Jos sulla olis mahdollisuus toteuttaa kaikki lapses/lapsies joululahjatoiveet, toteuttaisitko ne?

chef

No kiitos, että en saanut olla erimieltä. :O

Sähän sitäpaitsi sanoit, että ostat toiveiden lisäksi vielä muitakin lahjoja. Eli kysehän ON useammasta lahjasta. Mä nyt tosiaan olen sitä mieltä, että lapsi oppii materialistiksi. Sinäkin paljon lahjoja saaneena jatkat samaa tyyliä omille lapsille.

Se koira älähtää, johon kalikkaa kalahtaa.

Agree to disagree.
Kyllä sä saat olla eri mieltä, mutta kyllä se silti nyt vaan niin menee, ettei yksikään lapsi mene piloille siksi, että saa jouluna kaikki toivomansa lahjat.

Siitä tosin en pidä, että vääristelet ja liioittelet sanomisiani.

Kyse oli lapsen lahjatoiveiden määrästä. Enkä ole kertonut, että montako toivetta lapset esitti. Kerroin toki ostaneeni lahjatoiveiden lisäksi muutakin, mutta toiveiden määrää en ole kertonut.

Mä en allekirjoita sitä, että lapsi oppii materiaalistiksi saadessaan kerran vuodessa kaikki toivomansa lahjat. Ja tähän vetoan nyt sillä, että esikoinen on saanut aina isot kasat lahjoja ja lapsi esitti tälle vuodelle YHDEN lahjatoiveen. Ja se toive oli niinkin suuri, kuin helmiä, joista hän voi tehdä koruja.

Mun piloille hemmoteltu lapseni, joka saa AINA kaiken mitä haluaa, koska pappa ja mamma betalar pyysi YHTÄ lahjaa. Ai hemmetti, miten materialistinen penska...pitää varmaan olla toteuttamatta se toive ja antaa ne helmet pois, jottei vaan lapsiraukka enempää turmellu.

Ja tuommoiset mukanokkelat loppukommentit on nyt tässä kohtaa varsin turhia. Mä yhä edelleen seison sanojeni takana, eikä kalahtanut nyt tähän koiraan yksikään kalikka.

Sä EDELLEEN koitat tehdä syväanalyysejä meikäläisestä, varsin huonosti siinä onnistuen. Koita nyt hyvä ihminen tajuta, ettet sä voi alkaa mistään nettipersoonasta latelemaan elämää suurempia totuuksia.

Jos mä jouluna lahjon paljon lapsia ja sukua, ei se tarkoita sitä, että mä mä olen materialisti. Missä mä muka olen edes kertonut, että kaikki lahjat ovat materiaa? Mitäpä jos lahjojen joukossa on (ja kyllä niitä siellä on) muutakin, kun tavaraa?
 
vv

Juu älä missään nimessä osta niitä helmiä. Osta jotain mitä lapsi ei todellakaan halua. Ethän halua pilata lapsesi tulevaisuutta, koska tuolla menossa hänestä tulee pinnallinen materialisti!!!
 
"Iitu"
Vai voisiko tilanne olla se, että sä nyt ihan vaan PIKKUSEN liioittelet? Olet sä melkoinen mimmi, jos tuon yhden postauksen perusteella osaat noinkin laajasti antaa meidän perheestämme analyysiä.

Me ei olla KOSKAAN sanottu lapsille, että ne saa kaiken. Joulu on KERRAN vuodessa ja jos lapsi tuolloin saa kaikki toiveensa toteen (etkä sä edes tiedä onko niitä toiveita 1, 10 vai 100) se ei tasan turmele sitä lasta. Hiukan voisit nyt miettiä tuota väittämääsi uudelleen...jos lapsi ei saa kaikkea haluamaansa 364 päivänä vuodessa ja yhtenä saa, niin meneekö se lapsi tosiaan piloille siitä?

Ja kuka sanoi, että lapsen pitää olla AINA superiloinen? En mä ole puhunut mistään koko elämän läpi kulkevasta tunteesta vaan siitä yhdestä saakelin jouluaatosta.

Mäkään en ole kallonkutistajalle joutunut, vaikka sain jouluna hurjat lahjavuoret...joten miksi tämä mun tapani on yhtään sun tapaasi huonompi?

Minäkin sain lapsena paljon lahjoja ja vähintäänkin samanverran tulee hommattua omille ( 3lle tytölle ) :)
Antaminen on ihanaa, ja kun saa toteuttaa niitä lasten suurimpia haaveita niin mikäs sen ihanampaa :) Meillä ei leluja osteta juurikaan arkena. Synttäreillä ehkä. Enemmänkin esim. just synttäreillä, nimppareilla jne. tulee ostettua väritys- ja askartelutarvikkeita :) Ei niinkään leluja.

