Jo kokeneempia ivf/icsi-kävijöitä

Olen niin pahoillani! :hug: Innokkaana tulin tänään lukemaan tänne hyviä uutisia. Olin jo niin varautunut kirjoittamaan onnitteluja. Olisin niin toivonut Teille tytöt parempia uutisia. :'( MariAnne Aika kurja nähdä se pussi, uskoisin että se on juuri varhainen ruskuaispussi. Mutta jotain on siis tapahtunut. =) Joten ei menetetä toivoa.

Mä toivoisin myös PAS:a heti alkavaan kiertoon, mutta en tiedä suostuvatko tekemään vai ovatko sitä mieltä, että pitää hetki levätä. En jaksais nyt levätä, koska sit tulee taas joulutauot ja aikaa menee taas. Vois tähän samaan hengenvetoon yrittää uudestaan.

dream :hug: Tää on loputon surujen suo, mutta on vaan uskottava, että joskus saadaan ihana lopputulos. Toivotaan, että sun pikkuiset jaksaa huuruilla ja pääsette yrittään uudestaan. Olisin niin toivonut plussaa Sinulle! :hug:

Sannuli Tosi isot halaukset myös Sinulle. Niin paljon olisin halunnut myös Sinulle sitä plussaa. Mutta ei muuta kuin uutta yritystä kohden. Ihanaa kun pääsette yrittään jo seuraavaan kiertoon. :heart:

Mites Dreamer ja sebu voi? Mä todella toivon Teille plussia! :heart:

Kiitos Teille kaikille ihanat ihmiset kun olette jaksaneet kannustaa ja tukea tässä hurjassa kokemuksessa jälleen kerran. Tulen ilmoittelemaan mitä mulle kerrottiin PAS:sta.
 
Tiistai 24. marraskuuta 2009




sebu08...............3.IVF....................testi 30.11. (2)
toivorikas-72.......3.ICSI..................vko 46-47
eevi-antero ........2.IVF....................punktio 25.11.
Miisamari.............3.IVF....................marraskuu
Sannuli-81...........3.IVF/pas............ joulukuu
Duffy....................2.ICSI.................joulukuu
annamaria83......3.ICSI..................joulukuu?
SuzyQ69.............3.IVF....................pas tulossa?
Sarma.................2.IVF....................tänä vuonna?
Alina79................2.ICSI..................tulossa
Amelie80.............2.ICSI/pas...........tammikuu
risupesä..............2.IVF...................tammikuu
Miimi78................5.ICSI.................tammikuu
palsebo..............2.IVF....................helmikuu?
Merisiili...............5.ICSI...................lisätutkimuksia?
Kukka77..............3.ICSI/pas...........tulossa
Nat......................3.IVF...................tulossa
dream09..............4.IVF/pas............2010
MariAnne-S..........4.IVF/pas.............


Varmistuvat plussat


Plussat

[/quote]

pohtijatar............2.IVF...................22.9.09
Hope79..............4.IVF/ICSI............24.9.09
Tao74.................3.IVF....................24.9.09
dreamer78..........2.ICSI.................24.11.09


***************

:hug: vielä kaikille tarvitseville!
 
Kiitos Risis kun laitoit mut jo hoitoa odottaviin. :) Tuntuu tosiaan paljon paremmalta kuin myöhemmin onnistuvat. Me mennään sitten samoissa, eli en saanut PAS:a seuraavaan kiertoon. Tosi ärsyttävää.. "Elimistön pitää palautua". Miks yksityisellä sitten tehdään? Harmittaa... Mutta kuitenkin, PAS siis tammikuussa.
 
Voi surkujen surku miten huonoja uutisia täällä. :( Halaukset teille kaikille Marianne, Dream, Sannuli. Olisipa nyt edes yksi plussa tullut...mutta ei. Mutta Marianne minustakin kuulosti tosi hyvältä että kiinnittymisyritys oli sentään ollut, kohtusi on varmasti nyt sitten entistäkin vastaanottavaisempi kun seuraava alkio sinne pujahtaa. :)

Meillä punktio ensi viikolla tai sitä seuraavalla, maanantaina selviää rakkuloiden tilanne... Jännittää aika lailla jo nyt.

