Toggle sidebar

Jos kärsisit lapsettomuudesta, miten toimisit:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sinivuokko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja myy:
Uskon, että ei kukaan voi oikeasti tietää mitä siinä tilanteessa tekisi jos se eteen tulisi. Voi sanoa mitä mielestään lapsettomuuden eteen tullessa tekisi, mutta välttämättä tositilanteessa ei niin toimisi. Siis ei voi etukäteen varmaksi tietää tunteitaan.

Meillä oli se tilanne ja hoitojonossa jo oltiin, kun kävikin niin ihana tuuri että raskaus alkoikin itsestään, vaikka mahdollisuudet siihen olivat todella heikot.
Click to expand...

Niin, siis minä tiedän, mitä tekisin, koska tein niin: kieltäydyin hoidoista.
 
Luomuhoidot (ravinto, laihdutus, ja mahdollisesti vyöhyketerapia tai akupunktio jos ei ilman tulosta rupea tulemaan) on mun valinta. Lääkehoitoa (clomit) kokeilin mutta ei toiminu mulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Musta oma lapsi hoitojen tai adoption kautta on ihan eri asia kuin sijaisperheeksi ryhtyminen. Ei näitä voi verrata tai pitää minään vaihtoehtoina toisilleen. -- Enkä itse kyllä uskaltaisi alkaa sijaisperheeksi, jos mulla ei olisi lapsettomana yhtään minkäänlaista kokemusta omien lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Adoptiovaatimuksia tuskin täyttäisin, joten jos onnettomuudekseni kärsisin lapsettomuudesta, ei paljon vaihtoehtoja jäisi.
Click to expand...

Ei ne sama asia olekaan, mutta moni biologisesti lapseton valitsee sijaisvanhemmuuden (tai siis pyrkii sellaiseksi, ei siihen noin vain ryhdytä). Me ei hoitoja kokeiltu vaan sijaisperhe oli meidän vaihtoehto, se on tuntunut alusta asti oikealta. Miksi adoptoida jostain, kun kodittomia lapsia on pilvin pimein lähempänäkin (ja lyhyemmällä odotusajalla...)
Sillä ei hirveästi ole väliä, "pätevyyden kannalta", onko lapsia ennestään ts onko kokemusta lastenhoidosta. Yleensä ihmisillä ei ole kokemusta lastenhoidosta kun ensimmäisen biolapsen saavat ;) ei laitoksella vaadita näyttöä kokemuksesta kun vauvan kotiin vie.

Ja ihan samallalailla tuppaa ne lastenkotilapset ulkomailta oireilemaan (=adoptiolapsi), kuin kotimaisetkin lastenkotilapset (=sijaislapsi). Ei saa kuvitella, että adoptoitu lapsi olisi jotenkin helpompi.
 
En mä kuvittelekaan, että lastenkotilapsi olisi missään tapauksessa sijaislasta helpompi. Ulkomailta adoptoidun vanhemman lapsen kanssa kun on vielä kieli- ja kulttuurierotkin, jotka varmasti aiheuttavat lapselle tuskaa ja sopeutumisvaikeuksia.

Adoptioperheen tilanne on kuitenkin siinä mielessä helpompi, että sen biovanhempien kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä, luultavasti viranomaiset eivät valvo perheen elämää tai heidän kanssaan ei tarvitse muutenkaan sumplia sen enempää kun ihan bioperheenä, eikä ennenkaikkea tarvitse pelätä, että lapsi palautetaankin heille takaisin jossain vaiheessa siitä huolimatta että olisi itse ehtinyt jo voimakkaasti kiintyä lapseen ja lapsi sijaisperheeseensä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Sijaisperheessä ne lapset vaan eivät ole omia, se ei ole ratkaisu, jonka tarkoitus on auttaa pelkkää lasta, vaan koko perhettä, ja tavoitteena on yleensä aina että lapsi palaa biovanhemmille, jos suinkaan mahdollista. .
Click to expand...

