Jos miehesi pettäisi, antaisitko anteeksi?

Eli jatkuisiko suhteenne vai ei?

Entä voisitko itse kuvitellakaan pettäväsi joskus?

Mulla molempiin ei -vastaukset.

 

Kyllä
En

 

Ei jatkuisi. Enkä voisi ajatellakaan ikinä pettäväväni miestä jota rakastan yli kaiken.

 

Aikoinaan olisin vastannut molempiin EI, mutta nyt, 31 vuoden ikäiseksi ehtineenä ja viimeisen parin vuoden aikana ystävieni ja tuttavieni liittoja, eroja, iloja ja suruja seuranneena vastaan että EHKÄ. Molempiin kysymyksiin.

 

Annoi kerran, toista kertaa en anna. En voisi itse pettää

 

tapauskohtasta varmaan,ei osaa sanoo ennen ku sattuu kohdalle...

 

Kyllä anteeksi varmaan antaisin, unohtaisi en koskaan.
Ja kesä meni kyllä sellasta alamäkeä, että kuvittelin (ja kuvittelen) olemaan kykenevä pettämään. Mutta onneksi nyt on jo pitkään taas tuntunut, etten niin ikinä tekisi.

 

Paha sanoo, mut en luultavasti pystyis suhteessa enään olemaan... Itse en pettäisi.

 

En mä vois luottaa enään ja sellasessa suhteessa olis aika vaikea olla jos luotto puuttuu joten anteeksi antasin mutta mun kanssa ei enään yhteistä elämää olisi.

 

En siinä menis niin täysin luottamus, ihminen jonka kuvittelin tuntevani olisikin jotain aivan muuta.

 

kyllä ja kyllä,

 

Eli jatkuisiko suhteenne vai ei?

Entä voisitko itse kuvitellakaan pettäväsi joskus?

Mulla molempiin ei -vastaukset.

Suhde ei jatkuisi, vaikka ei siitä miehestä kyllä eroon pääsisi. Noita lapsia kun on kuitenkin siunaantunut... Haluaisin eroon, en pääsisi.

En, halpamaista, minulta siis.

 

Annoin anteeksi, mutten ole unohtanut.
En suostu alentumaan samaan.

 

Eli jatkuisiko suhteenne vai ei?

Entä voisitko itse kuvitellakaan pettäväsi joskus?

Mulla molempiin ei -vastaukset.

EI - molempiin.
Ei missään nimessä jatkuisi, en pettäisi.

Sama, jos minä pettäisin,ihan sama tilanne kummankin reagoinnissa: ei keskusteluja, ei selittelyjä. Eri osoite saman tien ja se on siinä sitten, loppu.

Juttelimme tämän asian joskus läpi. Tosin ei siinä paljoa juteltavaa ollut.

Eri asia on sitten, missä menee se pettämisen raja, mitä siis kumppanilta sietää. En voisi tanssia hitaita enkä voisi antaa hiplata, se olisi pettämistä. Suutelu ehdottomasti on pettämistä.

Ei sähköposti-tekstiviesti-kavereita vastakkaisen sukupuolen kanssa.
- Ei fyysistä läheisyyttä, syliä halia tms., halata voi kaverimielessä, mutta ei muuten. Yksi tuttava-mies aina halaa minua, siitäkin oma mies on mustis.

 

En. En! Hyvin yksinkertaista!

 

Aikoinaan olisin vastannut molempiin EI, mutta nyt, 31 vuoden ikäiseksi ehtineenä ja viimeisen parin vuoden aikana ystävieni ja tuttavieni liittoja, eroja, iloja ja suruja seuranneena vastaan että EHKÄ. Molempiin kysymyksiin.

Näin minullakin, ihmeen paljon alkaa näkymään niitä harmaan eri sävyjä kun vanhenee, ehdottomuus rapisee ja tilalle tulee periaate että mitä vain voi tapahtua eikä mikään loppujen lopuksi niin hirveän vakavaa ole.

 

anteeksi voisin antaa mut en ikinä voisi unohtaa. jos siis kyse yhdestä kerrasta. ja en voi kuvitella pettäväni. mut onko se nyt sit kunnolla anteeksi annettu jos sitä ei voi unohtaa. en osaa vastata. ehkä kumpikin on sittenkin ei.

 

Aikoinaan olisin vastannut molempiin EI, mutta nyt, 31 vuoden ikäiseksi ehtineenä ja viimeisen parin vuoden aikana ystävieni ja tuttavieni liittoja, eroja, iloja ja suruja seuranneena vastaan että EHKÄ. Molempiin kysymyksiin.

Näin minullakin, ihmeen paljon alkaa näkymään niitä harmaan eri sävyjä kun vanhenee, ehdottomuus rapisee ja tilalle tulee periaate että mitä vain voi tapahtua eikä mikään loppujen lopuksi niin hirveän vakavaa ole.

