Jos kärsisit lapsettomuudesta, miten toimisit:

[ruttis]

Menisin heti hoitoihin.

Ja olen jo kertaalleen melkein mennytkin. Aika oli Naikkarille jo varattuna, mutta saatiin allergia siedätettyä, joten voitiin yrittää ihan normaalitavalla raskautumista uudestaankin. Nyt olen raskaana rv 24

 

[www]

Musta oma lapsi hoitojen tai adoption kautta on ihan eri asia kuin sijaisperheeksi ryhtyminen. Ei näitä voi verrata tai pitää minään vaihtoehtoina toisilleen.

No onhan ne eri, mutta jotkut joutuu vertaamaan ja jopa hyväksymään sen, että vaihtoehdot on todella sitten siinä, jos haluaa lapsia perheeseensä.
Adoptiovanhemmaksi on jopa kohtuuttomia vaatimuksia ja hoidotkaan ei kaikille tehoa.

 

[adoäiti]

Mulle kävi tosin hyvin, mentiin suoraan adoptioon ilman hoitoja tai tutkimuksia, ja saimme ihan Oman lapsen maailmalta.

 

[Cosmo]

En tekisi noista mitään. Tyytyisin kohtalooni, ajattelisin että minulle ei ole tarkoitettu lasta kun se ei luonnollisesti tule.

 

[mlps]

Mun ratkaisu oli ettiä yh-isä elämääni. Kaipuu omaan lapseen on, mutta en halua hormoonihoitoja. Lapsi saa tulla jos on tullakseen. Munasarjat on kuitenkin melko huonossa jamassa (suklaakystat poistettu) ja ikääkin on jo sen verran. Adoptoida voisin, mutta tässä elämässä se ei ole vaihtoehto. Ja kyllä 2,5 vuotiaasta asti kainaloon kivunnut lapsi ihan riittävän omalta tuntuu, vaikken äiti olekkaan.

 

[Suzyanne]

No minä olen tuossa tilanteessa ollutkin. Mentiin eksän kanssa ihan samantien adoptiojonoon, kun selvisi etten voi koskaan saada omia biologisia lapsia. Ja vaikka adoptioon kriteerit on kovat, niin kelvattiin, ja oltaisiin saatu lapsi Suomesta 2 vuoden jonotuksen jälkeen. Suhde vaan alkoi rakoilla muista syistä, ja erosimme ennen kuin lapsi ehti tulla, ja keskeytimme adoption.

Sitten kun vuosien päästä tuli uuden kumppanin kanssa lapsen hankinta mieleen, niin adoptio oli poissuljettu ensinnäkin avioeroni takia, niitä ei saa olla. Muitakin syitä oli, mm. nykyisen mieheni ikä. Adoptio ei siis tullut enää kyseeseen, joten aloitimme hoidot. Kuin ihmeen kaupalla heti ensimmäinen IVF luovutetulla munasolulla tärppäsi, ja nyt olemme kohta 1-vuotiaan pikkunassikan onnelliset vanhemmat. :heart:

 

[Hille]

En tekisi noista mitään. Tyytyisin kohtalooni, ajattelisin että minulle ei ole tarkoitettu lasta kun se ei luonnollisesti tule.

Oletettavasti sinulla on lapsia? Enpä ole ollenkaan varma että ajattelisit noin, jos oikeasti kärsisit lapsettomuudesta.

 

[mulle helppo vastata]

- aloittaisit hoidot empimättä ja olisit valmis viemään ne katkeraan loppuun
- menisit adoptiojonoon
- päättäisit kokeilla hoitoja ja sitten mennä adoptiojonoon, jos ei melko heti tärppää
- ryhtyisit sijaisperheeksi

minä olin vastaavassa tilanteessa ja jotenkin aloin heti harkita adoptiota tai sijaisperheyttä. En itsekään tiedä, miksi nuo hoidot tuntui niin vieraalta ajatukselta. Mulle kävi hyvin, että tulin ihan luonnollisella tavalla raskaaksi, mutte olis varmaan hoitoihin mennyt ollenkaan. Onko täällä muita samalla tavalla ajattelevia tai niitä, jotka näin ovat tehneetkin, eli siis adoptioneet suoraan?

Mäkin olin siinä tilanteessa 2000-luvun alussa/keskivaiheilla, ja me päädyttiin adoptioon ilman yhtään hoitokertaa. Käytiin vain selvittämässä syy, joka oli sellainen että sitä ei ollut helppo auttaa hoidoillakaan. Joten se oli osasyy, että ei ryhdytty siihen ollenkaan. Mulla ei olisi kyllä pää kestänyt montaa vuotta hoitorumbaa.

