Jos kärsisit lapsettomuudesta, miten toimisit:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sinivuokko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sinivuokko

Vieras
- aloittaisit hoidot empimättä ja olisit valmis viemään ne katkeraan loppuun
- menisit adoptiojonoon
- päättäisit kokeilla hoitoja ja sitten mennä adoptiojonoon, jos ei melko heti tärppää
- ryhtyisit sijaisperheeksi

minä olin vastaavassa tilanteessa ja jotenkin aloin heti harkita adoptiota tai sijaisperheyttä. En itsekään tiedä, miksi nuo hoidot tuntui niin vieraalta ajatukselta. Mulle kävi hyvin, että tulin ihan luonnollisella tavalla raskaaksi, mutte olis varmaan hoitoihin mennyt ollenkaan. Onko täällä muita samalla tavalla ajattelevia tai niitä, jotka näin ovat tehneetkin, eli siis adoptioneet suoraan?
 
En kuulu kanssasi samaan ryhmään, koska suunnitelmissa oli aloittaa hoidot ja jos ei pian olisi onnannut, sit adoptiojonoon. Tuli sitten luomusti. Nyt olen miettinyt, että jos sisaruksia ei ala kuulumaan, voisi sijaisperheenä toimiminen kiinnostaa. Mies ei ainakaan vielä ole lämmennyt ajatukselle. Hänelle riittää tämä yksi. Tottakai riittää minullekin, mutta mielessä on silti pyörähdellyt tuo sijaisvanhemmuus.
 
No joo, enhän minäkään tehnyt mitään, vaikka lääkärit väitti, etten millään vois tulla luomusti raskaaksi. Tulin sit kuiteskin, kaksi kertaa. Mutta adoptioajatus piti minnuu pinnalla. Hoitoja en edes harkinnut.
 
Musta oma lapsi hoitojen tai adoption kautta on ihan eri asia kuin sijaisperheeksi ryhtyminen. Ei näitä voi verrata tai pitää minään vaihtoehtoina toisilleen.

Enempi musta sijaisperheeksi ryhtyminen menee samaan sarjaan, kuin lasten "hankkiminen" jonkun uusperhekuvion kautta (eli lapseton alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia, ja näin saa lapsia perheeseensä). Sekä sijaisperheessä että uusperheessä tulee tavallaan "kaupan päälle" ne lasten biovanhemmat, joilla on valta määrätä aika monista asioista ja joiden kanssa toimeentuleminen on iso osa sitä koko pakettia.

Enkä itse kyllä uskaltaisi alkaa sijaisperheeksi, jos mulla ei olisi lapsettomana yhtään minkäänlaista kokemusta omien lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Adoptiovaatimuksia tuskin täyttäisin, joten jos onnettomuudekseni kärsisin lapsettomuudesta, ei paljon vaihtoehtoja jäisi.
 
Ei sitä ihan noin vaan mennä adoptio jonoon. =) Exä ei pysty samaan lapsia ja kokeiltiin hoitoja- tuloksetta. Sanoin exälle adoptoidaan ja hän kieltäytyi tyystin. Syy: jos hän ei opi rakastamaan sitä. Ja loppuun asti oli sitä mieltä. Erottiin myöhemmin syy ei kuiteskaan ollut lapsettomuus. Tai no ehkä välillisesti. Exä meinasia että mejän pitää erota ja minä en halunnut. Exä alkoi masentumaan. Ja alkoi kulkemaan kuppiloissa ja petti. Ja yhteiselo ei lähtenyt sujumaan. Mies muutti pois.

En yrittäisi loppuun saakka hoitoja. 2 kertaa hoitoja riitti ne ovat todella rankkoja.

Ja ei en ryhtyisi sijaisperheeksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Primavera:
Adoptio kestää nykyään niin kauan ja on myös kaikkia rajoituksia. Menisin adoptiojonoon, mutta samalla kävisin hoidoissa.

Onko tää mahdollista? Mun ymmärtääkseni yksi rajoitus on, että hoidoissa ei saa käydä samaan aikaan kun on adoptiojonossa.

Muuten ehkä itsekin tekisin näin. Mut jos jompikumpi täytyy valita, valitsisin hoidot. Mm. senkin takia, ettei musta ainakaan kv-adoptiossa usein lapsen etu toteudu kovin hyvin ja kotimaastahan adoptiolasta on melkein mahdotonta saada.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Musta oma lapsi hoitojen tai adoption kautta on ihan eri asia kuin sijaisperheeksi ryhtyminen. Ei näitä voi verrata tai pitää minään vaihtoehtoina toisilleen.

