Joulukuiset 2018

@Nekku// mä saattaisin ainakin olla kiinnostunut toisesta ryhmästä jos vaan jaksat sellasta kasata. Vähän kyllä ihmettelen että mitä muuta elämää sinulla nyt voisi olla kuin some :whistle:

Olen mä täällä tarinat lueskellut, mutta aika vähän tulut kommentoitua vähään aikaan.

Sunnuntai-yönä sattui kauhea juttu, heräsin keskellä yötä aivan yllättävään kauheaan vatsakipuun, joka ei panadolilla hellittänyt, päivystykseen siis. Ei ollut supistuksen tuntuja, mutta polvilleen vetävä paheneva kipu joka eskaloitui sellaiseen kaaressa oksentamiseen, etten muista ennen moista kokeneeni. Tippaan ja kipulääkkeitä ja kokeita, päivystävä gyne tarkisti vauvan tilanteen, ja sanoi stten että "tää vaikuttaa virtsakiviltä, raskaana olevilla näitä aina välillä tulee".
Loppujen lopuksi syy jäi hieman epäselväksi, mutta kolme päivää olin sairaalassa ja kipulääkityksessä ja vaikka kotona nyt, liikkuminen on tosi kivuliasta ja pitää vaan lepäillä.
Mulla oli nt-ultra varattuna muutenkin tähän alkuviikkoon ja se oli kätevästi samassa talossa. Vauva voi hyvin ja seuloista negatiiviset tulokset, laskettua aikaa siirrettiin aikaisemmaksi :)

Toivon ettei teidän muiden tarvi kokea vastaavaa ja nää kivet ei kauheen yleisiä olisi kuitenkaan.
Muuten liikkuminen muistuttaa vähän jo lyllerrystä, maha kasvaa ja vaatteet ei mahdu päälle enää. Yleensä olen kesällä ollutkin hoikemmassa kunnossa, niin nyt ei hameet mene edes päälle, saati kiinni :D Nää kuitenkin kuulunee asiaan.

Hyviä vointeja kaikki näille helteille!

Phoeben 13+1, La 4.12.
 
Paasto alko sokerirasitusta varten :eek: janottaa jo nyt :p ruoka oli niin suolasta..
Ens viikolla ois toinen neuvola käynti, josko sitten sydänäänet kuulis :love: sitten on jo reilu 14 vk..
Väsymystä on ilmassa edelleen ja nuo helteet on vieny voimat ihan kokonaan.. ei töistä jaksa ees kotiin kävellä kun raahustamalla..
Mut ihanaa on ajatella pikkutyyppiä ja kuvitella tuntevansa liikkeitä :D
Rv13+1
Muok* @phoeben hurjalta kuulostaa o_O toivottavasti helpottaa (y)
 
Mä ainakin olisin kiinnostunut Facebook ryhmästä :) nyt alkaa jo pikkuhiljaa uskaltaa luottaa, että pieni pysyy matkassa, kun sydänäänet kuuluu kotona päivittäin:love: jotenki tällä kertaa on pelko ollut mukana kaikkein eniten.. Tai sitten aika on kullannut muistot kun edellisestä raskaudesta on aikaa reilu 7 vuotta.

Pari viikkoa pitäis vielä odotella ultraan pääsyä, vaikka malttamattomana olen töissä jo muutaman kerran käynyt masuun kurkkimassa:D

Varpuuu 10+2
 
Spämmään yksinäni. Ei näemmä pysty perustamaan ryhmää ellei lisää vähintään yhden kaverin, niin kuka ehtii ekana :D Vaikka mulle yv:nä nimi ja muuten sama systeemi ku ennenki? Sopiiko?
T:Hätähousu
 
Moi taas!

On ollu niin kiireistä että ei oo ennättäny ollenkaan tänne palstalle. Minäkin voisin nyt uskaltautua fb ryhmään mukaan jos se on salainen. Laitan @Myrtle sulle viestiä :)

Parin tunnin päästä ois nt-ultra, jännittää! Dopplerilla oon kyllä kuunnellu ääniä jo useamman viikon ajan niin mieli on rauhoittunut.

Väsymys on väistynyt onneksi, mutta pahoinvointi jatkuu edelleen ja nyt uutena oireena päänsärky. Ärsyttävää. Ja pahoinvoinnista huolimatta ruoka ilmeisesti maistuu koska painoa tullut jo 4kg. Ei tosin mahaan vaan ympäri kehoa niin että näytän vaan pullukalta, enkä raskaanaolevalta, höh. Mielialakin heittelee niin että säälittää miesressukka :(

Onko muilla jo tunnetta kumpi vois olla tulossa ja ootteko miettineet haluatteko sukupuolen tietää rakenneultrassa? Mulla ennestään molempia ja nyt vasta tuli tunne tytöstä kun makeanhimo on ihan mahoton, kuten aiemmin tyttöä odottaessa. Miehen kans silti aateltiin et yritettäiskö malttaa synnytykseen asti niin sit kiva ylläri kumpi meille tulee :)

Ainiin, hätähousu kävi jo ostaa vaunut ku sattu vaan löytymään edullisesti niiiin ihanat :D

Justiina ja nappis 12+5
 
Nyt nt-ultra takana ja siellä pikkusella oli kaikki niinku pitääki (y)<3Tyyppi vastas samaa kokoo ku ar-ultrassa eli 12+6, joten laskettu aika muutettiin 7.12. Menkkojen mukaan tänään siis ois ollu 12+1 ja la oli 12.12.

