Jos sinut olisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jos"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Itse kerroin suhteen alussa jo miehelle. tosin ei tapahtumastakaan niin mahdottoman kauan ollut. Kaikki selvitin mitä oli, vainoavasta ex miehestä, raiskauksesta, jne. ei mies karkuun juossut. Auttoi lähestymiskiellon hakemisessakin.
Eikä mies lähtenyt vaikka ex murtautui kotiini ja pahoinpiteli. Tiedän, paljon on mieheni joutunut kestämään ja paljosta olen kiitollinen. Meillä ei suhteessa ole minkään näköisiä salaisuuksia, siksi meillä varmaan meneekin niin hyvin.

mutta kyllä miestä jotenkin valmistaisin aiheeseen, en ehkä paukauttaisi kesken iltapalan.

Kuinka sinun miehesi asiaan sitten reagoi? Osasiko olla iisisti? En tiedä onko minulla joku pelko jäänyt tapahtuneesta ja sen takia pelkään miehen raisua reaktiota. Että jos hermostuu ja se hermostuminen muistuttaa minua siitä väkivaltaisesta tapahtumasta ja menen siitä itse jotenkin lukkoon tai pois tolaltani? En oikein osaa edes selittää mitä kertomisessa pelkään :/
 
En osaa sanoa.. Jos mulle olis tapahtunut niin, niin todennäköisesti pitäisin sitä omana mokana enkä haluais että kukaan ajattelee että miten ääliö ja likainen mä olen.. :whistle: Mä kun olen oppinut että vika on aina mussa ja tosi useasti ajattelen niin vaikka järki sanois muuta.
 
et kysyny multa :) mut tuskin se väkivaltaisella tavalla suuttuu. enemmänki se on sellaista sun puolesta huolehtimista, mun isäki esim sano moneen kertaa sillo et "mä oon nii vihainen kun sua kohdeltii tuolla tavalla". se on eri asia. ei kukaan sulle huuda.

niin ja vähä myöhemmin siitä ku olin kertonu ni mun mies itki. enempi se on surua, viha tulee siitä ku mies haluaa et sulla on kaikki hyvin...
 
Kuinka sinun miehesi asiaan sitten reagoi? Osasiko olla iisisti? En tiedä onko minulla joku pelko jäänyt tapahtuneesta ja sen takia pelkään miehen raisua reaktiota. Että jos hermostuu ja se hermostuminen muistuttaa minua siitä väkivaltaisesta tapahtumasta ja menen siitä itse jotenkin lukkoon tai pois tolaltani? En oikein osaa edes selittää mitä kertomisessa pelkään :/

Ei minun mies mitenkään riehaantunut, ymmärtäväisenä kuunteli. Vihainen oli kyllä tekijälle, mutta ei minulle hermostunut. Sanoin miehelle että asia on minulle vaikea ja kulkee mukana lopun elämää.
Kertoisin sinuna tuosta pelostakin, omalle miehelle kerroin. ja kerroin ihan suoraan että kenenkään kanssa en ole tapahtuman jälkeen ollut, että en edes tiedä miten seksiin suhtaudun. Itse olin avoin ja kerroin asiat niin kuin ne oli, kuten sanoin paljon on mieheltäni vaadittu kun on minun mukaan lähtenyt. Olen jälkeen päin sanonutkin miehelle että pelkäsin hänen juoksevan karkuun pahoinpitelyn jälkeen. Mies ihmetteli että miksi hän olisi mihinkään lähtenyt, rakastaa minua sellaisena kuin olen.
 
Ompas outoa lukea tätä ketjua. Minutkin on ulkomailla kimppuun hyökkäämällä raiskattu nuorena tyttönä. Asia oli vaikea pitkään, mutta nyt seitsemän vuoden jälkeen ei ole enää sitä tullut mietittyä. Miehelle kyllä asiasta kerroin noin kuukauden jälkeen seurustelun aloituksesta. Otti asian erittäin rauhallisesti.
 
