JOULUKUUN ODOTTAJAT - Nyt on syyskuu!!

maarith
"Ensi vuonna toteutuu yksi historiallisimmista uudistuksista, kun vähimmäismääräiset vanhempainpäivärahat nostetaan työmarkkinatuen tasolle. Korotus on noin 162 euroa kuukaudessa. Myös kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen korotukset parantavat perheiden hyvinvointia ja lisäävät valinnanmahdollisuuksia. Lisäksi pienten lasten vanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastensa kanssa pyritään lisäämään. Osittaisen hoitorahan tasoa nostetaan vuoden 2010 alusta, jotta se korvaisi nykyistä paremmin työajan lyhentämisestä johtuvaa palkan menetystä", sanoi ministeri Hyssälä.

Hyvät kanssa odottajat..tarkoittaako tuo nyt sitten sitä,että minimi äitiyspäivärahaan tulis tuo 162e/kk lisää?Eli tänään mulle tuli päätös,että tuo päiväraha on sen minimin eli 380e/kk niin tullaanko me minimirahaa saavat saamaan jatkossa 542e...sehän olis mukava lisä todellakin :D mutta tuskin se kuitenkaan taas koskee meitä,jotka aloitetaan äitiysloma tän vuoden puolella :'(
Ja tulihan samalla myös päätös äitiyspakkauksesta ja huimasta kotihoidon tuesta sitä saan peräti 35,20e/kk yhteensä kolmesta kotona hoidettavasta lapsesta :LOL: kuinka ne edes kehtaa lähettää tollasta päätöstä..muutenkin on hullua tää ettei kotihoidontukea voi saada samaan aikaan muista lapsista,kun on äitiyspäivärahalla |O Sais olla oikeesti lapsia jalkapallojoukkueellinen ennenkuin sitä sais tarpeex...muutenkin on hullua,että vaikka sulla olis kuinka suuri perhe niin perheestä otetaan huomioon vaan 4 henkeä..
No tuleehan kolmannesta lapsesta eteenpäin 10e korotus kuukaudessa lapsinlisiin :kieh: sillähän järjestää jo juhlat :LOL:

Anteeksi purkautuminen,mutta toi kela saa aina hihat kärähtämään päätöstensä kanssa :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja maarith:
"Ensi vuonna toteutuu yksi historiallisimmista uudistuksista, kun vähimmäismääräiset vanhempainpäivärahat nostetaan työmarkkinatuen tasolle. Korotus on noin 162 euroa kuukaudessa. Myös kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen korotukset parantavat perheiden hyvinvointia ja lisäävät valinnanmahdollisuuksia. Lisäksi pienten lasten vanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastensa kanssa pyritään lisäämään. Osittaisen hoitorahan tasoa nostetaan vuoden 2010 alusta, jotta se korvaisi nykyistä paremmin työajan lyhentämisestä johtuvaa palkan menetystä", sanoi ministeri Hyssälä.

Hyvät kanssa odottajat..tarkoittaako tuo nyt sitten sitä,että minimi äitiyspäivärahaan tulis tuo 162e/kk lisää?Eli tänään mulle tuli päätös,että tuo päiväraha on sen minimin eli 380e/kk niin tullaanko me minimirahaa saavat saamaan jatkossa 542e...sehän olis mukava lisä todellakin :D mutta tuskin se kuitenkaan taas koskee meitä,jotka aloitetaan äitiysloma tän vuoden puolella :'(
Ja tulihan samalla myös päätös äitiyspakkauksesta ja huimasta kotihoidon tuesta sitä saan peräti 35,20e/kk yhteensä kolmesta kotona hoidettavasta lapsesta :LOL: kuinka ne edes kehtaa lähettää tollasta päätöstä..muutenkin on hullua tää ettei kotihoidontukea voi saada samaan aikaan muista lapsista,kun on äitiyspäivärahalla |O Sais olla oikeesti lapsia jalkapallojoukkueellinen ennenkuin sitä sais tarpeex...muutenkin on hullua,että vaikka sulla olis kuinka suuri perhe niin perheestä otetaan huomioon vaan 4 henkeä..
No tuleehan kolmannesta lapsesta eteenpäin 10e korotus kuukaudessa lapsinlisiin :kieh: sillähän järjestää jo juhlat :LOL:

Anteeksi purkautuminen,mutta toi kela saa aina hihat kärähtämään päätöstensä kanssa :ashamed:
mä kiroon täällä samaa laitosta mut multa ne haluaa uutta hakemusta,uutta todistusta ja käsittelyä esikoisen tuloista ym ym..ravaamisen kanssa menee hermo ku sielä sanotaa et nyt kaikki ok ja seuraavalla viikolla pitää kiikuttaa uutta paperii :kieh: :kieh: :kieh:
 
maarith: Mä kans kyselin tossa jo viime kuulla tosta äippärahan korotuksesta, eikä silloin ainakaa kukaa viä tienny mitää, joten aattelen vaan, et tuskimpa koskee meitä, jotka jo tänä vuonna äippärahalle jää :( Mutta sit taas toisaalta, ku alkaa aatteleen, et jos korotus tulis vaikka työttömyyspäivärahaan ( tai mikä perhana se nyt sitte ikuna onkaa ), niin varmasti nousee kaikilla, jotka sitä saa.
 