Meillä on lähipiirissä adoptioperhe ja asiasta oli joskus puhuttu. Mulle ja miehelle se oli yhtä hyvä tapa saada lapsi myös.Ryhdyttiin prosessiin, kesti 3,5 v. Joten nyt meillä on rakas tyttö, ollut kotona jo kohta 4 v ja on 4,5-vuotias. Onneksi, koska nythän adoptio on hidastunut huomattavasti.

Nyt haluaisin toisen, ryhtyä sijaisperheeksi siis, mutta tässä mies hannaa vastaan kun ei halua olla niiden biologisten vanhempien kanssa tekemisissä, pelkää että kohta meillä on joku narkkari ovella tms.

 

[mammax2]

Menin empimättä jonoon ja 6 vuoden hoitojen jälkeen meille tuli poika. Siitä 3v ja tuli tyttö. En oikein tiedä mitä olisin tehny, jos ei olis tullu biologista lasta...Ei tarvinnu miettiä sinne asti onneksi. Hoidot oli henkisesti rankkoja, mut sen arvoisia.

 

[Cosmo]

En tekisi noista mitään. Tyytyisin kohtalooni, ajattelisin että minulle ei ole tarkoitettu lasta kun se ei luonnollisesti tule.

Oletettavasti sinulla on lapsia? Enpä ole ollenkaan varma että ajattelisit noin, jos oikeasti kärsisit lapsettomuudesta.

Kyllä ajattelen, en hyväksy hoitoja.

 

[adoptioäiti]

No minä olen tuossa tilanteessa ollutkin. Mentiin eksän kanssa ihan samantien adoptiojonoon, kun selvisi etten voi koskaan saada omia biologisia lapsia. Ja vaikka adoptioon kriteerit on kovat, niin kelvattiin, ja oltaisiin saatu lapsi Suomesta 2 vuoden jonotuksen jälkeen. Suhde vaan alkoi rakoilla muista syistä, ja erosimme ennen kuin lapsi ehti tulla, ja keskeytimme adoption.

Sitten kun vuosien päästä tuli uuden kumppanin kanssa lapsen hankinta mieleen, niin adoptio oli poissuljettu ensinnäkin avioeroni takia, niitä ei saa olla. Muitakin syitä oli, mm. nykyisen mieheni ikä. Adoptio ei siis tullut enää kyseeseen, joten aloitimme hoidot. Kuin ihmeen kaupalla heti ensimmäinen IVF luovutetulla munasolulla tärppäsi, ja nyt olemme kohta 1-vuotiaan pikkunassikan onnelliset vanhemmat. :heart:

Ei muuten pidä paikkansa. Tiedän montakin ihmistä, jotka on adoptoineet avioerosta huolimatta, Helsingissä.

Ikä voi olla se todellinen syy.

 

[mammax2]

En tekisi noista mitään. Tyytyisin kohtalooni, ajattelisin että minulle ei ole tarkoitettu lasta kun se ei luonnollisesti tule.

Oletettavasti sinulla on lapsia? Enpä ole ollenkaan varma että ajattelisit noin, jos oikeasti kärsisit lapsettomuudesta.

Kyllä ajattelen, en hyväksy hoitoja.

Mitäs ajattelet hoidoilla alkunsa saaduista lapsista? Etkö hyväksy? Jos sun kaveri tms. saa lapsen hoidoilla niin ootko vastaan?

 

[pirre]

En tekisi noista mitään. Tyytyisin kohtalooni, ajattelisin että minulle ei ole tarkoitettu lasta kun se ei luonnollisesti tule.

Oletettavasti sinulla on lapsia? Enpä ole ollenkaan varma että ajattelisit noin, jos oikeasti kärsisit lapsettomuudesta.

Kyllä ajattelen, en hyväksy hoitoja.

lääpälääpälää.. ja ihan varmasti juoksisit hoitoihin.. Jos siis yhtään rakastat lapsias? nii-in, uskon että olisisit tehny ne vaikka hoidoilla...

 

[Cosmo]

En tekisi noista mitään. Tyytyisin kohtalooni, ajattelisin että minulle ei ole tarkoitettu lasta kun se ei luonnollisesti tule.

Oletettavasti sinulla on lapsia? Enpä ole ollenkaan varma että ajattelisit noin, jos oikeasti kärsisit lapsettomuudesta.

Kyllä ajattelen, en hyväksy hoitoja.

lääpälääpälää.. ja ihan varmasti juoksisit hoitoihin.. Jos siis yhtään rakastat lapsias? nii-in, uskon että olisisit tehny ne vaikka hoidoilla...

