Mulla on ollut aika rankkaa viimeiset 5 viikkoa.Eli suurin piirtein se aika kun jäin pois töistä.Nyt viikonloppuna kaikki kärjistyi ja itkulle ei tule loppua.Isäntä ei tietysti ymmärrä eikä edes halua ymmärtää vaan kun otan asioita puheeksi niin se on valittamista ja ulinaa.
Kotityöt hoidan kuin robotti mutta mihinkään muuhun ei sitten voimia olekkaan.Seinät kaatuu päälle justiinsa mutta ei täältä mohonkään pääse.Ja kyllä,olen käynnyt välillä iltaisin tunnin kävelyillä mutta se ei nyt tätä oloa helpota.Yksinkertaisesti haluan vaan pois kotoonta.Mies tekee pitkiä päiviä ja tulee iltaisin tuossa puolen yön maissa,mihis sitä nyt enään silloin lähtisi?
Kysyin että jos anoppi voisi ottaa ensi viikonloppuna pojan sinne hoitoon mutta sillä on kuulemma omia menoja joten ei käy.Huomenna olisi ottamassa pariksi tunniksi mutta tuo pari tuntia ei nyt auta.Koska kotona joudun olemaan senkin ajan.Ymmärrystä ei vaan tule.
Mistä ihmeestä mä saan apua tähän.Musta ihan tosiaan tuntuu että voimat on ihan loppu.
Enkä nyt halua keneltäkään superäidiltä saarnoja että eihän mulla vaikeaa voi eikä pidä olla kun ei ole kotona kuin yksi lapsi.Ei se lapsi nyt ongelma olekkaan vaan tämä koti ja nämä seinät.
Yritin tossa isännälle ehdotella että jos lähdettäisiin vaikka päiväristeilylle joku viikonloppu ja oltaisiin jossain hotellissa edes yksi yö niin ei nyt kuulemma kerkeä kun on niin paljon töitä ja vapaina viikonloppuina noita omia menoja.Että se siitä.
Yritän tässä kokoajan ajatella positiivisesti että kai tuo aurinko joskus tähänkin risukasaan paistaa mutta tuntuu hieman toivottomalta.
Ja älkää nyt sanoko että mulla ei ole oikeutta puhua tai käyttää sanaa masennus,en olekkaan sanonnut että mulla sellainen olisi.Mietin vaan että voisiko olla?Voihan tää olla ihan jotain muutakin.
Että näin piristävää tällä kertaa.
Kotityöt hoidan kuin robotti mutta mihinkään muuhun ei sitten voimia olekkaan.Seinät kaatuu päälle justiinsa mutta ei täältä mohonkään pääse.Ja kyllä,olen käynnyt välillä iltaisin tunnin kävelyillä mutta se ei nyt tätä oloa helpota.Yksinkertaisesti haluan vaan pois kotoonta.Mies tekee pitkiä päiviä ja tulee iltaisin tuossa puolen yön maissa,mihis sitä nyt enään silloin lähtisi?
Kysyin että jos anoppi voisi ottaa ensi viikonloppuna pojan sinne hoitoon mutta sillä on kuulemma omia menoja joten ei käy.Huomenna olisi ottamassa pariksi tunniksi mutta tuo pari tuntia ei nyt auta.Koska kotona joudun olemaan senkin ajan.Ymmärrystä ei vaan tule.
Mistä ihmeestä mä saan apua tähän.Musta ihan tosiaan tuntuu että voimat on ihan loppu.
Enkä nyt halua keneltäkään superäidiltä saarnoja että eihän mulla vaikeaa voi eikä pidä olla kun ei ole kotona kuin yksi lapsi.Ei se lapsi nyt ongelma olekkaan vaan tämä koti ja nämä seinät.
Yritin tossa isännälle ehdotella että jos lähdettäisiin vaikka päiväristeilylle joku viikonloppu ja oltaisiin jossain hotellissa edes yksi yö niin ei nyt kuulemma kerkeä kun on niin paljon töitä ja vapaina viikonloppuina noita omia menoja.Että se siitä.
Yritän tässä kokoajan ajatella positiivisesti että kai tuo aurinko joskus tähänkin risukasaan paistaa mutta tuntuu hieman toivottomalta.
Ja älkää nyt sanoko että mulla ei ole oikeutta puhua tai käyttää sanaa masennus,en olekkaan sanonnut että mulla sellainen olisi.Mietin vaan että voisiko olla?Voihan tää olla ihan jotain muutakin.
Että näin piristävää tällä kertaa.