maarith
Täytyykö meijän sitten pistää protesti pystyy,jos noi korotukset ei koske meitäkin? :D vai täytyykö laittaa ministeri hyssälälle meiliä ja kysyä,että ketä noi koskee..koskeeko kaikkia äitiyspäivärahalla olevia vai vaan 1.1.2009 äitiyslomalle jääviä..noilla on kyllä aina noi päätökset niin sekavia eikä kukaan tiedä mitään mistään,joten kuinka me tavalliset pulliaisetkaan voitais ymmärtää noista mitään :/
No eiköhän nuo selviä joskus.
 
maarith Tehdään vaan se protesti!!! Päästäänköhän sillä yhtähyvin lehtien palstoille kuin rintavarustuksella?

Nuo parannukset on ihan hyviä, parempia kuin ei mitään. Tietysti indeksiin sidottu lapsilisä olisi aika huima juttu, mutta tuskin toteutuu vuosiin.

Meidän Neidillä on eka hikka!
 
B-7
Kyllä mä uskon että noi korotukset koskee meitäkin.Tuskin ne takautuvasti tulee,että menetämme tämän vuoden puolelta osuuden mutta tammikuusta alkaen nousee meidänkin minimi...Ihan suoranaista vastausta en saanut kelasta mutta hiukan tuohon suuntaan ymmärsin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja petite-te:
Kyllä mä uskon että noi korotukset koskee meitäkin.Tuskin ne takautuvasti tulee,että menetämme tämän vuoden puolelta osuuden mutta tammikuusta alkaen nousee meidänkin minimi...Ihan suoranaista vastausta en saanut kelasta mutta hiukan tuohon suuntaan ymmärsin.
Tätä mäki vähä tässä toiveikkaana uumoilen, että jos vaikka olis sit sen ekan kk:n tai kaks pienemmällä äippärahalla, mutta ku nousis sit edes tammikuun alusta. Toivottavasti selviää nyt pian, miten tää menee.

 
Älkää sanoko ettei me niitä saatais!! -Ainaki minä oon kuvitellu ja toivonu että se menis niin et se siihen perus-osaan tulee se korotus 160e ja koskettaa näin periaatteessa kaikkia. Ite saan hyvin pieniin palkkatuloihin perustuvaa äippärahaa, joka on vain pikkusen yliminimin. Eli jos se korotus tulee vain minimiin, niin minimit saa silloin enemmän kuin minä palkan perusteella. -Vaan mahollistahan seon seki, suomenmaassa armaassa.

Kai täällä lie jotaki hyvääki, ainaki niin oon ollu ymmärtävinäni teiltä ulkomaan eläviltä. Jotenki vaan tuntuu ettei oo ite toistaiseksi niitä hyviä puolia oikeen ymmärtäny tai kokenu, tai ehkä syy on asennevammasa... Tai siis siinä että tämänki päivän olen viettäny luurimessa, ja koettanu kysellä ja selvittää koti-apu tms asiaa. Kysymys on siis vajaakuntoisille tarkotetusta systeemistä joka lakipykälien mukaan on olemassa, muttei ole resursseja. Sangen yllättävää, ja uuvuttavaa.

Nyt ei olla saatu kirjallista kieltävää päätöstä, vain tekstiviestivastaus. Ilmeisesti siksi ettei voida antaa kieltävää päätöstä kirjallisesti kun siihen myöntävään olis oikeus ja perusteet.


Oi että minä en jaksais yhteenkään paikkaan enää soittaa enkä ottaa yhteyttä mihinkään, voitais koettaa vaan pärjätä, tai olla pärjäämättä. Vaan se pieni järjenvalo vielä vilikuttaa, ja muistuttaa että tämä on aika mahoton yhtälö. Äiti joka ei oo nukkunu puoleen vuoteen kipujen kans, ennestäänki toimintakyky on puolet normista ja kaks pientä lasta. Onhan tässä toki iso vaikutus omilla valinnoilla, vaan silti pienesti rohkenen ruikuttaa että apua vähän tartteis.

Ei aiemmat raskaudet näin monimutkasia olleet ja siksihän tässä tilanteessa nyt ollaan, ku ei voinu tietää. Inhoan sitä vaikea raskaus termiä kun siitä niin monenlaista versiota tuli luettua vauvalehistä sairaalassa maatessa, ku tuota nuorinta ootin. Vaan myönnettävä kai se on että jotaki sinne suuntaan tämä on. Omat sairauet jatkaa voittokulkuaan kun niitä ei raskauen takia voida hoitaa, ja kivunlievityksetki on kokeiltu kaikki mikä mahdollista, silti kivut ja sairaudet on ottanu tämän elämisen niin tehokkaasti hallintaan ettei auta mikään. Toivoa vain että seleviää sinne kolmen kk.n päähän ja saa vauvan elävänä syliin ja sitte saa hoitoa itekki.

