Toggle sidebar

mistä tietää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rakastaako?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
R

rakastaako?

Vieras
karikkoa ja kiveä on tiellä ollut. suhde on nuori(vuoden), mutta nyt on kriisiä menossa. mies oli kriisin alussa epävarma tunteistaan ja sanoi sen ääneen näin: ""en ole varma haluanko olla sun kanssa"". ei sitten selitellyt ensimmäiseen viikkoon juuri mitään.
sain viimein hänet puhumaan ja olemmekin nyt ensimmäistä kertaa oikein keskustelemalla pohtineet suhdetta ja sen suuntaa. (mies huono puhumaan, mutta suhde on ollut mieluinen molemmille puhumatikin ..tähän asti siis)

viimeksi sitten rupesi puhumaan perheen perustamisesta. huhhuh.
nyt tuntuu turralta, en tiedä mitä pitäisi ajatella, en enää tiedä rakastanko sittenkään miestäni (hän petti sanoillaan luottamukseni suhteeseemme). en tiedä mitä pitäisi tehdä tai sanoa. auttakaa.
 
Siis en ymmärrä, että olet ensinnäkin aloittanut suhteen miehen kanssa, joka jo heti alussa jo sanoo ettei tiedä haluaako olla kanssasi vai ei. Minä olisin kyllä silloin jo painanut kaasua. Jos alussa on jo noin epävarmaa, niin miksi se voi siitä jatkossa muuttua vai kuvittelitko että hän oppii sinua rakastamaan? Voin olla väärässä, mutta minusta ainakin alussa pitäisi olla tunteiden paloa ja euforiaa.
 
Toihan on ihan kun mun tilanne! Ollaan oltu 1,5 vuotta yhdessä onnellisina. Nyt parin kuukauden ajan mies ollut etäinen ja fyysinen läheisyys puuttuu. Sanoo ettei ole varma tunteistaan. Itsellä on ajatukset ihan sekaisin, kauhea epävarmuus. En tiedä johtuuko tämä hänen stressistään tai onko hän pettänyt ym. Tulee väkisinkin mieleen, koska kuulemma kokee syyllisyyttä. Syyllisyys kuulemma siitä ettei voi vastata tunteisiini, mutta ehkä se syyllisyys johtuu muusta. Tiedä sitä. Toivon vaan että tilanne ratkeaa, koska niin vaikea olla. Rakastan ihan mahdottomasti. Hän ei halua eroa ja mietin kuumeisesti mitä tehdä...
 
Niin nykyään on näitä miehiä, jotka eivät halua sitoutua naiseen tai suhteeseen mutta lapsen kyllä haluavat laittaa alulle jos ikää alkaa olla yli 30 vuotta...miehillälkin kun rupeaa tuo biologinen kello tikittämään. Sitten kun lapsi saatu alulle ns. pullat on uunissa niin voidaan vaikka erotakin ja mies voi toimia isänä ilman että elää parisuhteessa.
 
Siinàhàn se tuli! Kuulosti aivan mieheltàni, joka sanoo tehdààn vauva, mutta ei mennà naimisiin... ?!?! EI halua mennà kihloihin ja naimisiin meno puistattaa... mutta vauvan tekeminen ei tuota ongelmia.. Olen miettinyt useasti asiaa sillà miehellà tuntuu olevan suuria sitoutumisongelmia, mutta olisi kuitenkin valmis lapseen..
 
ap:
>>""en ole varma haluanko olla sun kanssa"".
>>viimeksi sitten rupesi puhumaan perheen perustamisesta. huhhuh.

Mitä, jos tuo ensimmäinen lausahdus olikin mieheltäsi ""hätähuuto""? Hän todella halusi puhua suhteestanne, sen syvyydestä ja (yhteisistä) tulevaisuuden suunnitelmista...

Toisaalta reaktiosi lausahdukseen on voinut saada hänen äkkiä ""sopimaan"" kaiken ehdottamalla kunnon sitoutumista ja perhettä, jotta sinulle ei jäisi epäilyksiä hänen sitoutumisen tasostaan.

Mun ehdotus on aikalisä !

Et tee vielä suuria ratkaisuja suuntaan tai toiseen, vaan mietit rauhassa miehen käytöstä ja ja omia tuntemuksiasi tämän kriisinne jälkeen.

Luottamuksen tulisi olla kunnossa ennen perheen perustamista :)

 
En tiedä voiko miehen ja naisen ajatusmaailmaa verrata ollenkaan, mutta miehesi puheet kuulostavat tutuilta, samoin käytös. Meillä osapuolet vaan olivat toisinpäin.

Kerroin omalle miehelleni aikoinaan samoilla sanoilla useampaan otteeseen etten tiedä haluanko jatkaa hänen kanssaan. Sitten myöhemmin aloin puhumaan myös lapsen teosta, häistä jne.

