jatkaako etsintää?!?

[pohtiva]

Olen jotenkin niin loppu ja puhki oman pääni kanssa... Olen seurustellut pitkän avoliiton jossa ei siunaantunut lapsia koska "aika ei ollut sopiva" kummankaan mielestä. Kun rupesin ajattelemaan lopulta perheen perustamista tuntui siltä ettei kumppanini ollut sellainen ihminen kenen kanssa olisin sen tahtonut perustaa. Joten erosimme.

Tapasin sattumalta miehen johon tulisesti rakastuin, hän myös rakastui minuun. Hänellä taas ei ole ollut pitkiä suhteita takanaan. Nyt haluaisin kovasti kihlautua, mennä naimisiin ja perustaa sen perheen. Mies haluaa samoja asioita mutta ei vielä. Hän haluaa rakentaa ensin talon meille.

Jotenkin tuo tuntuu minusta ylitsepääsemättömältä. Vaikka järjellä ajatellen voisin olla tässä suhteessa muutaman vuoden ja sitten perustaa sen perheen. Mutta pelottaa kuitenkin että käykö tässä sitten kuitenkaan niin, meneekö vuosia hukkaan (en ole enään mikään teini). Olemme kuitenkin seurustelleet vasta vähän yli vuoden, olisi ihanaa että olla edes kihloissa ja suunnitella häitä, mutta ei. Jokapaikassa sanotaan että sitten kun löytää sen "oikean" niin kaikki kolahtaa ja voi tapahtua nopeitakin siirtoja. Minusta tuntuu että hän on minulle oikea mutta olenko minä hänelle?!?

Onko enään missään kunnollisia miehiä joilla on selvä unelma perheen perustamisesta kun sopiva kumppani löytyy kohdalle?!? Tuntuu ettei ole.

Saimme asiasta taas riidan ja mies lähti veljelleen... Tässä sitä sitten vietetään yksinäistä perjantaita ja masentaa aika rankasti. Hän lähti ja minä jäin itkemään. Sain vissiin juuri sitä mitä tilasin.

Pitäisikö vaan luovuttaa ja katsoa jos jostain löytyisi kumminkin se enemmän oikea minulle....

 

[Viimeinen]

Meni 40-vuotta sitten. Menin silloin naimisiin.Lopeta etsiminen.

 

[Vähemmän on enemmän]

"Pitäisikö vaan luovuttaa ja katsoa jos jostain löytyisi kumminkin se enemmän oikea minulle.... "

Järkkyä!!! Tuolla asenteella et onnistu. Kun seurustelua on takana pari-kolme vuotta niin tunteet selkeytyvät ja realistinen tietoisuus tulee paremmin esiin, kuin rakkauden ensi huumassa.

Vielä kerran huh -"enemmän oikea"... Mikä hitto siinä on, että osa ihmisistä alkaa vinkumaan ja päättämään suhdetta jos ei saa heti tahtoaan läpi! Eikö se naimisiin meno tunnu silloin parhaimmalta kun molemmat sitä haluavat? Itse en kuuna päivänä menisi vastentahtoisesti naimisiin. Varsinkin jos aiheesta keskustellessa tulee niin mojova riita, että toisen täytyy lähteä muualle hengittämään.

 

[vilpert]

Olen jotenkin niin loppu ja puhki oman pääni kanssa... Olen seurustellut pitkän avoliiton jossa ei tahtonut perustaa. Joten erosimme.

Tapasin sattumalta miehen johon tulisesti rakastuin, hän myös rakastui minuun. Hänellä taas ei ole ollut pitkiä tuntuu että hän on minulle oikea mutta olenko minä hänelle?!?

Onko enään missään kunnollisia miehiä joilla on selvä unelma perheen perustamisesta kun sopiva kumppani löytyy kohdalle?!? Tuntuu ettei ole.

Pitäisikö vaan luovuttaa ja katsoa jos jostain löytyisi kumminkin se enemmän oikea minulle....

Ei aikuisen, itsensä tuntevan ihmisen tarvitse vuosikausia seurustella perheen perustamista varten. Minä olen mies ja vähän sitä mieltä että etsi mies joka on valmis perheen perustamiseen nyt.

 

[Meridith]

Olen jotenkin niin loppu ja puhki oman pääni kanssa... Olen seurustellut pitkän avoliiton jossa ei siunaantunut lapsia koska "aika ei ollut sopiva" kummankaan mielestä. Kun rupesin ajattelemaan lopulta perheen perustamista tuntui siltä ettei kumppanini ollut sellainen ihminen kenen kanssa olisin sen tahtonut perustaa. Joten erosimme.