Sitä pelkään kai että hermostuu. En tiedä haluanko kuulla sellasta 'turhaa' uhoamista? Varsinkaan kun tapaus ei ole ihan tuore enää. Se tuntuu turhalta ja enemmänkin kaipaan sitä että joku ihminen YMMÄRTÄÄ minua ja miltä asia on tuntunut/tuntuu. En kaipaa sellasta mesoamista ollenkaan. Ja vaikka tiedän ettei se raivo kohdistu minuun niin kyllä pelästyn jos mies lyökin nyrkillä seinään ja karjuu että tahtoisi tappaa koko paskan. Tai jos juoksee ovesta ulos ja karjuu pahaa oloaan pihalla? Kun en yhtään tiedä mitä odottaa niin en ole uskaltanut asiaa ottaa puheeksi. Ennen puolta yötä miesystävän pitäisi ilmestyä luokseni. Kerronko nyt esim. viestillä etukäteen että on asia mistä haluan puhua? Vai kerronko vasta sitten kun tulee? Voisiko tuollaisen asian kertoa kokonaan viestillä? Että ehtisi tän muutaman tunnin sulatella ennen kuin kohtaa minut?
 
kyllä.Hän tietää kyllä senkin että olen nuorena yrittänyt itsaria, hän tietää myös että olen olut koulukiusattu. . Hän tietää mun menneisyyden hyvin. miksi pitäisi salata. Kun keroin olleeni lpsena insestin uhri, pelkäsin hänen raktiota, mutta hän oli hyivn ymmärtäväinen. Ehkä hänelle oli helppo puhua juuri sikis kun itse on kokenut samoja asiotia kuin mä lapsena ja elänytn myös samalla lailla alkkisperheessä
 
Sitä pelkään kai että hermostuu. En tiedä haluanko kuulla sellasta 'turhaa' uhoamista? Varsinkaan kun tapaus ei ole ihan tuore enää. Se tuntuu turhalta ja enemmänkin kaipaan sitä että joku ihminen YMMÄRTÄÄ minua ja miltä asia on tuntunut/tuntuu. En kaipaa sellasta mesoamista ollenkaan. Ja vaikka tiedän ettei se raivo kohdistu minuun niin kyllä pelästyn jos mies lyökin nyrkillä seinään ja karjuu että tahtoisi tappaa koko paskan. Tai jos juoksee ovesta ulos ja karjuu pahaa oloaan pihalla? Kun en yhtään tiedä mitä odottaa niin en ole uskaltanut asiaa ottaa puheeksi. Ennen puolta yötä miesystävän pitäisi ilmestyä luokseni. Kerronko nyt esim. viestillä etukäteen että on asia mistä haluan puhua? Vai kerronko vasta sitten kun tulee? Voisiko tuollaisen asian kertoa kokonaan viestillä? Että ehtisi tän muutaman tunnin sulatella ennen kuin kohtaa minut?

Ei viestillä vaan suoraan. Se asia on tapahtunut sinulle ja nyt kääntyy tää asia miehen hyssyttelyksi? Mies kestää tuollaisen uutisen ihan varmasti, ei sitä tarvitse lohduttaa herra paratkoon! Kyllä sä nyt varmaan sun miestäs senverran tunnet, et tiedät, menettääkö se malttinsa (ööö miksi?) vai ei.
Älä töksäytä, vaan kerrot et on arka asia kyseessä ja toivot rauhallista ja asiallista keskustelua, jos tarvitsee keskustella.
Pelkäätkö sä pohjimmiltas et se jättää sut sentakia et sulle on tehty pahaa?
 
Jokseenkin erikoisesti ajateltu, että sen, joka on raiskattu, pitää pystyä kantamaan se asia ja lisäksi varomaan muiden ihmisten puolesta, ikäänkuin kantamaan asiaa muidenkin puolseta.

Minun mielestäni, jos muut eivät kykene ottamaan sitä informaatiota vastaan, niin ei semmoset ihmiset ole sopivaa seuraa. Ei raiskattu jaksa, eikä hänen tarvitse varoa, musertuvatko muut se asian alle. On ihan tarpeeksi hommaa pitää itseään kasassa.
 
