Meillä kaksi ensimmäistä lasta on tärpänneet todella nopeasti... Nyt tämä kolmas antoi odottaa niihin nähden pitkään... Olo on nyt aika sekava. Vielä en ole tehnyt sitä toista testiä, jossa toivon viivan tulevan vahvana näkyviin...
Älyttömästi pitää hillitä itseäni, etten ala lennellä ja huudella ympäriinsä tätä meidän unelmaa.... Tänään teki mieli lähteä hakemaan varastosta kaikki pahvilaatikot, joissa on vauvatavaraa...
Päädyin lopulta soittamaan ystävälle ja kertomaan meidän iloisesta epäilyksestämme... Yllätys olikin, kun samalla paljastui, että heillekin on tulossa heidän kolmas vauva... Siis jos kaikki menee hyvin...
En tiedä onko tämä tunne jotenkin sekoitus kaikkea mahdollista... Ehkä tämä vauva tulee olemaan se meidän viimeisemme, todennäköisesti, ehkä? Pitempi tärppäämisen odotus, jossa ollut jo vähän epätoivoakin mukana... Ja jotenkin tämä lapsiperheen arki vie vaan niin paljon sitä aikaa, ettei miehen kanssa ehdi jutella asioista niin perinpohjin, mitä itse kaipaisi.... Siis sitä huomaa olevansa omien ajatusten kanssa aikalailla yksin...
Oon mä vaan tuntenut niin suurta onnellisuutta ja kiitollisuutta pitkin päivää, jos tämä on todella totta! En ole aiemmin vielä itkenyt raskauksistani, nyt olen tehnyt jo sitäkin... Siis mahdollisen tiedon saatuani... Mutta eipä mulla kyllä muuten ole mitään merkkiä/ tuntemuksia siitä, että olisin raskaana... Aiemmin rinnat on ollut hullun kipeät... mutta ehkä ne vielä ehtivät tulla? Jossain tuli jo vastaan, että on uskomus, että poikavauvat antavat enemmän fyysisiä oireita... Tiedäppä tuota, meillä se uskomus kyllä sopii ainakin noihin kahteen ensimmäiseen lapseen...