Meillä tytöillä ikää 7v, pian 4v ja 1½v. Tänä joulunakin paketteja saa jokainen PALJON. Enkä edes tiedä mitä muut sukulaiset ovat ostaneet.
Meiltä pienin saa vaatteita, pienen pehmon, legoja muutaman paketin ( duploja ) jne.
Keskimmäinen on toivonut vaaleanpunainsen prinsessa barbin ja littlest pets shoppeja mm.
Lahjapaketiin olen laittanut muumitalon ( rakastaa pieniä hahmoja joilla saa mielikuvitusleikkejä aikaan ja tuo taaperomalli alkaa olla huono tuon ikäisen leikkeihin ), lautapelejä, vaatteita, leikkikoiran ( kävelee ja haukkuu ) jne.

Vanhimmainen toivoin jäätelökonetta ja suklaakonetta ( jossain kuvastossa näki kuvat sellasista kirjavista muovileluista ) ja näitä en kyllä ajatellut toteuttaakaan. Nämä onneksi karisi jo ennen virallista joulupukille kirjoitettua kirjettä pois listasta ja tilalle tuli Tähkäpää barbie ja hänen prinssinsä, Zoo panic lautapeli, muuttuva labyrintti ja mario galaxy peli wiille :)

Näistä uusista toiveista olen hommannut kaikki muut paitsi tuon prinssin ( senkin hommaan mutta oli silloin ainakin lelukaupasta loppunut :( ) ja zoo panic pelin lupasi hommata mummi. Vaatteita on myös paketissa isot kasat :)

Toiveina ei ole ollut kalliit kännykät, kalliit tietokoneet, auto, kotiteatteri tms. joten on ollut hyvä toteuttaa useampikin toive.
Sitten kun toiveitten koko/hinta kasvaa esim. teini-iässä kaipaavat omaa telkkaria tai läppäriä niin sitten lahjojen määrä kyllä auttamatta pienenee ;) Mutta silloin ei varmaan tule lapset enää selanneeksikaan lelulehtiä tuntitolkulla ja kirjottaneeksi ihan kaikkea kivan näköstä toivelistalle ;)

Meillä oli lapsuudessa niin että vanhemmilta sitten teini-iässä tuli yksi isompi lahja - mitä ei itse oltu osattu välttämättä edes toivoa - ja sen lisäksi pientä kuten pyjamat, tossut, kirjoja, elokuvia, cd-levyjä tms. Sukulaisilta sitten vielä esim. pelejä, lakanoita, pyyhkeitä jne.

Itse olen mm. saanut lahjaksi telkkarin, suuren nojatuolin, meikkauspöydän jne. isompia juttuja.

Mutta jos minulla olisi ihan hurjasti rahaa niin saattaisin silti karsia joitain pois listalta ;) Esikoinen on ainoa joka on osannut listan kirjoittaa ja hänelläkin on kuitenkin ollut ne muutamat jotka sanoo tärkeimmiksi toiveiksi eikä edes muista kaikkea mitä on tullut kirjoittaneeksi. :D Eli ei ne ihan tärkeitä taida kaikki olla - mukavan näköisiä vain :)

Mutta en ainakaan sen takia jättäisi hommaamatta toiveita joululahjaksi että hommaaminen jotenkin pilaisi lapsen. Vaan sitten muista syistä :)
Jouluna pitää olla vähän sellainen "höheli" ja unohtaa ne jyrkät kasvatusperiaatteet ;)

Näin siis meillä :) Jokainen tyylillään :)
 
Toteuttaisin kaikki toiveet jos olisi rahaa :)
mutta en näe mitään järkeä ostaa niitä kaikkea, kun nurkkaan menevät kuitenkin pölyttymään.. eihän sitä kiinnosta niillä kaikilla edes leikkiä..

Itse ostelen pojalle pitkin vuotta erilaisia lisäosia leluihin, joten saa aika ajoin lahjoja ihan muuten vaan.. mutta opetan myös ettei raha kasva puussa.. monesti olen leluhyllyllä sanonut ettei nyt osteta, koska on liian kallis tai ei ole niin paljoa rahaa tällä hetkellä.. ymmärtää tuon jo niin hyvin, että laittaa kiltisti lelun pois ja etsii halvempaa vaihtoehtoa minun kanssa tai jätetään kokonaan lelut ostamatta..
 
