M
Miu
Vieras
Alkuperäiselle:
Suosittelen, että hyväksyt miehesi pienet viat. Oikeasti, jos kyse on vain jostain hanojen pyyhkimisestä, niin suosittelen, että annat miehellesi vapautuksen näistä pienistä asioista. Samalla ehkä omakin mielesi rentoutuu, kun et kyttää ja kasaa mieleesi teräviä piikkejä.
Olen itse aikoinaan (ja vielä edelleenkin silloin tällöin) sortunut miehen arvostelemiseen näissä asioissa. Siis tottakai miehen tulee osallistua kotitöihin, mutta eikö ne kotityöt kannata jakaa sillä perusteella, mistä kumpikin tykkää? Oma mieheni on sokea pienille asioille (kuten hanan pyyhkiminen), mutta on tosi tarkka esimerkiksi imuroimaan. Hän hallitsee suuret kokonaisuudet siivouksessa, mutta pölyn pyyhkimiset ja tavaroiden järjestelyt tuottavat päänvaivaa.
Eli anteeksiantoa puolin ja toisin. Järkevissä rajoissa, tottakai!