Mieheni ei suhteemme alussa puhunut juuri mitään omista tunteistaan, joten toisaalta luulen että yritin näillä keinolla ravistella hänet hereille ja saada avautumaan (yrittääkö miehesi samaa sinuun). Suurin syy näihin levottomiin puheisiini oli myös se, että ruoho näytti aidan takana vihreämmältä ja uusi ihastuskin kummitteli näköpiirissä. Silloin olin jo valmis lähtemään uuteen suhteeseen ja jättämään tylsäksi muuttuneen arjen, yksinkertaisesti kaipasin vaihtelua.

Myös perheen lisäyksen hankkiminen oli tavallaan sitä arjen rikkomisen tavoittelua, mutta luojan kiitos, mieheni ei silloin lämmennyt puheilleni...

Olemme edelleen yhdessä, mieheni on oppinut avautumaan ja olen päässyt hänen lähelleen. Suurin yllätys minulle oli se, että suhteemme alussa (ensimmäiseen 1,5 vuoteen) hän ei ollut ottanut seurusteluamme vakavasti. Tämän hän kertoi äskettäin ja olin puulla päähän lyöty. Olin ymmärtänyt aivan jotain muuta; jatkoin hänen kanssaan melkeinpä siitä syystä, että juuri hän tahtoi olla minun kanssani. Nyt olen vakuuttunut, että miehelläni oli siihen aikaan myös itsellään omia virityksiään ja minä olin vain se tuttu ja turvallinen deitti.

Tulipa sekava ja pitkä tarina - yritin siis sanoa, miehelläsi on varmasti vaikeaa päättää mitä hän tekee, maailma ympärillä houkuttaa...lähteä vai jäädä. Ei varmasti ole helppoa kummallekaan kun molemmat ovat olleet suhteeseen tyytyväisiä. Mutta siitä ei pääse yli muuten kuin puhumalla ja itkujen kanssa. Tärkeintä on se, että kumpikin USKALTAA puhua ja paljastaa todelliset tunteensa toiselle. Mitä tapahtuu jos erotaan, mitä sitten odottaa kumppaniltaan ja omalta elämältään jne? Yllättäen,nämä kaikki mahdolliset asiat tulevat aina esille kun aletaan puhumaan syvällisiä.

Ja mistä sen tietää - ei mistään! Pitää vain uskaltaa rakastaa juuri nyt. Epävarma ihminen kuten minä, pelkää aina pahinta ja yrittää karata tilanteesta ensin ulos ennenkuin itse pettyy ja jää yksin rannalle ruikuttamaan. Onneksi mieheni on ollut se vahvempi osapuoli; oletko sinä se teidän suhteenne eteenpäin vievä voima?
 
Jep.. Kerronpa oman tarinani teille.. Ollaan oltu yhdessä kohta kolme vuotta, alku oli yhtä huumaa ja muutettiin heti yhteen.. Reilu vuosi sitä kesti, sitten otettiin pesäero ja muutettiin erilleen, joka toimi mun puolelta tosi hyvin, kaipasin omaa rauhaa ja itsenäisyyttä (en ole ikinä asunut yksin) Uutena vuotena meillä oli sitten tosi herkät hetket ja mies vihdoin sanoi että olis valmis tekemään lapsen.. Mä olin odottanut sitä jo tosi kauan joten en sen enempää miettiny ja sit tärppäs heti.. laskettu aika on syyskuussa ja muutettiin taas yhteen pari viikkoa sitten jonka jälkeen elämä on ollu yhtä helvettiä.. Ihan sama kun ei oltaisi ikinä erossa oltukaan.. Ja heti kun tulee pienikin riita niin mies alkaa katumaan lasta.. Tämä tietenki aiheuttaa mulle aikamoisia tunteita koska olen ollut masentunut muutenkin.. Mitä tehdä?
 
Te naiset ahdistelette niitä miehiänne sitoutumaan, naimisiin ja lapsentekoon liian aikaisin. Kukaan ei uskalla näyttää tunteitaan kun se on heti merkki sormuksen ostosta. Useimmat haluavat nauttia kahdenolosta eikä naimisiin menosa, lapsista puhumattakaan. Älkää ahdistelko. En ole tavannut yhtään naista joka ei heti olisi kinuamassa suhteen vakinaistamista. minä en saa edes miettiä.
 
Meidän tapauksessa se on ollut mies joka on aina tehnyt aloitteen.. Yhteen muutoista yms. En painosta kun en itsekään siitä pidä.. Että hmm.. Ei varmaankaan voi yleistää..
 
juu, kyllä se on meilläkin mies joka on aloitteen yleensä tehnyt. ja hän nimenomaan puhui perheenperustamisesta... että juu.

nyt vaan ei tiedä mihin luottaa ja luottaako ollenkaan ja haluaako edes luottaa. kai se aika kertoo...ehkä
 
mieheni ajattelee jostain syystä, että pitäisi tietää ollaanko yhdessä vielä vanhoina. tästä tämä kaikki sotku on saanut alkunsa, pitäisi tietää..
huhuh. minähän se saatan kupsahtaa kylpyammeessa kaatuessani koska tahansa, että ruumiinko kanssa hän sitten haluaisi elää?
(sehän toki tuntuu olevan nyt muodikasta...)