Saapa nähdä kuinka tämä homma etenee. Nyt alkaa olla semmone sirkus ja huuto pystyssä että pakko koettaa keskittyä hoivaileen kiukuttelevaa kaksvuotiasta.

Kaikkia hyvää teille itsekullekkin.

Otus ja poikanen 25+4


 
Tottakai se korotus tulee myös meille!!! Esim. opintotuki nousi elokuun alusta ja kyllä se korotus koski kaikkia, ei pelkästään niitä jotka alkoivat saamaan sitä vasta tänä syksynä.

Eihän se nyt reilua olisi, että osa saa vähemmän rahaa siksi että saa lapsen tämän vuoden puolella.. Eli kaikki jotka ovat rahaan oikeutettuja vielä 1.1.2009, saavat tuon korotuksen, riippumatta siitä milloin on äitiysrahakausi alkanut!
 
^Tossa on nyt jotain sellasta logiikkaa mikä uppoaa minuunkin, siis toi opintotukivertaus! Toiveikkaana siis odotellaan tammikuuta että josko rahaa tulisi vähän enemmän meillekin jotka jäädän äitiyslomillemme tämän syksyn aikana.

Elkää muuten turhaan kadehtiko mua tästä "ihan kohta" alkavasta äitiyslomasta. Sehän vaan tarkoittaa sitten sitä, että mä olen jo todennäköisesti ensi kesänä takaisin töissä. Jokatapauksessa 20 Kelan arkipäivää aikaisemmin kuin teistä suurin osa. Saa nähdä nyt minkälaiseen ratkaisuun mieheni kanssa päädytään tuon ensi kesän suhteen, kun tulojen kannalta olisi vallan miellyttävää että mä palaisin töihin, mutta lasta en kyllä hoitoon puoli vuotiaana vielä laittaisi. Mies voisi kyllä jäädä kotiin joksikin aikaa muksun kanssa. Kevät näyttää mitä tapahtuu.

Mutta tätä tämän vuoden äitiyspakkausta mä kyllä kiitän, värit on todella mun mieleen; paljon vihreän ja keltaisen sävyjä. Mutta sen pahvilaatikon nähtyäni olen aina vaan enemmän sitä mieltä että meidän vauva tarvitsee kehdon ensisängykseen...
 
no heissan! Se on siis syyskuu jo! Multa meni toi elokuun loppu vähän ohi, enkä oo kerenny tänne palstoja lukemaan.
Neuvolakin oli viikko sitten, hemppa ei ollu noussu ku 100 ->106 ja rautamäärä tuplattiin ja pitäis raahautua terveyskeskuksen labraan verikokeisiin ettei oo mitään imeytymishäiriötä tms. Nooh, en ole edelleenkään mitenkään erityisen väsynyt,joten uskon että vaavi vaan ottaa tehokkaasti omansa mun verestä..
Paino oli +500g/vko, heh heh
masukin mitattiin ekan kerran ja se mitta oli 20cm, siellä alakäyrällä..
Mäkin alotan ton äippävapaan varhennettuna eli jo 14.10 synttäripäivänä =) Lakeskeltiin, että kannattaa kun nyt elelen kotihoidantuella n.300? kuussa ja äippärahaa saan n.500? kuussa ja vaikka se on sitten toisesta päästä pois, ni sillon tulee sit jo kahesta lapsilisät jne.
Äitiysavustus 140? kilahti kanssa jo tilille, mut taitaa mennä ruokakauppaan se raha, kun ei nyt tartte vaaville hirveesti mitään hankkia.
Vaavi se vaan potkuttelee, välillä liiankin kanssa.. Tai välillä siis tuntuu, että vähempikin mesoominen riittäis. =)
Kuluisipa aika vähän nopeemmin, vielä kolme kuukautta pitäis jaksaa odottaa.. blaah..

Findy :heart: 25+6
 
Tänään viety kelaan paprut.Työnantajalle pitäs vielä lähettää se lomake niiden maksamasta palkasta.Vakuutuskin on nyt sitten pistetty eteenpäin.
Väsymys jatkuu.Ei huvita mitään tehä ku koko ajan vaan väsyttää. |O Työtkin on yhtä tuskaa.
Meidän ihanat pirpanat kysy tänään et milloin se vauva oikein tulee pois masusta ja onko se tyttö vai poika.Ihania nuo lapset! =)

 
Onpas taas tapahtunut, kun tänkin päivän aikana on tullut palstalle paljon tekstiä.

