Aika hyvin yleistät kaikkien rivientakaa-ajatukset, enpä muista että kukaan täällä olisi sanonut että onnesta soikeena olisi lasta omakseen ottamassa ja suurin osa painotti, että todennäköisesti hoivavietti voittaisi petetyn vihan juuri sen takia, että pieni vauva on syytön tilanteeseen ja se vauva on kuitenkin omien lasten sisarus, halusi tai ei. Ja aika moni myös kommentoi, kuten taisi aloituksessakin jotain sen suuntaista olla, että jos bioäiti tosiaan olisi poissa kuvioista, muutenhan asia on luonnollisesti ihan eri.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Nuo jotka väittää että pitäisivät vauvan kuin omanaan, valehtelevat. Siksi että vaikuttaisi "pyhältä"?Mies pettää, salaa sen, nainen synnyttää miehenne lapsen ja antaa hänet miehellenne ja mies tuo sen teille noin vain. Ja kiltti pikku vaimo ottaa sen omaksi lapsekseen, ilahtuu jopa asiasta ja lapsesta. Pitää vauvaa kuin omaansa, ei mitään eroa omiin lapsiin. Juu. Uskottavaa. Normaali reaktio olisi järkytys... Jos on niin välinpitämätön miehestään ja suhteestaan että voi hyväksyä tuollaisen ja pitää miehen niin ok, mutta tuskin se teillekään noin helppo tilanne olisi kuin annatte ymmärtää. Ja se vieraan vauvan pitäminen ei olisi kenellekään helppoa. Vaikka jotkut sen tekisivät. Jotkut. Kaikki tervejärkiset varmasti varmistaisivat vauvalle kodin/lastenkodin ja varmasti ottaisi selvää onko asia oikeasti noin kuin mies väittää. Ja jos on valmis äidiksi sille vauvalle niin hyvä. Mutta tosiaan, JOS on. Siinä tilanteessa. Ja nämä palstan mustat jotka väitti pitävänsä lapsen niin, heidän kypsyys...
Että ei tuo mene läpi.
VINKKI: Jos haluatte lapsia synnyttämättä niin Suomessa on lapsia jotka kaipaa kotia sijaislapsena tai adoptiolapsena. Niin teidän miesten ei tarvitse tehdä lapsia vieraan naisen kanssa teille...
Jos muuten yhtään Suomen sosiaalijärjestelmää tunnet, et todellakaan soisi pienen lapsen joutuvan siihen helvettiin mukaan. Mitä pienempi lapsi, sitä todennäköisemmin saa sijaisperheen, mutta se ei koskaan ole varmaa. Mä olen nähnyt niitä laitoksessa kasvaneita pieniä lapsia, ja vaikka pienten puolella lastenkodissa olen viimeksi monta vuotta sitten opiskeluaikoina käynyt, jäi ne pienet surusilmät mieleen ja voin sanoa että näin monta yötä painajaisia siitä.. Jos vaan olisi mahdollista, olisin vienyt heidät kaikki kotiin. Ja ennenkuin aletaan adoptioista puhumaan, ei ne lapset ikävä kyllä ole millään adoptiolistalla, vaikka pitäisi.
Että kyllä mä ainakin ihan rehellisesti vastasin kun tuolla aiemmin sanoin että lapsen todennäköisesti voisin perheeseen ottaakin, miehestä en varmaksi voisi sanoa.. Mun omat lapset on mulle tärkeintä maailmassa, ikävä jos sä kuvittelet ettei ihminen voi ajatella niin omista lapsista, mutta silti tuntea syvää empatiaa ja hoivaviettiä lastensa sisarusta kohtaan. Enkä mä ole mitenkään seksuaalisesti holtiton eikä ole miehenikään, joten todennäköisyys että tää tilanne eteen tulee on hyvinkin minimaalinen
Kunhan pohdin..