sanoin, etten minäkään tiedä, mutta että se on hyvin mahdollista. kuulema pitäisi tietää. nyt sitten kaikenmaailman koukeroiden jälkeen minä en enää ole varma omista tunteistani ja olen tajunnut, että olen vihainen miehelleni ja loukkaantunut.

olen tukenut häntä kaikintavoin ja hävitin siinä puuhassa itseni. kaikki kenen kanssa puhuin asiasta sanoivat, että tuo häntä nyt, hän on epävarma jne jne.
sittempä minä tuin ja kuuntelin ja tökinkin välillä ja nyt hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut (jatkaa suhdetta tyytyväisenä) ja minä olen ihan hukassa ja epäilen haluankokaan enää olla vanhana yhdessä. tiedä vaikka viikon päästä taas sama setti.
ei kiitos. minä en jaksaisi enää.

minä en oikeastaan jaksa mitään enää ja on paha mieli ja tuntuu, että koko maailma on asettunut mieheni puolelle ja v*ttu p**kele kun ÄRSYTTÄÄÄ!

auttakaa
 
Minusta tuollainen epävarmuus ja suunnan hakeminen on inhimillistä. Aina me saadaan jostakin jokin epäilysen aihe ja sitten sitä selvitellään. Kerran vanhalta parilta kysyttiin, että onko ollut riitoja, johon toinen vastasi, että ei, mutta monta kertaa olen meinannut tuon äijän tappaa. Riitojen sopiminen kertoo suhteen tulevaisuudesta, jos ette tästä pääse yli, niin älkää jatkako yhdessä. mielestäni virhe on se, että kaikki on niin ehdotonta ja jos väärää sanaa seuraa ikuinen kriisi, niin eihän se voi toimia. Minusta teidän pitää nöyrtyä ja ymmärtää inhimillisyyttä.
 
juu, olen samaa mieltä hyvä mies inhimillisyydestä. mutta en ole varma onko inhimillistä laukoa ""totuuksia"" vihapäissään ja jättää sitten toinen miettimään yksin, että What the hell?
en ole enää varma olenko minä valmis ottamaan tavallaan vastuun suhteesta.
tuntuu, että ukko olisi vain jatkanut tuppisuu-elämäänsä jos en olisi taistellut, että kela-tana nyt puhutaan. hyvä varmasti hänelle. ja hyvä meille, että asia on esillä nyt eikä vasta kymmenen vuoden ja parin lapsen jälkeen.
tunnen pettymystä siitä, ettei hän ole ottanut asiakseen yrittää parantaa minun oloani. eikä ole oikein kukaan ystävänikään. kaikki tuntuvat ajattelevan, että se olen se vahvempi osapuoli, ei sitä tartte tukea..

mutta mä tunnen suurta sympatiaa sitä vanhaa naista kohtaan joka on meinannut äijän tappaa ;)
 
Jos ajatellaan, että teillä on mennyt loistavasti yhdessä ja yksi kriisi saa miehen mykäksi, niin vastuu pitää toimia, myös toisin päin. Eli kyllä mies ottaa yhteyttä, jos sinä olet kuulumattomissa ja siitä on hyvä jatkaa sovinnontekoa, tuntuu vaikealta ajatella, että sovintoon voisi pakottaa, puhumaan kyllä. Mutta molempien vastaantulo on välttämätöntä ja sinä et voi mennä yksin loputtomasti vastaan.

Se on surullista , että vahvuutesi kääntyy sinua vastaan, joskus naisen kannattaa edes näytellä avutonta ja heikkoa. Yleensäkin naisen kannattaa antaa miehen ymmärtää, että hän teki päätöksen:)
 
paha vaan kun asuu yhdessä. ei silleen ole omaa rauhaa pähkäillä. mutta ihan hyvässä hengessä me elellään.

minusta on ihanaa näytellä avutonta esim. rautakaupassa (olen metalliseppä) ei tartte kantaa esim. yhtään mitään ;)
täytyy kai koittaa kotonakin.
 
<<<Se on surullista , että vahvuutesi kääntyy sinua vastaan, joskus naisen kannattaa edes näytellä avutonta ja heikkoa. Yleensäkin naisen kannattaa antaa miehen ymmärtää, että hän teki päätöksen:)


Just joo. Ja sitten jos/kun noudattaa tuota, eli antaa miehen ymmärtää että on perheen elättäjä ym. niin SIITÄ HUOLIMATTA äijät itkee täällä Elleissä, että naiset sortaa ja vie rahatkin?

 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Similar threads

I
suhteen uudelleenkäynnistys
Viestiä
3
Luettu
966
Perhe-elämä
Auringonpaiste
A
L
Mistä hiivatista saan tietää onko tämä sitä mitä "pitäisi" olla?
Viestiä
23
Luettu
838
Perhe-elämä
Mariia H
M
?
Mistä sen nyt oikein tietää..?..
Viestiä
9
Luettu
377
Aihe vapaa
?
?
V
Puoliso suuttui, mutta en tiedä mistä - nyt mököttää
Viestiä
1
Luettu
943
Aihe vapaa
vierailija
V
N
Tyytymätön seksin määrään...
Viestiä
6
Luettu
4K
Seksi
honker
H

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa