Jos miehesi lapsi muuttaisi teille...

[taustalla]

Ihan yht´äkkiä.. Mitkä olisi fiilikset? Meillä ehkä edessä, mutta en oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua..Meillä on justa rakennuspuuhat menossa, ja tuntuu, että omissakin lapsissa on "niin paljon tekemistä", kun kaikki arjenpyörittäminen on melkein pelkästään minun vastuullani, etten vaan millään jaksaisi ottaa enää vastuuta mieheni lapsesta..

 

[saunan takana tilaa]

Meillä miehen lapsi muuttaa meille tällä viikolla.Mä en osaa ajatella sitä muuta kuin suurena helpotuksena.Lapsi on asunut meillä muutenkin jo kolmasosan kuukaudesta ja on yksi huoli vähemmän kun hän siirtyy meille kokonaan asumaan.
Mulla on itsellä neljä lasta mitkä asuu kotona,yksi on muuttanut omilleen jo niin mä en osaa pitää sitä minään että tähän muuttaa yksi lisää.

 

[eräs]

Miehen lapset on meillä vuoroviikoin ja täytyy sanoa, että huokaisen monesti helpotuksesta kun lähtevät äidilleen.
Sitten voi taas kerätä jaksamista viikon kunnes taas tulevat.
Jos yhtäkkiä muuttaisivat kokoaikaisesti meille, olisi se varmaan alkuun aika järkytys, mutta eiköhän siihen ajan myötä tottuisi siihenkin. Pitää tehdä tarpeeksi selväksi miehelle, että se ei käy, että kaikki arjen pyöritys sälytetään sinulle, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että talon valmistuminen hidastuu.

 

[Nereidi]

Saattaa hyvin olla et koulujen loputtua nykyiseni kaks lasta muuttaa meille ja ihan otan heidät avosylin vastaan.

 

[kiiks]

Ekaks varmasti on hankalaa ja kysyy voimia kaikilta sopeutua. meillä on joskus lasten muuttamista pohdittu ja valmisteltukin, mutta sitten ei tilanne siihen asti mennytkään. Toisinaan tuntuu, että olisi selkeämpää kun lapset asuisivatkin meillä ja olisivat toisaalla silloin kuin sinne sopisi. Jotenkin olisi säännöllisempää kaikkien elämä.

 

[apua]

Joskus ajattelin, että se voisi olla hyväkin juttu, että miehen lapset asuisi meillä kokoaikaisesti.
Tällä hetkellä ajatus tuntuu kammottavalta.
Vanhempi on puhunut siitä, mutta kunon vielä alle 12 v, niin se siitä. En usko että on parin vuoden päästä niin rohkea, että uskaltaisi vastustaa äitiään ja asettaa isänsä "paremmaksi" ja vaatia muuttoa meille. En siis pidä sitä realistisena juttuna,
mutta niin tai näin: hyvä etteivät asu meillä. JOS meilläkin asuessaan olisivat oikeasti tommosia kuin nyt ovat, en jaksaisi semmosia lapsia katsella, en jaksaisi.

 

[taustalla]

Herra minua siitä varjele, ehkä pahin painajainen toteutuisi :/ Mutta jos pakko tilanne niin ei kai auttaisi kuin sopeutua. Toki ehkä olisi helpompaa jos lapset asuisivat meillä kuin että ovat aika välijissa kasvatusraameissa niinkuin nyt ja sitten tulevat meille jossa aikuiset määräävät aisioista. No toivottavasti noin ei tule käymään :/

 

[Harmaa]

No en ilosta hyppisi jo ihan tilanpuuttenkin takia ja senkin että jo vierailujen ajankin vastuu lapsista jää useimmiten minulle.Omiakin on ja töissä koitan ohessa käydä..
Mutta en minä vastaankaan panisi jos näin tapahtuisi..Toisaalta olisi helpompaa olla koko ajan osallisena lasten elämään ja olisi helpompaa elää kun lapsilla koko ajan "rajat" ja meidän kodin tavat.Nykyisessä kodissaan kun astioitakaan ei tarvitse nostaa pöydästä ruokailun jälkeen.. :headwall:

 

[nyt]

No nyt se painajainen toteutuu.. Eli ex halusi olla yh isän mielipidettä vastaan ja onkin pysynyt pojan kanssa 'poissa' meidän elämästä. Nyt yhtäkkiä muuttaa toiselle paikkakunnalle ja jättää pojan meille. Kamalaa, minulta meni yöunet. Hemmotellut tässä välillä pojan ihan kamalaksi. En tykkää, ihan lyhyesti ja en tiedä miten jaksan. Myöskään taloudellisesti. Riitaa tulee varmasti, jaloissa kaksi omaa pientä vielä.
Pienet neuvot tervetulleita!