Tuo on jossain määrin väärä oletus. Sijaisvanhemmat auttavat vain ja nimenomaan lasta hyvään elämään; sijaisvanhemmat eivät saa eikä heidän tule puuttua "koko perheen auttamiseen" ts ei olla olkapäänä ja "auttavana puhelimena" mielenterveysongelmaiselle tai alkoholistille. Se ei kuulu sijaisvanhemmalle, rajat on tarkat monestakin syystä. Ne on ihan toiset tahot, jotka niitä vanhempia auttavat, toimeentulon, kuntoutuksen yms kanssa.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ellen väärin ole ymmärtänyt, sijaisperheessä myös vaaditaan jommaltakummalta jotain alaan liittyvää koulutusta? Ja käytännössä kai toinen joutuu jättämään oman työnsä ja jäämään sijaislasten kanssa kotiin sillä pienellä kulukorvauksella, minkä saa, vai onko ihan yleistä että molemmat jatkavat töissä ja sijaislapset ovat päivät päiväkodissa?
Click to expand...

Ei vaadita alan koulutusta, mutta sijaisvanhemmaksi aikovalta vaaditaan valmennuskurssi (vaikka sattuisi olemaan se alan koulutuskin).
Ei ole myöskään pakko jäädä kotiin. Jotkut kunnat /kaupungit sitä kyllä vaatii mutta ei suinkaan kaikki.
Ihan pientä sijoitettua lasta ei pitäisi heti viedä hoitoonkaan, sekoittaa pienen päätä vielä lisää, olisi hyvä olla kotona esim vuosi. Mutta esim kouluikäinen sijaislapsi; miksi pitäisi jäädä kotivanhemmaksi? Ei välttämättä tarvitse ellei halua.
 
Aloittaisin hoidot ja veisin ne katkeraan loppuun saakka kun ei enää anneta mitään toiveita.

Sen lisäksi varmaan hakeutuisin johokin tukiperhekoulutukseen/ sijaisperheeksi. Adoptioprosessiin en todennäköisesti haluaisi sen takia että se on tosi tarkka, enkä tiedä kelvattaisiinko adoptioperheeksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Primavera:
Adoptio kestää nykyään niin kauan ja on myös kaikkia rajoituksia. Menisin adoptiojonoon, mutta samalla kävisin hoidoissa.
Click to expand...

Sinällään hyvä idea, mutta ei mahdollista. Adoptiojonoon et pääse, mikäli olet hoidoissa.
 
No kokemuksesta voin sanoa, että aloitettiin hoidot. Ei mietitty mitään sen enempiä. Suurilla toiveilla mentiin. Mutta jätettiin kesken, koska mun pää ei kestänyt niitä pettymyksiä.

Aina ei voi etukäteen tietää miten käy. Toiset saa sen toivomansa. Joku, niinkuin minä ei kestä hoitoja psyykkisesti. Jollekin tulee vaan hormooneista niin isoja fyysisiä reaktioita, ettei voi hoitoja mennä loppuun..

Sitten pitää alkaa miettimään muita vaihtoehtoja ja suuntia elämäänsä..
 
Hyväksyisin mukisematta lapsettomuuteni ja ymmärtäisin, että nyt on minun aikani auttaa niitä vähä-osaisia lapsia adoption tai sijaisvanhemmuuden turvin.

Olen aikoinani tämän asian käsitellyt kun lasta ei kuulunutkaan. Mutta sitten luonto päättikin toisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sinivuokko:
- aloittaisit hoidot empimättä ja olisit valmis viemään ne katkeraan loppuun
- menisit adoptiojonoon
- päättäisit kokeilla hoitoja ja sitten mennä adoptiojonoon, jos ei melko heti tärppää
- ryhtyisit sijaisperheeksi

?
Click to expand...

Miten niin katkeraan?
Menisin empimättä hoitoihin jos syy olis selvillä.
Adoptiojonoon me ei kelvata. Muuten sekin olis vaihtoehto.
 
Tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, että moni "kuvittelee" omistavansa lapsen. Kun jotakin omistaa, sen omistavansa asian voi antaa pois, myydä eteenpäin jne. mutta lapsi on todellakin vain "lainassa" ja luopuminen lapsesta alkaa jo ennen syntymää.

