**JOULUKUUN Pikkutontut Huhtikuussa**

Pitkästä aikaa täytyy ilmoitella itsestään. Eilen tuli käytyä varhaisultrassa ja kaikki oli niinkuin piti. Siellä oli ihan viikkoja vastaava pikkutonttu ja sydän sykki jo kovasti. Viikkoja eilen siis 7+1. Seuraavaksi sitten soittelen neuvolaan.

Sintyli 7+2
 
Täällä saatiin eilen ultrasta hyviä uutisia! Siellä se oli, meidän pikkiriikkinen vaavi ja nähtiin kun :heart: sykki vimmatusti! Voi ihanuutta, kaikki siellä niin kuin pitikin olla ja nyt sen uskoo kun on omin silmin nähnyt. Kannatti siis se 65 euroa (kätilön tekemänä).

Pari päivää vähemmän mulla on eli nyt olis 7+0. Poppeliini, vaihtaisitko mulle LAksi 7.12. Kiitos ja onnea sullekin ultratuloksista!!

Älkää ihmiset lukeko kauhutarinoita, niistä menee turhaan paniikkiin eikä se auta mitään. Pois kauhutarinat ja tilalle iloisia ja kannustavia tarinoita! =)

Aurinkoista päivää :wave:
 
mammuzki hienoa että mielialasi on tänään korkeampi.

hipu multa on jo huumori loppunut tuon esikoisen uhman kanssa kun ikää on jo 4v niin se on jo niin eritasolla kun pienempänä, jotenkin olo alkaa olemaan jo aika turhautunut kun tuntuu ettei mikään tehoa siihen ja varsinkin nää kolme päivää on oleet ihan hirveitä.Tää kekimmäinen poika on koko ikänsä ollu rauhallisempi ja seesteisempi kuin taas tällä hetkellä nuorin tyttö 1v on kuin elohopea ja keksii kaikkea sellaista mikä ei isoveljillensä pienenä tullut mieleenkään ja voi että tuota kiipeilyintoa, huh!Saa nähdä millainen täältä masusta tulee:)

neljäskö mulla on turvotusta iltaisin ja vielä vähän aamullakin, ei kiva :/

).( Aamu alkoi taas esikoisen temppuilulla:kieh:Ei kyllä yhtään jaksais, on niin voimaton olo ja jotenkin mielikin ihan maassa kun tuntuu että kaikki vastustaa.
Huono olokin rupeaa hiipimään kun viime syönnistä on kaksi tuntia aikaa.
Tänä aamuna en muistanut neuvolaan soittaa, jospa vaikka sit huomen aamulla muistaisin ennen pääsiäis taukoa.

Metsätähti ja onnenjyvällä taitaa olla ikää noin 6viikkoa:heart:
 
Täällä uusi odottaja uskaltautuu ilmottautua mukaan. Nyt rv 5+4 menossa. Joulukuun puolenvälin tienoilla pitäisi olla laskettu aika. Uusi tulokas on meidän kolmas, pitkään ja hartaasti toivottu iltatähti.
Alkuraskauden ultraa tässä olen miettinyt. Aikaisemmin en ole käynyt. Nyt haluaisin varmistaa, että kaikki ok.
 
