Joulukuun 2016 muruset <3

Täällä saa myös ajan ekassa neuvolassa nt-ultraan ja siellä ultrassa saa sitten ajan rakenneultraan. Sokeri rasitukseen pitäisi minukin mennä ja olisi pitänyt joka raskaudessa. Ekassa kävin, kolmesti oon jättänyt väliin. Enkä aijo mennä tälläkään kertaa.
Mä en ole vieläkään saanut varattua neuvolaa. Maanantaina on yhden lapsen neuvola, joten ajattelin hoitaa asian silloin. Supistelut on lähes hävinneet. Useita päiviä niitä oli jatkuvasti, nyt vain silloin tällöin. Epäilen vahvasti, että kohdulla oli jokin sortin kasvuspurtti. Jatkuva nälkä piinaa täälläkin. Inhottaa selitellä painon nousua sillä, mutta kun syömättäkään ei voi jättää, kun huono olo iskee. Joka raskaudessa ollut sama juttu. Esikoisen odotuksessa muistan yöllä keitelleeni riisiä, kun oli nälkä ja teki mieli. :ROFLMAO: Onneksi tosin himoitsen tällä kertaa lähinnä hedelmiä.
Doplerin hankin ensimmäiseen odotukseen ja käytin aika paljon. Kolmessa muussa odotuksessa en niinkään muistanut/kerennyt sen kanssa leikkiä ja myin pois. Mulla on aika aikaseen tuntunut ekat liikkeet, joten riittää niiden seurailu.
 
Täällä tulee vuotoa! :cry: Sellasta punaruskeeta tuhrua aina pyyhittäessä. En usko et on normaalia..keskenmenot on aina mulla alkaneet vuotaa tällä tavalla. Lievää kipuiluakin on..Pelottaa et millon hanat aukee ku tiiän et tuun olemaan helkatin kipeä!! Sitten on kyllä lähdettävä päivystykseen. Että hauskaa vappua! :(
Niin ja viikkoja olisi tänään 8+2. Paino sanalla olisi.
 
Täällä tulee vuotoa! :cry: Sellasta punaruskeeta tuhrua aina pyyhittäessä. En usko et on normaalia..keskenmenot on aina mulla alkaneet vuotaa tällä tavalla. Lievää kipuiluakin on..Pelottaa et millon hanat aukee ku tiiän et tuun olemaan helkatin kipeä!! Sitten on kyllä lähdettävä päivystykseen. Että hauskaa vappua! :(
Niin ja viikkoja olisi tänään 8+2. Paino sanalla olisi.
Toivotaan et olis vaan valemenkat!! Tsemppiä, pidä meidät ajantasalla ❤

Mites muut ketkä olette vuodelleet, mikä tilanne?
 
Mitenhän hermoheikko minä olen puolen vuoden päästä, jos sinne asti päästään. Mulla koko viikon tuhruttelua, ruskeaa pyyhittäessä, eilen sit verta kunnolla. Sitten loppui kuin seinään. Tänään en sit malttanut enää odottaa, kävästiin työkaverin kanssa, joka tehnyt aikoinaan naikkarilla ultria, vähän kurkkaamassa. Ultra vuodelta nakki ja vatsan päältä. Siellä näkyi joku himmee tyyppi jonka sydän sykki. Sai kyllä etsiä hetken, ennen ku suostu näyttäytymään. Veikkauksena viikkoja 11, niin ku ite arvelinkin. No odotellaan sitä neuvolan ultraa ja virallisia viikkoja.
 
Voi ei MiNalo :(:( toivotaan että on ihan harmitonta!!!

Mulla on ollu nyt muutaman päivän nii kovia vatsakranppeja että on kyl säikäyttäny, toivottavati on ihan normaalia!:(

Mitä mieltä ootte, syön Multivita Raskaus ja Imetys vitsku siinä on sitä foolihappoa, mutta voinko tai kannattaako syödä vielä erikseen sitä?

5+3
 
Mikä sun la mahtaa olla? Lisään sit listoille :)

Mä oon kans miettiny tota doppleria. Aluks päätin etten osta, mut tänään kävin lastentarvikeliikkeessä mut siel ei ollu. Vähän on alkanu siis nakottaa. Ei viittis tonne facen lastenkirpullekaan laittaa ilmotusta et ostetaan, kun sit kaikki näkee.
Mulla särkee paikat niin ku loppuraskaudessakin, nyt ku tää on jo nyt alkanu ni tätä menoa olen nopeesti saikulla. :( tänään vasta 8+5.
Veikkaan että mun LA on about 27.12. Kiva jos lisäät sen listoille, saahan sen sitten vielä myöhemmin muutettua jos LA siirtyy :) eli kolmas lapsi olisi tulossa ja Jorvin sairaala synnytyspaikkana.
 
  • Tykkää
Reactions: Catharin
Tsemppiä kaikille "tuhruttelijoille"! Mullakin oli viikko sitten muutaman päivän ajan veristä tuhrua ja pelkäsin että tämäkin menee kesken, mutta sitten se lakkasi yhtäkkiä kokonaan ja nyt on alkanut ilmetä ensimmäisiä raskausoireita. Kuvottaa, kahvi ei maistu, väsyttää kokon ajan ihan kamalasti ja kaikki kiukuttaa :D
 
Mulla on aika paljon kipuja. tarviin kyllä ehdottomasti sen tukivyön mahdollisimman pian :/ alaselkä, nivuset ja oikeestaan koko lantionseutu on kipeenä.

Onko kukaan muuten kuullut vielä sydänääniä? Kävin tänään hakees käytetyn doppelerin ja olihan sitä pakko testata, mut ei kuulunu.
 