 

[huh]

nim. "nyt"!!
Meidän kodissa asuu omien lasten lisäksi miehen poika! Alku oli kyllä hirvittävää, kun ei oikein tiennyt, miten tuota vierasta lasta tulisi käsitellä.. Sama juttu, hän oli myös poispilattu, kaiken saanut ja älyttömän itsekäs ja kova kiusaamaan. Monet riidat tuli riideltyä ja itkut itkettyä ennenkuin ymmärsin, että mieheni kyllä haluaisi olla ihan samoilla linjoilla kanssani kasvatuksesta (omilla on aina ollut aika tiukka kasvatus), en suostu antamaan yhden luistaa säännöistä pelkästään sen takia, ettei saa asua oman äitinsä kanssa. Kokoajan olen saanut miestänikin valistaa näistä kasvatusjutuista kun on meinannut aina välillä lipsahtaa omansa kohdalla säännöistä, vaikka muiden on säännöissä pysyttävä.
Keskustelimme myös lapsen komentamisesta ja koska mieheni komentaa kaikkia lapsia (yhteisiämme ja omaansa), on myös minulla oikeus kodissani komentaa kaikkia, vaikka yksi ei (luojankiitos) omani olekaan. Riitoja siitäkin on tullut, poika ei kuulemma tykkää minusta, häntä ei kuulemma komennella..
Isästään on älyttömän mustasukkainen, kukaan muu ei saisi edes koskea mieheen!
Hieman on käytös parantunut aikojen saatossa ja lapsikin vähän rauhoittumaan päin.
Mutta vaikka välillä menee hermot täysin ja tekisi mieli lähteä h.lvettiin täältä, aina kaikki kuitenkin järjestyy jotenkin ja kaikilla on hyvä mieli. Nykyään poika jo tulee jopa syliini, tosin meinaa mennä siihen pisteeseen, ettei yhteiset lapsemme hänen mielestään saisi olla äidin sylissä ollenkaan, mustasukkainen kun on.
Uusperheen elämä on ainaista opettelemista, ylä- ja alamäkeä. Siihen, kumma kyllä, tottuu..... \|O

 

[meilläkin]

voi tulla tällainen painajainen eteen. Siis todellakin painajainen. Mieheni lapsi oli jo huostaanotettuna muutaman pvän, koska äiti ryyppäsi. En todellakaan ole valmis alkamaan kokoaikaiseksi äitipuoleksi tälle lapselle ja uskallan sen tunnustaa.

Kannan jo nyt vastuun kolmesta lapsesta (kaksi minun ja yksi meidän yhteinen) ainakin 95 %, enkä ihan oikeasti enää jaksa enempää. Mielestäni isän kuitenkin, tottakai, kuuluu kantaa vastuu lapsestaan, ja olenkin valmis "luovuttamaan" asian takia yhteisen elämämme ja jatkamaan lasteni kanssa yksin.

Kävin perheneuvolassa murrosikäisen poikani kanssa ja juttelin sielläkin asiasta. Onneksi edes siellä kantaani ei teilattu ihan täysin, mutta kehotettiin vielä kuitenkin miettimään tarkasti. He kertoivat, että heillä on niin paljon murheellisia esimerkkejä asiasta, että äiti (tai siis huoltaja, olkoon vaikka isä, jonka luona lapsi asuu), ei pysty enää huolehtimaan lapsestaan/lapsistaan, sitten tulee isä "pelastamaan" lapsen ja ottaa luoksensa.
Kun kaikki silloin yleensä tapahtuu nopeasti ja ajattelematta sen enempää, kuulemma usein käy niin, että parin kuukauden kuluttua siitä, kun lapsi on tullut isän luokse asumaan niin joko isän uusi parisuhde kariutuu tai sitten isä haluaa palauttaa lapsen, koska ei "pärjää" hänen kanssaan. Onneksi tietysti on paljon, paljon onnellisiakin tarinoita.