Huomenta! Täälä yksi saikkulainen. Eilen alkoi totaalinen oksentaminen. Aamuyöstä jo alkoi yrjö lentää ja sitä jatku koko päivän. Muuta ei tullut syötyä kuin pari viinirypälettä ja mehukeittoa. Illallla olo alkoi hieman kohentua ja yöllä enkä tänä aamuna enää ole okentanut. Edelleen kyllä on heikko olo ja etoo, muttei läheskään sellaista oloa kuin eilen. Hyi että!!
Ja nyt mä tietysti pelkään et täää ei tiedä hyvää kun oireet näin radikaalisti väheni. Edellisistä raskauksista on myös ollut yhtä pahaa pahoinvointia, mutta se ei kyllä helpottanut näin pian. Siis en tarkoita että tämä nyt olisi ohi, mutta olo on niin paljon parempi kuin eilen.
Kaiken lisäksi eilisen päivän mulla sattu selkään ihan älyttömästi. Mikään asento ei ollut hyvä ja yritin kaurapussilla hautoa alaselkää muttei sekään auttanut. Ei mitään pistävää tai viiltävää kipua vaan sellaista tosi kovaa rasituskipua. Ja sekin oli yön aikana kadonnut kokonaan. Mitä ihmettä tää voi olla?? EIkös tuo saattas viitata keskenmenoon? Kukas se oli joka siitä oli just maininnut mammuzki ? Että oli selkäkipuja viimeksi keskenmenossa. Oliko ne siis juuri silloin kun keskenmeno tapahtui? ja oliko keskeytynyt km? Kauanko kipu kesti?

Tyhmäähän tää on näitä oireita koko ajan kytätä, mutta tälle pelolle ei vaan voi mitään.
Huomenna kuitenkin ultra, mutta en tiedä uskallanko mennä sinne. Tiedän että purskahdan NIIN itkuun jos ruudulla ei näykään mitään elävää! :'(
Nyt täytyy jatkaa lepäilyä ja katsoa mihin suuntaan tää olo menee.
Niin joo ja tervetuloa uusille. Oli taas monta joulukuista ilmottautunut!!

Muisku 6+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja neljäskö;23616223:
NP-ultra mä ehdottomasti taas olen sitä mieltä etten jättäisi sitä välistä missään tapauksessa. Ehkä isoin vaikuttava tekijä tuohon on että olen molemmissa keskenmenoissa jäänyt kiinni siinä ja toisaalta ajattelen että joutuisin paljon enemmän maksamaan jos yksityiselle haluaisin normiultraan niiden viikkojen aikana mennä. Koen että se on mulle tilaisuus päästä kurkkaamaan että onko kaikki ok.
Toisaalta eihän se 100% varmaa ole koskaan ja vielä rakenneultrassakin saattaa jotain tulla esille, mutta se on sen ajan murhe sitten. Toki toivon että saan terveen lapsen :heart:
Heippa!
Oma kantani on sama kuin neljäskö tuossa kirjoitti. En missään nimessä jättäisi np-ultraa väliin. Jos jotain poikkeavaa löytyy, niin ainakin sitä sitten tutkitaan lisää. 100% en minäkään luota, mutta lähtökohta on tietysti se, että jos kaikissa ultrissa kaikki on hyvin, niin lapsikin syntyy terveenä. Ystävälläkin oli np:ssa kaikki hyvin, mutta rakenteessa kävi ilmi, että lapsesta tulisi niin vaikeasti vammainen, että jos selviäisi ylipäätään hengissä maailmaan, ei selviäisi tässä maailmassa kauaakaan. Sitä surua en kestäisi :'( - jos siihen on mahdollisuus vaikuttaa. Itse aion mennä myös veriseulaan ja kun kunta innokkaasti ultrailee muuloinkin kuin np:n ja rakenteen, niin annan siihen ilomielin luvan.

Poppeliinille Onnea hyvistä ultrakuulumisista :flower:!'

Viimeksi unohdin toivottaa uudet tervetulleeksi, mutta tulkoon se nyt tässä - tervetuloa uudet =) !

Varhaisultrasta ajattelen hieman eri lailla kuin EevaN - itse menin sinne siksikin, että jos niin surullisesti kävisi että tämä menisi kesken, niin ainakin tämä raskaus on "todistettavasti" ollut olemassa ja nyt on valokuvia siitä pienestä ihmisen alusta. Ja tietysti kaltaiselleni panikoijalle se antoi varmuutta siitä, että siellä tosiaan on joku.