Lasta ei omisteta samalla tavalla kuin esimerkiksi lemmikkieläintä vaan lapsi saa elää ja asua saman katon alla harjoittelemassa ja oppimassa niitä tärkeitä elämäntaitoja, joilla pärjätä tulevaisuudessa omillaan. Onko sillä asialla loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä lapsen elämässä, millä tavalla lapsi on sidottu perheeseen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti neljälle:
Hyväksyisin mukisematta lapsettomuuteni ja ymmärtäisin, että nyt on minun aikani auttaa niitä vähä-osaisia lapsia adoption tai sijaisvanhemmuuden turvin.

Olen aikoinani tämän asian käsitellyt kun lasta ei kuulunutkaan. Mutta sitten luonto päättikin toisin.
Click to expand...

Adoptiovanhemmaksi kelpaavuutta selviteltäessä yksi todella olennainen juttu on se, että vanhemman keskeisin motiivi adoptioon täytyy olla ns. itsekäs halu saada oma lapsi. Halua auttaa kodittomia lapsia ei pidetä kelvollisena syynä ryhtyä adoptiovanhemmaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti neljälle:
Tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, että moni "kuvittelee" omistavansa lapsen. Kun jotakin omistaa, sen omistavansa asian voi antaa pois, myydä eteenpäin jne. mutta lapsi on todellakin vain "lainassa" ja luopuminen lapsesta alkaa jo ennen syntymää.

Lasta ei omisteta samalla tavalla kuin esimerkiksi lemmikkieläintä vaan lapsi saa elää ja asua saman katon alla harjoittelemassa ja oppimassa niitä tärkeitä elämäntaitoja, joilla pärjätä tulevaisuudessa omillaan. Onko sillä asialla loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä lapsen elämässä, millä tavalla lapsi on sidottu perheeseen?
Click to expand...

Itse tarkoitin tuolla sitä, että minusta on tosi iso ero siinä, saako lasta hoitaa ns. omien periaatteidensa mukaan, vai täytyykö kaikessa huomioida myös ne taustalla kummittelevat biovanhemmat ja heidän perheensä "kulttuuri". Mieleltään sairaat tai aineista sekavat biovanhemmat, jotka ovat sijoituksesta katkeroituneita, saattavat aiheuttaa myös ihan oikeaa häiriötä sijaisperheelle. Mielestäni olisi raskasta muutenkin joutua olemaan enemmän tai vähemmän mutta kuitenkin jonkin verran tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat minulle sijoitettua, minulle rakasta lasta kohdelleet niin huonosti, että hänet on jouduttu ottamaan sijoitukseen heiltä.

Tietysti lapset ovat aina lainassa, mutta minusta ihan eri asia antaa lapsen lähteä kotoa tarpeeksi kasvettuaan omille siivilleen, kuin palauttaa lapsi takaisin bioperheeseen, josta hän on sijaisperheeseen aikanaan tullut kovia kokeneena ja traumatisoituneena. Kyllä siinä olisi kamala huoli enkä tiedä miten pystyisin nukkumaan yöni, kun miettisin, onko tilanne bioperheessä kuitenkaan muuttunut tarpeeksi ja pysyvästi, että lapsen on siellä hyvä olla. Ilman erittäin painavia syitähän lapsia ei edes sijaisperheisiin päädy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No joo, enhän minäkään tehnyt mitään, vaikka lääkärit väitti, etten millään vois tulla luomusti raskaaksi. Tulin sit kuiteskin, kaksi kertaa. Mutta adoptioajatus piti minnuu pinnalla. Hoitoja en edes harkinnut.
Click to expand...

Jotenkin tää sai mut nyt kyllä pikkusen huutelemaan provoa. En suoraan sanottuna usko, että yksikään lapsettomuuslääkäri ennen yhtäkään hoitoyritystä sanoo kenellekään ettei voi tulla "millään raskaaksi" luomusti. Ja mitäs hittoa ap lääkärillä yleensä teki jos "hoitoa en edes harkinnut".

Meilläkin sentään tilanne on todella huono ja järjellä tajuan että luomuraskaus on maailman kolmastoista ihme, mutta lääkärit puhuvat edelleen "voimakkaasti alentuneesta hedelmällisyydestä" ja niin pois päin. En toistaiseksi ole löytänyt lääkäriä joka suostuisi myöntämään ettei luomuraskaus ole mahdollinen. Todennäköisyys vaan on pieni.