Mutta mene ja tiedä, mikä sitten on oikein, tältä musta nyt vaan tuntuu..

 

[Jos]

\

voi tulla tällainen painajainen eteen. Siis todellakin painajainen. Mieheni lapsi oli jo huostaanotettuna muutaman pvän, koska äiti ryyppäsi. En todellakaan ole valmis alkamaan kokoaikaiseksi äitipuoleksi tälle lapselle ja uskallan sen tunnustaa.

Kannan jo nyt vastuun kolmesta lapsesta (kaksi minun ja yksi meidän yhteinen) ainakin 95 %, enkä ihan oikeasti enää jaksa enempää. Mielestäni isän kuitenkin, tottakai, kuuluu kantaa vastuu lapsestaan, ja olenkin valmis "luovuttamaan" asian takia yhteisen elämämme ja jatkamaan lasteni kanssa yksin.

Kävin perheneuvolassa murrosikäisen poikani kanssa ja juttelin sielläkin asiasta. Onneksi edes siellä kantaani ei teilattu ihan täysin, mutta kehotettiin vielä kuitenkin miettimään tarkasti. He kertoivat, että heillä on niin paljon murheellisia esimerkkejä asiasta, että äiti (tai siis huoltaja, olkoon vaikka isä, jonka luona lapsi asuu), ei pysty enää huolehtimaan lapsestaan/lapsistaan, sitten tulee isä "pelastamaan" lapsen ja ottaa luoksensa.
Kun kaikki silloin yleensä tapahtuu nopeasti ja ajattelematta sen enempää, kuulemma usein käy niin, että parin kuukauden kuluttua siitä, kun lapsi on tullut isän luokse asumaan niin joko isän uusi parisuhde kariutuu tai sitten isä haluaa palauttaa lapsen, koska ei "pärjää" hänen kanssaan. Onneksi tietysti on paljon, paljon onnellisiakin tarinoita.

Mutta mene ja tiedä, mikä sitten on oikein, tältä musta nyt vaan tuntuu..

Ehkä kannattaisi laittaa lapsi jonnekin lasten tai nuorten keskusteluterapiaan vai mitä ne nyt on, siis perheneuvolaan aika. Jos lapsi en elänyt alkoholistiäidin kanssa, on se jättänyt jälkensä ja jo pelkästään sen takia tarvitsisi apua.
Ja sitten se, että joutuu isän uuteen perheeseen, on iso muutos, sekin vaatisi työstämistä.

JOS meille tulisi miehen lapset asumaan, he aloittaisivat välittömästi jonkinsortin keskustelukäynnit. Se tulisi olemaan ehto, ennenkuin meille tulevat. En usko että niin ikinä käy, koska äitinsä ei ole valmis luopumaan siitä rahamäärästä, yli 500 e verottomana elareita ja lapsilisiä. Hyvä tulo, eikä menoja kummosia, kun ei ne lapset mitään harrasta eikä vaateita tai kenkiä kuluta.

 

[taustalla]

Ei koskaan tälläistä tilannetta meille tulis. Sillä en halua sitä en voi sietää mieheni lapsia. Kestän heidän vkl vierailut vain koska on pakko ja mieheni on niiden isä.


Olemme mieheni kanssa keskustelleet että jos olis tälläinen "uhka" niin hän muuttais lapsiensa kanssa sitten pois meidän kodista.

Jotta minun täällä asuvat lapset saavat asua kotonaan ilman liikallista rähinää ja tappelua.