Kovasti pikkusta nukutti ja piti tökkii et saatiin asento vaihdettuu mittauksille sopivaks :D Välillä potki jaloilla kohdun seinästä vauhtii ja välillä imeskeli peukaloo. Lopussa kävi makoilee kädet naaman eteen :p Niskaturvotus oli 1,4.

Nyt kyllä niin onnellinen olo <3
 
@Myrtle Laitoin yvn. Kiitos kun availit ryhmän, ite en ois tosiaan ihan het kerennyt perehtyy asiaan :)

Mulla on ehkä_vähän tyttöolo. Koska menee aika samaan malliin raskaus kun tytöistä mennyt: vähän voimakkaampi pahoinvointi, naamassa näppyjä, oon hellyyttä vailla enemmän ja herkistyn helposti. Ja on aivan samat mieliruuat: jauhelihakastike/muussi, tomaatti, feta, raejuusto, appelsiinimehu, porkkana. Ei oikeastaan herkkuja tee mieli, joskus roskaruuan himo yllättää.

Nt ultraan 5päivää ja jänittää päivä päivältä enemmän. Aika kuluu koko ajan hitaammin. Yksi raskaus aikanaan todettu rv13 keskeytyneeksi km joten siksi pelko on läsnä voimakkaasti tässä ultrassa.
 
Tää onkin yllättävän työlästä koittaa muistaa mamma-aivoilla sekä lisätä kaveriksi, että sitten kun se kaveripyyntö on hyväksyttty, niin koittaa muistaa lisätä oikea henkilö ryhmään.. :D Että jos en muista sitä ryhmään lisäämistä, niin potkikaa perseelle!

Hyvin vahva tyttöolo täällä, oireen hyvin samankaltaisiet kuin aiemmassa tyttöraskaudessa. Jännä nähdä, mä oon joka kerta ollu väärässä ja mies oikeassa, mies veikkaa poikaa! Mut silloin ku odotin poikaa, musta ei näkyny takaapäin ollenkaan että odotan. Nyt mun vyötärö on taas kadonnu kokonaan ja maha kasvaa ainaki toistaseks nimenomaan sivuille, toki se on vasta suolta ja läskiä, et ehkä se voi siitä viel muuttua. Mut närästää, ruokahalu ei oo muuttunu, kaikkee kirpeetä ja raikasta tekee mieli.

Tänään 12+3 ja tasan viikko ultraan...
 
Heippa kaikki!
Alusta asti lukenut täällä, mutta nyt ajattelin itsekin kirjoitella. Mielelläni liittyisin fb ryhmään kun nt ultra on takana, että pitäkää paikkaa. Esikoisen kohdalla ryhmästä on ollut suuri apu ja vertaistuki joten olisi kiva nytkin päästä.

Toista lasta tässä odotellaan ja laskettu aika sinne about ennen joulua. Työpaikka etuna oon onneks vähän päässyt pikkuista jo kurkistelemaan mutta innoissani oottelen tota ultraa.

Ihanaa odotusta kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Ckk
Moi!
Tulin kertomaan eilisiä nt-ultra kulumisia..
Siellä köllötteli ihana pieni ihme, ja raskaus olikin luultua pidemmällä ja LA siirtyi 2.12.

Niskaturvotus oli 2,7mm mikä jäi vähän mietityttämään:unsure: Muilla lapsillani tossa vaiheessa ollut sitä turvotusta vaan 1,2-1,4mm. Kätilö ei ollut maailman mukavin ja tokaisi vaan että kaikki alle 3 pidetään normaalina, kun kysyin miksi turvotusta on noin paljon.. Sanoi vaan että viikon sisällä soitetaan jos veriseuloissa on jotain hälyyttävää:(

Millasia mittauksia muilla on tullut? Ja luin täältä aiemmin, että joillain näkyy omakannassa veriseulojen arvoja, mm joku papp-arvo, miks mulla ei näy sitä(n) Aina pitää kehitellä pienessä päässään jotain murheenaihetta..

Jatkan nyt odotusta kuitenkin hyvillä mielin ultrakuvia ihastellen:love:
 
Moi!
Tulin kertomaan eilisiä nt-ultra kulumisia..
Siellä köllötteli ihana pieni ihme, ja raskaus olikin luultua pidemmällä ja LA siirtyi 2.12.