Täällä oli tänään neuvolalääkäri. Muuten kaikki hyvin, mutta kohdun korkeus ei ollut juuri viimekertaisesta kasvanut (nyt keskilinjalla) ja hemoglobiini oli kolmessa viikossa tippunut obsidanin syömisestä huolimatta 93:een!!! Ei ihme, että on väsyttänyt ja ollut ns. vaikea hengittää (tunne, että ei ole tarpeeksi happea). Tuplaan nyt kahteen obsidaniin päivässä (sen yhdenkin olen ottanut aterioista erikseen), mutta vähän kyllä huolestuttaa tämä tilanne. Toivottavasti en ala pyörtyilemään kesken työpäivän tms. Onko kenelläkään kokemuksia näin alhaisesti hb:sta?? :/
 
Olen täynnä kysymyksiä tänään:

Onko kaikille tehty sikiön painoarvioita? Olen monen kohdalla joko tässä tai marrasmasut (luen heidänkin palstaa mielenkiinnosta) palstalla lukenut, että sellaisia on tehty. Mulla ei sellaisesta ole merkintää rakenneultran jäljiltä eikä neuvolalääkärikään sellaista tehnyt.

Ajattelin pestä ä-pakkauksen vaatteet, mutta tuli tuossa miehen sitä ihmetellessä mieleen, että onko tämä välttämätöntä kaikkien uusien vauvanvaatteiden ynnä muiden tarvikkeiden kohdalla?

Kiva jos joku osaa vastailla :)
 
Juli05 En tiedä tämänhetkistä hemppaani, viimeksi mitattu heinäkuussa. Ensi viikolla on neuvola, mutta luulen, että on pudonnut, koska olen myös tooooosi väsynyt ja en saa kans henkee. Pyörryttänyt ei ole, mutta joudun "vetämään" henkee vähän välillä, muttei saa keuhkoja täyteen..

Mulle on nyt tullut uus stressin aihe :ashamed: Pelkään nimittäin, että synnytys alkaa ennen aikojaan. Vaikkei ole kivuliaita suppareita (tai en tiedä onko niitä ollenkaan, ei ainakaan tunnu mitään)..mutta alaselkään on alkanu särkee. Lähinnä iltaisin, voihan se olla rasitustakin, mutta stressaan vaan, vaikkei pitäis..huoh..

Muuten täällä olot hyvät :)

Milja + vaavi 24 tasan
 
Alkuperäinen kirjoittaja nasu30:
Olen täynnä kysymyksiä tänään:

Onko kaikille tehty sikiön painoarvioita? Olen monen kohdalla joko tässä tai marrasmasut (luen heidänkin palstaa mielenkiinnosta) palstalla lukenut, että sellaisia on tehty. Mulla ei sellaisesta ole merkintää rakenneultran jäljiltä eikä neuvolalääkärikään sellaista tehnyt.

Ajattelin pestä ä-pakkauksen vaatteet, mutta tuli tuossa miehen sitä ihmetellessä mieleen, että onko tämä välttämätöntä kaikkien uusien vauvanvaatteiden ynnä muiden tarvikkeiden kohdalla?

Kiva jos joku osaa vastailla :)
Minä olen ensimmäistä odottava kuten ilmeisesti sinäkin, ja samoja asioita on tullut vastaan.

Tuota painoarviota ihmettelin minäkin, mutta kuulemma sitä ei vielä tässä vaiheessa tehdä, vaan ilmeisesti keskiraskauden ultrassa. Mulla se on kahden viikon päästä. Rakenneultrassahan katsotaan sikiön vain rakenteet. Näin ainakin minulla, mutta käytännöt voivat vaihdella ja yksityinen voi kertoa painoarvioita aiemminkin. Se tosin kannattaa huomioida (ite en tätä tajunnu) että se perustuu matematiikkaan, ja saattaa siksi heittää lopussa. Luinko tuon täältä vai jostain muualta??

Minä ainakin pesen vaatteet, uudetkin. Siksi että kaupassa niitä on näpelöinyt ties kuka ja niissä voi olla jäämiä teollisista aineista. Ja on se mukavampi laittaa omalta pesuaineelta tuoksuvat vaatteet kaappiin käyttöä odottamaan. =) minä tosin muuttoa odotellessa pakkasin imatiiviisiin laatikoihin...

Annukka + jälkikasvu 25+1
 
Liitoskipuja nämä siis ovat!?Tuntuu kuin pimpero irtoaisi tyyliin eli koko värkkiä särkee B) .Ja sitten säteilee takareisiin.ja just kävelylenkillä pahenevat.Mikä auttaisi?

Vaavi potkii jo kunnon tujauksia..auts.
Hommasin itseleni jo sektiolekurin eli kävin tällä viikolla näissä merkeissä lääkärillä.Niis se vaan menee, että sektio tulossa ja hyvä niin.Parempi sekin kuin hätäsektio jouduttaisiin tekemään ja tässä saa valmistautua etukäteen ainakin kun tietää päivän.

Mulla on mies syksyn ja kevään muussa maassa asumassa ja hyvä, että etukäteen järkättynä hänkin pääsee synnytykseen.Mies muuttaa siis sunnuntaina muille maille vierahille ja arvatkaa tuleeko surku!Just nyt kun tarvitsisi tukea.