Amelie, en nyt muista tarkalleen mikä sun tilanne, mutta jos stimulaatio on juuri tehty niin ei yksityiselläkään (ainakaan minun tuttavillani) tehdä passeja heti seuraavaan kiertoon, vaan pitää odotella. En tiedä olisiko sitten jossain luonnollisen kierron pas mahdollinen heti perään, mutta en ole kuullut... eli kärsivällisyyttä sulle toivotan, ja se on tietty tosi harmillista jos joulutauon vuoksi odottelusta tulee vieläkin pidempi. Mutta ajattele että sitten kun "elimistö on palautunut" niin sillä pakkasalkiolla on varmasti paremmat mahikset kiinnittyä. Ei ne varmastikaan kiusalla ole näitä aikataulutuksia ja taukoja suunnitelleet. Tsemppiä ja voimia sulle odotteluun!
 
mikä siinä myöhemmin onnsituvissa tuntuu pahalta? mä en ymmärrä? musta se ei tunnu yhtään pahalta. SE TUNTUU PAHALTA, ETTEI VIELÄKÄÄN ONNISTANUT. (toivottavasti nyt kuitenkin onnistuu!)

(.) ... ääk.. mä oon seuraava testaaja... käkäkää. onneksi on noita muita pinoja, joissa on mua ennen testaajia, ei tarvi itseään ekana jännätä.
 
Dreamer tosiaan tsemppiä sulle piinailuun...viikko vielä, voin vain kuvitella että tuntuu pitkältä aika... Ei mustakaan se "myöhemmin onnistuvat" noin niinkuin otsikkona kuulosta pahalta. Mutta ehkä se että se on siinä alimmaisena, ja ihan konkreettisesti näkee että on niin monta muuta joilla tehdään hoitoja ennen, eli ei ole chanceja onnistua ennen kuin nuo kaikki muut on ensin saaneet mahdollisuuden... Oisko se se mikä tuntuu ikävältä, että ikään kuin ei kuulu siihen yrittäjien ryhmään edes, on siellä ulkopuolella odottamassa omaa vuoroaan että pääsisi edes toivomaan ja piinailemaan...
 
Niin... ei se 'myöhemmin onnistuvat' terminä niinkään huono oo, mutta se siirtyminen johonkin 'epäonnistujat' -ryhmään.. ennemmin niin että odottaa jo uutta tilaisuutta yrittävien seassa kun jää vellomaan johonkin "luusereiden" erillislistaan :)
 
Heip, rumasti liimaan tänne melkein saman tekstin kuin tuonne loppuvuoden ryhmään, terve tutut ja uudet tutut! :D
Taustaksi: toista IVF:ää tässä mennään, yritystä takana kaikkiaan jo yli 3,5 vuotta joista tutkimuksissa/hoidoissa nyt 2,5 vuotta. Mitään vikaa ei ole ainakaan meille kerrottu löytyneen. Toistaiseksi tuloksena yksi luomuplussa 07/08, josta km viikoilla 6+4. Tämänhetkistä hoitokiertoa on tässä menty taustaillessa jo niin, että äsken tuikkasin 10:n Puregon-piikin nahkaan, ja punktio pitäisi olla ensi keskiviikkona, siis 25.11. ja siirto sit ilmeisesti pe 27. päivä.
Meil piti alunperin olla punktio jo olikohan se nyt viikolla 46, mut niinku Sannis tuolla loppuvuoden ryhmässä osuvasti sanoi, niin mullakin munasarjat elää ihan omaa elämäänsä eikä Synarela tehonnut aluksi lainkaan, ja sitä olen nyt suihkutellut jo kohta kolme pullollista. Kiitos että olet olemassa KELA!!! :kieh: Puregoniakin kuluu tällä kertaa enemmän kuin ekalla kerralla, nyt mennään huikealla 150IU annoksella - tuloksena 5+5 munarakkulaa... Toivottavasti keskiviikkoon mennessä niitä ilmaantuisi vielä jostain lisää. Tosin nyt jo on niin turpea olo, että töissä on vaikea istua koko päivä paikallaan - tuntuu että koko alavatsa ja yläreidet puutuu kun ei pääse veri kiertämään...