Minulla on lapsi joka on saatu luonnollisin keinoin, jonka Jumala on meille suonut. Joku hyväksyy hoidot, minä en.

 

[lääpälääpävaansullekin]

Mä en myöskään hyväksy hoitoja, omalla kohdallani ainakaan. Olen asian käsitellyt mielessäni -jos ei lapsia tule, niin sitten ei tule. Lasten saaminen ei ole minulle elinehto.

 

[Hopping]

Aloitettiin hoidot - ensin tutkimukset julkisella, sitten hoidot yksityisellä. Jatketaan kunnes tulee henkinen seinä vastaan tai onnistutaan. Ei lähdetä adoptioprosessiin, koska koen sen kauhean raskaaksi prosessiksi. On tarpeeksi kestämistä näissä hoidoissa. Eikä olla mietitty sijaisvanhemmuutta, koska siinä on niin vahva tunne, että hoitaa toisten lapsia kunnes..... Tiedän, ettei asia useinkaan ole näin ja huostaanotto harvoin perutaan, mutta silti - siinä tulee painolastiksi myös se lapsen biologinen perhe eikä lapsi ole silloin oma. Nostan kyllä hattua heille, jotka siihen ryhtyvät.

 

[Cosmo]

En tekisi noista mitään. Tyytyisin kohtalooni, ajattelisin että minulle ei ole tarkoitettu lasta kun se ei luonnollisesti tule.

Oletettavasti sinulla on lapsia? Enpä ole ollenkaan varma että ajattelisit noin, jos oikeasti kärsisit lapsettomuudesta.

Kyllä ajattelen, en hyväksy hoitoja.

Mitäs ajattelet hoidoilla alkunsa saaduista lapsista? Etkö hyväksy? Jos sun kaveri tms. saa lapsen hoidoilla niin ootko vastaan?

Kaveripiirissäni/tuttavapiirissäni ei ole yhtään hoidoilla saatua lasta. Kyllä hyväksyisin, mutta itselleni en voisi kuvitella hoitoja.

 

[www]

Ei muuten pidä paikkansa. Tiedän montakin ihmistä, jotka on adoptoineet avioerosta huolimatta, Helsingissä.

Ikä voi olla se todellinen syy.

Kiinasta adoptoitaessa täytyy toisen avioliiton olla kestänyt ainakin 5 vuotta, eli totaalikielto ei avioerosta tule, mutta saattaa viivästyttää. Ja sitten viimeistään tulee ikä vastaan?

Sepä onkin hullua, että jos pariskunnan nainen on vaikka 25-vuotias, mutta jos mies on 45, niin adoptioneuvontaan ei taida päästä. Muistanko väärin että tästä tosin taisi tulla oikeuden päätös, että systeemi syrjii naituja naisia. Yksin adoptiota hakeva 25-v nainen kun pääsisi adoptioneuvontaan, "vanhan" miehen kanssa hän ei äidiksi kelpaisi.

 

[plossu]

Adoptioneuvontaan on jokaisella oikeus! Voivat toki sanoa että tuskin saatte lupaa, mutta eivät voi kietää neuvontaa. Meillä on 17 vuoden ikäero, ja hyvin haasteellisen ja epävarman neuvonnan jälkeen meillä on taapero kotona

 

[adoptioäiti]

Ei muuten pidä paikkansa. Tiedän montakin ihmistä, jotka on adoptoineet avioerosta huolimatta, Helsingissä.

Ikä voi olla se todellinen syy.

Kiinasta adoptoitaessa täytyy toisen avioliiton olla kestänyt ainakin 5 vuotta, eli totaalikielto ei avioerosta tule, mutta saattaa viivästyttää. Ja sitten viimeistään tulee ikä vastaan?

Sepä onkin hullua, että jos pariskunnan nainen on vaikka 25-vuotias, mutta jos mies on 45, niin adoptioneuvontaan ei taida päästä. Muistanko väärin että tästä tosin taisi tulla oikeuden päätös, että systeemi syrjii naituja naisia. Yksin adoptiota hakeva 25-v nainen kun pääsisi adoptioneuvontaan, "vanhan" miehen kanssa hän ei äidiksi kelpaisi.

Hmm... ainakin yksi tunteani eronnut on yksinhakijana adoptoinut Kiinasta eikä erosta ollut 5 v ainakaan neuvonnan loppuessa. Mutta säännökset on voineet muuttua, tää oli v. 2005-2006. Nykyäänhän yksinhakijat eivät kait pääse edes jonoon. Ja ikärajat ovat ennestään tiukentuneet. Ennenkin oli noin, mutta nyt on joitain kait että jos tulee ikärajallinen lupa niin ei edes saa lupaa. Ennen siis sai.