Joulukuun muruset 2016

1.12

Tupsuli / 31 / 2.lapsi / OYS
SaaraN / 37 / 4.lapsi
Thirtythree / 33 / 2. lapsi / Kos
Not alone / 25 / 2.lapsi
Jennii / 25 / 2.lapsi / HYS
Truuly / 38 / 2.lapsi

2.12
Cherokee / 34 / 2.lapsi
Poppie / 31 / 1. lapsi
Mantelikaneli / 1.lapsi
mai-- / 24 / 1.lapsi

3.12
ninnnura27 / 27 / 3.lapsi / OYS
Banna / 31 / 2.lapsi / JS

4.12
Catharin / 25 / 3. lapsi / satKS
Gulleplutt / 39 / 4.lapsi

5.12
MimSe / 35 / 5.lapsi / KHKS
Josefinaa
Marni / 2.lapsi
Josu-78 / 3.lapsi

6.12
Nienji / 26 / 2.lapsi / K-SKS
Eepuli / 34 / 2. lapsi
minna97 / 18 / 1.lapsi

7.12
Pähkinä89/ 26 / 3.lapsi / OAS
Haada

8.12.
Illuminated / 26 / 1. lapsi / PHKS
hipeltäjä89 / 27 / 1.lapsi / OAS

vemila / 24 / 3. lapsi / K-SKS
venla90 / 25 / 1.lapsi / EKKS
Suxuu / 31 / 4.lapsi

MiNalo / 31 / 3. lapsi / OYS
mizzim / 32 / 1.lapsi / PS

9.12
Aurankukka / 3.lapsi
Yllätyssonni / 27 / 3.lapsi / OAS
A.m-n / 20 / 1.lapsi / SatKS
Heepu / 1.lapsi

10.12
_Henriikka_88 / 27 / 2. lapsi / LS

11.12
sanzzes / 36 / 1.lapsi
Effie / 24 / 2. lapsi / K-HKS
miss_piggy / 34 / 2.lapsi / KPKS

12.12
Riiviöidenäiti / 28 / 7.lapsi / JS
Zipi / 33 / 4.lapsi / SeKS
Haaveilija24/ 25 / 1.lapsi / SatKS
HappyHappyJoyJoy / 2.lapsi
Napsunen / 28 / 1.lapsi

13.12

14.12

Kielokukka / 29 / 1.lapsi / KOS/NKL
Camy / 29 / 1.lapsi
Toukokuinen / 28 / 1. lapsi
Nipsunen86 / 1.lapsi
Kiriliini / 33 / 3.lapsi / SeKS

15.12

16.12

Lyro / 21 / 1.lapsi
Lila+ / 2.lapsi / KYS

17.12

18.12
Ettämitenkä / 34 / 3.lapsi
Innaa90 / 26 / 1.lapsi

19.12
Hymynaama95 / 1.lapsi
Anianna / 30 / 3. lapsi
Bittikukka / 30 / 2.lapsi
riepis / 30 / 1.lapsi

20.12
Meiramii / 29 / 1.lapsi
Äippäkuudelle / 38 / 6.lapsi / K-HKS

21.12
Pauliinali / 3.lapsi
tuuliaaah / 23 / 2.lapsi / KOS

22.12
Janlind / 28 / 3.lapsi / SatKS

23.12
BabyElephant / 30 / 1.lapsi / NKL

24.12
Josephina / 26 / 1.lapsi
Leonella / 2.lapsi

25.12
JonMa / 26 / 5.lapsi
suklaakirsikka / 2.lapsi

26.12
foreverfever / 3.lapsi

27.12
Nannamariah / 27 / 2.lapsi / pkks
Marimac / 3.lapsi / JS

28.12
Miwwi / 25 / 2.lapsi
Papupupu / 29 / 2.lapsi
pisamapeikko

29.12

30.12
Sachiel / 28 / 2.lapsi
teoteo / 28 / 3.lapsi / satKS

31.12

Menetyksen kohdanneet:
Piinamiina
Jösse
Pipo-otus
waninka
sileh

SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy
 
Voimia menetyksen kokeneille Ja tsemppiä niille joilla on kova väsymys ja pahoinvointi.

Itse pystyin nyt ensimmäistä kertaa kuukauteen menemään ruokakauppaan ilman että tulisi siellä äärimmäisen huono ja oksettava olo. Pahoinvointilääkkeet auttavat hetken aikaa mutta otan niitä pääosin yötä vasten jotta yöllä saisi nukuttua eikä tarvitsisi viettää vessassa laatuaikaa.

Tämä raskaus on kyllä oireiltaan aivan erilainen kuin ensimmäinen, tässä pahoinvointi on paljon kovempaa, mieliteot ihan erilaisia ja väsymys edelleen valtava, elän toivossa että parin viikon päästä olo helpottaa. Maanantaina labraan ja äitienpäivän jälkeisellä viikolla, torstaina np ultraan.

jennii- 10+1
 
Vitsit et alkaa jännittään. Huomenna uä klo 13, viikot mun mielestä huomenna 6+0 tai 6+1. Perinteisen laskutavan mukaan olis jo kai 6+6 mutta luotan omaan kokemukseen oviksen ajankohdasta. Voi kun siellä nyt jotain olisi ja kävisi vielä niin hyvä tuuri, että näkyisi syke..Oon laskenut tähän päiviä plussatestistä asti :D
 
Kyllä se kunnon pahoinvointi antaa jo merkkejä itsestään. Heräsin kesken unien aivan järkyttävään pahaanoloon, ihan kun oksennustä tulisi siltä seisomalta. Olin kuitenkin liian laiska nousemaan ja nieleskelin hetken ja nukahdin.. Aamusin ei pääse ylös ellei heti syö jotakin..
 

Yhteistyössä