Tapasin sattumalta miehen johon tulisesti rakastuin, hän myös rakastui minuun. Hänellä taas ei ole ollut pitkiä suhteita takanaan. Nyt haluaisin kovasti kihlautua, mennä naimisiin ja perustaa sen perheen. Mies haluaa samoja asioita mutta ei vielä. Hän haluaa rakentaa ensin talon meille.

Jotenkin tuo tuntuu minusta ylitsepääsemättömältä. Vaikka järjellä ajatellen voisin olla tässä suhteessa muutaman vuoden ja sitten perustaa sen perheen. Mutta pelottaa kuitenkin että käykö tässä sitten kuitenkaan niin, meneekö vuosia hukkaan (en ole enään mikään teini). Olemme kuitenkin seurustelleet vasta vähän yli vuoden, olisi ihanaa että olla edes kihloissa ja suunnitella häitä, mutta ei. Jokapaikassa sanotaan että sitten kun löytää sen "oikean" niin kaikki kolahtaa ja voi tapahtua nopeitakin siirtoja. Minusta tuntuu että hän on minulle oikea mutta olenko minä hänelle?!?

Onko enään missään kunnollisia miehiä joilla on selvä unelma perheen perustamisesta kun sopiva kumppani löytyy kohdalle?!? Tuntuu ettei ole. .

Se kunnollinen mies on nokkasi eessä. Jos hän haluaa rakentaa teille talon, eikä se kerro jo sitoutumisesta teidän parisuhteeseenne?

Mutta liian aikaisessa vaiheessa parisuhdetta ei kannata alkaa puhua talon rakennuksista ja perheenlisäyksistä. Vasta noin 1-2 vuoden avoliiton jälkeen ottaisin tuommoiset aiheet esille.

Nykylääketieteen kehittymisen myötä naisella on nykyään aikaa yli 40-vuotiaaksi asti saada esikoisensa. Yli nelikymppisenä esikoinen saadaan aikaiseksi myös koeputkihedelmöityksellä. Ja on mm. mahdollista säilöä omia munasolujaan kuten spermapankissa myöhempänä ajankohtana tapahtuvaa lisääntymistä varten. Otetaanpa esimerkiksi se kiinalaisnainen, joka tänä vuonna sai koeputkihedelmöityksellä lapsen 60-vuotiaana.

Yli 35-vuotiaana saadut esikoiset ovat nykytutkimujsten mukaan enenevästi terveitä. Muut mahdollisuudet ovat pelkkiä riskejä, eli epätodennäköisiä.

Oletko hänelle se oikea, tee testi: Kun olet oikean hyvällä tuulella, paina huulesi hänen suutaan vasten ja jos se pieni suudelma tuntuu vatsanpohjassa tai varpaissa asti, olet löytänyt sen oikean. (Kokemusta on).

 

[Yo pretty lady]

Minusta lapsenhankintaa ei kannata sysätä liian myöhäiseksi. Esimerkiksi vaikea endometrioosi pahenee iän myötä ja se lienee suurin tunnettu syy naisen puolelta johtuvaan lapsettomuuteen. Endometrioosi aiheuttaa kiinnikkeitä, jolloin hedelmöitynyt munasolu ei pysty kiinnittymään kohdun seinään. Myös myoomia ja polyyppeja tulee iän myötä enemmän. Lapsettomuushoidot voivat viedä useita vuosia ja iän myötä adoptiokin vaikeutuu.

Adoptiojonossa ollaan joka tapauksessa muutama vuosi ja mitä enemmän on ikää, sitä huonommat mahdollisuudet on saada lasta. Vauvaa ei edes saa kovin vanhat adoptiovanhemmat. Yleinen nyrkkisääntö on se, että lapsen ja vanhemman välinen ikäero tulee olla alle 45-v. Kotimaassamme Suomesssa adoptioon tulevia lapsia on niin vähän, että ikäero taitaa olla alle 40-v, jos haluaa saada sitä kautta vauvan ja tosiaan sitä ennen pitäisi olla jo ehtinyt olla muutaman vuoden adoptiojonossa.

Kannattaa myös huomioida se, että adoptio on vain varakkaampien ihmisten keino saada lapsi. Köyhemmät ihmiset kuten meikäläinen joutuu ihan itse tekemään lapsensa, koska rahaa ei olisi useiden tuhansien eurojen lapsettomuushoitoihin ja sitten ehkä vielä sen päälle adoptioprosessiin useita tonneja.