 

[Lumikki]

Moni äitipuoli kokee miehensä lapset ikävinä tunkeilijoina noista aiemmista kirjoituksista päätellen. Lasten käytös ei syystä tai toisesta miellytä tai sitten on joku muu syy miksi se nyt vaan ei käy. Onko tullut mieleen, että lapsi saattaa käytöksellän oireilla esim. avioeron vuoksi ja isän uusi liitto lapsineen on myös varmaan kova pala lapselle. Miettikääpä tilannetta, että oma rakas isä, jota on kovasti ikävä, asuukin uuden äitipuolen lasten kanssa ja itse voit vain käydä kylässä isän luona. Eikö siihen voi jo jotenkin reagoida? Ja sitten on äitipuoli, joka mielellään pitäisi lasten isän vain itsellän ja omilla lapsillaan (jotka usein ovat jonkun muun miehen lapsia). Lapset kokevat olevansa tunkeilijoita - kyllä he sen huomaavat - ja siitäkin heille varmasti tulee paha olo. MIETTIKÄÄ ASIAA LASTEN KANNALTA!
Mielestäni lasten pitää olla tervetulleita aina vanhempiensa luo. Jos aikuiset eivät pärjää lasten kanssa, on syytä hakea asiantuntija apua! Eli siitä vain mars perheneuvolaan koko perheen voimin!!! Ja jos ei olla valmiita lasten hyvän eteen tekemään töitä yhdessä pariskuntana - niin äitipuolen on varmaan etsittävä sellainen mies, jolla ei ole lapsia, eikö? =)

 

[Black Sheep]

\

Moni äitipuoli kokee miehensä lapset ikävinä tunkeilijoina noista aiemmista kirjoituksista päätellen. Lasten käytös ei syystä tai toisesta miellytä tai sitten on joku muu syy miksi se nyt vaan ei käy. Onko tullut mieleen, että lapsi saattaa käytöksellän oireilla esim. avioeron vuoksi ja isän uusi liitto lapsineen on myös varmaan kova pala lapselle. Miettikääpä tilannetta, että oma rakas isä, jota on kovasti ikävä, asuukin uuden äitipuolen lasten kanssa ja itse voit vain käydä kylässä isän luona. Eikö siihen voi jo jotenkin reagoida? Ja sitten on äitipuoli, joka mielellään pitäisi lasten isän vain itsellän ja omilla lapsillaan (jotka usein ovat jonkun muun miehen lapsia). Lapset kokevat olevansa tunkeilijoita - kyllä he sen huomaavat - ja siitäkin heille varmasti tulee paha olo. MIETTIKÄÄ ASIAA LASTEN KANNALTA!
Mielestäni lasten pitää olla tervetulleita aina vanhempiensa luo. Jos aikuiset eivät pärjää lasten kanssa, on syytä hakea asiantuntija apua! Eli siitä vain mars perheneuvolaan koko perheen voimin!!! Ja jos ei olla valmiita lasten hyvän eteen tekemään töitä yhdessä pariskuntana - niin äitipuolen on varmaan etsittävä sellainen mies, jolla ei ole lapsia, eikö? =)

Tätä on helppo peesata! =)

 

[yksi kääpiöistä]

\

Moni äitipuoli kokee miehensä lapset ikävinä tunkeilijoina noista aiemmista kirjoituksista päätellen. Lasten käytös ei syystä tai toisesta miellytä tai sitten on joku muu syy miksi se nyt vaan ei käy. Onko tullut mieleen, että lapsi saattaa käytöksellän oireilla esim. avioeron vuoksi ja isän uusi liitto lapsineen on myös varmaan kova pala lapselle. Miettikääpä tilannetta, että oma rakas isä, jota on kovasti ikävä, asuukin uuden äitipuolen lasten kanssa ja itse voit vain käydä kylässä isän luona. Eikö siihen voi jo jotenkin reagoida? Ja sitten on äitipuoli, joka mielellään pitäisi lasten isän vain itsellän ja omilla lapsillaan (jotka usein ovat jonkun muun miehen lapsia). Lapset kokevat olevansa tunkeilijoita - kyllä he sen huomaavat - ja siitäkin heille varmasti tulee paha olo. MIETTIKÄÄ ASIAA LASTEN KANNALTA!
Mielestäni lasten pitää olla tervetulleita aina vanhempiensa luo. Jos aikuiset eivät pärjää lasten kanssa, on syytä hakea asiantuntija apua! Eli siitä vain mars perheneuvolaan koko perheen voimin!!! Ja jos ei olla valmiita lasten hyvän eteen tekemään töitä yhdessä pariskuntana - niin äitipuolen on varmaan etsittävä sellainen mies, jolla ei ole lapsia, eikö? =)