Tyttöni on niin pieni, ettei vielä mitään toivo, mutta pikkusiskoni toivoo vaikka mitä, ikää 5. En toteuttaisi kaikkia toiveita, uskon että lapsi pärjää vähemmälläkin tavaramäärällä enkä pidä liiallisesta kuluttamisesta, hankin itse enemmän hyötytavaraa lapsille, kun taas muut sukulaiset kaikkea muuta. Meillä on todella iso suku, joten lahjojakin tulee parikymmentä muualtakin, itse ostin n. 10 pienempää. Mummu ostaa isoimman lahjan joka vuosi tytölleni, koska niin haluaa. Ei haittaa allekirjoittanutta :D Ensimmäinen lapsenlapsi nimittäin
 
Olis mahdollista hommata kaikki lahjat 6v. pojankin listalta, mutta ei meille mahtuis niin montaa eri sarjaa Legoja ym. leluja kuin tuo toivoo :D Itse ostetaan kaksi lahjaa, loppuja toiveita olen välittänyt eteenpäin sukulaisille. Tyttö 8v. saa luultavasti kaiken toivomansa, meiltä kaksi lahjaa ja sukulaisilta loput. Pyritään kuitenkin toteuttamaan ne suurimmat lahjatoiveet.
 
Ja tähän liittyen. Mä muistan tasan yhden kerran kun sain lahjaksi (tosin syntymäpäivälahjaksi) jotain mitä oikeasti halusin. Ihan oikean Barbien, ja siitäkin sätittiin että miten olin kehdannut pyytää sellaista kun multa kysyttiin mitä haluan.. Ja joo, ostaja ei tosiaan ollut kukaan läheinen.

Jossain vaiheessa koko joululahjahomma alko nyppimään kun oli kaikkea muuta paitsi sellaista mitä olisin halunnut, ja jos oli sellaista mitä halusin, niin se oli aina joku sekundahalpisversio jolla ei sitten loppupeleissä ollut mitään tekoa.

Mut aika materialisti musta silti kasvoi :D Sellainen joka ostelee lapsilleen laadukkaat (ainakin toivon todella että kaikki noista on laadukkaita) ja mielekkäät lahjat jouluna.
 
Ehkä sinusta juuri siksi kasvoi laatua ja materiaa arvostava. :) Kasvatus on siitä jännä juttu, että ihminen joko toistaa oman perheensä tapoja tai sitten pyrkii täysin päinvastaiseen.
 
Ehkä sinusta juuri siksi kasvoi laatua ja materiaa arvostava. :) Kasvatus on siitä jännä juttu, että ihminen joko toistaa oman perheensä tapoja tai sitten pyrkii täysin päinvastaiseen.
Ihan totta.. Ja siis minä sain aina ihan hirveät kasat sitä roinaa. Sitä oli PALJON. Mä en yhtään älyä kun samalla rahalla mulle olis voinut ostaa pari laadukkaampaa lahjaa..

No, sitä mä sit yritänkin toteuttaa omien lasten kohdalla :D
 
"vieras"
Tavallaan toteutan ja tavallaan en. Toisaalta meidän 4-vuotias haluaisi jokaikisen leluosaston lelun- mukaanlukien vauvojen helistimet ja tuhatpalaiset palapelit. Toisaalta, kun joulupukille kirjoitettiin, poika toivoi kahta asiaa. Ja toinen niistäkin tuli ehkä vähän minun patistamana, kun kyselin, etteikö hän muuta toivo. Eli kyllä, ostetaan mitä poika toivoo joulupukilta. Viimevuonnakin ostettiin, kun poika toivoi terotinta ja peiliä :) Onhan se hassua jos pitää toivoa lahjoja, mutta vaikka ne olisivat ihan toteuttamiskelpoisia, niin niitä ei sitten osteta kuitenkaan...
 
En, meillä ei riittäis tilaa :D

Ja eipä nuo nyt vielä oikein edes tajua tota joululahjojen toivomishommaa.. Vanhempi näyttää koko lelukirjan läpi että "haluan ton, ton, ton,ton.."
Täytyy minunkin sanoa, että Ei pysty! :xmas:
Kuinkahan monta lelukirjaa ja lehtistä on käytyä läpi ja lapsi haluaa kaikki, KAIKKI hintalapuista lukien " mä haluun ton, ton, ton, ton, ton ja ton ja ton..........."
 