Molempien ikä merkkaa, koska lapsi toivon mukaan kiintyy kumpaankin vanhempaan, jolloin jomman kumman menetys on kova isku. Yksinhakijalla ei oo sitä toista menetettävää.

 

[Suzyanne]

No minä olen tuossa tilanteessa ollutkin. Mentiin eksän kanssa ihan samantien adoptiojonoon, kun selvisi etten voi koskaan saada omia biologisia lapsia. Ja vaikka adoptioon kriteerit on kovat, niin kelvattiin, ja oltaisiin saatu lapsi Suomesta 2 vuoden jonotuksen jälkeen. Suhde vaan alkoi rakoilla muista syistä, ja erosimme ennen kuin lapsi ehti tulla, ja keskeytimme adoption.

Sitten kun vuosien päästä tuli uuden kumppanin kanssa lapsen hankinta mieleen, niin adoptio oli poissuljettu ensinnäkin avioeroni takia, niitä ei saa olla. Muitakin syitä oli, mm. nykyisen mieheni ikä. Adoptio ei siis tullut enää kyseeseen, joten aloitimme hoidot. Kuin ihmeen kaupalla heti ensimmäinen IVF luovutetulla munasolulla tärppäsi, ja nyt olemme kohta 1-vuotiaan pikkunassikan onnelliset vanhemmat. :heart:

Ei muuten pidä paikkansa. Tiedän montakin ihmistä, jotka on adoptoineet avioerosta huolimatta, Helsingissä.

Ikä voi olla se todellinen syy.

Mutta entä jos ero tulee kesken adoptioprosessin? Heh, enköhän olisi ollut mustalla listalla aika pitkälti, niin etten enää seuraavan kumppanin kanssa olisi voinut adoptoida.

Suomessa kun ei minun tietojeni mukaan ole kuin tuo yksi ja ainut, Pelastakaa Lapset Ry, joka välittää kotimaisia adoptioita. Interpedia välittää ulkomaisia, en sitten tiedä miten noiden kahden tahon välillä tieto kulkee.

 

[Suzyanne]

Ei muuten pidä paikkansa. Tiedän montakin ihmistä, jotka on adoptoineet avioerosta huolimatta, Helsingissä.

Ikä voi olla se todellinen syy.

Kiinasta adoptoitaessa täytyy toisen avioliiton olla kestänyt ainakin 5 vuotta, eli totaalikielto ei avioerosta tule, mutta saattaa viivästyttää. Ja sitten viimeistään tulee ikä vastaan?

Sepä onkin hullua, että jos pariskunnan nainen on vaikka 25-vuotias, mutta jos mies on 45, niin adoptioneuvontaan ei taida päästä. Muistanko väärin että tästä tosin taisi tulla oikeuden päätös, että systeemi syrjii naituja naisia. Yksin adoptiota hakeva 25-v nainen kun pääsisi adoptioneuvontaan, "vanhan" miehen kanssa hän ei äidiksi kelpaisi.

Juu kyllä tuo 5 vuotta piti olla naimisissa Suomestakin adoptoitaessa, ainakin silloin -90-luvun lopulla piti olla. Eli vaikka olisimme nykyisen kanssa menneet naimisiin tapaamista seuraavana päivänä, olisi hänellä ikä ehtinyt tulla vastaan.

Yksin olisin tosiaan saanut adoptoida sinkkuna ollessani, mutta en halunnut hankkia lasta yksin.

Ei ole tosiaan tuo systeemi kauhean oikeudenmukainen, varsinkaan jos pariskunnalla on iso ikäero. Meillä nyt ei ole kuin 8 vuotta, mutta kuitenkin.

No, onneksi meni näin että lapsen saimme, vaikka adoptio minulla olikin se ensisijainen vaihtoehto.

 

[Lyytikäinen]

Me aloitettiin hoidoilla ja mentiin pidemmän kaavan mukaan; monta IVF-hoitoa omilla soluilla ja sitten kahden eri lahjoittajan munasoluilla (mulla endo). Useiden keskenmenojen jälkeen siirryimme adoptiopuolelle ja kuuden vuoden odottamisen jälkeen saimme lapsen. Sittemmin perheemme on kasvanut vielä kahdella sijoitetulla lapsella. Kaikki vaihtoehdot on siis kokeiltu

 

[nosto]

nosto

 

[Lunatic]

En tekisi noista mitään.
Eläisin elämääni ilman lasta kuten ennenkin.
Välillä voisin harjottaa suojaamatonta seksiä.