Muutenkin muumimamma olo- ja onkos teillä sellaista hassua vihamielisyyttä muita ihmisiä kohtaan tullut?Ärsyttääkö teitä kanssaihmisten hajut ja naamat esim.ruuhkassa?Mulla kai joku alkukantainen suojeluvietti tullut- minä ennen niin sosiaalinen ja esillä viihtyvä ihminen haluan vaan kyyhöttää kotona piilossa verkkareihin ja vällyihin hautautuneena!!Olen siis jotenkin muuttunut antisosiaaliseksi.

Äitiyspakkauksesta:Kuinka moni aikoo käyttää talvivauvalle sitä beesiä toppapukua joka pakkauksessa tuli 68 cm?Onko teistä liian iso vastasyntyneelle?Onhan vauvalla oltava lämmintä kun haetaan sairaalasta.Toisaalta hassua ostaa pienempääkin- maksaa sellanen 80 e vähän pienempi puku.Mitä muuten pidätte pakkauksen kamoista???Musta jotkut niistä on ehkä turhan pliisuja ja neutraaleja..Muita vauvavaatteita en olekaan ostanut vielä enkä tiedä kannattaako ekaan 3-4 kuukauteen pahemmin ostela kun jäävät heti pieneksi..

Onko kellään iho reagoinut raskauteen?Mulla kutisevaa ihottumaa tullut naamaan!!mitä lie..kauniilta ei ainakaan nyt tunnu..
t. taapertava Muumimamma ja pikku-myy 26+
 
Heippa!

Äitiyspakkauksen laatikosta oli puhetta ollut.. Mä kyllä aion käyttää sitä ensipetinä pinnasängyn sisällä. Ainakin pupujussikat -sarjassa on aivan ihana äitiyspakkauksen laatikkoon mitoitettu verhoilu. Suosittelen!

Divina: siis muumimammaolo - hassua vihamielisyyttä muita ihmisiä kohtaan?! Onko muumimamma mielestäsi vihamielinen? :D No joo, ymmärsin. Mua on alkanut ärsyttää monetkin ihmiset. Ja sellaiset "hyvänpäiväntutut" tuntuu ihan idiooteilta! Juuri eilen sanoin ystävälleni että onko mun ystäviksi vaan valikoitunut hyviä tyyppejä, ja kaikki muut on pikkaisen yksinkertaisia...? Olin lastenvaatekutsuilla nimittäin tässä taannoin, ja siellä oli sellainen kälätys ja hölinä että meinasi hermo kärvähtää. Eikä ollut edes kovin kummoisia vaatteita - niitä Me&I -sarjan. Vähän liian retroa ja erikoisuudentavoittelua mun makuun.

Muuten, Divina, saako udellamiksi joudut/pääset sektioon? Mua vähän arveluttaa että päädyn samaan hommaan; neitonen viihtyy vähän turhan hyvin perätilassa. Edellinenkin oli koko raskauden, ja niinhän siitä suunniteltu sektio vaan tuli. Toki tuolla on vielä aikaa kääntyä hyvinkin,mutta kääntää en kyllä anna.. Se on se mun "kompastuskivikohta" näissä jutuissa.. Hirvittää liikaa. Mieluummin sit sektio :ashamed: Ja hyvin toivuin edellisestäkin, että sikäli ei pelota - vaikka onhan siinä isommat riskitkuin alatiesynnytyksessä. Mutta pieniä prosenttejahan ne kaiken kaikkiaan on - paitsi että niillä kenen kohdalle ne asiat osuu onkin se prosentti 100.. Mutta asioita joille ei voi mitään ei kannata liikaa alkaa kammoamaan..

Kävin tänään joogassa! Olipa aivan ihanaa pitkästä aikaa! Suosittelen kyllä kaikille, jos mahdollisuus on. Hiki tulee, muttei tarvi hengästyä (laiska minä...) ja liitokset ei paukahtele. Divina tuossa ylempänäkuvaili liitoskivut hyvin; koko värkkiä särkee! Mulla on käytössä Patrician tukihousuliivit, ne on ihan elintärkeät. Niitä erilaisia tukivöitä en pysty käyttämään; ne painaa mulla jalkojen verisuonia/reisien yläosaa pahasti. Mut noi pöksyt on hyvät! Ja kun alla pitää pikkareita niin ei tarvi joka päivä olla vaihtamassa. Välillä hiostaa, mut onneks ollaan menossa viileetä aikaa kohti!

Onks kukaan muu jo ihan kyllästynyt odotukseen?! Mä olen; voi kun sais vauvelin jo pian.. Ja siis oikeasti toivon että syntyisi tietenkin ihan täysiaikaisena.

Painoarvioista: mulle on tehtyjoka ultrassa. Viikolla 24+5 oli muistaakseni 835g. Meillä odotellaan isoa vauvaa, me vanhemmatkin ollaan aika pitkiä. ELi yläkäyrillä mennään. Ens viikolla on sit keskiraskauden lääkäri ja ultra, siellähän sitä sitten taas arvioidaan. Toivottavasti.