No tässä tätä omaa napaa ihan tarpeeksi yhdelle kertaa, myöhemmin lisää :LOL:
Tsemit meille kaikille :) :heart:
 
Kiitos kysymästä Amelie. :) Olen yrittänyt pysyä mahdollisimman paljon taustalla ja jalat maassa, ihan kun se pehmentäisi mahdollista pettymystä. Mitään kovin voimakkaita tuntemuksia ei vielä ole ollut. PP3 (alkoiden ikä silloin 7pv) heräsin päiväunilta kirvelevään pistokseen alavatsassa, en kuitenkaan saanut kohtaa niin hyvin paikannettua.. voi olla hyvin munasarjassakin. PP5 (alkoiden ikä silloin 9 pv) tuntui ihmeellistä painon tunnetta alavatsassa. Se on kuitenkin hävinnyt eikä tällä hetkellä ole muuta kuin pientä pahaa oloa aina syömisen jälkeen. Sitä oli muistaakseni kyllä viime kerrallakin ja tulos oli silloin nega. Vielä on menkkakivut pysynyt loitolla ja saa nädhä aloitanko testaamisen ensi keskiviikkona?

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! :heart:
 
Heippa! Oon ihan uus käyttäjä täällä, mutta muutaman kuukauden kyllä seuraillu näitä keskusteluja. Nyt tuntuu siltä et on pakko myös itse osallistua, et saa vähän näitä asioita omaltakin kohdalta purettua. Tällä kun tuntuu saavan niin ihanan positiivista kannustusta, jota tällä hetkellä kaipaan kovasti. :)

Meillä pienokaisen yrittämistä on ollu kohta 2 vuotta. Ensimmäisestä ICSI:stä nyt nega ja suuri pettymys. Muita hoitoja ei oo tehty eikä tehdä, koska lapsettomuuden syy selvä (miehen simpat, joita alle 5milj. ja enimmäkseen liikkumattomia). Luomuraskauteen mulla ei näin ollen oo suuria toiveita tai ehkä yritän myös suojella itteäni ajattelemalla näin, ettei joka kuukausi täytyisi ensin toivoa ja sitten pettyä, kuten viimeiset kaks vuotta.

Nyt meillä on joulutauko hoidoissa, mutta seuraavaan yritykseen lähdetään heti kun mahdollista joulun jälkeen. Pelottaa, ettei sekään onnistu. Tai itse asiassa eniten pelottaa, ettei KOSKAAN onnistuta. Kestäisin vaikka 10 hoitoa, jos tietäisin, et 11 onnistuis. Tää epävarmuus on hirveintä. :'(

Tsemppiä kaikille teille samassa tilanteessa olijoille ja toivon, että mahdollisimman moni meistä näkisi ne kaksi viivaa mahdollisimman pian! :heart:
 
huamenta... tai aamuyötä. testailin jo eilen pp9, mutta tulin nyt vasta tänään(pp10) testattuani uudelleen kertomaan, että plussaa olis näkyvissä. :heart: selkeähän tuo on, eikä tarttenut odotella. jospa tää nyt oikeesti jatkuis eikä taas vaan lupais.

 
Varovaiset onnittelut dreamerille! :flower:


Listasta..
Lisäillään sitten tonne odottajien testipäivien perään tietoo :)heart: miä ) jos tulee joskus kertoon jotain, tuliko 1 vai 2, tyttöjä vai poikia (eri värillä teksti) ym.
 
