E
en keksinyt muutakaan
Vieras
Kyseessä hyvin vahvasti uskovaiset ihmiset. Olen naisen tuntenut koko elämäni, miehen vain vähän aikaa. Tiedän että hän on tarkka, mitä tulee uskontoon. Olemme tavanneet enimmäkseen heillä. Tänään he kuitenkin tulivat meille päivälliselle.
Alku meni lupaavasti, kunnes mies ensin alkoi puhumaan miehestäni että hän ei kuulemma saa olla mies tässä talossa (jeesus kuulemma näyttää hänelle asiat, minun miestäni hän ole nähnyt kuin muutaman kerran). Niin sitten hän sanoi televisiostamme joka saittui olemaan auki että tv saastaa täynnä ja se pitäis meidänkin hävittää. Pelkkää paskaa kuulemma tulee ja altistan lapseni saatanalle. No istuimme pöytään, kunne tämä mies akoi puhumaan että lapseni on saatanan siittämä, että miehessäni on asunut siittämisen aikana saatana jne.
Tässä kohtaa sanoin että jos ei pysty kunnioittamaan minua ja kotiamme ja pitämään suutaan kiinni, niin painukoon ulos.
Lapseni olivat läsnä koko ajan ja kuulivat kaiken, pienempi ei ymmärrä, mutta aistii toki kierän ilmapiirin.
Hän sanoi että ilman vaimoaan ei poistu, joten molemmat lähtivät. Nainen itkua vuodattaen (ei saa nousta miestään vastaan ja siksi ei voinut sanoa asiaan mitään). Sitten itki isommat lapseni.. Aivan kauhea tilanne, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa.
Piti johonkin purkaa tämä. Mieheni ei ollut tänään kotona ja puhelimessa kun tätä selitin, ei hän oikein tuntunut uskovan tuosta miehestä moista käytöstä, noh en olisi minäkään uskonut..