Ennen ihmettelin synnytyksen jälkeistä masennusta, enään en!

[Tsemppari]

Minä joka olen päiväkodissa hoitanut lapsia monta vuotta, olen ihmetellyt miten joku voi muka sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Nyt uskon. Meillä kärsittiin ekat kaks kuukautta koliikkia. Ensin vauva itki illat => sitten iltapäivät ja illat, lopulta huuto alkoi aamulla enkä muista aikaa koska loppui. Apua en saanut koska sukulaiset asuvat kaukana ja miehellä raskas työ. En syönyt, en nukkunut, yritin hoitaa vauvaa ja kotia koska olinhan minä äitiysLOMALLA. Mihinkään en voinut lähteä enkä voinut ketään kutsua meille. En kuitenkaan masentunut vaan jaksoin käydä lenkillä ja etsiä positiivisia asioita elämään. Kun koliikki loppui 2kk iässä helpotuin ja aloin nauttimaan äitiyslomasta. Nyt kun itkut ovat taas alkaneet johtuen kiinteiden aloittamisesta, korvikkeen maistelusta, kasvamisesta palasin alitajunnassa koliikin aikaan ja nyt tuntuu että en jaksa keskittyä muuhun kuin vauvaan. Koti ja muu häsläys saa jäädä.

Mutta se on varma että töihin en palaa kun tämä valtion suoma 9kk äitiysloma loppuu josta puolet menee lapsen "kasvukipuihin". Äitiysloman pitäisi olla vähintään vuosi, ehkäpä sitten pienemmällä rahalla mutta tuo aika on naurettavan lyhyt.

Pointti tässä on se että toivotan kaikille äideille voimia ja masennuksesta kärsiville tsemppiä & voimia. Ei ole häpeä pyytää apua vaikka se voi tuntua kamalalta myöntää että kaikkea ei jaksa. KAIKKEA ei pidä jaksaa yksin.

 

[samma här]

Vauva itki yöt ja päivät. Heräsi tunnin välein 8-kuiseksi asti. Ei viihtynyt hetkeäkään muualla kuin sylissä tai taas alkoi huuto. Näin jälkikäteen ihmettelen, kuinka selvisin hengissä enkä flipannut pahemmin. Läheiset vain vähättelivät, että kyllähän ne vauvat itkevät joo...

 

[b]

Vauva itki yöt ja päivät. Heräsi tunnin välein 8-kuiseksi asti. Ei viihtynyt hetkeäkään muualla kuin sylissä tai taas alkoi huuto. Näin jälkikäteen ihmettelen, kuinka selvisin hengissä enkä flipannut pahemmin. Läheiset vain vähättelivät, että kyllähän ne vauvat itkevät joo...

...voi kuinka tuttua, hali, ...

 

[h]

Eipä tarvitse ei.. Meillä kanssa sama tilanne oli (tyttö nyt 1v2kk ja edelleen pientä epämääräistä vatsavaivaa, mutta mitään allergiaa tmv ei ole löytynyt). Mulla olis vielä paljon tukea ympärillä(mieskin tietty niin paljon kun kerkiää, mutta maatalousyrittäjä ja lisäksi vielä päivätöissä muualla!), MUTTA meijän tyttöpä päätti ruveta vierastamaan (JA KUNNOLLA!!!) 2-3kk iässä!!! Eli eipä ollut apua niistä tukijoukoista... Nyt ollaan siinä pisteessä, että päivisin voi jo pari tuntia mun äidillä olla, mutta yöhoito ei tulis kuuloonkaan, koska herättelee monta kertaa yössä... Voimia myös sinulle! Lapsen voimalla jaksan, kun on kuitenkin niiiiin ihana ja toisaalta kuitenkin nyt jo niin paljon parempi tilanne jo kun vuosi sitten.

 

[karvakorvakettu]

Meillä koliikin taustalla oli ruoka-aineallergiat. Jos teillä on elo muuttunut itkuisemmaksi kiinteiden myötä, kannattaa ainakin epäillä allergioita. Tsemppiä! Koliikki vie tosiaan osan vauva-ajan iloista. Itse tajusin sen toisen lapsen kanssa. Oli aivan erilaista, vaikka toki hänkin herätteli öisin. Mutta on niin eri asia imettää yöllä hetki hiljaisuudessa kuin kantaa tunteja itkevää lasta.

 

[Hilpuri Tilli]

Ai jaa, entäs sitten jos vauva on helppo? Meillä oli tosi helppo vauva, heräsi 1-2 kertaa yössä ja 2 kk iästä nukkui jo kellon ympäri heräämättä. Ei alllergioita, ei koliikkia, tyytyväinen - ja silti sairastuin vaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen...

 

[Tsemppari]

Niinpä pitää muistaa että masennus voi tulla vaikka lapsi olisikin maailman helpoin. Ennen lasta en vaan tajunnut koko masennusta kun ajattelin että pienen vauvan kanssa kaikki on helppoa ja ihanaa. Eihän vauvat tee muuta kuin nukkuvat syövät.. Niinpä, todellisuus kun oli jotain ihan muuta.

 

[Huokaus]

Täälläkin huudellaan jatkuvasti että kaikki jaksaa ja pystyy kun kerran minäkin, vaikka niin ei olekaan. Vasta kantapään kautta opitaan, jos silloinkaan. Hyvä että edes jotkut ovat oppineet.