Niskaturvotus oli 2,7mm mikä jäi vähän mietityttämään:unsure: Muilla lapsillani tossa vaiheessa ollut sitä turvotusta vaan 1,2-1,4mm. Kätilö ei ollut maailman mukavin ja tokaisi vaan että kaikki alle 3 pidetään normaalina, kun kysyin miksi turvotusta on noin paljon.. Sanoi vaan että viikon sisällä soitetaan jos veriseuloissa on jotain hälyyttävää:(

Millasia mittauksia muilla on tullut? Ja luin täältä aiemmin, että joillain näkyy omakannassa veriseulojen arvoja, mm joku papp-arvo, miks mulla ei näy sitä(n) Aina pitää kehitellä pienessä päässään jotain murheenaihetta..

Jatkan nyt odotusta kuitenkin hyvillä mielin ultrakuvia ihastellen:love:

Ei kannata murehtia sitä ettei noi tiedot vielä näy omakannassa, se ei oo mikään merkki että niissä olisi jotain vialla. Eri yksiköissä menee eri aika että ne näkyy ja osa tiedoista on lähettävän yksikön hyväksyttävä ennenkun ne näkyy asiakkaalle. Yleensä ohjeena on että näkymiseen menee vähintään kaksi viikkoa, mut joskus näkyy jo hyvinkin nopeasti. :)
 
Huhhuh kun kävi pyörryttää. Onko muilla ollut? Mulla ollu pitkin raskautta, etenki päikkäreiden jälkeen jää semmonen pöhnä päälle, korvissa humisee ja seisaaltaan pyörryttää. Nyt oli heti aamusta kun laitoin heti herättyäni värihoitsikat päähäni. Taju meinas lähteä, onneks kerkesin hallitusti alas kun tuntui että jalat alkaa lähteä alta. Ja siitä kun tokenin niin tärinää ja oksetusta. Eikä oikein meinaa helpottaa vaikka heti söin kun lakkas oksettamasta. Nyt alkaa huimaa kun nostaa yhtään käsiä yli hartiakorkeuden tai touhuaa seisaallaan lyhyitä hetkiä pidempään. Ei kiva..
 
Ckk
@justiina4 Mullakaan ei näy pappa, mut hcg näkyi ja se oli tosi alhainen. Nyt sit ihan murheellisena ollu eilisestä asti kun huolettaa niin paljon :( ultra tiistaina ja alkoi pelottaa se ihan hitosti. Eikä mua silleen pelota se down, sen kanssa vois elää, mut pelkään, että se ei elä enää.
Miks pitikin mennä lukemaan koko hiton koetulokset!
 
@Myrtle mulla kans just samanlaiset oireet, paitsi ei kyllä tuota pyörrytystä noin pahana. Masu turvoksissa ja niinku "levinny" ja kauhean lihava olo :LOL: finnejä on myös ja ruokahimoja ei juuri ole... Tyttöä veikkaan, mutta saapa nähä. 12+1 on nyt ja ylihuomenna ntultra.
 
Heippa,

Täällä olisi vielä yksi mukaan joukkoon. Muutamilla palstoilla yms. kirjoitellut ja ollut mukana, mutta hakusessa olisi hieman aktiivisempi ryhmä. :confused: Kiinnostunut olisin myös facebook ryhmästä, jos sellaiseen sattuu pääsemään mukaan. :)
Ensimmäistä odotan, tällä hetkellä rv 12+5, jonka takia olisi mukava saada sitä aktiivista juttuseuraa, päässä kun pyörii miljoonia asioita raskauteen yms. liittyen :D
Veriseuloissa ja ultrassa käyty, ei todettu suurentunutta riskiä ja pikkuisella kaikki hyvin. :love: Laskettu olisi 8.12. (y)

Tuutiluu / 22 / 8.12. / 1
 
@SiniMaarit Mulla oli vähän päälle 22. Ja kun ikää on 35, niin aika varma oon, että lisäseuloihin mennään. Paitsi jos turvotus jää alle 1, niin sit saatettais välttää.
Mie olin varma että joudutaan lisätutkimuksiin, koska oon jo 36 ja ylipainoa :eek: mut niskaturvotusta oli 0.7 ja 2.5vk ultrasta aikaa ja ne lupas soittaa jos jotain häikkää verikokeissa, ja niitten valmistusiin meni n.viikko.. ja soittoa ei kuulunu :D
Vai onko siulla jotain muuta miks epäilet lisäseuloja? Onnex tiistaihin ei oo pitkä aika :barefoot:
Väitän että jotain pientä muljuamista tunnen lähes päivittäin :love::p olkoo sit ilmaa vaikka mut aattelen sen olevan pikku tyyppi:whistle::geek:
 

Yhteistyössä