Enempi musta sijaisperheeksi ryhtyminen menee samaan sarjaan, kuin lasten "hankkiminen" jonkun uusperhekuvion kautta (eli lapseton alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia, ja näin saa lapsia perheeseensä). Sekä sijaisperheessä että uusperheessä tulee tavallaan "kaupan päälle" ne lasten biovanhemmat, joilla on valta määrätä aika monista asioista ja joiden kanssa toimeentuleminen on iso osa sitä koko pakettia.

Enkä itse kyllä uskaltaisi alkaa sijaisperheeksi, jos mulla ei olisi lapsettomana yhtään minkäänlaista kokemusta omien lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Adoptiovaatimuksia tuskin täyttäisin, joten jos onnettomuudekseni kärsisin lapsettomuudesta, ei paljon vaihtoehtoja jäisi.

Minä taas olen miettinyt tuota sijaisperheyttä siksi, että adoptoinnista on kuullut niin paljon kielteistä: että adoptoidut lapset ovat katkeria, eikä lasta saisi viedä kauas omasta kulttuuristaan, ym. Sen sijaan sijaisperheenä toimiminen olisi taatusti lapsen parhaaksi, vaikkakin rankempaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja Hopeinen Kuu:
Ei sitä ihan noin vaan mennä adoptio jonoon. =)

No sitä mäkin meinasin, että ei se ihan niin simppeliä ole, että kaikki voi tosta vaan mennä adoptiojonoon.

Niin minäkin ajattelin että sitä vaan mennää kun minä haluan mutta siinä suhteessa kun on kaksi osapuolta. Jos toinen sanoo ei ei niin se on ei.
Kysyin joskus aikanaa nyksältä että jos ei saada lasta, adoptoidaanko ja vastaus oli ei.
Onneksi saimme oman. :heart:
 
Minä kärsin, heti mentiin hoitoihin, kun pääsi. Itse ei oltaisi hoitoja maksettu eli yksityiselle ei oltaisi menty. Ei oltaisi myöskään adoptoitu lasta tai sijais/tukiperheeksi ryhdytty. Jos ei olisi julkisen hoidoista tärpännyt, niin sitten oltaisiin jääty lapsettomiksi. Ekan IVF:n tuoresiirrosta tärppäsi ja nyt raskaana viikolla 33. Meillä on paljon hyviä alkioita pakkasessa ja tällä hetkellä ajatus on, että ne kokeillaan siirtää ja jos ei niillä tärppää, niin ei uuteen IVF:n lähdetä vaan yksi lapsi riittää sitten meille. IVF ei kyllä ollut mitenkään rankka kokemus, meillä meni lyhyellä kevyellä hormonihoidolla ja kaikki tosi hyvin/helposti. Meille taas adoptio tuntui tosi vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta, ainakin kansainvälinen, olen ehkä vähän epäileväinen, onko se edes loppujen lopuksi lapsen edun mukaista. Kotimainen adoptio/sijaisvanhemmuus/tukiperhetoiminta ilman muuta on lapsen etu, mutta vanhemmille erittäin rankkaa. Minulla on paljon ystäviä/tuttavia lastensuojelussa töissä..
 
Uskon, että ei kukaan voi oikeasti tietää mitä siinä tilanteessa tekisi jos se eteen tulisi. Voi sanoa mitä mielestään lapsettomuuden eteen tullessa tekisi, mutta välttämättä tositilanteessa ei niin toimisi. Siis ei voi etukäteen varmaksi tietää tunteitaan.

Meillä oli se tilanne ja hoitojonossa jo oltiin, kun kävikin niin ihana tuuri että raskaus alkoikin itsestään, vaikka mahdollisuudet siihen olivat todella heikot.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Musta oma lapsi hoitojen tai adoption kautta on ihan eri asia kuin sijaisperheeksi ryhtyminen. Ei näitä voi verrata tai pitää minään vaihtoehtoina toisilleen.

Enempi musta sijaisperheeksi ryhtyminen menee samaan sarjaan, kuin lasten "hankkiminen" jonkun uusperhekuvion kautta (eli lapseton alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia, ja näin saa lapsia perheeseensä). Sekä sijaisperheessä että uusperheessä tulee tavallaan "kaupan päälle" ne lasten biovanhemmat, joilla on valta määrätä aika monista asioista ja joiden kanssa toimeentuleminen on iso osa sitä koko pakettia.

Enkä itse kyllä uskaltaisi alkaa sijaisperheeksi, jos mulla ei olisi lapsettomana yhtään minkäänlaista kokemusta omien lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Adoptiovaatimuksia tuskin täyttäisin, joten jos onnettomuudekseni kärsisin lapsettomuudesta, ei paljon vaihtoehtoja jäisi.

