M
R
riippuujaroikkuu
Vieras
[QUOTE="äiti";21938639]Eikös toi sääntö ole niin päin että montako vuorokautta lapsi on POISSA kotoa, esim mummulassa yökylässä. Jos lapsi saa olla kotonaan, tuttujen sisarrusten ja isän kanssa niin en ymmärrä miksi äidin rooli on niiiiiiiiin äärettömän suuri. Toki äiti on aina tärkeä lapselle mut joskus musta tuntuu että äidit tekevät itse itsestään korvaamattomia lapsilleen. Niin kuin isä ei voisi lapsen tarpeisiin vastata. Onhan isäkin kai tärkeä, ja saakin kai sitä lapselle olla? Vai onko se vaan meidän äitien oikeus. J[/QUOTE]
Periaatteessa samaa mieltä tästä. Mutta tietenkin riippuu isän roolista, pelkkä biologinen isyys ei riitä. Esim. jos tilanne on sellainen, että isä yleensä lähtee töihin ennen kuin lapsi on herännyt, ja palaa kotiin vasta lapsen mentyä nukkumaan, tai jos hän ei juuri osallistu lapsen hoitamiseen arkena, ei voi odottaa, että lapsi pärjäisi isän kanssa siinä missä äidinkin. Ei, vaikka isä sinänsä olisikin "hyvä isä" ja tuo järjestely pakon sanelemaa. Mutta jos isällä on mahdollisuus olla kotona useampi tunti lapsen hereilläoloaikana, ja hän silloin myös aktiivisesti puuhailee lapsen kanssa niin, ettei äiti ole koko ajan vieressä, lapsi varmasti pärjää hänen kanssaan pidempään kuin vuorokauden ikävuotta kohti.
Periaatteessa samaa mieltä tästä. Mutta tietenkin riippuu isän roolista, pelkkä biologinen isyys ei riitä. Esim. jos tilanne on sellainen, että isä yleensä lähtee töihin ennen kuin lapsi on herännyt, ja palaa kotiin vasta lapsen mentyä nukkumaan, tai jos hän ei juuri osallistu lapsen hoitamiseen arkena, ei voi odottaa, että lapsi pärjäisi isän kanssa siinä missä äidinkin. Ei, vaikka isä sinänsä olisikin "hyvä isä" ja tuo järjestely pakon sanelemaa. Mutta jos isällä on mahdollisuus olla kotona useampi tunti lapsen hereilläoloaikana, ja hän silloin myös aktiivisesti puuhailee lapsen kanssa niin, ettei äiti ole koko ajan vieressä, lapsi varmasti pärjää hänen kanssaan pidempään kuin vuorokauden ikävuotta kohti.
M
"minä"
Vieras
muu kirjoitit hyvin. Lapselle on tuttu koti, tutut perheenjäsenet ja toistuvat arjen rutiinit tärkeitä siinä missä äitikin. Lapsi pystyy sopeutumaan äidin poissa oloon kun muut kannattavat tekijät ovat paikalla. Lapsen hyvinvointia ei sais jättää sen pelkän äiti-kortin varaan, niin kuin täällä tuntuu moni tekevän. Elämästä ei koskaan tiedä, voihan joku onnettomuuskin sattua ja äiti joutua senkin vuoksi sairaalaan. Silloin on hyvä että lapsella on jo valmiiksi luottavainen suhde muihinkin läheisiin aikuisiin kuten se oma isä ja vaikka isovanhemmat. Ennenhän asiat toimi juuri noin, isovanhemmat olivat vauvallekin läsnä kun asuttiin lähekäin. Vauvan "turvaverkko" oli laajempi, vauva /pieni lapsi pystyi luottamaan usempaan aikuiseen. Nykyään turvaverkko on kutistunut olemattomaksi ja äidin rooli siinä ylikorostunut; äiti on aina kuitenkin tärkeä, ei siitä numeroa tarvitse tehdä. Ei ihme että äidit palaa loppuun kun tuki on olematonta ja yleinen asenne vielä tämä että äidin pitää olla lapsessa kiinni 24/7 ensimmäiset 3 vuotta (okei, kärjistetysti mut kuitenkin)
En misään nimessä.
Ja mulla on mielestäni äärimmäisen pätevä selitys.
Taapero oli 1v 1kk kun lähdin synnyttämään uutta vauvaa. Olin sairaalassa 4 yötä ja kun palasin kotiin, oli taaperon reagtio aika...miten sen nyt sanoisi...en halua kokea sitä enää ikinä uudestaan.
Lapsi katsoi minuun ensin vakavana ja juoksi sitten isän syliin. Isän sylistä lapsi katsoi minua edelleen täysin totisena ja kun menin hänen luokseen halaamaan, hän kiljui ja työnsi minua pois. Tuntui alkuun siltä ettei lapsi tunnista minua (tiedän että tunnisti, mutta käytös oli kuin olisin ollut ventovieras) ja että hän olisi vihainen.
Koko päivä meni siten, etten minä kelvannut mihinkään. En saanut sen päivän aikana hymyn hymyä lapselta. Vasta iltaa kohden tilanne alkoi normalisoitumaan ja illalla lapsi tuli kerran syliini Seuraavan päivän aikana tilanne tasoittui entiselleen.
Tiedättekö miltä se tuntui äitinä?
Ja alkuun taapero ei nähnyt vauvaa eikä siis tiennyt että toin vauvan tullessani. Se siis selvisi hänelle vasta sen jälkeen kun olin yrittänyt mennä halaamaan häntä. Joten ei johtunut vauvasta.