ON: Tänään oli aamulla pahin olo tähän asti, mutta syömällä vältin oksentamisen. Koko ajan on nälkä. No ei ihmekään jos pikkuolio kasvaa tuota tahtia, mitä oli 4 päivässäkin kasvanut =) .

Työt ei oikein jaksa innostaa...:headwall:
 
Hei, halusin vain kommentoida tuota varhaisultraa. Kävin kovin ajoissa (6+0), ja lääkäri sanoi, että näillä ultranäkymillä on vielä 10 %:n keskenmenonriski (ja 90 % pääsee loppuun asti). Itse halusin ajoissa tietää, onko raskaus aidosti olemassa ja onko pieni kohdussa, eli ettei ole tuulimuna tai kohdunulkoinen. Nämä saatiin poissuljettua. Aion mennä ultraan uudestaan joko 8+0 tai 9+0. Jos kaikki on silloin hyvin, on kuulemma enää 5 % keskenmenonriski. Minusta siis varhainen ultraus oli tarpeen.
 
Noniin halusin tulla suru uutiset kertomaan...liian aikaista oli iloita. Kävi niinkuin eniten pelkäsin että tämäkin lähti nyt aamupäivällä menemään kesken :'(
Ei siis meille tule joulutonttuakaan... Tosiaan eilen oli alaselässä kipua joka helpotti illaksi mutta huomasin yöllä että jomotteli jonkun verran... aamulla taas tosiaan huomasin että rinnat eivät taaskaan arsita niinkuin ennen... aamupäivällä vessassa käydessä tuli tuhruvuotoa paperiin ja myöhemmin verisenä/klönttisempänä jatkui. Nyt on selkäkipua ja pikkasen alavatsakipua tullut kuvioihin.

En enää ymmärrä kun kaksi lasta jo saanut ja nyt ei anna kolmatta kun niin kovasti toivoo :(
Nyt taas olo että loppuu toivo mutta kai se on uutta vaan yritettävä mutta nyt vasta se pelko kasvaakin kun kaksi keskenmenoa nyt peräkkäin takana...

Ihanaa odotusaikaa kaikille ja toivottavasti olen viimeinen joka kertoo ikäviä uutisia

-Mammuzki :'(
 
Täällä uusi ilmoittautuu mukaan, muutaman haamutestin tein viime viikolla ja eilen sitten ihan kunnollisen plussan. Ennestään meillä on yksi erityislapsi, kolmevuotias poika jolla on perinnöllinen sairaus. Tälle uudelle tulokkaalle laskettu aika kuukautisista laskien olisi 26.12 eli viikkoja on tänään himpun päälle neljä. Melko alkuvaiheessa siis ja kovasti toivotaan että kaikki menee hyvin, tämä on hyvä paikka tulla saamaan vertaistukea ja purkamaan ajatuksiaan, kun ei vielä viitsi näin aikaisin ympäri kyliä huudella :) Synnytyspaikka on LKS.

Mutta nyt voisin ajatuksella syventyä teidän muiden kirjoituksiin kun esikoinen nukkuu päiväunia, vaikka voisi kyllä olla hyvä ajatus ottaa itselläkin pienet tirsat :) Oireina siis tällä hetkellä melko kova väsymys ja pieni vatsan nipistely.
Mukavaa päivää kaikille!

*muoksis. voi että mammuzki, olen pahoillani :'(
 
Viimeksi muokattu:
Uusi odottaja liittyy mukaan,tiedot:
Mango86 - KOS - Toinen, LA 26.12

Ihan alkuun pahoittelut kaikille menetyksen kohdanneille :hug:

Vähän tietoa minusta. Olen 25v 1v pojan äiti. Sain keskenmenon viime helmikuussa rv9, tämä keskenmennyt raskaus ei ollut suunniteltu, mutta herätti sitten ajatuksen toisesta. Meillä ei ole mitään absoluuttista lapsiluka mielessä vaan mennään sen mukaan mikä hyvältä tuntuu :) Minullakin kun keskenmeno taustalla olen erityisen vainoharhaisesti kyttäillyt kaikkia oireita/oireettomuutta. Km raskaudessa ei juurikaan oireita ollut, mutta nyt on ollut pahaa oloa ja tuntemuksia alavatsalla. Nyt siis hieman luottavaisemmin mielin.

