Jos itsellään on lapsia, niin miksi on pakko pitää muiden lapsista?

  • Viestiketjun aloittaja "liirumlaarum"
  • Ensimmäinen viesti
tavallinen äiti
Mikä pakko? En minä ainakaan pidä kuin omista lapsistani, jotkut vieraat lapset suorastaan inhottavat (johtuu lähinnä käytöstavoista eli niiden puutteesta eli loppujen lopuksi vanhemmista jotka eivät ole vaivautuneet niitä lapsilleen opettamaan...)
 
life´s a bitch
Ei ole pakko. Kuka muka niin pakottaa?
Itse en todellakaan pidä kuin omista ja parista ystävän lapsesta. Ihmiset vaan olettavat että kun on omia lapsia niin sitten muidenkin lapset ovat niiiin ihania(not). Mulla on koira enkä silti pidä kaikista muista koirista(tosin enemmän koirista kuin lapsista) ja mies enkä pidä miehiä mitenkään erityisen ihquina.
 
juhkis
Alkuperäinen kirjoittaja tavallinen äiti;23715157:
Mikä pakko? En minä ainakaan pidä kuin omista lapsistani, jotkut vieraat lapset suorastaan inhottavat (johtuu lähinnä käytöstavoista eli niiden puutteesta eli loppujen lopuksi vanhemmista jotka eivät ole vaivautuneet niitä lapsilleen opettamaan...)
peesi
 
"mie"
Itselläni on lapsia, mutta muiden lapsista en pidä. Omiani rakastan yli kaiken ja ovat maailman mahtavimmat muksut! En vain tykkää, jos esim. jonkun kaverin lapsi vaikka kiipeää syliin tai kyselee jotain, ei vois vähempää kiinnostaa...
 
noup
Niin, eikös ne lapsetkin ole yksilöitä, joistakin tykkää ja toisista ei. Eihän sitä yleensä ilmoiteta, että "pidän aikuisista", joten eikös sama päde lapsiin..?
 
Niin, eikös ne lapsetkin ole yksilöitä, joistakin tykkää ja toisista ei. Eihän sitä yleensä ilmoiteta, että "pidän aikuisista", joten eikös sama päde lapsiin..?
No juurikin näin ajattelen itse. En missään nimessä pidä kaikista lapsista. Esim. meidän naapurin 12v tyttö käy pahasti mun hermoon, siihen on syynsä. En oikein pidä hänestä. Mutta sitten taas rakastan monia ystävieni lapsia kuin hullu puuroa. JA toisaalta, jos kuka tahansa lapsi olisi hädässä tai kärsisi, olisin aina valmis taistelemaan ja suojelemaan, pidin tai en. Mut jotkut tosiaan ärsyttävät enemmän kuin toiset.
 
Joko tai
Mua tympäsee sukulaisen penskat jotka ei osaa käyttäytyä pätkääkään eikä äiti koskaan komenna. Kauhea sirkus kun ne tuli meille (eivät tuu enää sen jälkeen kun kaatoivat hyllyn)

Ystävän lapsi on aivan hurmaava lapsi, kohtelias ja kiltti :) Mielelläni näen häntä.
 
"vieras"
Musta tuo koko juttu on ihan järjetön. Jos olen naimisissa miehen kanssa, ja rakastan häntä, niin ei kai kukaan siitäkään oleta että mun olis pakko pitää kaikista muista miehistä? Miksi sitten pitäisi pitää kaikista lapsista, jos on äiti?
 
"Jenis"
Sylvi Kekkonen aikoinaan sanoi, että "Sellainen äidinrakkaus joka ulottuu vain omiin lapsiin, ei ole rakkautta lainkaan."
Pidän sitä viisaana (vaikkakin kovin epämuodikkaana) lauseena.
Ja mä taas en ymmärrä miten äidinrakkaus voisi ulottua toisten lapsiin. En todellakaan rakasta muiden (vieraita tai tuttuja) lapsia kuten omiani. Lähimmäisenrakkaus on sitten eri asia.
 
[QUOTE="Jenis";23715377]Ja mä taas en ymmärrä miten äidinrakkaus voisi ulottua toisten lapsiin. En todellakaan rakasta muiden (vieraita tai tuttuja) lapsia kuten omiani. Lähimmäisenrakkaus on sitten eri asia.[/QUOTE]

Minä taas näen äidinrakkauden hieman eriasiana kuin mitä on rakkaus omiin lapsiin. Kummallista minutsa olisi jos vihaisin tai olisin välinpitämätön lapsia/lasten oikeuksia tms. kohtaan, mutta sanoisin aidosti rakastavani (vain) omia lapsiani.
 