Me muuten otettiin sit typylle vakuutus.. Pohjolassa maksoi n 290? kun on kaikki mahdolliset vakuutukset sieltä. Onhan ainakin ekan vuoden; jos on jtain korvakierrettä tai astmaa tms niin sillä on iso merkitys. Tai edes RS-virus tai rotarpuli..
Jaa niin, rotaakin vastaan voi rokottaa.. Mites, oletteko jo vapaaehtoisia rokotuksia miettineet? Meillä varmaan tökitään vesirokko- ja influenssarokotukset kun niitä saa, ja rotarokotteenkin saa nielaista. Noille isommille olen ihan vakavissani sitä HPV-rokotetta harkinnut - myös pojille. Pikkusiskolle ostin sen, sanoin etten kestä ajatusta että olisi voinut sen ottaa muttei ollut varaa.. Jos kohdunkaulan syöpää ja kondyloomaa vastaan voi rokottaa, niin ei musta ole liioittelua.. Ja mukava ajatus on myös, etteivät minun poikani ainakaan levitä HPV:tä myöskään partnereihinsa aikanaan. Hoh, idealistista ehkä.

Äippäpakkauksen toppapuvusta.. Se on aika iso! Mä ostin "Siirille" Tutan valkoisen puvun,maksoi aavistuksen yli 30euroa ja vaikuttaakyllä ihan lämpimältä. Vähän hankalaan aikaan syntyy nämämeidän vauvaset toppapukujen suhteen. Tavallaan vähän pöhköähän se 62cm haalarikin oli ostaa..

Divina kyseli ihosta.. Mulla ei ole reagoinut,ennemminkin on ollut tosi hyvänä tän raskauden ajan. Aiemmissa on ekat 20 viikkoa menty aikamoisen aknen kanssa. Ehkä ikä on lopultakin tehnyt tehtävänsä? (ekat sain 18v, 19v ja 21v - nyt 29v)

Omituinen otus :hug: sulle ja jaksamista!! Pienten kanssa voi olla aika rankkaa, ja jos viel raskaus aiheuttaa lisää vaivoja.. Auts! TOivottavasti saat lepäilläkin sitten!

Nyt hyviä öitä kaikille ja mukavaa huomista päivää =)

Terkuin
Aubrieta + "Siiri" 27+0 B) (viikot paukkuu taas!!!)
 
B-7
Painoarviosta nyt rv 26+2 annettiiin 811g joka on kuulemma viikkoihin nähden hoikka vauva ja jos samaa linjaa noudattaa niin la:na n 3kg
HB mulla varmaan 100 luokkaa kaikesta rautatankkauksesta huolimatta.

Ihomulla ihan hyvässä kunnossa.Silloin pikia oottaessa kukkis selkä :| Tytöistä ihan alkuraskaudessa muutama finni.

Mulla vauva myös tukevasti perätilassa.Ja kun kaikki aiemmat lapset jo näillä viikoilla olleet rt niin mulla jokin tunne sanoo ettei välttämättä kääntyiskään,vaikka aikaa kyllä on kääntyä.Käännökseen,jos se tilanne siis oikeasti edessä,en varmaan suostu mutta alatiesynnytys ei kyllä kauhistuta ajatuksena eikä toteutuksenakaan,ainakaan jos tää painoarvo tosiaan pysyy pienenä...

meinasin ihan "kuolla"yöllä.nukkumaan mennessä vatsaa kivisti.Keskiyöllä heräsin valtaisaan vatsanvääntöön ja vessaan ehdin nipin napin kun vatsa heitti ympäri.Kamalat kivut ja tuskanhiki.Yhden aikaa yöllä istuin varmaan tunnin kuumassa suihkussa ja pelkäsin jo että synnytys alkaa.Hetkeksi nukahdin kunnes sama toistui aamuyöllä.Vatsaa sattui kamalasti.Nyton takkityhjä olo ja pää särkee.Olinkohan saanut ruokamyrkytyksen tjs...Ihan kamalaa!Nyt olo hutera.ja vauva melskaa kovasti,aistii huonon oloni... :|
 
Aubrieta ihan kuin omia fiilareita lukisi!Siis mulla on ollut elämässä aina tosi pahojen stressitilanteiden yhteydessä kouristus- ja tajuttomuuskohtauksia sekä paniikkihäiriötä ja nää on sellasia diagnooseja erityisesti nuo epileptiset kohtaukset ettei voi ottaa riskiä että menee jumiin synnytyksessä.Tää on yksi juttu.Ja istukka on aivan edessä.Se on toinen.