Varhaisultraan tuskin mennään. Km raskaudessa kävin ja nyt jotenkin tuntuu siltä, että ei se vaikuta mihinkään. Mielenrauhankin saa vain pariksi päiväksi. Np ja rakenneultraan mennään ehdottomasti ja myös verikokeet annan. Kuten Pistepirkko sanoi on hyvä vähän tietää missä mennään jotta voi varautua tulevaan.

Mango ja rv4+2

Muoks* Soitin neuvolaan niin päivällä heitti oma arvioni, niin muutin nyt tähän neuvolan lan
 
Viimeksi muokattu:
Pahoitteluni kaikille joilla on raskaus päättynyt huonosti :hug:
Ja tervetuloa kaille uusille!
Sain neuvolan toukokuu eka viikolle, silloin olisi rv10 menossa. En tiedä miten sinne asti jaksaisi odottaa kuulla sydänääniä. Meillä terkkari kurkkaa myös ultraäänellä melkein joka kerta, siis ei mitään syvällisempää analyysiä, mutta näkyykö syke yms. NP-ultraan saan varmaan sitten lähetteen.
Onko kellään koti-doppleria? Hieman nolona myönnän, että minä huuto.netistä sellaisen nyt ostin, saan varmaan ensi viikolla...Edellisissä raskauksissa pidin sitä ihan haihatteluna :D Nyt tuntuu että olisipa kiva jjos sillä saisi kuunneltua vauvaa kotona, vaikka jo ennen neuvolaa! Pahoin pelkään pettyväni, jotkut ovat sanoneet ettei sillä kuulu mitään ainakaan pitkääään aikaan, mutta silti...Kerron teille sitten miten kävi!
 
mammuzki voi ei pahoittelut!! Noin se minullakin meni, alkoi selkäkivuilla ja sitten lähti rintojen arkuus.. Voi ei :( :( Mutta itse nyt 5 päivää km:n jälkeen olen sitä mieltä et nyt vaan katse kohti tulevaisuutta! Itselläni ja 2 km takana mutta ei siinä muu auta kun uutta yrittämään! Tiedän että tällä hetkellä tuntuu pahalta, mutta itse ainakin otin sen asenteen, että näille asioille ei vaan voi mitään vaikka sattuuhan se :'( Jaksamisia <3 Kyllä se sieltä vielä onnistuu, näin ainakin itse toivon!!!

Padmerine
 
Suuret halit ja pahoittelut mammuzki <3 Tosi ikävää :(

Mango Meillä on nyt sit sama la :) Päästään jännäilemään yhdessä :)

Täällä oireet voimistun onneksi :) Eilen oli illal etovaa oloa oikein kunnol, tissit on alkan aristaa ja viime yönä näin tosi elävän tuntuisia unia niinku viime raskaudessa ja nukuin 12h unet :D

Astre ja tipunen rv4+2
 
mammuzki pahoitteluni :'(
Tää on ehdottomasti stressaavinta aikaa, koskaan ei tiedä mitä tässä muutaman viikon aikana tulee tapahtumaan.. Sitten kun jaksat ja jos haluat niin suosittelen kuumeilu puolella km ketjua, oli mulle ihan hirveän iso tuki ja tsemppi keskenmenon jälkeen!! Tsemppiä :hug:

Tervetuloa uusille. Mango ja Astre kuumeilupuolelta tuttujakin :wave:

Onnea ultrakuulumisista Sintyli ja Tuisku :heart:

Spider Millä viikoilla oletit menevän nyt? Entä milloin olet plussannut?
Aika kurja tilanne, viikko on niin kamalan pitkä aika odottaa ja olla epäselvyydessä omasta tilasta. Toivotaan että päiviä vähemmän tosiaan ja pikkuinen paljon pienempi siitä johtuen.. Jaksuja!


