Supistuksista Mä en muista esikoisesta, että ois ollut mitään harjoitussuppareita (ainahan niitä ei tuu!), nyt mulla oli ihan alkuraskaudessa, ehkä 'bout viikoilla 6 tai jotain, muutama mielestäni ihan selvä harjoitussuppari: lähti ylhäältä vatsalihasten jäykistymisellä ja liikkui siitä sitten alas päin. Ei sattunut yhtään, mutta pysäytti kuulostelemaan oloa kylläkin. Molemmat tuli muistaakseni viikkosiivouksen yhteydessä kun imurin kanssa heiluin. Nyt niitä ei ole taas viikkokausiin ollut.
Harjoitussupistukset ei siis satu, kuten annimanni jo täällä aiemmin mainitsi. Ne on sellaista lihaskouristelua, kuten ne "tosipaikan" supparitkin - erona vaan, että sitten kun synnytyksen hetki koittaa, niin supistukset sattuu (ainakin mun mielestä) ihan jumalattomasti!
Cisu Mulla jotenkin helpotti tosi paljon kun näin viikko sitten pikkuisen siellä ultrassa. Tuli vaan niin varma ja todellinen olo, että siellä se kasvaa ja vuoden vaihteessa pullahtaa ulos ja meidän perhe kasvaa ihanan vauvan verran. :heart: Oon jotenkin hirmuisen luottavaisin mielin sitä maanantaista nt-ultraakin kohtaan, ajattelen, että miksi ihmeessä kaikki muka ei olisi kunnossa.
Elämä on varsinkin alkuvaiheessa tosi pieni ja hauras, mutta kuitenkin selviämisen mahdollisuudet ovat tosi isot - meitä on täällä maapallolla valtavasti! Lapsi voi toki kuristua napanuoraan ja kuolla kohtuun vaikka viikolla 41. Tai se voi kuolla muutaman viikon ikäisenä sänkyynsä. Tai 5-vuotiaana jäädä auton alle tai saada leukemian. Mutta kuolema kuuluu elämään, eikä sille voi mitään. Turha sitä on murehtia, kun suurin todennäköisyys puhuu sen puolesta, että vauva syntyy ja kasvaa terveenä!
Pointtini on siis se, että tämä on asennekysymys. Koko raskauden ajaksi ja sen jälkeenkin löytyy kyllä murehdittavaa, jos asian haluaa niin nähdä. Mutta ei siitä stressaamisesta ole mitään hyötyä kenellekään!
Toki itsellekin välillä tulee hetkiä, että mietin sitä jos kaikki ei menekään hyvin. Enimmäkseen kuitenkin positiivinen ja kiitollinen olo! Oireethan on olleet mulla oikeastaan koko raskauden ajan tosi lievät, väsymys tulee iltaisin kymmeneltä. Päikkärit toki kelpaisi, mutta mun elämään ei sellainen ylellisyys kuulu
. Poitsulle pitää kuitenkin antaa huomioo ja aikaa sitten kun on vihdoin päässyt töistä kotiin, käynyt kaupassa ja tehnyt sapuskat. Pientä kuvotusta silloin tällöin. Ja maha turvottelee.
Hajuista Mä oon tuntenut voimakkaina varsinkin mua vavisuttavasti ja suorastaan oksennuspisteeseen asti kuvottavat hajut, välillä pelkkä jääkaapin avaaminen saa aikaan oksennusreaktion. Vahvimmin on yököttänyt kuivahtaneen juuston haju.
Sen sijaan ihan hurmioon mut sai tänä aamuna tien varrella kukkivien ruusujen tuoksu. En oo koskaan ennen huomannut, kuinka vahvasti se tuntuukaan!
Muuten. Sain eilen illalla ennen nukkumaan menoa ne sydänäänet kuuluviin sillä
dopplerilla! :heart: Ainakin luulen niin, koska selkeä sydämenääni se oli ja syke korvakuuleman perusteella ainakin puolet nopeampi kuin omani. Välillä äänet hävisi ja kun vähän liikutti laitetta, niin löytyi taas - siellä se pieni siis polskii! Oletin vaan, että ne ois olleet paljon vahvemmat, kun muistelen viime raskaudesta neuvolan doppleri-kokemuksia, joissa sydänäänet tulee valtavalla volyymillä. Nyt oli pienet ja sievät äänet, mutta mitäpä muutakaan sellaisesta noin neljän sentin mittaisesta sintistä voi odottaakaan.
Lisäksi löysin oikealta, hieman nivusen yläpuolelta kummallista suhinaa, liekö ois ollut istukka.
Anteeksi tämä pitkä romaani, multa tätä juttua aina tulee liiaksikin..
mamadread + 10+6 (tajusin just tänään olleeni päivän myöhässä näissä laskuissa..
)