H
harmaavaris
Vieras
Eilen sain sanottua miehelle itkun kera, että olen aika tyhjä. Taapero on taas onnistunut imaisemaan äidin akut kokonaan tyhjiks eikä mulla ole enää mitään jäljellä annettavaks miehelle (paitsi tiuskimista, vittuilua ja huomauttamista kaikesta pojan hoitoon liittyvästä minkä se olevinaan tekee väärin). Tämmöistä on ollu aiemminkin, mutta ei oo koskaan tarvinnu ihan itkun kera asiaa tuoda ilmi ja nyt tuota itkua on jatkunut tämäkin päivä heti aamupalapöydässä. Silmät vetistyy koko ajan, jopa tätä kirjoittaessa ja kun poika putosi tänään asuntovaunun oviaukosta puolimetriä maahan meinasin saman tien vetää ranteeni auki ja itkin yhtä kovaa kuin poikakin (onneksi selvittiin säikähdyksellä, taisi yksi rappunen vähän pehmentää laskua).
Oon tässä itkuni lomassa yrittänyt miettiä mikä mua oikeasti vaivaa, mistä tää johtuu ja taitaakin tulos olla se, että tarviin loman miehestäni enkä pojasta. Jaksan poikani hoitaa, mutta aikuinen mies selviää kyllä ilmankin minua enkä nyt jaksa tuon taivaallista välittää hänen tarpeistaan. Vaikka pitäisi...ja pitäisi paljon muutakin. Tajusin, ettei mulla ole mitään ihan omaa juttua, mutta sitä ei ole tulossakaan, koska lapsenvahtia mulla ei ole kuin työajoille ja nyt kun en töitä tee on opiskelupäivienkin vahtiminen yleensä naaman vääntelyn takana, joten tuon enempää en voi olla poissa pojan luota. Esim. eilen olivat kolmisen tuntia ulkona kahdestaan ja jo sen jälkeen meni miehellä hermot, kun poika kaatoi vettä lattialle ja sitten alko se puhiseminen ja ovien paiskominen.
Tänään on taas tuntunut, että olis paljon helpompaa, jos oisin yh. Vaikka toinen on tulossa, tuntuu että selviäisin niin paljon paremmin kun olis vain yksi aikuinen eli minä, jonka tarpeita pitäis huomioida. Lapset ovat vaativia ja niin pitää ollakin ja onhan se mies nyt auttavana käsiparina, mutta käsiparin hinta on hyvin usein naaman vääntely (enkä edes tiedä tajuaako sillä tavalla syyllistävänsä minua lyhyistäkin poissaoloistani, mutta syyllistyksenä sen koen). Enkä enää edes jaksa pyytää saati vaatia häntä hoitamaan poikaa enempää kuin oma-aloitteisesti tekee, kuitenkin hänelläkin on mielenpäällä surua ja nyt tuntuu, että minä tämän itkeskelyn kanssa vain lisään hänen taakkaa. Ja toisaalta, jos minä lieruisin joka päivä jossain ilman poikaa ja tällä hetkellä myös illat niin noottiahan tulisi oikein olan takaa vaikka olisin illat poissa samasta syystä kuin hän.
Joko tää on lopun alkua meidän suhteelle tai sitten mulla ihan muuten vaan hajoaa pää. Kumpaa veikkaatte?
Oon tässä itkuni lomassa yrittänyt miettiä mikä mua oikeasti vaivaa, mistä tää johtuu ja taitaakin tulos olla se, että tarviin loman miehestäni enkä pojasta. Jaksan poikani hoitaa, mutta aikuinen mies selviää kyllä ilmankin minua enkä nyt jaksa tuon taivaallista välittää hänen tarpeistaan. Vaikka pitäisi...ja pitäisi paljon muutakin. Tajusin, ettei mulla ole mitään ihan omaa juttua, mutta sitä ei ole tulossakaan, koska lapsenvahtia mulla ei ole kuin työajoille ja nyt kun en töitä tee on opiskelupäivienkin vahtiminen yleensä naaman vääntelyn takana, joten tuon enempää en voi olla poissa pojan luota. Esim. eilen olivat kolmisen tuntia ulkona kahdestaan ja jo sen jälkeen meni miehellä hermot, kun poika kaatoi vettä lattialle ja sitten alko se puhiseminen ja ovien paiskominen.
Tänään on taas tuntunut, että olis paljon helpompaa, jos oisin yh. Vaikka toinen on tulossa, tuntuu että selviäisin niin paljon paremmin kun olis vain yksi aikuinen eli minä, jonka tarpeita pitäis huomioida. Lapset ovat vaativia ja niin pitää ollakin ja onhan se mies nyt auttavana käsiparina, mutta käsiparin hinta on hyvin usein naaman vääntely (enkä edes tiedä tajuaako sillä tavalla syyllistävänsä minua lyhyistäkin poissaoloistani, mutta syyllistyksenä sen koen). Enkä enää edes jaksa pyytää saati vaatia häntä hoitamaan poikaa enempää kuin oma-aloitteisesti tekee, kuitenkin hänelläkin on mielenpäällä surua ja nyt tuntuu, että minä tämän itkeskelyn kanssa vain lisään hänen taakkaa. Ja toisaalta, jos minä lieruisin joka päivä jossain ilman poikaa ja tällä hetkellä myös illat niin noottiahan tulisi oikein olan takaa vaikka olisin illat poissa samasta syystä kuin hän.
Joko tää on lopun alkua meidän suhteelle tai sitten mulla ihan muuten vaan hajoaa pää. Kumpaa veikkaatte?