Pakko mainita, mä en ole vanha. Ja olen kyllä näin aatellut/ toiminut tavallaan jo vuosia sitten.

 

en, on vastaus molempiin kysymyksiin

 

Eli jatkuisiko suhteenne vai ei?

Entä voisitko itse kuvitellakaan pettäväsi joskus?

Mulla molempiin ei -vastaukset.

EI - molempiin.
Ei missään nimessä jatkuisi, en pettäisi.

Sama, jos minä pettäisin,ihan sama tilanne kummankin reagoinnissa: ei keskusteluja, ei selittelyjä. Eri osoite saman tien ja se on siinä sitten, loppu.

Juttelimme tämän asian joskus läpi. Tosin ei siinä paljoa juteltavaa ollut.

Eri asia on sitten, missä menee se pettämisen raja, mitä siis kumppanilta sietää. En voisi tanssia hitaita enkä voisi antaa hiplata, se olisi pettämistä. Suutelu ehdottomasti on pettämistä.

Ei sähköposti-tekstiviesti-kavereita vastakkaisen sukupuolen kanssa.
- Ei fyysistä läheisyyttä, syliä halia tms., halata voi kaverimielessä, mutta ei muuten. Yksi tuttava-mies aina halaa minua, siitäkin oma mies on mustis.

Et sä ole mikään tiukkis vaan tervehenkisen oloinen kuin myös puolisosikin.
Parisuhteeseen ei kuulu muut ihmiset.

 

Mä olen nuori, mutten sinisilmäinen, ja kunnioitan itseäni nyt enemmän kuin aiemmin. Siitä syystä en enää jatkaisi suhdetta, jos mies vielä pettäisi.

Olemme molemmat pettäneet aikoinaan, uskottomuuskriiseistä on selvitty lujalla tahdolla, nyt luottamus vahvempi kuin koskaan, ja uskallan väittää, että tulee myös pysymään vahvana.

Meillä ei ole kummallakaan tarvetta tai syytä pettää, ja jos sellainen tarve tulisi, olisi liitto ohitse - enää ei auttaisi anteeksipyynnöt eikä keskustelut.

 

en varmaan pystyis antaa anteeksi enkä kyllä pettämäänkään...

 

Aikoinaan olisin vastannut molempiin EI, mutta nyt, 31 vuoden ikäiseksi ehtineenä ja viimeisen parin vuoden aikana ystävieni ja tuttavieni liittoja, eroja, iloja ja suruja seuranneena vastaan että EHKÄ. Molempiin kysymyksiin.

Näin minullakin, ihmeen paljon alkaa näkymään niitä harmaan eri sävyjä kun vanhenee, ehdottomuus rapisee ja tilalle tulee periaate että mitä vain voi tapahtua eikä mikään loppujen lopuksi niin hirveän vakavaa ole.

Elämänkokemus tuo mukanaan kaikenlaista, ne harmaan sävyt, hyväksynnän, ymmärryksen.
Joskus myös niin ison kolhun kylkeen, että se vahvistaa omaa tiukkapipo-ajattelua, omaa joustamattomuutta ja ehdottomuutta.

En ole ikinä hyväksynyt pettämistä, mutta en ole sitäkovin tarkkaan ajatellut aiemmin. Nyt 43 ikävuoden tuoman moninaisen elämänkokemuksen myötä tästä asiasta oma mielipide on kirkastunut ja se on tiukkapipoinen, ehdoton, joustamaton, ymmärtämätön EI

 

Tuskin.. molempiin kysymyksiin.

 

Aikoinaan olisin vastannut molempiin EI, mutta nyt, 31 vuoden ikäiseksi ehtineenä ja viimeisen parin vuoden aikana ystävieni ja tuttavieni liittoja, eroja, iloja ja suruja seuranneena vastaan että EHKÄ. Molempiin kysymyksiin.

Näin minullakin, ihmeen paljon alkaa näkymään niitä harmaan eri sävyjä kun vanhenee, ehdottomuus rapisee ja tilalle tulee periaate että mitä vain voi tapahtua eikä mikään loppujen lopuksi niin hirveän vakavaa ole.

Elämänkokemus tuo mukanaan kaikenlaista, ne harmaan sävyt, hyväksynnän, ymmärryksen.
Joskus myös niin ison kolhun kylkeen, että se vahvistaa omaa tiukkapipo-ajattelua, omaa joustamattomuutta ja ehdottomuutta.

En ole ikinä hyväksynyt pettämistä, mutta en ole sitäkovin tarkkaan ajatellut aiemmin. Nyt 43 ikävuoden tuoman moninaisen elämänkokemuksen myötä tästä asiasta oma mielipide on kirkastunut ja se on tiukkapipoinen, ehdoton, joustamaton, ymmärtämätön EI

PUHUT ASIAA!