Jos sulla olis mahdollisuus toteuttaa kaikki lapses/lapsies joululahjatoiveet, toteuttaisitko ne?

"sondersson"
En koska me hukuttais legopalikoihin jos toteuttaisin :D Legoja hommaisin muutaman paketin korkeintaan ja muut toiveet voisin toteuttaa (angry birdsejä, kirjoja, jypin fanikamoja ja lätkävarusteita).
 
"susax"
Nykyään kyllä. Asiasta ollaan keskusteltu ja lapset ovat keskenään sopineet, että toivovat 5 asiaa kumpainenkin.
Pari vuotta sitten kun esikoisen toivelista oli hyvin tiheään kirjoitetun aanelosen kokoinen niin pakko sanoa, etten olisi edes halunnut toteuttaa, ellei joku taikuri olisi huusholliin yhtä ylimääräistä huonetta samalla taikonut :D.
Kun toiveena on 5 asiaa, on meidän ne (+ muutama aiemmin salavihkaa kuultu toive) mahdollista toteuttaa.
 
"vieras"
En toteuta vaikka olisikin ihan mahdollista. Lapsi toivoo meikkauspäätä ja yhtä pehmolelua joita en todellakaan aio hankkia ja myös isovanhempia on kielletty hankkimasta. Tiedän että peholelu lojuisi nurkassa heti joulun jälkeen ja unohtuisi sinne ja meikkauspäätä en yipäätään pidä soveliaana 3- vuotiaalle enkä usko että senkään kiinnostus riittäisi kovin pitkälle. Kolme muuta hänen toivettaan kyllä toteutetaan.
 
Mämä
En. Vaikka voittaisin päävoiton lotossa, en usko että lähtisin kaikkia toiveita toteuttamaan.
Ja nytkin jos olisin edes normaalituloinen, en ihan heti ostaisi mitään iphoneja tms, joita toivovat.
 
"tiimarinvihko"
Mun rakas tyttäreni on toivonut vain yhtä asiaa, kauko-ohjattavaa poniautoa. Muiden lahjojen hän toivoo olevan yllätyksiä. Tämän toteutan. Tai itseasiassa mies lupasin tuon poniauton ostaa.

Mutta jos lapsella olisi paljon kalliita lahjatoiveita, en tod.näk. toteuttaisi. Ensinnäkin mun mielestä mun lapsilla on melkolailla tarpeeksi tavaraa. En halua heidän elävän liian rojun ympäröimänä. Toiseksi ei mulla olisi loputtomasti rahaakaan ostella. Mun mielestä jouluna riittää, että pari paljon toivottua lahjatoivetta toteutuu.

Ainiin toivoihan tyttäreni mummoltaan joululahjaksi prinsessalinnatelttaa. Sanoin tytölle, että en halua sellasta meille, koska meillä on liian vähän tilaa.
 
"Miili"
En toteuttais. Meillä lapset ruksas melkein koko lelukuvastot, eli eivät oikeasti edes niitä kaikkia halua.
Mutta ne ihan todelliset toiveet ja tarpeet, hmm. Yrittäisin olla toteuttamatta koska en halua opettaa lapsiani siihen että kaiken saa mitä haluaa tai jos joku menee rikki / katoaa niin ei haittaa äiti ostaa uuden. Eli en ostaisi.
 
"mona"
[QUOTE="mona";25184987]Suurimmat toiveet saavat aina ja jos toiveita on alle 10-15, niin saavat kaikki.[/QUOTE]

Ja sama periaate saisin sit lottovoiton tai en.. Ainakaan toistaiseksi eivät ole pyytäneet mitään mitä ei ois voitu toteuttaa..
 
"vieras"
Ihmeellisen kovia on toisaalta nää nykyajan kasvatusperiaatteet. Ja en kyllä ymmärrä miten kaikki materiaalinen pistää ihmisen heti pilalle. Ainakin omassa tuttavapiirissä muuten materialistisimpia on tullut niistä jotka ei ole lapsena/nuorena saaneet paljon mitään. Ja näkemys että materiaali sulkee rakkauden ja hellyyden pois.
 
[QUOTE="vieras";25185104]Ihmeellisen kovia on toisaalta nää nykyajan kasvatusperiaatteet. Ja en kyllä ymmärrä miten kaikki materiaalinen pistää ihmisen heti pilalle. Ainakin omassa tuttavapiirissä muuten materialistisimpia on tullut niistä jotka ei ole lapsena/nuorena saaneet paljon mitään. Ja näkemys että materiaali sulkee rakkauden ja hellyyden pois.[/QUOTE]

Ei se mustavalkoisesti näin olekaan, eikä yksi päivä vuodesta pilaa koko vuoden kasvatuksen tulosta vaikka lapsi paljon lahjoja saisikin.

Mutta peräänkuulutan sitä kasvatusta, joka iskostaa tulevaisuutemme toivoille takaraivoon, että oikeuksien lisäksi on myös velvollisuuksia, sitä tapaa joka ohjaa pyyteettömään auttamiseen, ja ettei kaikkea tuoda valmiina eteen.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ZäDäM
"koppis"
En todellakaan. Meillä pojat toivovat kaikkea hölmöä, joista osalla leikkisivät ehkä 5 min ja siihen sitten jäisi. Tytöllä on tosi järkeviä toiveita, kuten muokattava tyyny ja villasukat (!), mutta pojat toivovat tyyliin hajuhemmo ja pierupurkki... Ostetaan kaikille yhteiseksi joku peli ja ehkä lumipotkulaudat kaikille.
 
"vieras"
Melkein kaikki pystyin toteuttamaan,loput tulee melkein kaikki sukulaisilta.Pari toivetta jäi ostamatta mutta ne tärkeimmät on hankittu.
Itse olisin varmaan hankkinut kaikki mutta miehen ehdoton budjetti oli 400e
 

Yhteistyössä