heippa!
onnittelut ensinnäkin kaikille vauvan saaneille! on se vaan jotain niin mahtavaa ja ihmeellistä, ettei oikeen vieläkään käsitä.. sannalle hali, vaikkei tunnetakaan. kyllä tuli kyyneleet silmiin, on se niin väärin.. =(
näin eteni siis meidän synnytys: To-pe yönä (15.12. vastaisena) alkoi olla pieniä supistuksia, sellasia menkkakipumaisia enkä oikeen saanut nukuttua. Aamulla ennen lapsivesikontrollia tuli vessassa veristä limaa ja alkoi tosissaan jännittää.. Ultrattaessa lääkäri huomasi että lapsivettä ei oikeestaan enää ole ja että siirryttäisiinki sit synnytyssalin puolelle. Mulla meinas tulla itku ja tärisytti niin että hyvä kun sain housut takasin jalkaan.. No, olin kahdelle sormelle vaan auki, mutta koska supistuksia oli, ei alettu vielä käynnistämään. Laitettiin käyrälle, missä oltiin kolmisen tuntia. Mies lähti siinä kotona käymään ja mun kassin hakemaan. Oli aika tylsää olla niissä johdoissa koko ajan. Sit tuli sydänääniin yhtäkkiä lasku ja paikalle tuli kauheesti kätilöitä ja pari lääkäriä. Mun piti olla kontillaan ja hengittää happea kunnes äänet nousi taas. Sit puhkastiin kalvot että saatiin nappula vauvan päähän ja sydänäänet siitä koneelle. Se oli aika tuskasta kun ei meinannu onnistua.. Vettä ei tosin tullut yhtään. Vähän pelotti, mutta tosi hyvin meidän kätilö piti meidät ajan tasalla. Siinä vaiheessa mainittiin ekan kerran että keisarileikkaus saattaa tulla kyseeseen ja otettiin varmuuden vuoksi verta ja laitettiin kanyyli käteen. Siitä sit jatkettiin odottelua, supistukset oli jo kipeempiä mutta aika lyhyitä. No, sit ne taas laski välillä ne äänet mutta ei niin pahasti, ja laitettiin tippa että saatas tilanne etenemään. No, supistukset alko tulla 5min välein aika kipeinä, oli inhottavaa kestää ne makuullaan (piti olla kyljellään koko ajan), mutta enempi oltiin huolissaan vauvasta. Kun supistukset koveni, vaikutti se taas sydänääniin. Kun vettä ei tosiaan ollut niin napanuora jäi jonnekin puristuksiin aina sillon. Puoli neljältä sit, kun tilanne kohdunsuulla ei ollut edennyt kahdesta sormesta mitään ja sydänääneet protestoi, tehtiin päätös leikkauksesta. Mä oon kyllä tosi ilonen, että sitä ei pitkitetty, koska oli se aika tuskasta seurata niitä laskuja. Niistä ei ollut mitään haittaa vauvalle, mutta olis pitemmän päälle voinut olla. Leikkaus oli siis kiireellinen sektio, mutta meitä ehdittiin hyvin valmistella ja ehdittiin olla jopa hetki miehen kanssa vielä kahdestaan. Sitten mut vietiin leikkaussaliin, mut puudutettiin ja 16.07 oli poika maailmassa. Isä sai kylvettää pojan ja olla siellä mukana sillä aikaa kun mut kudottiin kokoon. Ja heräämössä näin sitten miehen ja pojan, joka pääsi heti rinnalle. Oli aika jännä tapahtuma, mutta onneks kaikki meni hyvin loppujen lopuksi ja pojalla ei mitään hätää. Sairaalassa oltiin 5 päivää.. Pojan painoa seurailtiin kun hän oli niin pieni, mutta ihan kivasti se lähti nousuun, ja pe kun käytiin ekassa neuvolassa, oli painoa tullut kahdessa päivässä 140g.
Ensin hän oli aika itkuinen (olisko ollut jotain mahassa?) ja minä ihan huolissaan että mikä hätänä.. Mutta nyt on tasaantunut, ja kai sitä itekin oppii tuntemaan vauvaa ja tietämään mistä millonkin kiikastaa. Joulu on ollut aika hulinaa, mutt poika on tykännyt kun on ääntä ympärillä. Yöt on nukuttu hyvin, syömään vaan herätty.
Nyt pitää mennä syömään vielä kun ehtii, ennen kun pikkumies herää taas.. Tsemppiä vielä jäljellä oleva/ille ja jatketaan jutustelua hoitopuolella mikäli suinkaan ehdimme!
Hyvää loppu joulun aikaa!!