Minä taas olen miettinyt tuota sijaisperheyttä siksi, että adoptoinnista on kuullut niin paljon kielteistä: että adoptoidut lapset ovat katkeria, eikä lasta saisi viedä kauas omasta kulttuuristaan, ym. Sen sijaan sijaisperheenä toimiminen olisi taatusti lapsen parhaaksi, vaikkakin rankempaa.

Itsekin olen kuullut adoptiosta paljon kielteistä ja siksi suhtaudun siihen varauksella.

Sijaisperheessä ne lapset vaan eivät ole omia, se ei ole ratkaisu, jonka tarkoitus on auttaa pelkkää lasta, vaan koko perhettä, ja tavoitteena on yleensä aina että lapsi palaa biovanhemmille, jos suinkaan mahdollista. En tiedä, jaksaisinko itse, monestakaan syystä. Sijaisperhekuvion onnistumiseksi myös myönteinen suhtautuminen koko perheeltä, myös jo olemassaolevilta lapsilta, on tärkeää. Heille luultavasti kipeistä kodesita tulevat sijaislapset tulevat olemaan huomattavasti haastavampia sisaruksia kuin perheeseen syntyvä vauva.

Ellen väärin ole ymmärtänyt, sijaisperheessä myös vaaditaan jommaltakummalta jotain alaan liittyvää koulutusta? Ja käytännössä kai toinen joutuu jättämään oman työnsä ja jäämään sijaislasten kanssa kotiin sillä pienellä kulukorvauksella, minkä saa, vai onko ihan yleistä että molemmat jatkavat töissä ja sijaislapset ovat päivät päiväkodissa?

Hyvä kuitenkin että jotkut jaksavat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sinivuokko:
- aloittaisit hoidot empimättä ja olisit valmis viemään ne katkeraan loppuun
- menisit adoptiojonoon
- päättäisit kokeilla hoitoja ja sitten mennä adoptiojonoon, jos ei melko heti tärppää
- ryhtyisit sijaisperheeksi

minä olin vastaavassa tilanteessa ja jotenkin aloin heti harkita adoptiota tai sijaisperheyttä. En itsekään tiedä, miksi nuo hoidot tuntui niin vieraalta ajatukselta. Mulle kävi hyvin, että tulin ihan luonnollisella tavalla raskaaksi, mutte olis varmaan hoitoihin mennyt ollenkaan. Onko täällä muita samalla tavalla ajattelevia tai niitä, jotka näin ovat tehneetkin, eli siis adoptioneet suoraan?

Ensin yritimme omillamme pitkään, sitten suostuin lähtemään hoitoihin. Päätöksen tekeminen oli kova paikka, sillä samalla joutui myöntämään sen, että oli lapseton. Hoidot eivät tuottaneet tulosta, joten päätimme alkaa harkitsemaan adoptiota. Samana päivänä, kun oli tarkoitus ottaa ensimmäinen yhteys sossuun, tein viimeisen varmistelutestin, joka näytti plussaa. :p

Adoptio oli alusta asti tasaveroinen vaihtoehto, mutta päätimme mennä ensin hoitojen kautta, sillä useissa kohdemaissa vaaditaan lapsettomuusdiagnoosi tms ja hoidot ovat kuitenkin adoptiota helpompi prosessi.

Sijaisperheenä toimimista harkitsimme, mutta emme lopulta sitä ottaneet vakavasti otettavien vaihtoehtojen listalle. Joudun töissä olemaan tekemisissä erityistarpeisten lasten ja nuorten kanssa, joten haluan kotonani saada olla rauhassa enkä koko ajan ns työvaatteet päällä.
 
Hoitoihin ensin ja mahdollisimman pitkälle olisin niitä yrittänyt, mutta tulinkin sitten raskaaksi clomien jälkeen.

Adoptio olisi ollut minulle yksi vaihtoehto, mutta koske emme ole naimisissa emmekä mene, niin se siitä sitten.. Harmittaa aika paljon, että se jää siitä kiinni emmekä varmaan enempää lapsia tee ainakaan itse.

Sijaisvanhemmuutta olen tuumaillut enkä usko, että se on meidän juttu. Ei ainakaan vielä moneen vuoteen, kun oma lapsi on vasta vauva, mutta eihän sitä tulevaisuudesta koskaan tiedä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myy:
Uskon, että ei kukaan voi oikeasti tietää mitä siinä tilanteessa tekisi jos se eteen tulisi. Voi sanoa mitä mielestään lapsettomuuden eteen tullessa tekisi, mutta välttämättä tositilanteessa ei niin toimisi. Siis ei voi etukäteen varmaksi tietää tunteitaan.