  • Tykkää
Reactions: Kerpele
No onneksi sä chef olet noin fiksu.
Miksi kummassa pitää aloittaa tällainen kettuilu? Te molemmat pidätte oman mielipiteenne ja päänne....joten molemmat olette väärässä tai olette oikeassa. Mitä sitten? Se tuskin on kilpailunaihe kuitenkaan.
Riippuu kovin vanhemmista tuleeko lapsista materialisteja vaikka saisivat mitä haluavat. En halunnut paljoa, samoin lapseni, eivät he halua K18 pelejä tai leffoja, eivät he halua tyhjentää koko kauppaa tai halua kaikki lelut lelukirjasta. Heillä on muutama asia jotka he haluavat ja he sen saavat.
 
"vieras"
Ja tähän liittyen. Mä muistan tasan yhden kerran kun sain lahjaksi (tosin syntymäpäivälahjaksi) jotain mitä oikeasti halusin. Ihan oikean Barbien, ja siitäkin sätittiin että miten olin kehdannut pyytää sellaista kun multa kysyttiin mitä haluan.. Ja joo, ostaja ei tosiaan ollut kukaan läheinen.

Jossain vaiheessa koko joululahjahomma alko nyppimään kun oli kaikkea muuta paitsi sellaista mitä olisin halunnut, ja jos oli sellaista mitä halusin, niin se oli aina joku sekundahalpisversio jolla ei sitten loppupeleissä ollut mitään tekoa.

Mut aika materialisti musta silti kasvoi :D Sellainen joka ostelee lapsilleen laadukkaat (ainakin toivon todella että kaikki noista on laadukkaita) ja mielekkäät lahjat jouluna.
Meillä oli kanssa JUST tuommosta. Ja voi sitä pettymyksen määrää, kun haaveili toivomastaan lahjasta ja sitten paketista paljastuikin joku halpis vähän samannäköinen lelu. Muistan niin kuinka yritin aina esittää ilahtunutta vaikka oikeasti teki mieli itkeä.
 
[QUOTE="vieras";25183254]Meillä oli kanssa JUST tuommosta. Ja voi sitä pettymyksen määrää, kun haaveili toivomastaan lahjasta ja sitten paketista paljastuikin joku halpis vähän samannäköinen lelu. Muistan niin kuinka yritin aina esittää ilahtunutta vaikka oikeasti teki mieli itkeä.[/QUOTE]

No niin just. Meillä oli vielä niin että jos ei väen vängällä vääntänyt sitä "Oi, ihana!"-ilmettä naamalleen ja kiitellyt sydämensä kyllyydestä niin tuli kova teksti miten kiittämätön paska on.
 
Tytön toiveet nyt ei vielä niin isoja ole, ettenkö voisi niitä kaikkia toteuttaakin.

Mutten toteuta. Äitinä arvioin myös niiden tarpeellisuutta sekä sitä, onko siitä oikeasti iloa pidemmäksi aikaa vai vain päiväksi. Olen jo sen verran oppinut tuntemaan lapseni, että tiedän, mikä lelu kiinnostaa pidempään ja mikä ei. Toki poikkeuksiakin on, mutta sellasta en osta, josta tiedän, ettei se oikeasti kyllä jaksa kiinnostaa.
 
Meillä on aina ollut tapana, että saavat esittää yhden lahjatoiveen, se saa olla jokin vähän kalliimpikin, sitten kuuntelen sivukorvalla ja ostelen muutaman lisäpaketin sen tai oman valintani mukaan.
Mutta "lupa" toivoa on siis vain yhtä. En ala juoksentelemaan minkään metrin mittaisten listojen kanssa etsimässä lahjoja :D
Eikä mun mielestä ole tarpeenkaan saada kaikkia mitä justnytheti haluaa, tulee synttäreitä ym., jolloin voi sitten taas jonkun toiveen toteuttaa :)
 
Viimeksi muokattu:
Jos mä toteuttaisin esim. mun esikoisen lahjatoiveet, hän saisi lahjaksi:
- iPadin
- iPod Touchin
- Macbookin
- Samsung Galaxy -luurin
- Monster High -nukkeja (toivoo kahta erilaista)
- Nomination paloja
- Korvikset
- Musiikkia muutamalta eri artistilta
- Top Model -suunnittelukansioita
- Angry Birds tuotteita (pussilakanoita, pyyhkeitä, pehmoja...)

Kahden nuoremman toiveet ovat samaa luokkaa, lelut kalleimpia star wars legoja ja technic legoja. Muuten sitten pitäisi olla noita Applen juttuja paketeissa.

Ja itse kysymykseen, en aio täyttää jokaista toivetta. Mm. läppärin saavat yhteiseksi, mutta sekään ei ole mikään Applen.
 
Yhteistyössä