Kiitos kysymästä Miisamari. Nyt on viikko alkionsiirrosta ja ensimmäinen viikko meni aika laimein tuntemuksin. Tänään onkin sitten ollut menkka-tuntemuksia pitkin päivää. Päätäkin on alkanut särkeä ja jotenkin tuntuu että noi proget ei pysy ollenkaan sisällä.. en tiedä kuvittelenko että ne pysyivät vielä eilen paremmin paikoillaan. Viikon päästä olisi vasta virallinen testipäivä, lääkäri sanoi kuitenkin että perjantaina pitäisi näkyä, jos jotain ois näkyvissä. Ajattelin kuitenkin ottaa varaslähdön ja testata viimeistään torstaina. Tosin olo on kyllä jo sellainen että tämä peli on taas jo menetetty. :(
 
voi Sebu, että sulla on tommoinen olo. :( :hug: kyllähän se sunkin tilantees testillä hyvin torstaina näkyy, koska samaan aikaan ne on hedelmöitetty kuin mun alkiot. (en ole vielä keksinyt niille mitään "hellittely"-nimiä... :LOL: en keksi mitään omaperäistä, ja tuntuu että kaikki muut muruset, pikkuiset jne on jo käytössä... )
 
dreamer ONNEA! :heart: :flower:

Sebu Vahvaa plussaa täällä toivotaan sulle!! :heart:

Alina Niin on tuttuja nuo sun tuntemukset...että pelottaa ettei koskaan onnista...Voimia! :heart:

Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille!Kunpa se pieni ihme olisi vielä meillä jokaisella joskus!

eevi-antero Onnea matkaan ylihuomiselle!! :heart:

Amelie Kiitos rakas ihminen!Lämmittää niin kovasti mieltä sun kommentit! :heart:
 
Dreamer Lämpimät onnittelut! =) :flower: :heart:

Sebu Pidän peukkuja, että plussa tulee, vaikka nyt tuntuukin menkkaoireita.

Eevi-antero ja Alina Tervetuloa mukaan! Eevi-anterolle tsemppiä punktioon. Toivotaan, että rakkulat ovat ottaneet kasvupyrähdyksen vielä loppumetereillä. Mulla itse asiassa kävi niin. Vasen munasarja innostui vasta loppua kohti kasvattelemaan rakkuloita.

Miisamari ja Amelie Mä yritän tosiaan pitää toivoa yllä onnistumisen suhteen, kun nyt sentään plussa saatiin :heart: . Kyllä se silti on välillä tosi vaikeeta. Jonain hetkenä iskee kauhee epätoivo, että voiko tässä käydä niin, ettei ikinä sitä omaa lasta saakaan. Kuitenkaan emme aio vielä luovuttaa. Meillähän on pakkasessa kuusi alkiota. Laskeskelin, että aiemmin vain noin kolmannes meidän huurunenistä on selvinnyt pakkasesta. Toivotaan, että näistäkin ainakin kaksi selviäisi. Meidän olis tarkoitus tehdä PAS joulukuussa, jos se vaan klinikan aukiolon puitteissa onnistuu.

Ai niin, piti vielä kertoa yksi juttu.. Tein vielä raskaustestin eilen, kun haluaisin varmistaa, että plussa muuttuu negaksi, ettei vaan mitään ylimääräistä ole jäänyt kohtuun. Olen kyllä menossa veritestiinkin vielä asian varmistamiseksi, mutta halusin jo kärsimättömänä nähdä itse ensin, että HCG olis jo laskenut. Mutta ei. Sehän näytti vieläkin selkeetä plussaa. Nähtävästi se HCG ei lähde laskemaan ihan heti, vaikka mulla tuli tosi runsas vuoto. Veritesti tehtiin siis torstaina ja ajattelin, että kyllä se sunnuntaina näyttäisi vain korkeintaan haamu plussaa. No, enää en testaile, koska se ei näytä totuutta. Menen hoitajan ohjeen mukaan käymään veritestissä joko loppuviikosta tai alkuviikosta. Kyllä tää on ristiriitaista. Sitten, kun sen plussan saa, niin sitten toivoo, että se muuttuis negaksi :| .
 