Meillä oli se tilanne ja hoitojonossa jo oltiin, kun kävikin niin ihana tuuri että raskaus alkoikin itsestään, vaikka mahdollisuudet siihen olivat todella heikot.

Niin ja lisään vielä että silloin kun kerrottiin miten huonot mahdollisuudet on tulla raskaaksi vannoin että ikinä en enää laita ehkäisyä jos vain meille suodaan lapsia, saa tulla kaikki jotka on tullakseen. Ja oli muka tosissani. No nyt kahden lapsen jälkeen minulla on kierukka ja lapsiluku täynä :)
 
Eli siis tarkennan vielä, että itse omalla kohdallani rinnastaisin sijaisperheeksi ryhtymisen ennemmin siihen, että menisin sosiaalialalle töihin kuin varsinaiseen perheenperustamiseen. Siinä vaaditaan niin monenlaisia taitoja ja jatkuvaa neuvottelua sekä asioiden hoitoa monien eri tahojen kanssa biovanhemmista viranomaisiin.
 
Aloittaisin hoidot empimättä, eikä se sulje lainkaan pois sitä vaihtoehtoa että myöhemmässä vaiheessa ryhtyisi sijaisperheeksi.
Näin mentiin meillä, vauvakin syntyi hiljattain ja parin vuoden päästä aiomme sijaisperheeksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pian toivottavasti entinen:
Minä kärsin, heti mentiin hoitoihin, kun pääsi. Itse ei oltaisi hoitoja maksettu eli yksityiselle ei oltaisi menty. Ei oltaisi myöskään adoptoitu lasta tai sijais/tukiperheeksi ryhdytty. Jos ei olisi julkisen hoidoista tärpännyt, niin sitten oltaisiin jääty lapsettomiksi. Ekan IVF:n tuoresiirrosta tärppäsi ja nyt raskaana viikolla 33. Meillä on paljon hyviä alkioita pakkasessa ja tällä hetkellä ajatus on, että ne kokeillaan siirtää ja jos ei niillä tärppää, niin ei uuteen IVF:n lähdetä vaan yksi lapsi riittää sitten meille. IVF ei kyllä ollut mitenkään rankka kokemus, meillä meni lyhyellä kevyellä hormonihoidolla ja kaikki tosi hyvin/helposti. Meille taas adoptio tuntui tosi vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta, ainakin kansainvälinen, olen ehkä vähän epäileväinen, onko se edes loppujen lopuksi lapsen edun mukaista. Kotimainen adoptio/sijaisvanhemmuus/tukiperhetoiminta ilman muuta on lapsen etu, mutta vanhemmille erittäin rankkaa. Minulla on paljon ystäviä/tuttavia lastensuojelussa töissä..

Minulle se oli rankkaa. Kärsin kovasti kun en saanut omaa lasta. Ja eka hoito oli ihan kamala kun kävit hoidon läpi ja ne tunnnemyrskyt ja olot kehossa ei aina ollut miellyttäviä ja sitten muna solut ei kasvaneetkaan. Ja sitten toinen hoito tuotti 12 munasolua ja sitten niitä yritettiin hedelmöittää miehen nesteillä . Munsaolut ja siittiöt ei katsoneeet toisiinsa päinkään. Eivät hylkineet mutta ei mitään tsäänssiä hedelmöittyä. Niin ne munasolut lensi taivaan tuuliin. Olin ihan rikki aivan kuin olisin jo saanut lapsen ja sen menettänyt.
Hoidot olivat henkisesti aivan hirveitä minulle. Ja siinä vaiheessa alettiin puhumaan inseminaatiosta vai mikä se nyt oli

. Jäimme miettimään sitä että jaksanko käydä läpi vielä yhden hoidon mutta silloin TYKS.issa oli vain yksityöntekijä joka teki noita inseminaatiojuttuja ja hän jäi äikkärille ja sijaista ei palkattu eikä TYKS ottanut tuota hoitoa ostopalveluna. Ohjattiin yksityiselle ja eihän meillä tuolloin rahaa sellaseen olisi ollut. Maksaa hiukkasen enempi yksityisellä. Ja jos olisimme jääneet odottamaan TYKSIn listoille olisimme lentäneet jonon hännille ja toisekseen se työntekijä oli aikonut jäädä hoitovapaalle eli sitä ei olisi näkynyt seuraavaan 3 vuotteen. Siis niin kauhee henkinen helvetti, ettei koskaan unohda. Ja sitten ajauduimmekin eroon.

Meillä nyksän kanssa luomu lapsi 6v.
Onnea odotukseen sinulle! :hug:
 

Yhteistyössä