(.) Täällä odotan lääkärin soittoa että mikä se 1.5kk sairis on, tänään olen siis ollut kotona vaikka työpäivä koska sairiksella ei saa töissä olla |O
Toivon että on joku virhe eikä tutkimuksista ole löytynyt mitään uutta.
Pääsiäinen pitäisi töissä olla, joten en mä pyhälisiä aio menettää ihan turhaan kun 3 kk olen kotona jo ollut kelan päivärahalla :LOL:
Mutta nyt päiväunille kun kerran mahdollisuus, pian 3 rakkauspakkausta tulee kotiin jo :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
neljäskö ja Mango86 Viime viikolla plussasin ja oletin viikkoja olevan jotain 7+... Mulla on aika säännöllinen kierto mutta ovulaatio kai aika myöhään,en oo koskaan sitä oikeestaan tarkkaillu mutta mulla on tosi selkeät merkit ovulaation aikaan,aiemmat raskaudet myös ultrassa olleet muutaman päivän jäljessä menkkojen mukaan lasketusta. Eli voi siis olla että tää vaan on aiemmassa vaiheessa,mutta ton viimesimmän raskauden takia kyllä toivo aika vähissä,silloin sama juttu,eli ultrassa viikkoja väemmän kun luultiin ja seuraavassa ultrassa olis tarvinnut jo syke näkyä mutta ei sitten näkynyt ja kohtu tyhjennettiin.. :(
Toisaalta kun odotin mun esikoista niin ultrassa ei syke näkynyt mut seuraavassa jo näkyi :heart:
Toivottavasti ens viikolla toteutuis tää parempi vaihtoehto. :|
 
mammuzki ihan kyyneleet tuli silmiin kun luin sun viestin. Suuren suuri jaksu hali:hug::hug: Ja pahoittelut tapahtuneesta:hug:Toivottavasti teille se kolmas vielä suodaan.

Muisku kumpa sinun asukilla ois kaikki hyvin:hug:

Astraia tervetuloa mukaan ja onnittelut plussasta =)

spider tuo on aina vaarana alkuraskaudenultrassa että sykettä ei vielä näy kun viikkoja onkin vähemmän mitä laskujen mukaan mutta se ei vielä tarkoita etteikö kaikki olisi kunnossa.Jaksuja uuden ultran odottamiseen, tiedän että odottavan aika on piiiiitkä:hug:

Leenuska oon vähän kade kun näät tulokkaan lähes joka ultrakäynti, kun täällä sellaisesta saa vaan haaveilla.Mut hienoa että siellä on sellainen mahdollisuus:)

Mangolle tervetulo toivotus=)

).( Juuri oon syönyt välipalan mut silti taas öklöttää :x Nuorimmaisen laitoin hetki sitten päiväunille kun se on aamulla alkanut herätä niin myöhään että ei enään malta alkaa nukkumaan heti ruuan jälkeen vaan vasta välipalan jälkeen.

Ai niin... joku kyseli et mitä kannattaa syödä kun mikään ei maistu ja öklöttää mulle uppoo silloin grandi vadelma mehujäätelöt, hitaasti imeskellen.Ja vaikka kuinka helposti kaikki tulis ylös niin nää yleensä pysyy sisällä kun niitä hitaasti nautiskelee ja vaikka ei pysyiskään niin jo limakalvoilta ehtii imeytyä nestettä ja sokeria niin että olo hieman kohenee.Myös jääplojen imeskely auttoi mua.