Minä taas näen äidinrakkauden hieman eriasiana kuin mitä on rakkaus omiin lapsiin. Kummallista minutsa olisi jos vihaisin tai olisin välinpitämätön lapsia/lasten oikeuksia tms. kohtaan, mutta sanoisin aidosti rakastavani (vain) omia lapsiani.
Samoin. Oman lapsen saamisen jälkeen on tullut entistä tärkeämmäksi että kaikilla lapsilla on hyvä olla ja että muidenkin lapsista huolehditaan ja heitä autetaan. Oma lapsi on tottakai eri asia kuin vieraat, mutta pidän kyllä varsin outona äitiä, joka toteaa inhoavansa muita lapsia kuin omiaan.
 
En minä pidä kaikista lapsista vaikka olenkin äiti.
Omat lapseni ovat jonkun silmään varmasti hirveitä kauhukakaroita eivätkä voi sietää, itselleni taas rakkainta koko maailmassa.
Min olen törmännyt lapsiin jotka on musta vaan niin rasittavia et meinaa otsasuoni puhjeta jo nanosekunissa. Ei mun oo pakko rakastaa kaikkia lapsia. Riittää kun sietää ;)
 
Sylvi Kekkonen aikoinaan sanoi, että "Sellainen äidinrakkaus joka ulottuu vain omiin lapsiin, ei ole rakkautta lainkaan."
Pidän sitä viisaana (vaikkakin kovin epämuodikkaana) lauseena.
Rakastatko sinä vieraita ihmisiä? Lapset on yksilöitä hekin, se että heistä ei pidä, ei tarkoita että heitä kohtelisi kaltoin. En voisi olla ilkeä vieraallekaan lapselle, enkä anna lapseni olla paha kenellekään. Mutta että rakastaisin naapurin lasta, äidinrakkaudella?
 
.....
Minä poden huonoa omaa tuntoa kun en pidä kummipojastani 6v. Pariin vuoteen en ole pitänyt, hänen käytöksensä ärsyttää minua. Ja on myös aika rasavilli, joka ei kuuntele mitään.
 
[QUOTE="Jenis";23715377]Ja mä taas en ymmärrä miten äidinrakkaus voisi ulottua toisten lapsiin. En todellakaan rakasta muiden (vieraita tai tuttuja) lapsia kuten omiani. Lähimmäisenrakkaus on sitten eri asia.[/QUOTE]

Kovin eri tavoin asian näemme.

Minä näen vain omiin lapsiin kohdistuvassa "äidinrakkaudessa" monia negatiivisia puolia. Koen, että sellainen vähän sellaista susiäidin "rakkautta"; pentujaan kyllä jokainen eläin suojelee ja puolustaa ja geeniensä haluaa jatkuvan, mutta siihen ei sisälly lapsen kunnioittamista omana itsenään vaan se on puhdasta minäminä-tunnetta; minun pennut, minun lapseni, minun perimäni, minun tapani olla ja elää.
Tarpeen vaatiessa susiäiti myös syö pentunsa - ja äidinrakkautta tuntematon omaan äitinä oloonsa rakastunut ihmisnaaras syö henkisesti omat lapsensa, mikäli kokee sen tarpeelliseksi.

Äidinrakkaus sen sijaan on kaikkiin maailman lapsiin kohdistuvaa kunnioitusta ja arvostusta, sisältä nousevaa paloa, joka pakottaa etsimään näiden hyvää omankin hyvänsä edellä.
Luonnollisesti niihin lapsiin joiden kanssa elää ja jotka tuntee, kehittyy toisenlainen tunneside kuin tuntemattomiin, mutta yhtä kaikki äidinrakkautta ei voi rajata.
Se ihmisellä joko on...tai ei ole.

Tuota luulen Sylvi Kekkosen tarkoittaneen.
Voin toki olla väärässäkin.
:)
 
"..."
Sylvi Kekkonen aikoinaan sanoi, että "Sellainen äidinrakkaus joka ulottuu vain omiin lapsiin, ei ole rakkautta lainkaan."
Pidän sitä viisaana (vaikkakin kovin epämuodikkaana) lauseena.
Tuo nyt on vain tuota vanhanajan pakottamista naiset tiettyyn kaiken sallivaan ja nielevään äidinrooliin. Ihan yhtä pätevää olisi sanoa, että sellainen rakkaus, joka ulottuu vain omaan mieheen eikä kaikkiin miehiin ei ole rakkautta lainkaan.
 

Yhteistyössä