkkua. 45 min - tunti on se tavallisin pätkä ja niitä nukutaan ihan miten sattuu. Iltaisin tyttö ei oikein tahdo nukkuu päikkäreitä ja sitten ilta onkin aikamoista viihdyttämistä. Eilen lähetin iskän tytön kanssa ajelulle kun en vaan jaksanut lähteä kärryttelemään niin nukku sen tunnin ja ilta oli paljon helpompi.


Meille on kans tullut jonkin verran sitä karstaa neidin päähän. Toistaiseksi sitä on ollut niin vähän että en ole tehnyt sille muuta kun harjaillut. Näyttää pysyvän silläkin aisoissa. Öljyä olen myös harkinnut mutta kun tytöllä on runsaasti tukkaa päässä niin mietityttää että miten sen öljyn saa sitten tukasta irti joten en ole vielä kokeillut.

Tsemppiä kaikille joilla vielä yöllä heräillään useita kertoja. Toivotaan että kaikki tontuset löytävät tiensä pitkille yöunille mahdollisimman pian.

Maikkis ja neiti 4kk+
ps. tervetuloa Tuuti81
pps. eilen sukelllettiin vauvauinnissa ekan kerran...ei kyllä ollu mikään hittijuttu.
 
Viimeksi muokattu:
Pakko tulla kertoo mini väliaikatieto.

Kokkeilin eilen, että miten aikasin poju alkaa yöunille. Kylläkin vähän vahingossa.Lähettiin kyläpaikasta pikkusen jälkeen kuuen illalla. Poju nukahti. Käytiin kaupassa ja vähän aikaa mummolassa. Poju vaan koisi. Kotona oltiin puol 9 jälkeen. Yhä edelleen koisi. Otin kaukalosta pojan, vaihoin yöknärin ja syötin. Jatkamaan unia omaan sänkyyn. Söi puol 4 ja nyt 6 jälkeen. JA NUKKUU EDELLEEN. Moneltahan tuo pikku-ukko meinas alottaa päivän?? Äitisä unenlahjat. Ite mä olen 1kk iästä lähtien nukkunu klo. 17-07 Että meinaako se tuo jälkikasvu kokeilla samaa?
 

Yhteistyössä