Lumikki sai nyt "kääpiön" Luin tuolta toisistakin aloituksista kirjoituksiasi ja asiallista tekstiä. Ja vielä sellaiselta ihmiseltä, joka on äitipuoli sekä oikeaäiti!!! ( kyllä mä oon eri sanaseppo ) Voi kun olisi kaikkilla uusperheihmisillä "vaikiovarusteena" tuollainen ajatusmaailma :hug:

 

[Wicked Mary]

Olen myöskin äiti ja äitipuoli,jälkimmäisenä ollut 4 vuotta.Paljon on vuosiin mahtunut,kieltämättä.
Haluan korostaa sitä,ettei ihan kaikki riipu äitipuolesta ja tämän asenteista,onpa nimittäin niitä miehiä,jotka eivät sitteen hyväksykään uuden puolisonsa lapsia omiensa kanssa tasavertaiseksi. Eipä se paljon auta vaikka äitipuoli olisi miten hyvä tahansa,jos puoliso ei osaa sopeutua uusperheeseen.
Ja erittäin paljon uusperheen kuvioihin vaikuttavat myös etä-vanhemmat,jotka eivät hyväksy exänsä uutta puolisoa...
Mehän siis asumme jo kaikki yhdessä,eli siinä mielessä en tietysti ollut ihan oikea henkilö tähän vastaamaan.

 

[eräs]

\

Moni äitipuoli kokee miehensä lapset ikävinä tunkeilijoina noista aiemmista kirjoituksista päätellen. Lasten käytös ei syystä tai toisesta miellytä tai sitten on joku muu syy miksi se nyt vaan ei käy. Onko tullut mieleen, että lapsi saattaa käytöksellän oireilla esim. avioeron vuoksi ja isän uusi liitto lapsineen on myös varmaan kova pala lapselle. Miettikääpä tilannetta, että oma rakas isä, jota on kovasti ikävä, asuukin uuden äitipuolen lasten kanssa ja itse voit vain käydä kylässä isän luona. Eikö siihen voi jo jotenkin reagoida? Ja sitten on äitipuoli, joka mielellään pitäisi lasten isän vain itsellän ja omilla lapsillaan (jotka usein ovat jonkun muun miehen lapsia). Lapset kokevat olevansa tunkeilijoita - kyllä he sen huomaavat - ja siitäkin heille varmasti tulee paha olo. MIETTIKÄÄ ASIAA LASTEN KANNALTA!
Mielestäni lasten pitää olla tervetulleita aina vanhempiensa luo. Jos aikuiset eivät pärjää lasten kanssa, on syytä hakea asiantuntija apua! Eli siitä vain mars perheneuvolaan koko perheen voimin!!! Ja jos ei olla valmiita lasten hyvän eteen tekemään töitä yhdessä pariskuntana - niin äitipuolen on varmaan etsittävä sellainen mies, jolla ei ole lapsia, eikö? =)

Minä taas sain noista aiemmista kirjoituksista sen käsityksen, että suurin osa ajattelee, että jos miehen lapsen/lasten asumisjärjestelyt yhtäkkiä muuttuisivat ts. muuttaisivat kokonaan isän luokse asumaan, olisi se asia, jossa olisi totuttelemista. Etenkin, kun usealla nähtävästi arjen pyörittäminen ja se kumppaninkin lasten hoito jää kokonaan omalle vastuulle.
Minun mielestä on ihan turha viisastella täällä, että miettikää asiaa lasten kannalta, koska se on varmasti asia, jota itsekukin uusperheineen miettii ihan jokapäiväisessä elämässään. Tuskin on kysymys siitä, etteikö jokaikinen täällä tietäisi, miten lapset voivat reagoida/käyttäytyä/tuntea.
Vaan kysymys on siitä, että monelle tällaiset palstat ovat ainoa paikka johon voi ja uskaltaa kertoa myös negatiiviset tunteensa. Harvemmin niitä kukaan voi/haluaa näyttää kumppanilleen tai viimeiseksi niille lapsille. Kysymys on kuitenkin toisen ihmisen lapsista, ja siinä missä toisinaan väsyttää omien kanssa, väsyttää myös toisten kanssa. Niin se vaan on, jokaiselle tulee kausia jolloin kysyy itseltään "Miksi aina minä? Miksi juuri minun on oltava kokoajan SE AIKUINEN? Kuka minua ymmärtäisi?"
Että turha läksyttää täällä muita tunteittensa takia, ei tämä uusperheellisyys herkkua aina ole, varmasti sen tiedät itsekin. Ihme tyyli tällä ja muillakin palstoilla, aina on joku todistelemassa kuinka juuri minä olen niin paljon parempi äiti/äitipuoli, kuinka juuri minä ajattelen aina vain lasten parasta.
Ja sitten mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeseen, kuinka monelle omien lasten kanssa väsyneelle perheelliselle sanotaan, mitäs teit lapsia? Kuinka monelle väsyneelle yksinhuoltajalle sanotaan, mitäs erosit? Kuinka monelle väsyneelle opiskelijalle sanotaan, mitäs lähdit kouluun? Miksi aina äitipuolille sanotaan, mitäs et ottanut lapsetonta miestä??
Käsittääkseni tässäkään ketjussa monellakaan ei ollut kysymys siitä, etteikö oltaisi valmiita tosipaikan tullessa yrittämään, ja niillä jotka eivät ole, käsittääkseni olivat jo lähdössä (etsimään sitä lapsetonta miestä?)