Jaksuja kaikille pahoinvoiville:hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsätähti;23618557:
Ai niin... joku kyseli et mitä kannattaa syödä kun mikään ei maistu ja öklöttää mulle uppoo silloin grandi vadelma mehujäätelöt, hitaasti imeskellen.Ja vaikka kuinka helposti kaikki tulis ylös niin nää yleensä pysyy sisällä kun niitä hitaasti nautiskelee ja vaikka ei pysyiskään niin jo limakalvoilta ehtii imeytyä nestettä ja sokeria niin että olo hieman kohenee.
Toimi aikoinaan myös mahataudissa ja krapulassa :whistle: . Töissä kun ei ole pakastinta, täytyy tyytyä pillimehuihin. Jääkylmänä nekin toimii pahimpaan kuvotukseen.
 
Mammuzki: Voi kun oli erittäin surullinen uutinen... ihan hirveästi voima :hug: sinulle!!!!

Tervetuloa Mangojoukkoon!

Itse täällä juuri pohdin että pitäiskö sittenkin jo soitella neuvolaan kun neuvola laskee kuitenkin mun viikot viimisistä kk: sta ja nehän alkoi silloin 26.2 , mutta tiedän mun oviksen olleen vasta 30.3 joten olin ajatellut soittaa vasta ultran jälkeen kun tiedän varmasti viikot. No onhan tässä aikaa pohtia mitä tekee kun ultra vasta 11.5.. huh.. en tiedä miten päin olisin että aika menisi ja pääsisin jo sinne.. toisaalta yritän nauttia joka hetkestä kun ainutlaatuista aikaa tämäkin kun pieni salaisuus kasvaa sisällä.. muutama hyvä ystäväni ja siskoni tietää, muille kerrotaan vasta varhaisultran jälkeen (siis isovanhemmille ja muille läheisille)..
Kuinka moni on jo kertonut raskaudestaan muille? Onhan siitä ollut jo puhettakin täällä mutta itse olen niin lörppö että tekisi mieli kertoa kaikille.. ja toisaalta tiedän myös että jos huonosti kävisi niin puhuminen läheisille olisi minun keino selviytyä että siinä mielessä olenkin hyville ystävilleni kertonut!

Ja ai niin, synnytyspaikka minulla on Tyks , joka puuttuu tiedoistani!!

Hipu + salamatkustaja 5+0
 
mammuzki :hug: Näitä uutisia on niin inhottava lukea. Jaksamisia teille paljon!

Alamahaa jomottaa menkkamaisesti ja pelkään koko ajan pahinta.... Muistan toki esikoisesta saman oireen mutta silti musta tuntuu koko ajan siltä että vuoto alkaisi. Tänään alkoi myös pääkipu, klassinen raskausoire alussa ;)
Itse en siihen np-ultraan tosiaan aio mennä myöskään sen takia, että vääriähälytyksiä tulee noin parikymmentä/sadasta ja en kestäisi kuulla huonoja uutisia, en halua joutua valintojen eteen. Ihan kuten esikoistakin odottaessa en joutunut mitään päättämään koska emme tienneet... Luotan kovasti tälläkin kertaa siihen että kaikki menee hyvin, tulee mitä tulee. Rakenneultrassakin poikamme näytti kaikin puolin normaalilta ja terveeltä vaikka totuus oli toinen.
Täällä pääsee niskapoimu-ultran sijaan halutessaan normaaliin varhaisultraan rv11-13 jossa katsotaan vaan onko kaikki päällisin puolin kunnossa.
Ensin siis toivotaan että sinne asti päästään :)

Tultiin esikon kanssa juuri kerhosta ja nyt pitää keittää kahvit kun sitä pystyn vielä juomaan. Kohta sekin alkaa äklöttään jos kaikki menee kuten pitääkin :D Viimeksi kahvi alkoi oksettamaan rv7 ja kesti rv15 asti. Tälläselle kahvihirmulle se oli piiiiiiitkä aika.....
 

Yhteistyössä