Eri asia sitten jos esim. naiselta puuttuu kohtu, munasarjat tms. tai on vastaava rakenteellinen este, silloin varmaan lääkäritkin "väittää ettei millään voi tulla raskaaksi". Mutta silloin väitän kyllä minäkin että eipä taida luomuraskaus onnistua.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tietysti lapset ovat aina lainassa, mutta minusta ihan eri asia antaa lapsen lähteä kotoa tarpeeksi kasvettuaan omille siivilleen, kuin palauttaa lapsi takaisin bioperheeseen, josta hän on sijaisperheeseen aikanaan tullut kovia kokeneena ja traumatisoituneena. Kyllä siinä olisi kamala huoli enkä tiedä miten pystyisin nukkumaan yöni, kun miettisin, onko tilanne bioperheessä kuitenkaan muuttunut tarpeeksi ja pysyvästi, että lapsen on siellä hyvä olla. Ilman erittäin painavia syitähän lapsia ei edes sijaisperheisiin päädy.
Click to expand...

Tätä itsekin mietin, pystynkö luopumaan lapsesta. Mutta sitten ajattelin niin päin, kumpi on vaakakupissa minulle tärkeämpää; tarjota jollekin lapselle rakastava koti vaikka vain neljäksi vuodeksi; vai elää omaa elämääni lapsettomana ja taatusti vailla menettämisen pelkoa.
Mun vaakakuppi kallistui sen puolelle, että haluan auttaa jotain lasta.

Ja sittemmin on minulle kerrottu, että painavat syyt tarvii olla pitkäaikaissijoitukseen, mutta todella painavat syyt myös purkamiseen. Ts biovanhempi ei noin vain voi "väittää" olevansa yhtäkkiä raitis tms.

Muutama prosentti purkeentuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksvaan:
Hoitoihin, on kerran yli 80% onnistumisen mahdollisuus. Sitten sitä adoptioo....
Click to expand...

Mikä ihmeen 80%? Ei ainakaan hoidoissa.

Meillä lapsettomuutta takana yli neljä vuotta. Mulla oli kova vauvakuume ja ensin piti miestä lämmitellä yli vuoden ajan vauva ajatuksille. Endometrioosi (leikattu) pisti meidät yrittämään lasta, mikä ei onnistunut luomusti. Kokeiltiin clomeja ja molemmille akupunktiota, terveellisiä elämäntapoja jne. Kahden vuoden yrittämisen jälkeen mentiin tutkimuksiin ja mussa jotain epämääräistä vikaa johtuen varmaan endosta. Yksi hoito vain tehtiin, ja sitten totesin etten jaksa sitä rumbaa, se on oikeasti todella raskasta vaikka meillä olikin vasta "kevyt" hoito. Tämän jälkeen olen pikkuhiljaa hyväksynyt lapsettomuuden, ja alkaa tuntua siltä että näin oli tarkoitettu. Olen päässyt opiskelemaan todella mielenkiintoista ammattia ja elämä on ihanaa ilman lastakin. Mutta en siis todellakaan olisi viisi vuotta sitten uskonut ajattelevani näin ja päätyväni tälläiseen ratkaisuun. Nyt syön e-pillereitä endon hidastamiseksi, joten raskausmahdollisuutta ei ole, sekin helpottaa elämää. Kun ei tarvitse ajatella, entäs jos.....

 
mun ei ikinä pitänyt saada lapsi sanoi lääkärit kun olin 15V .no 17v tulin raskaaksi mutta meni kesken(kromosomihäiriö todettiin) ,diagnoosi muuttui että en voi saada tervettä lasta,En uskonut siihen ja sain vielä 1 keskenmenon mutta päätin silti jatkaa yrittämistä luomusti ja sain tytön seuraavaksi tämän jälkeen sain 2 keskenmenoa ja jälleen sain terveen lapsen ja toisen ja kolmannen lapsen välillä ei ollut yhtään keskenmenoa.Mutta menipä lääkäri mulle sanomaan että ehkä en voi ikinä saada poikaa koska epäili että kaikki kesken menneet(4kpl) olisivat olleet poikia mutta mites kävikään kuopus on poika että :whistle: :whistle: :whistle: :whistle: .Enään eivät sano mitään mulle :D :D :D :D :D .
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa