Jos joutuisit sinkuksi, löytäisitkö helposti uuden kumppanin?

Ja jätetään tästä ajatusleikistä pois kuolema, pettäminen ja jättäminen, sillä niistä aiheutuisi surua ja ahdistusta, joka vaikuttaisi kaikkeen.

Eli lähtötilanne olisi se, että olet henkisesti vapaa. Löytyisikö uusi kumppani miten helposti? Mitä luulet?

 

Kyllä sitä kaiken maailman miehiä kyllä helposti löytyy, mutta sen uuden aidon onnen löytyminen vie kyllä aikaa. Ainakin minulle kävi niin.

 

Ilmeisesti, jäin sinkuksi kun odotin tytärtäni ja uuden löysin kun tytär oli puolivuotias. Enkä varsinaisesti edes etsinyt.

 

en tiedä, vaikea sanoa.. en usko että kovin helposti löytäisin uutta kyllä, vaikka ulospäinsuuntautunut ihminen olenkin

 

[QUOTE="vieras";25461249]Kyllä sitä kaiken maailman miehiä kyllä helposti löytyy, mutta sen uuden aidon onnen löytyminen vie kyllä aikaa. Ainakin minulle kävi niin.[/QUOTE]

Joo aika sama kokemus. Tuleehan sitä ihan kivoja mukavia miehiä vastaan, oikein ihaniakin, mutta siitä on vielä aika pitkä matka siihen, että sanoisin, että tässä ihminen, jonka kanssa haluan nyt jakaa loppuelämäni. Uudelleen en halua joutua eroamaan, joten kriteerit ja kynnys on korkeat!

 

Jaa, tuskin. Olen tullut krantuksi.

 

Mulla ois jo yksi vapaaehtoinen uudeksi mieheksi jos sinkku olisin tosin en häntä huolisi...

Mutta oikeasti uskon että en ihan helposti löytäisi uutta.

 

Kyllä uskon, että löytäisin suhteellisen helposti uuden miehen. Olen (ainakin ilmeisesti) aika "miesten mieleen" ulkoiselta olemukseltani ja muutenkin ihan kiva ja fiksu tyyppi, joten helposti ainakin tutustuisi uusiin miehiin. Se, että löytyisiko sieltä uusi tosi rakkaus on sitten ihan eri juttu, ei sitä voi millään tietää etukäteen

 

En oikeen usko. Johtuu suhtautumisesta itseeni. En usko että kelpaisin, ja toisekseen ei mullekaan ihan kuka tahansa kelpaa, ei todellakaan.

 

En usko. Tulisi pakostakin vertailtua muita miehiä mieheeni ja niitä kriteereitä olisi vaikea täyttää.

 

No määrittele helposti? Jos oletettaisiin, että olisin sekä henkisellä että käytännön tasolla vapaa (tämä on vähän vaiheessa), niin kyllä se on minusta ihan fysiikan laki, että jossain vaiheessa pariutuisi. Helppous on vähän tuuristakin kiinni.

 

Enpä usko että löytäisin. Vaikea uskoa, että löytäisi toista yhtä sopivaa miestä tämän yhden lisäksi. Sellaista, jolla olisi samanlaiset arvot, kiinnostuksenkohteet, ulkonäköä jne.

 

En usko. En ole tähän päivään mennessä tavannut yhtään toista miestä joka olisi puoliksikaan niin hyvä kuin nykyinen mieheni. Toivottavasti en joudu koskaan tosissani tuon tilanteen eteen.

 

Useamman lapsen äidille ei jokainen vastaantuleva ukonretale kelpaa. En löytäisi.

 

kyllä ei oo koskaan ollu vaikeeta. vaan mulle ei kelpaa kuka vaan, mä oon ite se vaikee!

 

Ekan eron myötä (10v suhteessa) uuden kumppanin löysyn (en etsinyt enää, ekan 2v oli haku päällä..)
Toisen eron myötä (7v suhteessa) uusi kumppani löytyi heti (minut petettiin ja jätettiin, mutta tämä uusi on aina ollut olemassa taustalla ja läheinen ystävä jo 9 vuotta)

 

Ekan eron myötä (10v suhteessa) uuden kumppanin löysin 5 vuoden kuluttua (en etsinyt enää, ekan 2v oli haku päällä..)
Toisen eron myötä (7v suhteessa) uusi kumppani löytyi heti (minut petettiin ja jätettiin, mutta tämä uusi on aina ollut olemassa taustalla ja läheinen ystävä jo 9 vuotta)

Jäi näköjään tuosta edellisestä osa tekstistä pois

 

Luulen, että mitään kumppania en haluaiskaan jos sinkuksi joutuisin... Ehkä jonkun vaki p....n mutta en mitään sen vakavempaa...

 

En usko, että uutta löytyisi. Miesehdokkaita tuskin tulvisi ovista ja ikkunoista enkä itsekään enää tyytyisi keneen tahansa, joten mahdollisuudet olisi aika pienet.

 

Varmasti.

Mutta eri asia on, haluaisinko.

 

Tuskin. Ei mulla lapsettomana sinkkunakaan juuri vientiä ollut.

 

Varmastikin tarjokkaita olisi. Mutta jotenkin ihan utopistinen kysymys... Ei voi ajatella edes tuollaista tilannetta kun on tiivis perhe. Mies ja lapset ja yhtäkkiä olisikin "henkisesti vapaa". Luulen että minä tuskin tulisin koskaan olemaan "henkisesti vapaa" aina menneet vaikuttavat jotenkin ihmiseen, joko niin että hänestä tulee kranttu tai niin että kokee alemmuutta.... Ja tietysti jos on lapsia niin kokee kyllä tiettyä velvollisuuden tunnetta heitä kohtaan.

 

Imeisesti en kovin helposti, kun nyt olen ollut yksin 3,5 vuotta. On kyllä ollut suhteita, joista on kyllä jo heti alkuun huomannut ettei niistä tule mitään

 

En.

 

Uskoakseni en löytäisi helposti kumppania, tarjolla voisi olla sellaisia joita minä en kumppaniksi kelpuuttaisi.