M-AS: joo, toi on kyllä ärsyttävää. mun tätä ICSIä viivästytti joku ihme kemiallinen, josta HCG oli koholla reilun viikon. kun tiesi, että se ei riitä ja vuotokin oli jo alkanut, harmitti tosiaankin!

(.) kyllähän sitä jo uskoo että plussaa se on. KIITOS kaikille onnitteluista - tuntuu ihanalta. :heart: mut saa siirtää plussanneisiin. kiitos.
 
Dreamer: Älyttömästi ONNEA! Oih, voin kuvitella kuinka ihanaa ois nähdä ne kaksi viivaa yhä uudelleen ja uudelleen! :heart: :flower:

Sitten kysymys, joka myös mun mielestä kuulostaa tosi epätoivoiselle :ashamed: 17 päivää ekan siirron jälkeen tuli testistä nega ja 12.päivänä oli pieni vuoto jo alkanut, joten tulos oli etukäteen jo aika selvä. Yleensä mulla kuitenkin on tosi runsaat vuodot, mutta nuo kestivät vain muutaman päivän ja sen jälkeen tuli tummaa tuhrua, joka hävisi viikossa. Onko tämmönen niukkailu teille muille tuttua? :/

Jotenkin vain sydän väkisin yrittää käännyttää myös järkeä uskomaan, et sittenkin jos testi ois ollu väärässä ja sittenkin alkio ois ollut vaan hidas ja sittenkin kiinnittynyt vain normaalia myöhempään :saint: Järki alkaa selkeesti heikentyä, kun rupeen tällaisia asioita kyselemään ja pohdiskelemaan nyt jo ääneen...
 
Hih, niin voi =) Toivon tunne on vaan sen verran mukava, et taidan kantaa sitä mukanani ainakin vielä parisen viikkoa. :whistle: Ehkä ne mulle tyypilliset vuodot sit ehtii alkaa tai sit teen testin just ennen pikkujouluglögejä, ni ei tartte enää arpoa. B) Mitään raskauteen viittaavia oireitahan mulla ei todellakaan ole, joten ei tässä nyt mitenkään tulisilla hiilillä olla. :)
 
Kopioin tänne tekstin tuolta toisesta pinosta, olen niin täpinöissäni etten pysty kunnolla tähänkään keskittymään. :ashamed: Koko päivä mennyt taas menkkakivuissa ja toivo hiipunut tunti tunnilta. Päätin juuri että teen testin, koska en halua pitää enää yhtään turhaa toivoa yllä. Testi oli kuitenkin positiivinen!!!! :heart: :heart: En voi vielläkään uskoa näkemääni ja tunteet niin ristiriitaiset kun maha edelleen niin kipeä. Meitä seisoikin vessassa lopulta kolme henkilö tulkitsemassa viivoja kun siskoni oli meillä juuri käymässä. Nyt vaan mietin sitä että onko kyseessä kemiallinen kun testasin näin aikaisin.. huomenna testaan taas uudestaan, mutta tänään aijon nauttia siitä että näin vihdoinkin ne kaksi selkeää viivaa!! Älkää siis vielä siirtäkö minua plussanneisiin, ennen kun asia on ihan varma.
 
samoin minä kopioin toisesta ketjusta: ON: tänään siis punktio ja tulos oli loistava!!!! Tosi kivulias punktio mutta totally worth it, 20 munista joissa 14 oli solu. JES JES JES! Aikasemmin ollut kaksi ja kaksi munasolua, joten todella iso parannus. Nyt odotellaan perjantaihin että kuulee hedelmöittyneet ja jakautuneet. Lääkäri tosin sanoi että jos joku solu erottuu selvästi parhaana jo torstaina niin siirto voi olla jo silloin. Aika pitkä aika odotella sitä tietoa mutta minkäs teet. Positiivisella fiiliksellä kuitenkin. [/quote]

 

Yhteistyössä