Muumimammolosta
:kieh: hih joo.Muumimammaolo liittyy lähinnä tähän ns."keskivartalolihavuuteen" joka meillä kaikilla on ja reippaaseen painonnousuun mikä on mulle kauhistus.Tuo ns. vihamielisyys ihmislaumoja kohtaan on sitten toinen mutta sekin uusi juttu. Ja nyyhkimistä Niiskuneitinä välillä ja sellai.Tunneskaala on laaja tällä hetkellä. :eek:

Sektiosta. Kun puhuin tästä sairashistoriikistani neuvolassa ei mua otettu yhtään vakavasti- vaan sellasta yleistä länkytystä ja hyssyttelyä.Pyysin myös pelkopolille mutta asia jotenkin sivuutettiin. Noh- EN TODELLAKAAN HALUA PUOLTAA sektiota tai tyrkyttää sitä vaihtoehtona kellekään mutta tässä tapauksessa otin ohjat omiin käsiin koska neuvolan kautta ja pelkopolin kautta vaikea saada itseään kuulluksi.Painelin yksityisen sairaalan synnytyskääkärin pakeille ja hän järjestää omassa synnytyssairaalassani leikkaavan kirurgin leikkaamaan minut eli menee ihan sitä kautta.En maksa ekstraa vaan olen ihan julkisen puolen synhytyspotilaana vaikka nämä käytännön järjestelyt hoitaa yksityinen lääkäri.Totuushan on se, että nämä julkisen puolen lekurit on samoja jotka hoitavat myös yksityispuolen potilaitaan. Synnytyspäivä sovitaan sitten ihan minun ja leikkaavan lääkärin välisenä asiana. Tästä välistä nyt siis tipahtivat niin neuvola kuin pelkopolikin. Näin pitää siis toimia oikeasti jos itse tietää taustansa ja haluaa apua.

Tämä synnytyslekuri sanoi, että pelkopolilla yrittävät käänyttää kaikin tavoin alatiesynnytykseen!Näin sanoo siis lääkäri jonka luulisi tietävän.Hän myös sanoi, että ketään ei voi pakottaa alatiesynnytykseen ja totesi että sektio on erittäin turvallinen leikkaus ja nopea toimitus.Tottakai haava sattuu myöhemmin, sehän on aivan selvää kaikissa leikkauksissa mutta kunnon kipulääkitys on olemassa onneksi.

Noh- se siitä toimenpiteestä.Hienoa on synnyttää ns. normaalisti jos siihen rahkeet ja kroppa riittävät.

Aubrieta
otettiin myös Pohjolan syntymättömän vaavin vakuutus!en tiä onko siitä hyötyä mutta kai kandee ottaa kun sellanen kummiskin on.

Moniko aikoo pestä äp:n vaatteet ennen käyttöä?Eikös niissä ole käsittelymyrkkyä tms.pinnasa?
 
Piti ihan tulla kertomaan omia kuulumisia. Täällä on otettu käyttöön myös tukivyö, Anitan sellainen. Tuntuu että helpottaa tuolla kohdunpohjalla ihan selkeesti sekä tietty muutenkin tukee koko masua. Toimii ainakin mulla!

Divina, täällä myös antisosialisuutta esiintyy, hyvä kuulla etten ole ainoa. Olen ihan taivaissa kun ei tarvitse nähdä töiden jälkeen yhtään ihmistä, siis oman ukon lisäksi. Mieskin on kyllä alkanu ottaa päähän, kai se vaan kuuluu asiaan. :saint:

Uudessa työssä olen viihtynyt jo kolmatta viikkoa, mutta nyt on tullut mukaan toi muistamattomuus ja se alkaa rassata. Nooh, tätä se on sitten koko loppuaika, ehkä vielä pahenee :LOL:

Mitä tulee yleensäkin uusien vaatteiden pesemiseen, sekä äp:n että kaupasta ostettujen niin mä pesen ne kaikki. Niissä on vaikka mitä tavaraa pinnassa, jo ihan tekstiilipölyäkin. Kehoitan siis muutkin samaan!

Olen huomannut olevani osittain "järkyttynyt" että joko näin pitkällä ollaan raskaudessa. Samalla odotan tulevaa mutta myös jännitän sitä. Toivottavasti nyt loppuaika menee yhtä hyvin kuin tähän saakka :heart:

Odotusterkuin KeuKeu ja Lilja/Kerkko 26+0
 
DoB
Sataista torstaita kaikille! Mä oon niin loppu! Ollaan rempattu ihan hulluna meidän taloa ja kun sen lisäksi tekee normaalit työpäivät niin alkaa tuntumaan. Pitänee vähän rauhoittua, eilen kun oli jo käveleminenkin tuskaa.

Nasu30 ei ole painoarvioista mullakaan mitään tietoa. Ja kun Annukka mainitsi keskiraskauden ultran niin voin vaan todeta, että täällä ei sellaista tehdä :| Mulla on ens viikolla neuvolalääkäri mutta ei siellä ole mitään ultrauslaitteita joten kai se vaan käsillä sen sitten määrittelee....tosi luotettavaa. MIetinkin, että pitäisköhän mennä yksityiselle loppuvaiheessa tarkistamaan se paino, koska jos ois tulossa joku jättiläisvauva niin mä en sitä suostuisi alakautta synnyttämään.