[QUOTE="vieras";24142737]Ei viestillä vaan suoraan. Se asia on tapahtunut sinulle ja nyt kääntyy tää asia miehen hyssyttelyksi? Mies kestää tuollaisen uutisen ihan varmasti, ei sitä tarvitse lohduttaa herra paratkoon! Kyllä sä nyt varmaan sun miestäs senverran tunnet, et tiedät, menettääkö se malttinsa (ööö miksi?) vai ei.
Älä töksäytä, vaan kerrot et on arka asia kyseessä ja toivot rauhallista ja asiallista keskustelua, jos tarvitsee keskustella.
Pelkäätkö sä pohjimmiltas et se jättää sut sentakia et sulle on tehty pahaa?[/QUOTE]

En halua hyssytellä tai lohduttaa miestä. Mutta pelkään etten ITSE kestä sellaista räyhävää asennetta. Että jotenkin se sellanen mesoaminen ja uhkaileminen ( vaikkakaan ei kohdistu minuun ) saa minut ahdistumaan? En oikeastaan ole miettinyt asiaa niin että mies minut sen takia jättäisi. Mutta ehkä miettinyt kyllä vähän sitä että miten minuun sen jälkeen suhtautuu? Uskaltaako edes halata? Tai tulla viereen?
 
En halua hyssytellä tai lohduttaa miestä. Mutta pelkään etten ITSE kestä sellaista räyhävää asennetta. Että jotenkin se sellanen mesoaminen ja uhkaileminen ( vaikkakaan ei kohdistu minuun ) saa minut ahdistumaan? En oikeastaan ole miettinyt asiaa niin että mies minut sen takia jättäisi. Mutta ehkä miettinyt kyllä vähän sitä että miten minuun sen jälkeen suhtautuu? Uskaltaako edes halata? Tai tulla viereen?

Hei hei hei. Nyt sä ajattelet ihan liikaa ja meet tilanteen edelle ja pahennat sun mielikuvaa tilanteesta. Ei se mitään räyhää, mistä tollanen mielikuva sulle edes tuli?
 
[QUOTE="vieras";24142860]Hei hei hei. Nyt sä ajattelet ihan liikaa ja meet tilanteen edelle ja pahennat sun mielikuvaa tilanteesta. Ei se mitään räyhää, mistä tollanen mielikuva sulle edes tuli?[/QUOTE]

Minulle on vaan tullut sellainen käsitys että miehet raivostuu ajatuksesta. Hermostuu ja riehaantuu. Uhkailee raiskaajaa ja selittää miten tappaa ja kiduttaa sen jne. Siis sellainen ajatus on että miehet ei osaa ottaa tilannetta rauhallisesti.
 
Minulle on vaan tullut sellainen käsitys että miehet raivostuu ajatuksesta. Hermostuu ja riehaantuu. Uhkailee raiskaajaa ja selittää miten tappaa ja kiduttaa sen jne. Siis sellainen ajatus on että miehet ei osaa ottaa tilannetta rauhallisesti.

Siinä vaiheessa miehelle sanotaan, että nyt en jaksa tuollaista ja että tuo ei ole minun tukemista.
 
Kohta hän tulee. En ole vielä päättänyt että kerronko tänään vai vetkutanko vielä. Miksihän minun on niin vaikeaa kertoa tästä? En itsekään ymmärrä missä mennään!!
 
Minulle on vaan tullut sellainen käsitys että miehet raivostuu ajatuksesta. Hermostuu ja riehaantuu. Uhkailee raiskaajaa ja selittää miten tappaa ja kiduttaa sen jne. Siis sellainen ajatus on että miehet ei osaa ottaa tilannetta rauhallisesti.

Mitä mä nyt tähän sanoisin, sun pitää hoitaa toi juttu joka tapauksessa. Jos et hoida, niin sä alat pelkään joain ihme raivostumista koko elämäs ajan ja kutistat sun ajatukset kunnes ajatuksista tulee mörkö. Se raivostuminen on ihan tosi epätodennäköistä, usko. Lakkaa kiertämästä kehää ja ota oikea suunta.
 