Mun mies on lasten kanssa siinä missä minäkin ja varsinkin keskimmäiselle isä näyttää olevan ajoittain tärkeämpi, kuin minä. Mies siis pärjäisi lasten kanssa viikon ilman mitään ongelmaa ja mikäli meille joskus tulisi ero, mies ei olisi vain viikonloppuisä, vaan PALJON enemmän lasten kanssa. Kyse ei siis ole siitä.
Mä vaan en ikinä haluaisi vapaaehtoisesti kokea tuota uudestaan. Ja paljon enemmän nauttisin lomamatkasta muutoinkin, kun saisin ottaa tytöt (ja miehen) mukaan
Ja mulla on mielestäni äärimmäisen pätevä selitys.
Taapero oli 1v 1kk kun lähdin synnyttämään uutta vauvaa. Olin sairaalassa 4 yötä ja kun palasin kotiin, oli taaperon reagtio aika...miten sen nyt sanoisi...en halua kokea sitä enää ikinä uudestaan.
Lapsi katsoi minuun ensin vakavana ja juoksi sitten isän syliin. Isän sylistä lapsi katsoi minua edelleen täysin totisena ja kun menin hänen luokseen halaamaan, hän kiljui ja työnsi minua pois. Tuntui alkuun siltä ettei lapsi tunnista minua (tiedän että tunnisti, mutta käytös oli kuin olisin ollut ventovieras) ja että hän olisi vihainen.
Koko päivä meni siten, etten minä kelvannut mihinkään. En saanut sen päivän aikana hymyn hymyä lapselta. Vasta iltaa kohden tilanne alkoi normalisoitumaan ja illalla lapsi tuli kerran syliini Seuraavan päivän aikana tilanne tasoittui entiselleen.
Tiedättekö miltä se tuntui äitinä?
Ja alkuun taapero ei nähnyt vauvaa eikä siis tiennyt että toin vauvan tullessani. Se siis selvisi hänelle vasta sen jälkeen kun olin yrittänyt mennä halaamaan häntä. Joten ei johtunut vauvasta.
Mun mies on lasten kanssa siinä missä minäkin ja varsinkin keskimmäiselle isä näyttää olevan ajoittain tärkeämpi, kuin minä. Mies siis pärjäisi lasten kanssa viikon ilman mitään ongelmaa ja mikäli meille joskus tulisi ero, mies ei olisi vain viikonloppuisä, vaan PALJON enemmän lasten kanssa. Kyse ei siis ole siitä.
Mä vaan en ikinä haluaisi vapaaehtoisesti kokea tuota uudestaan. Ja paljon enemmän nauttisin lomamatkasta muutoinkin, kun saisin ottaa tytöt (ja miehen) mukaan
O
osa-aika kotiäiti
Vieras
Vähän OT, mutta hassua, kuinka täällä aina kivitetään töissäkäyvät alle 3-vuotiaiden äidit, jotka ovat poissa lapsen luota 6-8 tuntia päivässä turvatakseen perheen elintason, mutta 1-vuotiaan jättäminen viikoksi on ihan ok ja eriävän mielipiteen kertovat hysteerikkoja...
E
"emiilia"
Vieras
Itsellä on se tilanne, että olen töissä, ja poissa kotoa joka toisen viikon. 1,5 vuotias poikamme on siis isänsä ja sisarustensa kanssa yhteisessä kodissamme nämä ajat. Nyt on kuukausi menty näin, ja meidän kokemukset on hyvät. Itselleni jokainen lähtö on tosi kova paikka, mutta lapsi on ottanut järjestelyn hyvin. Kotona ollessani olenkin sitten aivan lasten käytössä.
[QUOTE="äiti";21938639]Eikös toi sääntö ole niin päin että montako vuorokautta lapsi on POISSA kotoa, esim mummulassa yökylässä. Jos lapsi saa olla kotonaan, tuttujen sisarrusten ja isän kanssa niin en ymmärrä miksi äidin rooli on niiiiiiiiin äärettömän suuri. Toki äiti on aina tärkeä lapselle mut joskus musta tuntuu että äidit tekevät itse itsestään korvaamattomia lapsilleen. Niin kuin isä ei voisi lapsen tarpeisiin vastata. Onhan isäkin kai tärkeä, ja saakin kai sitä lapselle olla? Vai onko se vaan meidän äitien oikeus. J[/QUOTE]
Meillä isä on ihan varmasti yht tärkeä kuin äitikin, mutta en näe tarpeelliseksi olla pois pienen lapsen luota. Isä on meillä joutunut olemaan poissa kotoa työn ja kertausharjoitusten takia, lapsi on niihen selvästi reagoinut, vaikka on ollut kotona äidin kanssa. Joten jos isän poissaolo näkyy lapsessa niin varmasti myös äidinkin poissaolo, joten miksi olla poissa lapsen luota jos siihen ei erityistä syytä ole?
Olen yhden yön ollut pois lapsen luota, hän oli sillon reilun 1v. Se meni hyvin, niin äidin kuin lapsenkin osalta. Eli sillon se oli meille sopivan pituinen erossa olo.
Meillä isä on ihan varmasti yht tärkeä kuin äitikin, mutta en näe tarpeelliseksi olla pois pienen lapsen luota. Isä on meillä joutunut olemaan poissa kotoa työn ja kertausharjoitusten takia, lapsi on niihen selvästi reagoinut, vaikka on ollut kotona äidin kanssa. Joten jos isän poissaolo näkyy lapsessa niin varmasti myös äidinkin poissaolo, joten miksi olla poissa lapsen luota jos siihen ei erityistä syytä ole?
Olen yhden yön ollut pois lapsen luota, hän oli sillon reilun 1v. Se meni hyvin, niin äidin kuin lapsenkin osalta. Eli sillon se oli meille sopivan pituinen erossa olo.