Täällä odotellaan pakkausta saapuvaksi.....Oon kyllä ihan kiitettävästi ostellut vaatteita jo muutenkin :D Olettaisin äp:n toppapuvun olevan aluksi ihan liian iso, joten mäkin olen ostanut jo pienemmän version kotiin odottamaan.

Eilen oli tasan 12 viikkoa laskettuun aikaan.....miten nopeasti se meneekään! Toisaalta tää masu välillä jo ärsyttää, etenkin noissa remppahommissa kun ei kunnolla pysty tekemään kaikkea. Eli 3kk vielä tätä niin olen varmaan ihan kypsä jo synnyttämään ;)

Sain jostain hankittua itselleni oikein kunnon flunssan, onpahan inhottavaa :snotty:

Divina ihosta....mulla tuli nämä hormooninäppylät leukaan melkein heti plussan jälkeen ja tiukasti pysyvät matkassa edelleen. Saan toivottavasti synnytyksen jälkeen takaisin hyvän ihoni. Enää näitä näppyjä ei niin jaksa murehtia, mutta kyllä ne aika pitkään ärsyttivät! Kunhan säilyisin ilman hurjia suonikohjuja ja raskausarpia niin olisin tyytyväinen :)

Dob ja öttiäinen 27+1
 
petite-te
Toivottavasti oli nyt vain jotain kasvukipuja ja vaavi huonossa asennosa !!!!


Nyt oon ite tosiaan saikulla ja hienoa on kun ei tarvi miettiä töitä , mutta tuli tylsyys , kun vein nuorimmaisen hoitoon , keskimmäinen on karanteenissa mummulassa jo 4:ttä viikkoa , vesirokonvuoksi (onhan tuo mullakin ollut mutta lievänä ja voisi tulla uudelleen ja sitten oltaisiinkin sairaalahoidossa...) ja vanhin koulussa . Soittelin juuri kavereille että oisko vapaapäivää tai ruokataukoa, mutta ei ollut vapaata ja lyhyt ruokatauko ... ei tääkään kivaa ole , pitkästyttävää ! Olisi ollut niin mukavaa mennä vaikka syömään , kiinalaiseen tai ihan kotiruokaa ...huoh .

Masussa kaikki tuntuu olevan onneksi hyvin , kun punkeroittee ja potkii niin innokkasti ja tuonne alapäähän :( lonkkakivut ovat olleet ihan järkyttäviä ! Viimeyön koitin nukkua tukiliivin avulla , mutta eipä tuo tuntunut auttavan yhtään sen paremmin !!! näin kovia kipuja en kyllä edellisistä raskauksista muista , mutta toisaalta kyllä nää lonkkakivut kestää paremmin kuin viime raskaudessa vaivanneet alaselkää polttavat kivut !!!!

neitim +onni-irina 26+3
 
Olipas taas luettavaa.. !!! Selvititte sitten minullekin, että olen antisosiaalinen! Kaikki "oireeni" on lähes samoja kuin teillä. Minua on kans ruennu ärsyttämään lähes kaikki.. siis tutut on jotenkin niin ärsyttävän tungettelevia.. samoin kaupan kassatyöntekijät. Viihdyn todellakin kotona.. ei jotenkin yhtään nappaa lähtee kylille töllisteltäväksi, koko ajatus nostaa niskavillat pystyyn.

Muuten tuosta keskiraskauden ultrasta.. meilläpäin se on kuulemma lakisääteinen.. sain sen selville, kun yritin jättää sen välistä. Hmm.. tasan ei käy nallekarkit.

Sain eilen jäsenkorjauskäsittelyn ja - voi taivas - nyt pääsen kävelemään ja kipuja ei ole enää!!! Ihana olo!!! Pääsin myös eroon sitkeästä ummetuksesta, kun lähti mömmöt kiertämään mammassa. Neiti jumppas hulluna jalkojen käsittelyn aikaan, ihan siis mielettömästi! Kyllä nyt on hyvä olla, paitsi että väsyttää. Päikkäreille vien koko katraan, kunhan isot leidit tulee koulusta noin tunnin päästä.

Työkkäriin pitäisi mennä ensiviikolla.. ne tärkeilijät on siellä sitä mieltä, että voin ottaa vastaan työtä vielä loppuajaksi.. nii varmaan joo. Tämähän oli vaan äippärahan nosto konsti, kun jäin hoitovapaalta työttömäksi..Hankin kyllä sellaset dokumentit, ettei todellakaan tarvii töihin enää lähtee kituuttamaan.. ja oikeesti.. kuka olisi niin tyhmä, että palkkaisi minut sairaslomailemaan viimeset 2-3 kuukautta?! Noh.. byrokratia ja säännöt on luotu noudatettaviksi, joten minä sit kiltisti menen uusimaan työnhakuni.. :snotty:

Satunnaisen sateista päivää teille, kanssamammat!!!

Härkis & Neiti 26+1
 

Yhteistyössä