[QUOTE="vieras";24143016]Mitä mä nyt tähän sanoisin, sun pitää hoitaa toi juttu joka tapauksessa. Jos et hoida, niin sä alat pelkään joain ihme raivostumista koko elämäs ajan ja kutistat sun ajatukset kunnes ajatuksista tulee mörkö. Se raivostuminen on ihan tosi epätodennäköistä, usko. Lakkaa kiertämästä kehää ja ota oikea suunta.[/QUOTE]

Kun en tiedä miten edes ottaisin asian puheeksi. En ole tästä puhunut kuin yhdelle ihmiselle ja siitäkin on jo aikaa. Mitä voin tehdä JOS mies hermostuu tekijälle? En oikeasti tiedä pystynkö kohtaamaan sellaista. Pakko myöntää etten ole kohdannut raivoavaa ja riehuvaa miestä tuon raiskauksen jälkeen enkä halua kohdatakaan!
 
Olin kertonut, vaikka en muista. Ehkä joskus vuosia sitten jo? Itse en sitä muistanut, enkä halunnut muistaakaan. Tapahtuma tunki vuosien jälkeen mieleen aluksi unissa, sitten jo päivätkin tarvottiin ajatuksissa, joita tunki mieleen. Loppujen lopuksi sairastuin post-traumaattiseen stressiin, siitä syvään masennukseen. Viimeistään tuolloin olisi mies saanut tietää. Tiedän kyllä miksi en ole miehelle kertonut, luottaminen on niin pirun vaikeaa, eikä sitä raiskausasiaa oikein koskaan ole pystynyt käsittelemään. Siinä kai se.
 
Kohta hän tulee. En ole vielä päättänyt että kerronko tänään vai vetkutanko vielä. Miksihän minun on niin vaikeaa kertoa tästä? En itsekään ymmärrä missä mennään!!

Koska siihen liittyy jonkinlaista häpeää ja koska jotenkin ikäänkuin ehkä luulet. että sun pitää muiden takia varoa, ettei tieto vaan oo niille liikaa. Kerrot vaan. ja kerrot myös, että et toivo miehen suorittavan mitään kostotoimia, joista ei ole mitään apua.

Kuitenkin, miehen voi olla vaikeaa ymmärtää sinua, jos et kerro tuosta. Se kun vaikuttaa vielä vuosienkin jälkeen, nytkin siten, että pelkäät raivoamista.

Jos tää sun mies on nyt se mies, jota rakastat ja johon luotat, niin kerrot vaan asian, ei sillä tyylillä ole väliä.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun olen tämän ketjun lukenut uudestaan ja uudestaan niin olen ruvennut tuntemaan itseni jotenkin oudoksi. Ettei minun pitäisi miettiä tälläistä. Ei tuntea näin jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24143523:
Ei se ole sinun vika että tunnet noin. Enemmänkin niin päin, että sun ei TARTTIS ottaa taakaksi sellaista, mikä ei oo sun taakka. Sulla on jo tarpeeksi.

Pelkäänkin että kertomalla minun oma taakkani kasvaa. Entä jos en ole tarpeeksi vahva kohtaamaan miehen reaktiota? Jos mies reagoi raivostumalla?
 
Olen kertonut mutta nyt kun ajattelee niin ei olisi tarvinnut. Se ei vaikuta mitenkään mun elämään ja tuntuu pahalta aiheuttaa surua puolisolle. Minuun raiskaus ei ole vaikuttanut. Se ei ollut mun vika niin en sitä märehdi
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24143557:
Kerro siis paperilapulla. laitat siihen vaikka, että soittaa sitten, kun ei ole vihainen ja voi puhua sun kanssa.

Sitä kysyinkin että olisiko väärin kertoa esim. tekstarilla niin olisi kerennyt asiaa sulatella rauhassa. Mutta joku sanoi ( ja itsekin jotenkin ajattelen niin ) että asia pitäisi kertoa kasvotusten. Onhan se kuitenkin niin suuri juttu.
 

Yhteistyössä