 

[Paha äitipuoli]

Meillä miehen vanhin lapsi asui isänsä kanssa jo ennen kuin tulin kuvioihin mukaan. Välissä syntyi meidän eka yhteinen ja muistaakseni sen jälkeen miehen poikakin muutti meille. Sen jälkeen syntyi nuorin yhteinen. Nyt vanhin on jo muuttanut pois. Muutto helpotti oleellisesti fiiliksiä kotona. Tyttö koki minut hyvin kielteisesti ja välit häneen olivat aika huonot loppu vaiheessa.

Nyt miehen ex:n pienintä (tämä ei siis ole miheni lapsi lainkaan) ollaan ottamassa huostaan. Olen ihan vakavasti miettinyt myös sitä, pitäisikö poika ottaa meille. Täällä on kuitenkin ainoa hänelle läheinen henkilö. Äiti ja isä ovat alkoholisteja. Sijaiskoteja on vähän ja tuntuu pahalta, että pieni lapsi joutuu laitokseen.
Tiedän kuitenkin, että kapasiteetti itsellä ei vaan riittäisi. Tälle meillä asuvalle pojalle olen riivinrauta ja paha äitipuoli. Mies ei myöskään halua, vaikka lasta vastaan sinänsä ei ole mitään.

Voimia ja jaksamista näissä uusperhekuvioissa tarvitaan. Aloittajan mies tekee mielestäni oikein, kun on lapsensa kanssa.

 

[nyt]

usealla nähtävästi arjen pyörittäminen ja se kumppaninkin lasten hoito jää kokonaan omalle vastuulle.
Minun mielestä on ihan turha viisastella täällä, että miettikää asiaa lasten kannalta, koska se on varmasti asia, jota itsekukin uusperheineen miettii ihan jokapäiväisessä elämässään.
Vaan kysymys on siitä, että monelle tällaiset palstat ovat ainoa paikka johon voi ja uskaltaa kertoa myös negatiiviset tunteensa. Harvemmin niitä kukaan voi/haluaa näyttää kumppanilleen tai viimeiseksi niille lapsille. Kysymys on kuitenkin toisen ihmisen lapsista, ja siinä missä toisinaan väsyttää omien kanssa, väsyttää myös toisten kanssa.
Että turha läksyttää täällä muita tunteittensa takia, ei tämä uusperheellisyys herkkua aina ole, varmasti sen tiedät itsekin. Ihme tyyli tällä ja muillakin palstoilla, aina on joku todistelemassa kuinka juuri minä olen niin paljon parempi äiti/äitipuoli, kuinka juuri minä ajattelen aina vain lasten parasta.

[/quote]


tätä täysillä peesaten!

 

[Harmaa]

\

usealla nähtävästi arjen pyörittäminen ja se kumppaninkin lasten hoito jää kokonaan omalle vastuulle.
Minun mielestä on ihan turha viisastella täällä, että miettikää asiaa lasten kannalta, koska se on varmasti asia, jota itsekukin uusperheineen miettii ihan jokapäiväisessä elämässään.
Vaan kysymys on siitä, että monelle tällaiset palstat ovat ainoa paikka johon voi ja uskaltaa kertoa myös negatiiviset tunteensa. Harvemmin niitä kukaan voi/haluaa näyttää kumppanilleen tai viimeiseksi niille lapsille. Kysymys on kuitenkin toisen ihmisen lapsista, ja siinä missä toisinaan väsyttää omien kanssa, väsyttää myös toisten kanssa.
Että turha läksyttää täällä muita tunteittensa takia, ei tämä uusperheellisyys herkkua aina ole, varmasti sen tiedät itsekin. Ihme tyyli tällä ja muillakin palstoilla, aina on joku todistelemassa kuinka juuri minä olen niin paljon parempi äiti/äitipuoli, kuinka juuri minä ajattelen aina vain lasten parasta.

tätä täysillä peesaten!

[/quote]
Tätä peesaan minäkin!!!
Omiin lapsiin saa vissiin väsyä mutta muiden lapsiin ei... :headwall:

 

[hei]

sama juttu,ei rakennus,mut remppa jutut päällä koko ajan.Mut jos tulis tällanen tilanne ni en häpeä myöntää et ratkeisin kyllä liitoksistani.......en ikipäivänä haluis et ne hirviöt muuttas meille,mut siitä ei onneks oo pelkoo!saatan olla ilkee,mut voi voi....

 

[Wicked Mary]

Joo. Vähän pistää silmään puolison lapsien nimittely hirviöiksi jne. Olen ollut ilmeisesti erityisen onnekas,koska omista "poikapuolistani" ei tulis mieleenkään sanoa heitä hirviöiksi,mikä ei tarkoita etteikö alussa olisi ollut jos jonkinlaisia ongelmia-ja toisinaan on vieläkin,kuten myös omien lasteni kanssa...en väitä etten olisi koskaan väsynyt uusperhekuvioon ja miettinyt että olisi parempi jos pojat ei asuisi täällä,mutta koskaan se ei johdu siitä,että he olisivat kamalia,vaan aina se on johtunut heidän vanhemmistaan,etenkin etä-äidistä...
Osaavathan ne lapset hankalia olla,niin omat kuin vieraatkin,mutta lapset ovat lapsia ja juuri sellaisia millaisiksi heidät kasvatetaan...eivät ne ns. hirviö-lapsetkaan synny hirviöiksi...

 

[Pölypallo]

Meillä asuu miehen lapsi (tytär 9v.) eikä vielä yhteisiä lapsia. Voin kokemuksesta sanoa, että liian paljon joutuu pitämään sisällä asioita, joita omalle lapselle olisin sanonu jo monta kertaa. Tämä siitä syystä, että vieras on aina vieras ja omilta vanhemmilta lapsi ottaa paremmin kommenttia tai kuria vastaan kuin isä/äitipuolelta.
Se todellakin raastaa hermoja ja vie voimia jopa siinä määrin, että väitän, että uusperheessä toisen lapseen väsyy tästä syystä ihan eri tavalla kuin omiin, joille voi vapaammin sanoa asioista eikä pitää kiukkua sisällä sen pelossa, että lapsi lärppää äidilleen ja itse saa sen kamalan äitipuolen maineen. Ei oo helppo kuvio ei. Asia on vaan niin että lapset on tarkoitettu kasvamaan ydinperheissä ja siitä syystä on ihan inhimmillistä kokea erinäisiä tuntemuksia, kun perheessä asuukin toisen naisen lapsi.

 

[Wicked Mary]

Kaikkihan me ollaan tässä(kin) asiassa erilaisia. Kyllä mie ainakin olen antanut miehen lapsille palautetta huonosta käytöksestä jne. jos on ollut aihetta,olen auktoriteetti heille siinä missä omillenikin. Tietääkseni he eivät ns. rollaa isälleen tai äidilleenkään.
En mä kyllä jaksa sitä käsittää,miksi se on ongelma jos/kun toisen naisen lapsi asuu kodissa,paitsi jos etä-äidin kanssa on jatkuvia ongelmia (ei tosin näistä kurinpito-asioista),kuten meillä on ollut. Ei sitä oikeasti koskaan ehdi edes ajatella tässä arkitohinassa,kenen lapsi kukin on,onko minun vai miehen exän, kaikki ovat mulle meidän lapsia.